Soudun miehistö epäili ensin lähteä myrskyävälle merelle. Mutta kun
päivän valjetessa sade lakkasi ja tuuli lupaili tyyntyä, sai Taitsa
heidät suostumaan. Astuttiin alukseen ja se suuntasi kulkunsa lahden
suuta kohden. Turja tarkasteli koko ajan Jorman kaukoputkella
ympäristöä. Lahdessa kävi mereltä tuleva maininki ja alus kellui
tasaisesti, soljahdellen aallolta toiselle. Tämä kelluminen haittasi
hiukan soutua, mutta muuten se oli leppoisaa ja rauhoittavaa.
Saavuttiin jo lahden suulle ja aava meri aukeni eteen. Satama näkyi
paljain silmin enää vain epäselvästi takanapäin. Turja tarkasteli sitä
vielä kaukoputkella ja näki suuren aluksen erkanevan rannasta ja
suuntaavan kulkunsa merelle. Turja ei aluksi kiinnittänyt siihen sen
enempää huomiota arvellen sen olevan tavallisia merta kyntäviä soutuja.
Mutta kun ensimmäiset auringonsäteet sattuivat sen peräkannelle, oli
hän näkevinään siellä sotaväen aseiden ja pukujen välkähtelevän. Turja
antoi kaukoputken Taitsalle ja tiedusti, mitä hän arveli tuosta heitä
seuraavasta aluksesta. Taitsa tarkasteli sitä tuokion, antoi
kaukoputken nähtävästi kiihtyneenä Turjalle ja ilmoitti, että se on
Ekvatorian sota-aluksia ja sen maston nenässä kiilui sodan merkki,
kirkas keihääseen lävistetty pallo.
Turja ajatteli, että hänen olisi pitänyt ottaa selkoa, oliko muita
sota-aluksia jo lähtenyt satamasta. Taitsan tiedustellessa tätä soudun
miehistöltä ilmoittivat nämä olevansa varmoja, että satamasta ei ollut
kahden viime päivän kuluessa lähtenyt yhtään sota-alusta.
-- Tiesivätkö miehet, että valmistettiin sotaretkeä?
-- Eivät tienneet. Mikä kansa nyt mahtoi olla kapinassa?
-- Ei mikään kansa. Mutta aiotaan ajaa jäätikölle muuan Ekvatoriaan
tullut kansa.
-- Vieläkö aikovat tehdä yhden konnantyön, ennenkuin näille Ekvatorian
valtaherroille tulee itsellensä vuoro lähteä jäätikölle.
Turja sai sen käsityksen, että aluksen miehistöllä oli salainen
luottamus siihen, että pian tulee jokin mullistus, joka antaa
tilaisuuden kostaa ja ryöstää itsellensä maata ja tavaraa.
Oli tultu aavalle merelle. Suuri sotasoutu läheni nopeasti. Se kulki
aivan Borealian miehiä kuljettavan soudun reittiä. Ajoiko se takaa
heitä? Se ajatus pyöri jokaisen kolmen aivoissa ja lopulta he
ilmaisivat sen toisilleen ja ryhtyivät sitä pohtimaan.
Olisiko Borealian hallituksella ollut urkkijoita rannassa ja olisiko se
niiden kautta saanut tietoonsa, että he olivat varanneet itselleen
soudun? Mutta miksi ei hallitus silloin yrittänyt estää heitä kokonaan
lähtemästä? Olisiko se saanut tiedon liian myöhään? Tai katsoiko se
mukavammaksi tuhota heidät merellä?
Lännestä näytti nousevan uusi ukkospilvi ja sen mukana myöskin
arvattavasti myrskytuuli. Soudun miehistö alkoi heitellä levottomia
silmäyksiä sinne päin ja katsella kysyvästi toisiinsa.
Sota-aluksen yksityiskohdatkin näkyivät jo paljaalla silmällä. Se
läheni yhä nopeasti. Mutta pilvi nousi myöskin lännestä ukkospilven
nopeudella ja piakkoin peittyisivät alukset toistensa näkyvistä
myrskyyn ja sateeseen.
Yhtäkkiä lakkasi pienen soudun miehistö soutamasta. Turjan aivoissa
välähti heti, että heidät oli petetty, miehistö oli Ekvatorian
hallituksen kätyrejä. Mutta toiselta puolen hänestä tuntui
järjettömältä tällainen menettely: Luuliko Ekvatorian hallitus
tosiaankin pääsevänsä heistä mukavammin merellä kuin maalla?
Soutajain päällikkö tuli ilmoittamaan, että sota-aluksen mastossa oli
merkki, joka käski pysähtymään, ja he eivät uskaltaneet olla
tottelematta. -- Siis se ajoi sittekin takaa heitä! päätteli Turja.
Nyt alkaisi siis ensimäinen ottelu, jossa Ekvatoria ja Borealian kansa
iskevät vastakkain. Se alkaa mitä kummallisimmissa olosuhteissa. Kaksi
Borealian miestä on Ekvatorian miesten soutamassa laivassa. Heillä on
apunaan yksi mies, joka on enemmän heidän puolellansa kuin Ekvatorian
ja vastassansa heillä on Ekvatorian suuri sotasoutu kenties täynnänsä
sotaväkeä. Tuskinpa Borealian miehet koskaan joutuisivat pitämään
puoliansa tätä epäedullisemmissa olosuhteissa. Tämä taistelu merellä
olisi siis kuin ennakkokoe, näyte ja miksei -- ennustus. Se antaisi
vihjauksen siitä miten edessä oleva taistelu tulisi päättymään.
Tällaiset ajatukset mielessänsä Turja harkitsi tilannetta. Koko
kansansa kohtaloiden paino tuntui taasen hänen hartioillansa. Ei niin,
että hän olisi pitänyt itseänsä näiden kohtaloiden ratkaisijana. Hän
tiesi, että hänen kansansa taistelee loistavasti ilman häntäkin. Olihan
siellä Karma ja monta muuta saman lajin miestä. Mutta hän tunsi
kuitenkin, että hän voi taasen nyt seuraavina hetkinä tuntuvasti
vaikuttaa siihen, miten helpoksi tai raskaaksi taistelu hänen
kansallensa muodostuu.
Aluksi hän ilmoitti soutajille, että kun myrsky ja sade peittää heidän
aluksensa sotasoudun näkyvistä, on heidän soudettava. Hän ottaa
vastuullensa sotasoudusta annetun käskyn rikkomisen ja takaa heille
myöskin, ettei heitä rangaista. Mutta soutajat alkoivat käyttäytyä
uhkaavasti.
-- Tämä mies aikoo syöstä heidät surman suuhun, vaan tietäköön hän,
että tästä ei ole pitkä matka mereen ja meri on syvä ja vaitelias ja
pitää saaliinsa, niin että hänen on parasta puhua hillitymmin. Kyllä he
tietävät, mitä yksi mies Ekvatoriassa takaa -- ei mitään.
Salama leimahti Turjan radioputkesta ja joukko miehiä putosi
tuhdoiltansa tai lyyhistyi kasaan.
-- Teille ei ole nähtävästi koskaan puhunut Borealian mies, koska te
epäilette miehen sanaa. Mutta nyt puhuu. Ja hän sanoo teille miehet,
että teidän on soudettava kun käsketään tai te ette tuhdoltanne ikänä
nouse.
-- Minä kysyn, kiljasi hän niille, jotka kauhuissaan katselivat
tovereittensa elottomia ruumiita ja peräkannelta pauhaavaa hirmuista
miestä, aiotteko te totella vai ette? Kädet ylös ja kunniasana!
Kädet kohosivat ehdottomasti.
-- Hyvä, lausui Turja ja lähetti Jorman herättämään taintuneet.
Nyt oli miehistö Turjan vallassa. Kaikki huomio voitiin kohdistaa
sotasoutuun -- ja myrskyyn, joka läheni kohisten ja jyristen. Vielä
näkyi takaa-ajava laiva ja oli enää vain kenties parin tuhannen mitan
päässä, kun ensimmäinen salama paukahti Turjan pään päällä ja lähenevä
sade nielaisi koko laivan peittoonsa. Turja käski heti kääntää aluksen
vasten tuulta ja soutaa mahdollisimman joutuisaan. Hän aikoi pyrkiä
laitatuulta länteen ja siten kiertää pyörteen keskuksen ohi tyynemmälle
puolelle. Täten jäisi pyörremyrsky hänen aluksensa ja takaa-ajavan
soudun väliin ja voitaisiin kenties välttää taistelu näin
epäedullisissa olosuhteissa.
Mutta meri alkoi käsitellä heitä sangen uhkaavasti. Aallot kävivät yhä
jyrkemmiksi ja alkoivat valella vettä soudun yli. Airot alkoivat soutaa
kauhistuvien miesten käsissä tyhjää ja soutu alkoi tärähdellä ja
rusahdella uhkaavasti. Turja seisoi reelingin suojassa peräkannella
pidellen köydestä kiinni ja tarkasteli mahtavaa meren pauhua. Hän ei
ollut vielä koskaan tehnyt tuttavuutta tällä tavalla raivoavan meren
kanssa. Lyhykäiset matkat Borealian lahdella pienillä aluksilla
suoritettiin silloin kun oli tyven aika. Myrskyjen raivotessa oli
Borealian lahti jo jäässä.
Kun alus hyppeli ja tärskähteli hänen allansa, kun vastaan vyöryi aalto
niinkuin nunatakijono jäätiköllä, kun soudun keula toisinaan sukelsi
kuohuun ja kun alus taasen soljahti esiin kohoten valtavalla liikkeellä
korkeuksiin, niin vaikutti se Turjaan omituisen kiihoittavasti. Hänen
ruumiinsa liikehti aluksen tahdissa, hänen silmänsä säteilivät valtavan
tunteen kiihkoa, hänen jäsenissään tuntui kuin olisi hän johtanut
juohevilla liikkeillään koko myrskyn pauhua.
Mutta hän heräsi pian tästä huumaustilastaan ja alkoi harkita asemaa
kylmästi. Alus kieppui yhä avuttomampana ja vesivyöryt yrittivät jo
pyyhkiä miehiä mukaansa. Satoi, salamoi ja jyrisi. Sotasoutua ei
näkynyt missään.
Turja käsitti vihdoin, että jos myrskyä jonkun aikaa jatkuu, ei tästä
aluksesta saavu maihin naulaakaan. Miehistä tulee kalojen ruokaa.
Kun tuuli pysyi yhä lounaassa eikä syklonin keskustaa siis vieläkään
oltu sivuutettu, viittasi Turja luoksensa soutajain päällikön, sai
hänelle huudoilla ja eleillä selväksi mielipiteensä sekä ilmoitti, että
on käännyttävä takaisin, koetettava etsiä sotasoutu ja he ottavat
Jorman kanssa tehtäväkseen yrittää vallata se. Sillä voitaisiin kestää
myrskyssä.
Soutajain päällikkö ilmoitti olevansa samaa mieltä, että heidän
aluksensa ei enää kauan kestä myrskyssä. Mutta hänen mielestään heidän
pitäisi piakkoin saavuttaa muuan saari -- he ovat joutuneet siksi
kauaksi länteen. Hänen mielestään oli pahin myrsky ohi ja jos maata
tavataan muutamassa tiimassa, niin ovat he pelastettuja.
Saatuaan jonkunverran selvää saaren asemasta, muodosta ja suuruudesta,
päätti Turja antaa soutaa edelleen, mutta nyt jokseenkin suoraan
länteen. Kulku tosin kävi tämän kautta entistäänkin vaikeammaksi ja
aluksen hypyt yhä oikukkaimmiksi, sillä myrsky raivosi nyt ylähangalta.
Mutta soutajain päällikkö ilmoitti, että hän on huomaavinaan jo
merkkejä maan läheisyydestä.
Ponnisteltiin taas tuokio ja näytti tosiaankin siltä kuin alkaisi
aallokko hellittää. Ja kun sade hiukan harveni, näkyi maata.
Nyt tuntuivat aluksen liikkeet jo unettavilta äskeisen jännittävän
painiskelun jälkeen. Tosin jysäyttelivät silloin tällöin pienet
pintahyrskyt soudun kupeeseen, mutta kun korkea maa alkoi suojata
tuuleltakin, tuntuivat enää vain aavalta kiertävät mainingit.
Soutajain päällikkö ei tuntenut tarkoin tällä kohdalla olevaa
rannikkoa. Laskettiin sen vuoksi hiukan etelämmäksi ja päädyttiin
siellä erääseen suojaiseen kauniiseen lahteen. Päivä oli kulunut täten
ponnistellessa ja alkoi pimetä. Vaikka sade lakkasi ja taivas selkeni,
ei enää nähnyt selvästi maan luonnetta. Se häämötti vain salaperäisenä
pimentona edessä. Kohinasta ja mainingeista päättäen puhalsi tuuli ja
meri myllersi edelleen aavalla.
Päätettiin yöpyä tähän ihanteelliseen satamaan. Kaiken varalta
pidettiin laiva pimeänä, valoa ei saanut sytyttää muuanne kuin
hytteihin, joista se ei näkynyt. Päivän ponnistelujen jälkeen painuivat
kaikki levolle, ainoastaan vartijat valvoivat. Turja, Jorma ja Taitsa
päättivät valvoa vuorotellen.
Taitsan vuoro oli valvoa ensin. Turja loikoi perämajassa ja mietiskeli,
mitä tämä pakollinen viivytys mahtaisi merkitä Borealian ja Ekvatorian
välisessä taistelussa. Ennättäisivätkö Ekvatorian joukot nyt ennen
häntä Borealiaan? Tämän ajatuksen tuomasta kiusallisesta tunteesta
huolimatta nukahti Turja ja näki unta Urjasta ja Avaruuden Hirviöstä.
Urja seisoi Avaruuden Hirviön lonkerolla, joka ojentui maata kohti. Hän
viittoi kiihkoisasti Turjalle ja koetti nähtävästi häntä varoittaa.
Mutta Turja ei häntä ymmärtänyt. Ilmassa soivat, humisivat ja
pauhasivat Avaruuden äänet. Turja ei kuullut, vaikka hän ponnisti
kaikki voimansa; hän tahtoi kuulla, hän luuli joka hetki kuulevansa,
mutta ei kuitenkaan kuullut ja se oli niin ilkeätä. Lopulta Turja tuli
epätoivoiseksi ja painoi päänsä alas. Silloin hän huomasi maassa
vierellänsä naisen -- -- --
Taitsa herätti hänet, kun hän oli nukkunut mielestänsä vain tuokion,
ilmoittaen että lahdessa niemen toisella puolella oli alus,
todennäköisesti sotasoutu. Hän oli aikansa kuluksi kiivennyt mastoon ja
sieltä nähnyt matalan niemen yli valojen tuikkivan ja niiden hämyssä
laivan piirteet. Turja nousi heti, kiipesi mastoon ja totesi Taitsan
tiedonannon oikeaksi Ja mikäpä muu alus se olisi kuin se sotasoutu,
joka oli ajanut heitä takaa ja jonka oli täytynyt myöskin hakea
suojaisaa satamaa.
-- Me emme siis pääse siitä ilman taistelua, mutisi Turja. Ja taistelu
on sittekin mahdollinen vaikka se ei olisikaan sama sotasoutu.
Saaren vuorissa pauhasi tuuli ja ulapalla kuuluivat vyöryvän yhä
edelleen aallot. Kuinka kauan tätä säätä jatkuisi? -- Sitä voi jatkua
kauan. On tulossa kylmä vuodenaika. Nämä ovat syysmyrskyjä. Vaikka he
pääsisivät tuolta soudulta pakoon, niin olisi heidän kenties viivyttävä
kauan täällä saaren suojissa.
-- Mutta me _emme voi_ viipyä täällä päiviä, mietiskeli Turja.
Meidän on lähdettävä kuitenkin myrskyyn ennemmin tai myöhemmin. Ja
miksemme voisi lähteä mahdollisimman pian? Jätämme tuon soudun tuonne
lahteen makaamaan. -- -- -- Mutta heti ei voida lähteä. Miehistö on
lopen uupunut. Se nääntyisi jo ensi ponnistuksissa. -- -- -- Aamulla
päivän valjetessa huomataan meidät sotasoudusta ja silloin emme pakene
ilman taistelua. Ainoa menettelytapa olisi pujahtaa nyt vain johonkin
toiseen lahteen. -- -- --
Turja herätti soutajain päällikön ja neuvotteli hänen kanssansa. Hän ei
halunnut lähteä pohjoiseen päin pitkin rannikkoa, sillä se oli täynnä
kareja ja hän ei tuntenut sitä tarkalleen. Etelämpää ei taas enää löydy
suojaisaa lahtea. Maa kääntyy länteen jo tuon lahden takana, missä
sotasoutu oli.
-- Siispä ei ole muuta ratkaisua kuin taistelu, päätteli Turja
itsekseen. Ja meidän on parasta suorittaa se tänä yönä, nyt heti.
Hän herätti Jorman ja ilmoitti, että heidän täytyy nyt ryhtyä
sellaiseen tehtävään, jollaista kukaan Borealian mies ei ole koskaan
suorittanut -- heidän täytyy vallata Ekvatorian sotasoutu ja kukaties
surmata ihmisiä.
-- Meidän kansaamme vastaan, Jorma hyvä, on julistettu sota. Meidät
aiottiin haudata luoliin Ekvatoriassa. Sotajoukkoja on lähetetty tai
lähetetään surmaamaan kansaamme ja ajamaan loput jäätikölle. Tämä
sotasoutu on matkalla luultavasti Uuteen Borealiaan, se ajaa meitä
takaa tehdäkseen meistä sivumennen kalojen ruokaa. Meidän täytyy joutua
kansamme luo ennenkuin Ekvatorian murhamiehet. Meidän on lähdettävä
tästä lahdesta myrskyyn vielä tänä yönä. Mutta oma aluksemme ei kestä
myrskyssä -- meidän on vallattava tuo sotasoutu, joka loikoo tuolla
lahdessa. Ajattelen, että menemme kannelle keinolla millä hyvänsä,
esitämme suoraan sen päällikölle vaatimuksemme, että hänen on
luovutettava soutu meille. Ellei hän suostu, otamme sen heiltä.
Tällainen on tehtävä, lähteekö Jorma mukaan?
-- Jos sopisi, niin panisin pari ehtoa, mörisi Jorma epäröiden.
Turja synkistyi:
-- Antaa kuulua!
-- Ensiksikin, että päällikkö koettaa järjestää asiat niin, ettei minun
tarvitse mietiskellä mitään sukkeluuksia, ettei minun yleensä tarvitse
tehdä runsaammin aivotyötä, vaan että minä saan hoidella vain niin
sanoakseni tehtävän ruumiillista puolta, ja toiseksi, että päällikkö
puolestaan avustaa minua sitte erään toisen sotaisen laivan
valtauksessa, kun tullaan kotiin -- jos niinkuin sattuisin saamaan
napinreikiä vaatteihini.
-- Jorma tarkoittaa Orman tyynnyttämistä, naurahti Turja.
-- Niinpä niin.
Turja lupasi tehdä parastaan täyttääkseen molemmat ehdot.
-- Jäänkö minä sitte tänne toimettomaksi? kysäisi Taitsa.
Turja salli hänen kernaasti olla yrityksessä mukana, jos hän sitä
todenteolla tahtoi.
Ja niin taisteltiin ensimmäinen varsinainen taistelu Borealian ja
Ekvatorian välisessä sodassa yöllä kaukaisen saaren lahdessa valtameren
keskellä. Se oli lyhyt, mutta monessa suhteessa merkillinen.
Kolme miestä astuu venheeseen. He soutavat sotasoudun kupeelle.
-- Ken siellä? kysytään soudusta.
-- Mies, jolla on tärkeätä asiaa päällikölle, vastaa Taitsa puhtaalla
Ekvatorian kielellä.
-- Ei päällikkö ota yöllä puheillensa tuntemattomia.
-- On kysymys aluksenne kohtalosta.
Kuuluu liikettä kannelta, keskustelua ja kolinaa. Vihdoin laskeutuvat
portaat.
-- Henkenne menetätte, jos tämä on kujetta. Se mies, jolla on asiaa,
saa tulla ylös.
-- Me tahdomme tulla kaikki, emme jätä toveriamme yksin.
Taas neuvotteluja. Sitte ilmoitettiin, että se mies, jolla on asiaa,
saa tulla peräkannelle, toiset keulaan.
-- Olkoon menneeksi.
Päällikkö kävelee peräkannella. Turja esittää asiansa: hän vaatii, että
tämä soutu luovutetaan hänelle. Päällikkö miehineen saavat siirtyä
pieneen soutuun tässä lähistössä, ainoastaan soutajat jäävät.
Päällikkö tuijottaa häneen kuin mielipuoleen.
-- Minä en oikein ymmärrä -- -- --.
-- Sepä kummallista. Koetin esittää asiani kyllin selvästi. Me olemme
matkalla Borealiaan. Myrsky yllätti meidät. Emme voi jatkaa edelleen
pienellä soudullamme. Vaadin, että tämä soutu luovutetaan
käytettäväksemme. Palautan sen täydessä kunnossa takaisin
mahdollisimman pian.
-- Hän on kuin onkin hullu, nauroi päällikkö. Viekää heidät takaisin
veneeseensä!
-- Meidän täytyy ottaa tämä alus väkivalloin, ellei muuten luovuteta.
-- Keiden täytyy ottaa? Onko täällä jokin väijytys? Tiedättekö, että
nyt on sota-aika? Tämä on sotalaiva. Tuo on sellaista puhetta, että se
maksaa pian henkenne. Astukaa veneeseenne, minä sanon, tai -- -- --
Miehet tähdätkää! Joko veneeseen tai kalojen ruuaksi!
Mutta heti kun sivulla oleva vartiasto nosti putkensa tähdätäkseen
Turjaan, vongahti keulasta salama ja vartiosto lysähti maahan.
-- Minä kysyn nyt uudestaan luovutatteko? huusi Turja.
Mutta päällikkö ei enää kuunnellut häntä, vaan juoksi perään huutaen
miehiänsä ampumaan roistot. Laivan keskiosasta alkoi paukkua molempiin
päihin ja perästä leiskahteli tulta. Keula pysyi Jorman ja Taitsan
hallussa, sillä jälkimmäinen oli heti ensimmäisen laukauksen
pamahdettua hiipinyt sulkemaan keulasuojan luukun. Tässä suojassa
nukkuvat sotilaat jäivät loukkuun.
Turja poistui salamannopeasti siitä, missä hän oli seisonut päällikköä
puhutellessaan ja pian vongahtelivat hänen radioputkensa säteet
peräsuojaman katolta yli laivan, kaikkialle. Jos olisi ollut valoisa,
olisi leikki loppunut lyhyeen. Mutta nyt eivät Turja ja Jorma nähneet
vastustajiaan vaan tähtäsivät vain heidän paukkujensa leimahtelun
mukaan. He eivät uskaltaneet käyttää myöskään sellaisia salamoita,
jotka olisivat lamauttaneet kerrassaan kaikki sillä puolella laivaa
olevat, sillä he pelkäsivät osittain satuttavansa toisiinsa, osittain
myöskin että säteet vaikuttavat aluksen rautaisiin osiin ja saavat
aikaan vaurioita -- -- --.
Paukahteli enää vain silloin tällöin ja lopulta hiljeni kaikki.
Sekä Turja että Jorma olivat haavoittuneet lievästi. Taitsan tila oli
arveluttava. Hän oli luukkua sulkiessaan saanut ruumiiseensa pari
kuulaa.
Turja käski Jorman tuoda hänet peräkannen majaan ja lähti itse edellä
lyhtynsä sytyttäen katsomaan hänelle tilaa. Tultuaan majaan jäi hän
tuijottamaan pehmeistä hienoista patjoista valmistettua vuodetta majan
sivuseinällä. Siinä lepäsi nainen -- kaikesta päättäen kuollut tai
tainnuksissa. Peite oli vedetty puoleksi syrjään ja toinen jalka
kaartui sulavissa rytmeissä permannolle -- ikäänkuin aikoisi hän nousta
vuoteeltaan.