Kun Turja palasi keskuspaikkaan, ilmoitettiin, että hallitus oli
palannut. Vihdoinkin saisi hän tietää ratkaisun. Tulkoon se mikä
hyvänsä. -- Borealian kansan tehtävä oli selvä. Se ei koskaan voisi
hetkeäkään olla tällaisen yhteiskunnan orja, ei edes millään tavalla
sen määräysvallan alaisena. Sellainen ajatus saattoi kehittyä
ainoastaan tämän maan vallasluokan ihraisissa aivoissa, kun se ei
tuntenut Borealian kansaa.
Ei tarvinnut muuta kuin katsella Jorman ilmeitä ja kuulla hänen
puheitansa, saadakseen käsityksen Ekvatorian ja Borealian
vastakohtaisuudesta. Jorma ei katsellut tämän kansan elämää niinkuin
lasten leikkiä eikä aivan niinkään kuin mielipuolten järjettömiä
puuhia. Hänen ilmeensä, puheensa ja suhtautumisensa oli jotain siltä
väliltä, mutta lisäpiirteenä oli vielä ilmeinen vastenmielisyys, jota
oli hyvällä tahdollakaan mahdotonta peittää. Tuolla jättiläisellä oli
nähtävästi ainainen halu "antaa pöksyille" näitä "keltiäisiä". "He ovat
kaikki hassuja tai roistoja tai roiston poikia". Se oli Jorman käsitys.
Turjan ei siis tarvinnut valmistautua astuessaan Ekvatorian päällikön
eteen ilmoittamaan kansansa tahdon. Se voitiin ilmaista parilla sanalla
ja oli selvä kuin päivä.
Hänet johdettiin suureen asumukseen, jossa oli alakerrassa sotilaita,
ylemmissä kerroksissa joitakin kirjoittelevia miehiä. Ja sitä ylemmissä
loistavia, kirjavanylellisesti koristettuja saleja. Siellä kuljeskeli
miehiä ja naisia. Kaikkien katseet kääntyivät ihmetellen Turjaan ja
Jormaan kun he oppaan jäljessä astelivat rauhallisina salien halki
Ekvatorian päällikön vastaanottohuoneeseen. Taitsa jäi Turjan
määräyksen mukaan saliin, pitämään silmällä sieltä käsin asiain
kehitystä. Hän kuuli naisten ihastuneet kuiskaukset ja näki heidän
paljon puhuvat silmäyksensä.
Hän kuuli miesten mainitsevan sanan "_sota_" ja koetti saada
selville, mistä nämä puhuivat.
-- Elleivät nämä pohjoisesta tulleet lumiukot taivu, on parasta ajaa
heidät tiehensä maastamme, lausui muuan. Mitä me heillä teemme,
elleivät he tahdo tehdä työtä.
-- Toisin sanoen, lisäsi toinen mies, meidän on lähdettävä pienelle
metsästysretkelle sinne pohjoiseen.
-- Minusta olisi parasta, virkahti kolmas, panna nämä öykkärit kiinni
ja mennä noutamaan koko se lauma sieltä pohjoisesta ja opettaa sille
Ekvatorian tapoja.
Nähtävästi ei Taitsaa pidetty Turjan seuraan kuuluvana, koskapa
keskustelu kävi vapaasti miesten kesken tähän suuntaan. Naisilla kuului
olevan aivan toisenlaista puhuttavaa Turjasta, Jormasta ja heidän
kansastansa: Millaista olisi saada heiltä lempeä?
Viipyi kotvan, ennenkuin Turja palasi. Hän oli yhtä rauhallinen kuin
mennessäänkin.
-- Tämä retki alkaa käydä perin ikäväksi, murisi Jorma heidän
palatessaan asuntoonsa. Ja joutavaksi, lisäsi hän hetken kuluttua. Mitä
tästäkin äijänkäkkyrästä nyt sai selville? Nauraa kitkutti kuin meidän
Tarja ja kähisi pöytäänsä nojaillen -- kuin hassu.
-- Hän oli nähtävästi maistanut tuntuvasti masmaa, selitti Turja.
Huomenna saamme lopullisen selvän ja silloin toki pääsemme lähtemään.
Taitsa kertoi puolestaan, mitä hän oli kuullut odotellessaan salissa.
-- Vai niin, ihmetteli Turja. Onpa niillä miehillä pyrstösulkia!
Päällikkö ei sanonut mitään varmaa, kun ilmoitin, että Borealian kansa
tarjoaa kymmenykset, mutta ei ikimaailmassa anna mitään muuta. Hän
sanoi neuvottelevansa hallituksen kanssa ja ilmoittavansa huomenna.
-- Nyt on parasta pitää silmät auki, virkkoi Taitsa. Minusta tuntuu,
että ne vangitsevat meidät ja yrittävät puristaa Borealian kansalta
suostumuksen asettamiinsa ehtoihin.
-- Mutta se olisi sentään liikaa! Vangita meidät ja estää meitä
viemästä tietoja Borealian kansalle! mumisi Turja.
-- Vielä enemmänkin, jatkoi Taitsa. He voivat lähettää Borealian
päällikön Turjan nimessä kehoituksen kansallenne suostua asetettuihin
ehtoihin.
-- Sekään ei suuria merkitse. Borealian kansa ei suostu sittekään.
Mutta olisipa se konnamaista! No, pitäkäämme varamme!
Seuraavana päivänä tehtiin suunnitelma siltä varalta, että heitä
yritettäisiin vangita. Taitsa varasi satamaan käytettäväksi pienen
soudun, joka oli joka hetki valmiina lähtöön. Turjan mennessä päällikön
puheille tulisi Jorman olla varuillaan satamaan vievällä kadulla,
radioputket mukana, ja Taitsa seuraisi Turjaa hallintorakennuksen
portille saakka ja jäisi sinne odottamaan.
Tämä suunnitelma perustui siihen, että Ekvatorian hallitus ei Taitsan
tietojen mukaan vangitse uhrejaan hallintorakennuksen alueella. Se on
ikäänkuin kohteliaisuustapa ja sisältynee siihen myöskin jotain
yliluonnollisen pelkoa. Turjan vangitseminen tapahtuisi siis
todennäköisesti portilla, jos sellaista suunnitellaan. Jos Taitsa
havaitsee portilla vangitsijoita, antaa hän Jormalle merkin. Kun Turja
astuu ulos rakennuksesta, antaa Taitsa toisen merkin ja Jorma tekee
radiosäteellä selvän vangitsijoista. Ja kun Turjakin on saanut sitten
radioputken, voivat he raivata tieltänsä, vaikka koko Ekvatorian
sotajoukon.
-- -- -- Taitsa odottelee portilla. Jorma kävelee edestakaisin puiden
siimeksessä etäällä satamaan vievällä kadulla. Jorma on tyyni,
melkeinpä laiska. Mutta Taitsan on hiukan outo olla. Hän silmäilee
sinne ja tänne, tempaa laukustaan rullan, jota on lukevinaan. Mutta
silmät eivät tottele. Perhanan kauan ne siellä nyt kinastelevat! Hän
laskee puita kadun vierellä ja tirkistelee puiston siimekseen. Hän on
näkevinään miehen ja naisen eräässä lehtimajassa -- -- -- Mutta hänen
ajatuksensa palaavat taasen Ekvatorian päällikön vastaanottosuojaan.
-- Suostutteko ehtoihimme, kysyy äijänkäkkyrä.
-- Emme, kumahtaa Turjan lyhyt vastaus.
Taitsa on kuulevinaan ukon natisevan naurua.
-- Tiedättekö mitä se merkitsee Ekvatorian kielellä? irvistelee hän.
-- Emme. Se on meille yhdentekevää. Sen saa Ekvatoria tietää.
-- Se merkitsee _sotaa_.
Taitsa on näkevinään Turjan vuorostaan nauravan hiljaista tyyntä
nauruaan. Nyt ukko pönkittää itsensä pönäkäksi, vetää leukansa rintaan
ja puhuu syvältä kurkustaan:
-- Hallitus on päättänyt, että Borealian päällikön Turjan on
hyväksyttävä meidän asettamamme ehdot, tai vangitsemme hänet
seuralaisineen ja menemme ja ajamme hänen kansansa takaisin jäätikölle
tai tuomme tänne ja opetamme sille Ekvatorian tapoja.
Taitsa on näkevinään Turjan synkkenevän.
-- Minä olen rehellisesti esittänyt teille ne perusteet, joihin nojaten
kansani on kieltäytynyt hyväksymästä ehtojanne. Olen vakuuttanut
kansani puolesta, että me maksamme teille kymmenykset tuottamistamme
tavaroista. Borealian kansa on täten mielestään tehnyt tavattoman
suuren myönnytyksen. Eikö Ekvatoria siis ota tätä tarjousta vastaan?
Ukko kähisee ja nauraa kitajaa.
-- Tämäpä mies on hauska mies. Luulin hänen ymmärtäneen, mitä sanoin.
Luulin keskustelun olevan lopussa. Nyt hän kysyy minulta hassuja.
-- Hyvä, on Taitsa kuulevinaan Turjan jyrähtävän. Niinpä Borealian
kansa pitää itse tavaransa -- ja maansa. Te puhutte sodasta. En tunne
sellaista asiaa. Mutta luulen käsittäväni, mitä tarkoitatte. Neuvoisin
teitä pysymään kuitenkin naistenne helmoissa ja täällä porttoloissanne.
Hyvästi!
Taitsa tarkastaa portin edustaa. Ei ainoatakaan ihmistä! Eikö Turjaa
siis aiotakaan vangita. Ja Taitsa alkaa sommitella keskustelun tuolla
sisällä toisella tavalla.
Neuvotellaan, tingitään -- -- -- ei, mitä minä turhia, Turja ei tingi.
Siispä puhua pärpättää ukko. Koettaa tinkiä. Tekee myönnytyksen
toisensa perästä. Ensin orjuus pois. Sitte sotamiehet. Verot ovat
jälellä. Sitte hän alkaa lieventää niitä. Ja vihdoin tullaan
kymmenyksiin.
Mutta tätäkin tietä pitäisi keskustelun olla nyt jo lopussa. Turjaa ei
vain kuulu. Tiima kuluu tiiman perästä. Taitsa alkaa käydä jo todella
levottomaksi.
Rakennuksesta tulee ulos ryhmä miehiä ja naisia. He pysähtyvät
portilla. Siinä on samoja miehiä, joita Taitsa näki eilen salissa.
-- Kävi niinkuin minä ennustin, kuuli hän yhden sanovan. Tulee sota.
-- Siellä hän nyt on loukossa se vaskinen mies lumituntureilta. Mutta
Sonja ja Tupu ovat suruissaan. Katsokaa heitä! He ovat ihan
hassahtaneita häneen. Manalan nimessä, eikö Ekvatoriassa enää löydy
miehiä!
-- Ei, vastasi toinen naisista. Vetelyksiä ja nahjuksia täällä on,
mutta ei miehiä. Ja minä en ole Sonja Ounantytär, ellen minä keinottele
tuota pohjan miestä pois luolasta ja vie vuoteelleni. -- - --
Taitsa kiiruhti juoksujalkaa Jorman luo. Hän raivosi, puristeli
nyrkkejänsä. Hän sai kouristuskohtauksen eikä kyennyt puhumaan aluksi
selvää sanaa.
-- Joko järki jätti miehen? tuumi Jorma tyynenä, toinnutellen Taitsaa.
Kunpa Jorman pää kestäisi kotiin saakka.
-- Onko tapahtunut räjähdys, vai onko tulossa hirmumyrsky? tutkisteli
hän Taitsalta. Sanohan nyt toki yksi selvä sana tällä minun kielelläni.
Mikä paikka on vinossa? Onko Turja sittenkin vangittu?
-- On. Ne kirotut ovat hyljänneet sen viimeisenkin ihmisellisen
tapansa. Ne vangitsevat nyt uhrinsa jo heti, sisällä, oman kattonsa
alla. Olisihan minun pitänyt epäillä sitä. Minä olen ollut jo useita
vuosia poissa, minun olisi pitänyt tietää, että tällä aikaa ovat
viimeisetkin kunniallisuuden kuivettumat rapisseet pois hallituksen
menettelystä. -- Ne etanat, ne tuonelan toukat ovat vanginneet
päällikön. Ja se on minun syyni. Tämä on helvetillistä!
Taitsa osasi huonosti kieltä, hän puhui sekaisin eri kieliä, hän ei
joutanut raivoissaan etsimään sanoja. Hän lateli kaikki voimasanat,
mitä osasi Borealian kielellä. Jorma ei voinut olla nauraa murahtamatta
tälle "räähkänälle", niin hassunkurinen hän oli hänen mielestään.
-- Jos hän nyt jo lopettaisi kiroilemisen ja palattaisi asiaan, ehdotti
tyyni jättiläinen. Hän sanoo siis, että Turja on vangittu.
-- Niin, nyökkäsi Taitsa.
-- Ei portilla, vaan seinien sisässä?
-- Niin.
-- Vai niin, keltiäiset, murisi Jorma.
-- Ja nyt kai etsitään meitä?
-- Varmasti!
-- Vai niin, keltiäiset. No, no; tuumimme, mitä tässä on tehtävä. Jos
tässä olisivat Turjan aivot työssä, niin asia olisi tiimassa selvä.
Sillä on sellaiset aivot, sillä pojalla. Mutta hänen aivonsa ovat nyt
siellä näiden keltiäisten kopissa. No, kyllä hän sieltä pois tulee,
siitä olen varma. Mutta se voi ottaa aikaa, kun hänellä ei ole
radioputkea mukana. Meidän olisi autettava häntä. Onko meillä älyä sen
verran? Antakoon hän nyt aivojen hyrrätä -- Taitsa herra nimittäin.
Minä koetan tässä myöskin parastani. Jospa kävelemme enemmän
siimekseen, jotta saamme jotain valmista, ennenkuin meidän on pakko
antaa pöksyille vangitsijoitamme.
-- Onko nyt varmaa, ettei päällikköä ole viety pois tuosta pesästä
toista tietä? järkeili Jorma aluksi.
-- Ei ollenkaan, vastasi Taitsa.
-- Siinäpä se, siinäpä se -- ensimmäinen pulma, Meidän on siis saatava
ensin selville, missä on Turja, Borealian päällikkö. Ja sehän se onkin
pulma tässä keltiäisten pesässä. Kaikki asunnot ovat sellaisia kuin
pelkäisivät ihmiset toisiansa ja valoa -- ne ovat samanlaisia
erakonluolia kaikkityyni. Ja päällikkömme asunto taitaa olla oikein
perhananmoinen luola.
-- No, onko hän keksinyt mitään keinoa, tiedusti Jorma Taitsalta,
heidän käveltyään jonkun aikaa ääneti.
-- Olisihan minulla muuan keino, mutta -- -- epäröi Taitsa.
-- Sepä hyvä. Onpa hänellä rivakammat aivot kuin minulla. Minulla ei
ollut vielä koossa tynkääkään. Otetaanpa käsille se keino.
-- Kuulin portilla odotellessani erään ylhäisen naisen sanovan, että
hän aikoo keinotella Turjan pois loukostansa.
-- Naiseni Se kuulostaa pahalta -- perhanan pahalta. Tuskin me käytämme
keinoa, joka alkaa Ekvatorian naisesta. Se alkaa silloin vielä
hullummin kuin väärästä päästä.
-- Mutta emmekö voisi käyttää tätä naista apunamme, saadaksemme
selville missä Turja on. Suoritamme vapautuksen omin voimin.
-- Hm. No, no. Joka tapauksessa huono alku. Joutua tekemisiin
Ekvatorian naisen kanssa! Se on samaa kuin alkaisi jäätikkömatkan
hyppäämällä railoon. Takaako hän, ettei tuo hempukka tungeksi lähelle
ja että sillä on jonkinverran vaatteita päällä?
Nyt oli Taitsan vuoro naurahdella:
-- Kyllä hänellä on vaatteet päällä. Ja toisekseen: Jorman tuskin
tarvitsee häntä ollenkaan nähdä.
-- Kuinka se sitte käy? Jos se sillä tavalla sopii, niin hän on hyvä ja
käskee. Tämä poika tekee jotakuinkin paljon, kun asia tulee sille
kohdalle -- paitsi aivotyöhön ei meillä olla oikein perehtyneitä.
Taitsa selitti nyt suunnitelmansa. Hän hakee käsiinsä Sonjan, jonka
kuuli portilla puhuvan, esittäytyy hänelle tavallisena seikkailevana
kuljeksijana, joka sattui kuulemaan hänen puheensa, ja tarjoutuu
hyvästä palkkiosta avustamaan häntä halunsa tyydyttämisessä ryöstämällä
Turjan vankilasta. Sonjan täytyisi vain ottaa selko, missä Turjaa
säilytetään -- sen hän voisi ylhäisenä, piireihin kuuluvana naisena
saada helposti selville -- lopusta lupaisi Taitsa pitää huolen.
Senjälkeen kun Taitsa olisi saanut tietoonsa vankilan, hakisi hän
Jorman käsiinsä ja he toimisivat yhdessä.
-- Nyt se kuulostaa paljon paremmalta, tunnusti Jorma. Mutta hän alkoi
sen vain huonosta kohdasta, nimittäin tuosta Ekvatorian naikkosesta.
Hänen olisi pitänyt jättää se naaraskeltiäinen viimeiseksi, niin minä
olisin heti antanut tunnustuksen hänen järjenjuoksullensa.
Pimeä alkoi saapua, kun miehet sopivat tapaamispaikasta ja Taitsa lähti
suorittamaan tehtäväänsä.