Matkattiin suoraan etelään asutulle alueelle. Tultiin kehnonpuoleiselle
tielle, jolla oli jonkinverran liikettä, jalan kulkijoita ja
vetojuhtia. Viisisataa ajastaikaa oli kulunut siitä kun Borealian
kansan jäsen oli nähnyt tämän maan, katsellut sen kansaa, Ja
jännittyneellä uteliaisuudella tarkkasi Turja tätä satujen maata ja
teki Taitsalle kysymyksiä. Ja jota pitemmälle ehdittiin, jota enemmän
hän näki, sitä omituisemmilta tuntuivat hänestä tämän maan olot.
Tuli vastaan jalankulkijoita, laihoja, kurttuisia, väsyneitä miehiä ja
naisia. Tuli vastaan vetojuhdilla lihavia, hyvinvoipia miehiä ja
naisia, katsellen pönäköinä jalankulkijain päiden yli, tuntematta heitä
kohtaan nähtävästi minkäänlaista mielenkiintoa. Kerran näki Turja
laihan synnyttämäisillään olevan naisen kantavan vettä hyvinvoivan
miehen juhdalle, miehen istuessa ja katsellessa taivaanrantaa.
Tien molemmin puolin oli kauniita asunnoita siellä täällä, mutta
enemmän oli pieniä mökkirähjiä, samantapaisia kuin se, jonka Turja oli
nähnyt metsässä. Kun Turja tiedusteli Taitsalta, mistä syystä
Ekvatoriassa näin omituisesti rakennettiin, sai hän ihmeekseen kuulla,
että noissa kauneissa rakennuksissa asui ihmisiä, joilla oli oikeus
saada kaikki elintarpeet ja muut tavarat, mitä näillä mailla
valmistettiin, ja tehdä niillä mitä ikänä halusivat, ja noissa mökeissä
asui ihmisiä, jotka tekivät työtä näillä mailla, mutta joilla ei ollut
oikeutta saada mitään muuta kuin sen, minkä nuo edellä mainitut
tahtoivat heille antaa. Ja Taitsa teki vielä sellaisenkin merkillisen
väitteen, että heille ei annettu muuta kuin sen verran, että juuri
pysyivät hengissä.
Turja alkoi nyt uskoa Taitsan puhuneen totta, kun hän kertoi että
Ekvatoriassa toiset kuolivat nälkään, vaikka toisilla oli ravintoa
yltäkylläisesti.
-- Ovatko ne ihmiset, jotka saavat haltuunsa kaikki työn tulokset,
alueellaan työpäälliköltä? kysyi Turja.
-- Eivät. Työpäälliköt ovat erittäin. He saavat samantapaisen osan työn
tuloksista kuin mökeissä asujatkin, jonkunverran enemmän vain.
-- Mitä tekevät sitte suurissa asunnoissa asuvat?
-- Sitä on vaikea sanoa. Osa heistä hoitaa terveyttään etelämpänä. Osa
harrastaa vetojuhtien asiaa. Osa hoitaa maan asioita. Osa matkustelee.
J.n.e.
-- Mikä on vetojuhtien asia?
-- Tahdotaan kehittää Ekvatorian vetojuhdat hyviksi, terveiksi ja
opettaa niitä hyppäämään, selitteli Taitsa.
-- Mistä syystä hyppäämään? Onko niiden kuljettava sellaisissa
paikoissa, joissa täytyy hyppiä.
-- Ei suinkaan. Mutta Ekvatoriassa pidetään kauniista vetojuhdasta,
joka osaa hypätä.
-- Sepä kummallista. Muuta ei Turja osannut tähän sanoa.
-- Ken on oikein innostunut asiaan, opettaa vetojuhdallensa
kaikenlaisia sivistyneen tapoja: istumaan, ymmärtämään puhetta,
laulamaan j.n.e.
-- Miksi ei sensijaan opeteta näitä, jotka asuvat mökeissä? kysyi
Turja.
-- Se ei ole nykyään muodissa Ekvatoriassa. Ainoastaan muutamat, joita
pidetään hiukan hassahtavina, harrastavat mökeissä asuvain opettamista.
He opettavat heitä hoitamaan terveyttään, istumaan oikein pöydässä,
syömään kauniisti ja harjoittamaan hyväntekeväisyyttä.
Eräästä suuresta asumuksesta kuului tavaton melu. Sen pihamaalla oli
vetojuhtia ja väkeä. Kun he tulivat lähemmäksi, huomasi Turja, että
miehet ja naiset horjuivat pihamaalla edes takaisin, kiljahtelivat ja
melusivat. He pysähtyivät katselemaan menoa. Taitsa puhutteli erästä
tien vieressä istuvaa miestä.
-- Mitä tässä tapahtuu? kysyi Turja.
-- Juhlitaan sen miehen kunniaksi, jolle tämä maa ja asumus kuuluvat.
On kuulema havaittu, että täällä on tuotanto hyvässä kunnossa ja nyt
pidetään juhlia isännälle.
-- Onko isäntä itse järjestänyt täällä kaikki hyvin? kysyi Turja.
-- Ei, vastasi mies tien vierellä. Hän on tullut etelästä tähän
juhlaan.
-- Minkä vuoksi hänelle sitte juhlia pidetään?
-- Hän on tämän maa-alueen omistaja, selitti ukko edelleen.
-- "Omistaja", mikä se on? kyseli Turja Taitsalta.
Taitsa selitti, että niin nimitetään juuri suurissa asunnoissa asuvia.
-- Mutta miksi ihmiset ovat kuin hulluja tuolla pihamaalla? kysyi Turja
edelleen.
-- He ovat juoneet masmaa, juomaa, josta ihminen villiytyy.
-- Kuuluuko se juhlatapoihin?
-- Kuuluu. Sen juominen on yleistä suurissa asunnoissa asuvain
keskuudessa. Se antaa lohdutusta ja iloa.
-- Onko heillä sitte erikoisen paljon suruja?
Taitsa teki epätoivoisen liikkeen, ikäänkuin sanoen: kylläpä tulee
kysymyksiä.
-- Yksi kysymys vielä, pyysi Turja. Miksi eivät mökeissä asuvat juo
masmaa?
-- Juovat kyllä, jos saavat. Mutta masmajuuria voidaan viljellä vain
suurten asuntojen kasvitarhoissa ja -- --
-- Ja ehkäpä mökeissä asuvilla ei ole niin paljon huolia ja murheita,
naurahti Turja, lopettaen keskustelun.
Jonkun ajan kuluttua he astuivat alukseen, joka kulki purjeilla ja
sadan soutajan airoilla, ja laskivat merelle. Maa häipyi näkyvistä ja
laiva hyppeli pian aavan meren aalloilla. Jäitä näkyi oikealla ja
lintuparvi seurasi laivaa. Katsellessaan kahleisiin kytkettyjä
soutajia, tuli Turja ajatelleeksi, eikö akkumulaattorin energialla
voitaisi kuljettaa tällaista laivaa. Hän ei ennättänyt kuitenkaan kauan
ongelmaa pohtia, sillä edestäpäin nousi maa merestä ja hän tahtoi pitää
silmänsä auki.
Pian he olivat muutamassa Ekvatorian asutuskeskuksessa.
-- -- -- Turja näki ympärillänsä loistoa ja merkillisyyksiä. Tämä oli
kaikkialla Vanhan Borealian puhdasviivaisen karun ja tasasuhtaisen
ympäristön vastakohtaa. Rakennukset suuria, Turjan mielestä muodottomia
-- ainakin kaikki eri muotoa, niinkuin jokaisen rakentaja olisi
vihannut toista rakennusta eikä senvuoksi olisi halunnut millään muotoa
luoda mitään sen muotoihin sointuvaa. Kasvitarhat, puutarhat ja puistot
ihmeellisiä hempeyden ja aistillisuuden ilmauksia. Kummallisia kasveja,
kummallisia sukupuolielämää kuvailevia veistoksia! Puiden varjossa
kulki hyvinvoipia miehiä ja naisia parittain, puolialastomina
kesäpäivän lämmittäessä lehvästöä -- sekä sen lisäksi muutamia synkkiä
varjoja, jotka liikuskelivat työtoimissa. Kaduilla koristettuja
ajopelejä, kanavilla punaverhoisia veneitä, joiden peräkannella
katoksen alla puolialastomia miehiä ja naisia veltoissa asennoissa.
Toisinaan kuljettiin suurten pyöreiden rakennusten ohi, jotka olivat
aukottomia, ikkunattomia, värillisistä kivistä rakennettuja. Pieni
matala oviaukko johti tähän ihmeelliseen pyöriöön. Taitsa kertoi, että
niissä palveli Ekvatorian kansa suurta henkeä, maailman luojaa.
-- Miten ja miksi häntä palvellaan? kysyi Turja.
-- Temppelissä on paljon pyöriä, joiden kehissä on salaperäisiä
merkkejä, joita vain suuri henki ja papit ymmärtävät. Kun palvelus
alkaa, istuutuu kukin sisällä olija tällaisen pyörän ääreen, valot
sammutetaan ja täydellisessä pimeydessä on jokaisen kuviteltava itsensä
joksikin eläimeksi ja väännettävä pyörää. Välillä tarjoavat papit
masmaa ja yleisö antaa heille lahjoja. Tällä tavalla pyydetään suuren
hengen suosiota ja samalla pitäisi asianomaisen itsensä tulla
paremmaksi ihmiseksi.
Turja nauroi. Mutta Taitsa selitti vakavana, että näille asioille ei
kukaan saa nauraa. Se on pilkkaa, joka rangaistaan.
Turja teki sen havainnon, että Ekvatoriassa ei tunnettu radiovoimaa
eikä yleensäkään osattu käsitellä säteilevää energiaa. Kaikki heidän
voimalaitteensa ja energiansiirtonsa perustui _johtoihin_ vangitun
energian käsittelyyn. Tämä häntä ihmetytti, kun hän tiesi, että
toisilla aloilla oli Ekvatoriassa jo viisisataa vuotta sitte oltu
sangen pitkällä. Vanhoista tähtitieteen käsikirjoista oli hän m.m.
havainnut, että Ekvatoria tuolloin jo teki sangen tarkkoja havaintoja
Avaruuden ilmiöistä.
Ei täällä liioin -- sehän oli luonnollistakin -- osattu varastoida
energiaa, muuta kuin aivan rajoitettuja määriä. Johtuiko tämä siitä,
että luonto ei ollut _pakoittanut_ Ekvatorian kansaa ottamaan
energiaa täysin haltuunsa? Sitä oli täällä vielä runsaasti tarjona
kesällä ja talvella. Oli jokia ja putouksia, oli auringonlämpöä, oli
polttoaineita, oli ihmisvoimaa nähtävästi aivan tuhlaten käyttää.
Parhaana työaikana käyskennellä lehdoissa ja soudatella kanavilla
kiimaisina kuherrellen -- se oli jo tuhlausta, jota Turja ei ollut
odottanut enää tapaavansa jäätyvän maan pinnalla, Avaruuden Hirviötä
lähestyttäessä.
Tosin kuljeskeli asutuskeskuksen laitaseuduilla väkeä, jossa näkyivät
työn jäljet sitä selvemmin. Siellä kulki parvissa aivan kuin toinen
kansa, muodoton, likainen, laiha, ryppyinen ja takkuinen. Se oli sitä
väkeä, joka piti voima-asemat käynnissä, souti laivoja, puhdisti tiet,
kadut, pihat ja puistot, tyhjensi käymälät, rakensi, kutoi, takoi, ajoi
juhdilla j.n.e. Sanalla sanoen näissä ihmisissä toimi energia jotain
luoden, noissa toisissa se kului vatsan, aivojen ja -- niinkuin Turja
myöhemmin havaitsi -- sangen suureksi osaksi sukuelinten toimintaan.
Paikka oli asutukselle mitä soveliain. Mantereeseen tunkeutui kaunis ja
syvä merenlahti. Maa oli tasaista, hyvin miedosti kauempana olevaa
vuoristoa kohden kohoavaa. Vuoristosta tuli, sen valtavaksi solaksi
katkaisten, suuri joki, josta oli johdettu kanavia sinne tänne
asutuskeskuksen alueelle. Vuoriston rinteellä oli valtaisia koskia,
joista saatiin voimaa. Maa oli hyvää kasvullisuudelle ja olikin se
yltäyleensä viljelysten, puutarhojen, puistojen y.m.s. peitossa.
Hallitus oli taaskin merellä. Muuan päällikkö oli kyllä kotona, mutta
hän antoi ilmoittaa, että hänellä ei ollut mitään tekemistä tällaisten
asioiden kanssa. Hän oli sotajoukon pää ja piti järjestystä yllä,
tukahdutti kapinoita ja rankaisi rosvojoukkoja. -- -- -- Turjan täytyi
jäädä odottamaan.
Hän käytti aikansa perehtyäkseen maahan, kansaan, oloihin ja kieliin.
-- -- -- Eräänä iltana tuli Jorma kauhuissaan ja raivoissaan muristen
heidän yhteiseen asuntoonsa. Turja havaitsi heti, että hänelle oli
tapahtunut jotain aivan ällistyttävää. Mutta vasta hiljalleen hän sai
häneltä nyhdetyksi tiedot tapahtumasta.
Jorma oli pitkin katuja kuljeskellessaan ja kaikkea töllistellessään
poikennut eräästä kukkasin koristetusta portista sisään ja kulkenut
erästä alastomia naisruumiita eri asennoissa kuvaavien veistosten
reunustamaa tietä pitkin tiheään puistoon, jossa risteili samanlaisia
käytäviä. Kun hän siellä käveli, ympäröi hänet yht'äkkiä parvi naisia,
sellaisessa puvussa, kuten Jorma asian kuvasi, että he olivat varmaan
hypänneet suoraan kylpyhuoneesta. Pari heistä kavahti kiinni Jormaan ja
kiemaillen viittoi häntä mukaansa. Jorma säikähti ja lähti pakoon.
Naiset kirkumaan ja nauramaan. Ehti siihen jo miehiäkin, jotka
irvistelivät siinä määrin, että Jorma aikoi jo kääntyä takaisin ja
antaa heitä "pöksyille". Ellei noita kirotuita naikkosia olisi siinä
ollut, olisi hän pannut poikien suut toisapäin väärään, lopetti Jorma.
Mutta naisten pinnan paistaessa joka puun takaa, katsoi hän parhaaksi
kärsiä häpeänsä ja palata kiukuissaan asuntoonsa.
Taitsa selitti tämän seikkailun siten, että Jorma on seilannut johonkin
ylhäisön huvi- ja kylpypaikkaan, ehkäpä sen kaikkein pyhimpään osaan,
jossa lemmen hengetärtä palvellaan.
Pian tämän jälkeen lähti Turja seuralaisineen etelään. Hän tahtoi
hallitusta odotellessaan kulkea Ekvatorian poikki ja nähdä eteläiset
jäätiköt. Tällä matkalla hän havaitsi, että tässä osassa Ekvatoriaa
asui useita eri kieliä puhuvia kansoja. Alkuperäinen Ekvatorian kansa
oli kaikkialla vallassäätynä, eleli loisteliaasti ja kulutti aikaansa
nautinnoissa, varsinkin "lemmen hengettären" palveluksessa. Pohjoisesta
ja etelästä saapuneet kansat olivat heidän orjinansa, asuivat
hökkeleissä ja tekivät työtä herroillensa.
Taitsalta hän sai tietää, että samoin on suurin piirtein laita koko
Ekvatoriassa. Ja vallasluokan elämä maapallon toisella puolella, missä
olivat Ekvatorian hedelmällisimmät ja kauneimmat osat, oli vielä paljoa
loisteliaampaa ja tuhlaavaisempaa.
Kuinka ovat kansaparat taipuneet tällaiseen asemaan? Sen kysymyksen
teki Turja itsellensä tuon tuostakin. Ja hänen oman kansansa asia
poltti aina silloin hänen mieltänsä. -- Borealian kansa ei milloinkaan
astu tällaiseen asemaan, se ei taivu orjaksi, ei ikinä. Mutta kuinka
ovat saattaneet kansat myödä tällä tavoin vapautensa kurjiin muruihin.
Ovatko nämä kansat olleet vapaita?
-- Eivät, vastasi Taitsa. Ne ovat jo vuosisatoja olleet Ekvatorian
alaisia kansoja, jotka ovat aikoinaan paenneet lumen ja jään uhkaamista
maista. Yksikään näistä kansoista ei ole ollut Borealian kansan
veroinen, tunnusti Taitsa.
-- Kuinka ne, Kosmoksen nimessä, tyytyvät tällaiseen asemaan?
-- Ne ovat olleet toisilleen vihamielisiä. Ne eivät ymmärrä toistensa
kieltä. Ne eivät osaa yhdessä toimia. Ja vallassäädyllä on
sotajoukkonsa, johon kootaan jäseniä kaikista kansoista, jotta sen
keskuudessa ei syntyisi yhteistoimintaa, ja päällikköinä ja
"piiskajoukkona" on vallassäädyn jäseniä.
-- Onko tämä sotajoukko sitte yksinomaan sitävarten, että orjakansa
pidettäisiin kurissa? tiedusteli Turja.
-- Jos päällikkö tekee tämän kysymyksen Ekvatorian isänmaalliselle
vallassäädyn jäsenelle, vastaa hän näin: Ei suinkaan! Se ei ole edes
pääasiassa sitä varten. Mutta tämä sotajoukko on suuri kasvatuslaitos.
Se lähentää myöskin eri luokkia toisiinsa ja opettaa niitä rakastamaan
yhteistä isänmaatansa. Kun orja marssii isäntänsä rinnalla samassa
tahdissa ja sama musiikki virittää heidän mielensä, niin he tuntevat
olevansa keskenään vertaisia ja oppivat ymmärtämään toisiaan. Tällä
tavalla lievennetään luokkavastakohtia.
-- -- -- Turja katseli eräältä vuorelta eteläistä jäätikköä ja
mietiskeli mahtoiko sen takana, sen keskellä olla joku elämästä ja
kuolemasta kamppaileva kansa. Hän näki kaukoputkella lumimyrskyn
riehuvan nunatakien rinteillä -- ja häntä halutti mennä sen keskeen.
Häntä halutti tuntea vihurin puhaltavan, kuulla sen kovan ja terävän
vihellyksen. Häntä halutti saada painiskella myrskyä, lunta ja jäätä
vastaan. Tämä Ekvatorian ilma, ihmiset ja tavat tympäisivät häntä, ne
joskus suorastaan inhoittivat.
Kuljettuaan maata ristiin rastiin ja tarkasteltuaan oloja
pikasilmäyksellä lähti Turja paluumatkalle, sillä se aika alkoi
lähestyä, jolloin hallituksen piti palata mereltä. Taitsan ehdotuksesta
poikettiin vielä aivan jäätikön lähellä olevaan pyhään laaksoon,
missä oli suuri pyörötemppeli, suuri asuntoryhmä, jossa asui
hartaudenharjoittajia yksinäisyydessä, sekä vielä erakkola. Erakkola
oli pieni suurista kivistä muurattu pyöreä maja, mihin ei näyttänyt
johtavan mitään muuta aukkoa, kuin pieni reikä pohjoispuolisessa
seinässä. Taitsa kertoi, että siinä on oviaukko, mutta se muurataan
kiinni senjälkeen kun erakko on sinne saatettu.
-- Elääkö tässä luolassa siis ihminen? kysyi Turja.
-- Elää. Hänet saatettiin sinne kolmekymmentä vuotta sitte.
-- Viedäänkö hänet sinne väkivalloin?
-- Ei. Joku papeista tahtoo itse tulla tätä tietä pyhimykseksi. Hän
ilmoittaa tahtonsa olevan, että hänet vihitään erakoksi ja saatetaan
majaan. Silloin kaikki kansa lähistöltä kerääntyy tähän laaksoon.
Yksinpä naiset lemmen hengettären lehdoistakin saapuvat tänne.
Vietetään suuria juhlia. Pappi vihitään erakoksi, hänen annetaan nähdä
viimeisen kerran auringonvalo ja tuhansien saattamana, laulaen,
pasuunoita puhaltaen viedään hänet tuohon kivimajaan. Maan hallitus on
läsnä. Päällikkö itse panee ensimmäisen kiven oviaukkoon. Papit
muuraavat oviaukon kiinni pyhän laulun kaikuessa. Ja siellä elää erakko
sitte lopun ikäänsä pientä rukousmyllyä vääntäen ja henkien kanssa
seurustellen. Aukkoon asetetaan hänelle niukka ravintoannos kaksi
kertaa päivässä. Usein se on koskematonna.
-- Hän ei näe auringonvaloa senjälkeen kuin luolaan suljettiin?
tiedusti Turja.
-- Ei.
-- Eikä kuule ihmisääntä?
-- Ei. Tavallisesti kuolee erakko kenenkään tietämättä. Ja ovi avataan
vasta kun ruoka-annos on ollut koskematta kauan aikaa. Muuan erakko
eräässä toisessa erakkolassa ilmoitti kuitenkin, vuosikymmeniä
kivimajassa oltuaan, haluavansa nähdä vielä auringon ennen kuolemaansa.
Kun oviaukon muuraus särjettiin ja erakko tuotiin ulos, huomattiin
hänen kutistuneen pienen pieneksi ja luiden päällä oli vain harmaa
kovettunut nahka. Hän oli kuin kurttuinen matelija, joka hitaasti ryömi
vatsallaan eteenpäin. Hän kuoli valoon jouduttuaan.
Turja palasi matkaltansa mietiskellen näkemiänsä. Tuntui kuin
Ekvatorian kansasta olisi "veto loppunut", kuin olisi siinä elämän
ponnevoima lauennut ja se olisi pysähtynyt siihen kohtaan
kehityksessään, missä oli sattunut olemaan vieterin loppuessa. Nyt se
horjutteli eteenpäin vain jatkuvaisuudesta, kuin houreessa. Se näki
henkiä ja näkyjä, sitä ohjasivat vaistot, Se kylpi nautinnoissa tai
kurjuudessa. Viimeiset elämän ponnevoiman nytkähdykset pukeutuivat
omituisiin muotoihin, johtivat meikilliseen sankaruuteen -- niinkuin
tuon erakonkin.
Avaruuden Hirviöstä ei kukaan tuntunut tietävän mitään. Kukaan ei
näyttänyt ajattelevan naapuriansa. Kuinka olisi silloin huolehdittu
maapallon ja aurinkokunnan kohtaloista?