Turja kutsui miehistön ulos ja näytti heille tummaa juovaa
taivaanrannalla.
-- Taitaa ihan koti näkyä, pärpätti Orma. Olisi tätä saanut kauemminkin
kestää.
Turja antoi Ormalle kiikarin ja kehoitti katsomaan.
-- Näyttääkö Borealialta? kysyi Turja.
Orma pudisti sanattomana päätänsä ja palasi kasemattiin. Kaikki
kiikarit suuntautuivat tummaa juovaa kohti. Äänettöminä tähyilevät
miehet. Lopuksi kuitenkin Turma kysäsee:
-- Mikä se sitte on tuo maa?
-- Se on Ekvatoria, vastasi Turja.
Kaikki kiikarit laskeutuivat. Oli kuin olisi salama iskenyt
miesjoukkoon. Liikkumatta tuijottavat he maahan. Ensimmäisenä kääntyi
Jorma ja käveli kuin häveten kasemattiin. Sitte lähti mies toisensa
jälkeen muristen jotain, "pitääpä tästä mennä sitä ja sitä tekemään"
t.m.s. Vihdoin olivat Turja ja Karma kahden.
-- No, Karma. Mitä siinä töllistelet! Livistä jo perhanan kyytiä
toisten jälkeen. Pankaa silmälaput päähänne ja juoskaa henkenne edestä
pohjoiseen! Etkö kuule! Mörkö tulee jo. Vie niille sana, että mörkö
tulee ja että kiirehtivät! Pankaa kokoon kimpsujanne! Mutta sano
niille, että lähtevät ennenkuin itkevät. Minä annan ylön jos minä näen
miesten itkevän! Hyi helvetti!
Turja raivosi, käänsi selkänsä Karmalle ja lähti kävelemään jäätikölle.
Tätä hän ei olisi odottanut! Parhaita miehiä, valioväkeä! Ja
kammahtavat kuin lapset, nähdessään suuren sulan maan ja kuullessaan
sen nimen! Mitä sanookaan muu kansa, kun kerran sen hetki tulee!
Täytyykö hänen nähdä kansansa kuolevan vaistomaisen kammonsa verkkoon?
Se olisi kehnouden näyte. Hän ei voi sitä uskoa kansastansa. Mutta
häntä kuohutti sanomattomasti nyt kun hänen suunnitelmansa ensi kerran,
vaikka tällä kertaa sivumennen, törmäsi tähän kariin. Häntä kuohutti
kansansa karaistujen miesten suhtautuminen Ekvatoriaan.
Käveltyään edestakaisin jäätiköllä Turja näki Karman juoksevan
leiriltä.
-- Miehet pyytävät päällikköä tulemaan ja selittämään asiaa, ilmoitti
Karma.
Turja asteli hitaasti itseänsä tyynnytellen leirille. Siellä olivat
miehet koolla kasemattien edustalla ja puhelivat keskenään.
-- Mitä sitte? tokasi Turja perille saavuttuaan.
Kaikki katselivat toisiinsa, ei kukaan puhunut.
-- Teillä on jotain sanottavaa, ilmoitti Karma, jatkoi Turja.
Silloin astui Turma esiin ja puhui:
-- Me vain haluaisimme tietää, aikooko päällikkö viedä meidät tuohon
maahan? Hän viittasi kädellänsä mustaa viirua taivaanrannalla. Meistä
on tuntunut kummalliselta, että on yhä vain matkattu etelään
pysähtymättä metsästämään. Nyt me arvelemme, että matka pitääkin tuohon
maahan. Mutta meillä on kai oikeus päättää, menemmekö sinne tai emme?
Me olemme tulleet jo liian kauas etelään. Ekvatoria voi pitää näitä
jäätiköitä jo omanansa.
Turjan veri alkoi taasen kuohua.
-- Lienen saanut akkoja mukaani Borealiasta. Minä en ole kuullut
ikänäni Borealian miesten tällaisia puheita pitävän silloin kun he ovat
velvollisuuttaan täyttämässä. Minä en ole "vienyt" teitä minnekään. Te
olette lähteneet vapaaehtoisesti metsästysmatkalle etelän jäätiköille
ja sitoutuneet tottelemaan tällä matkalla minua. Ei ole ollut puhetta
mistään rajasta jäätiköillä, jonka yli ei saa mennä, ei ole ollut
puhetta siitä missä metsästetään, missä ei. Minä en johda teitä
minnekään muualle, kuin jäätikölle. Ensi kerran minä kuulen Borealian
miehen sanaani epäilevän. Turma kai tietää, että Borealiassa on tapa
kohdella ankarasti pettäjää, mutta yhtä ankarasti myöskin sitä, joka
aiheetta syyttää toista petoksesta?
-- Mutta kansamme vanha vala kieltää meitä astumasta Ekvatorian rajan
yli, väitti Turma.
-- Minä uskon kuitenkin, että minun pääni riittää sovitukseksi ja
Ekvatorian kansa jättää teidän nahkanne parkitsematta. Minä tarjoan sen
lunnaiksi, jos Turma on tehnyt sellaisen kuolemansynnin, että on mennyt
tuon kummallisen rajan yli. Mutta minä en ole nähnyt mitään rajaa!
Missä se on? Ja kuka sen on määrännyt?
-- Ekvatoria tietysti, kuului miesjoukosta.
-- Mutta entäs, jos se on määrännyt rajan kulkemaan Borealian
pohjoispuolitse. Ja te olette tehneet tuota kuolemansyntiä koko ikänne
-- asuneet Ekvatorian alueella. Lähdettekö kotiin päästyänne
pohjoiseen, jos minä tuon tiedon että Borealia onkin Ekvatorian
aluetta?
-- Mutta mistä syystä päällikkö raivosi, ellei kysymyksessä ollut matka
tuonne sulaan maahan?
-- Minullakin nähkääs on muuan "oikeus". Minulla on oikeus halveksia
miehiä jotka pelkäävät mörköjä, ja minulla on oikeus myöskin sanoa se
silloin kun haluan. Mutta minä tahdon tässä nyt kerran puheisiin
ruvettuamme sanoa asian pohjaan saakka: Minua suututti teidän
käytöksenne sen vuoksi, että jonkun ajan kuluttua _meidän ja koko
meidän kansamme on pakko mennä tuohon maahan_. Minä olin ajatellut,
että teistä kehittyy tällä nykyisellä retkellä miehiä, jotka johtavat
kansaamme jäätikön yli, pois varman kuoleman kynsistä, tuohon maahan,
joka taivaanrannalla näkyy. Mutta nyt minä näen, että olen pettynyt,
että minulla ei ollutkaan matkassani oikeita miehiä.
-- Se on Tarjan oppia, lausui joku miehistä uhkaavasti. Päällikkö kai
muistaa, miten Tarjan kävi.
Turja oli nyt jo täysin mielensä herra ja alkoi tyynesti ohjata
keskustelua.
-- Tarjan oppia, aivan niin. Tarja on viisas mies. Tarja ei pelkää
mörköjä. Hän on nähnyt ensimmäisenä sen minkä tuleman pitää, mikä
tapahtuu aivan yhtä varmasti kuin tähti kiertää radallaan. -- Mitä te
aiotte ehdottaa kansalle siltä varalta että Borealia muutaman vuoden
kuluttua on jäätikön peitossa? Itsemurhaako? Ehkä te aiotte kannattaa
sitä, että juostaan kaikki rivissä Borealian lahteen. Kokonainen kansa
ei voi jäätiköllä kauan elää. Ja ilvesten ruuaksihan lähetetään vain
pahantekijät.
-- Mutta kansa tuskin taipuu lähtemään Ekvatoriaan. Kertomus vanhasta
valasta on kulkenut polvesta polveen ja Ekvatoria on aina merkinnyt
jokaiselle miehelle ja naiselle jo lapsesta pitäen samaa kuin
salaperäinen pahan pesä, kaiken kärsimyksen ja ilkeyden alku. Vanhemmat
ovat sen aina lapsilleen opettaneet.
-- Jonkinlaisen lupauksen ovat esi-isämme antaneet. Se on tosiasia.
Mutta tiedätte kai myöskin, että _silloin_ ei tämä lupaus
merkinnyt lupausta kuolla jäätiköllä. _Nyt_ sensijaan kansamme
kuolee jäätiköllä, ellei se palaa Ekvatoriaan. Silloin tämä lupaus
merkitsi vain sitä, että kansamme jäsenet eivät palaa salaa Ekvatoriaan
uudestaan taistelemaan silloisia vallanpitäjiä vastaan. Nyt me sen
sijaan palaamme kansana, neuvoteltuamme Ekvatorian kanssa. Me emme
pyydä palata Ekvatorian yhteiskuntaan, me pyydämme ja vaadimme vain
maapalaa, millä elää. Meillä on oikeus vedota Ekvatorian kansaan,
ennenkuin kuolemme jäätiköllä. Meillä on oikeus alkaa uudestaan se
oikeudenkäynti, jossa kansamme tuomittiin joko orjaksi tai jäätiköille,
sillä tuomion toinen vaihtoehto on muuttanut merkitystään. Se merkitsee
nyt kuolemaa. -- Minä näen, että Karmalla on jotain sanottavaa?
-- Sitä vain, että tämähän on aivan turhaa puhetta. Meidän on nyt
mentävä Ekvatoriaan. Päällikkö sanoo, että se merkitsee pelkuruutta
jollei sinne mene. Mitäs me tässä turhia -- -- --. Onhan selvää, että
sinne on silloin mentävä. Minä luulen, että se mies ei palaa
Borealiaan, josta Turjalla on se käsitys, että hän on pelkuri.
Itse asia on minulle lyhyt ja selvä juttu, jatkoi Karma. Minä itse elän
kyllä jäätikölläkin. Mutta minulla on vaimo ja pari lasta. Niitä en
minä aio tappaa pitämällä heitä jäätiköllä. Minä kuljetan heidät tänne
ja pyydän maata. Ellei anneta, jatkoi Karma, niin minä _otan_,
vaatimattoman asumattoman pienen palasen. Kenelläkään ei ole ollut
ikimaailmassa oikeutta luvata, että minä tappaisin vaimoni ja lapseni
jäätiköllä, kun on vielä sulaakin maata.
Vähitellen alkoivat mielet kääntyä. Useat olivat samaa mieltä kuin
Karma ja halusivat heti Ekvatoriaan. Mutta Turja selitti, että matka
sinne on nyt turha. He eivät osaa kieltä eikä heillä ole kansansa
valtuutusta. Ja nyt hän ilmaisi tämän matkan varsinaisen tarkoituksen.
Ihmismetsästys alkoi.
-- -- -- Eräänä päivänä oli Turja joukkueineen juuri lähdössä leiriltä
ja katseli kaukoputkella Ekvatoriaan viettävää jäätikkörinnettä. Hänen
huomionsa kiintyi mustaan pisteeseen aivan lähellä sulaa. Se liikkui.
Se kohosi pitkin rinnettä, laskeutui laaksoon ja kohosi taasen
seuraavaa rinnettä. Ei epäilemistäkään: siellä tuli ihmisiä. Ja kun
Karman joukkue oli aivan toisaalla ja Jorman joukkue juuri saapunut
leirille, niin täytyi tämän joukkueen olla peräisin Ekvatoriasta. --
Turja seurasi edelleen ryhmän liikkeitä. Nyt se pysähtyy. Pysähdys
kesti hyvän aikaa. Turjasta näytti, niinkuin muuan olisi siellä
neuvotellut ja puhunut toisten kanssa. Välimatka oli kuitenkin liian
pitkä, jotta olisi voinut nähdä tapahtumat tarkasti. Yhtäkkiä hajaantui
ryhmä kahtia. Toiset lähtivät palaamaan takaisin, toiset jäivät
paikoilleen. Jälelle jääneet näyttivät katselevan ympärilleen, kulkivat
sitte jonkun matkaa Turjan leirille päin ja istuutuivat neuvottelemaan.
Turja oli varma, että tässä oli se saalis, jota he olivat etsineet
monta päivää: tuomittuja Ekvatorian kansalaisia, jotka tuotiin
jäätikölle elämään -- tai kuolemaan.
Nyt oli aika toimia. Miehistö pukeutui heti valkoisiin
metsästysvaippoihinsa ja saartaminen alkoi.
Kun tultiin lähemmäksi, huomattiin niitä olevan neljä miestä. He eivät
huomanneet mitään, ennenkuin Turja seisoi aivan heidän edessänsä. He
tuijottivat häneen äänettöminä, liikkumattomina. Mutta kun hän teki
liikkeen viitatakseen ystävällisesti, kavahtivat he jaloilleen ja
aikoivat pakoon. Mutta huomattuaan olevansa piiritettyjä, jäivät he
kuin naulittuina seisomaan paikoilleen. He olivat pienikasvuisia,
Turjan mielestä muodottomia ja kaikesta päättäen aivan pelon
lamauttamia. He vapisivat, tärisivät ja hytisivät nähtävästi enemmän
pelosta kuin vilusta. Turja koetti heille liikkeillä tulkita, että
heille ei aiota mitään pahaa, vaaditaan ainoastaan että he seuraavat
Turjaa.
Leirille tultua he hämmästyivät ja pelästyivät uudestaan. Turja oli
käsittävinään, että he aluksi luulivat Turjan miehinensä olevan joitain
tuntemattomia metsästäjiä Ekvatoriasta. Mutta tarkasteltuaan
kasematteja ja muita varusteita havaitsivat he erehtyneensä. Turja jäi
heidän kanssaan leirille ja alkoi heti yrittää rakentaa ymmärryksen
siltaa itsensä ja vieraitten välille.
Seuraavana päivänä palasi Karma mukanansa viisi vankia. Nämä olivat
tehneet vastarintaa. Heillä oli omituisia paukahtavia ja tappavia
aseita joilla he olivat surmanneet kaksi Karman miestä ennenkuin Karma
ennätti tai älysi lähettää heidän lävitsensä tainnuttavan radiosäteen.
Karma oli ollut vain muutaman kerran elämässään pahalla tuulella ja nyt
oli taasen yksi sellainen kerta. Hän murisi, että Ekvatorian miehistä
pitäisi tehdä ilveksen ruokaa. He olivat tappaneet kaksi Borealian
parhaimmista miehistä.
Paluumatka alkoi seuraavana päivänä.