Aurinko kumotti jäätikön huipuilta melko kirkkaana. Pakkanen oli
parhaalla tuulella. Kaikki voima-asemat seisoivat. Lumi oli jo
kovettunut kaikkialla kannattavaksi. Tiet ja kadut oli jättiläisjyrillä
ja lapioilla tasoitettu ja kovetettu. Ellipsoidi Kapitolion katolla
paistoi punaisena.
Kansaa oli liikkeellä tavallista enemmän. Kolmen erikoisesti varustetun
retkikunnan, päällikköinä Turja, Karma ja Jorma, piti lähteä pitkälle
metsästysmatkalle eteläiselle jäätikölle, jossa ei kukaan Borealian
metsästäjä juuri koskaan käynyt. Muutamia tarunomaisia kertomuksia
kiersi kansan suussa muutamain rohkeiden seikkailijain matkoista
etelään ja heidän tapaamistaan tuntemattomista ihmisistä. Nyt tähän
satujen maahan aiottiin jälleen tunkeutua. Siksi tahdottiin nähdä
lähtöä ja lähtijöitä.
Lausuttiin arveluja sinne ja tänne. Päälliköt tiedettiin rautaisiksi
miehiksi, verrattomiksi sitkeydessä ja neuvokkuudessa. Miehistöt, jotka
oli valittu tarjoutuneista vapaaehtoisista, olivat valiojoukkoa.
Yleinen olikin se käsitys, että, niinkuin Tarja lausui, "kyllä ne
sieltä palaavat, ellei maa sillä aikaa hajoa ja retkikunnat joudu
toiselle taivaankappaleelle". Oli kuitenkin epäilijöitäkin. Heidän
mielestään eteläinen jäätikkö oli "miehensyöpää" jäätikköä. Se oli
täynnä ohuen lumikerroksen peittämiä pohjattomia kuiluja, jotka ottavat
osansa, jotka vievät miehen silloin toisen tällöin ja parhaassa
tapauksessa koko retkikunnan. Nämä epäilijät ihmettelivät ja
paheksuivat erikoisesti Turjan lähtöä. Hänet oli vuodesta vuoteen
valittu työpäälliköksi ja nyt hän jättää tehtävänsä tuollaisen
päähänpiston vuoksi.
Kaikkien puheista kuului, että kansa tunsi etelää kohtaan jonkinlaista
vaistomaista kammoa. Sen jäätiköt olivat tuntemattomia, uhkaavia
alueita ja niiden takana oli jotain vielä pahempaa.
Retkikuntien varustelu aiheutti erään ankaran selkkauksen, joka
jännitti kauan mieliä.
Kun Jorma sai kuulla, että häntä aiotaan kolmannen retkikunnan
päälliköksi, jos hän suostuu matkalle lähtemään, niin tuli hän
erinomaisen touhukkaaksi ja hyvälle tuulelle. Hän puuhasi yötä päivää.
Hän vakuutteli jo kauan aikoneensa lähteä sinne päin ja vannoi
Avaruuden kaikkien tähtien ja tähdenpoikien kautta, ettei enää muualla
metsästäisikään. Hänen kuultensa ei kukaan matkan onnistumista epäilevä
uskaltanut suutansa avata. Pari sellaista hän tapasi aluksi. Ne
suututtivat hänet ja löysivät itsensä toisen suojaman nurkasta yhdestä
mytystä. Koreasti Jorma heidät sinne kantoi ainoatakaan jäsentä
rikkomatta, pyytäen vielä, etteivät panisi kieltänsä hampaiden väliin
ja että he pysyisivät siellä siksi kun hän olisi puhunut asiansa
loppuun ja päässyt ulos.
Mutta sitte Jorma saapui eräänä päivänä Turjan puheille. Ei tavannut
häntä heti. Istui synkkänä ja sanattomana, vastaamatta Urjalle niin tai
näin. Kun Turja tuli, pyysi Jorma puhutella häntä kahden kesken ja
ilmoitti sitte:
-- Ei siitä taida tulla mitään?
-- Mistä niin? ihmetteli Turja.
-- Tämän pojan matkasta etelään.
-- Mistä syystä? tiedusti Turja yhä enemmän ihmeissään. Luulin että
Jorma on ollut erinomaisen halukas lähtemään.
-- Kyllä.
-- No, mikä nyt tuli?
Jorma istui allapäin ja ähki.
-- Pelkäätkö?
Jormalta pääsi nauru:
-- Päällikkö laskee leikkiä.
-- Oletko sairas?
-- Johan nyt, kaikkea vielä.
-- Onko pääsi sekaisin, oletko -- -- -- no mikä sinua vaivaa?
-- Otettaisiko matkaan yhtään akkaväkeä? tokaisi Jorma.
Asia selvisi Turjalle. Häntä nauratti tuhannesti, mutta hän pidätti
itsensä.
-- Se on siis Orma, joka -- -- --.
-- Sehän se, räähkänä.
Turja tunsi hyvin Orman, Jorman puolison. Pieni, laiha nainen, kuuluisa
pahasta suustansa, kuuluisa päähänpistoistansa ja oikuistansa. Hiukan
ruuveja vailla. Mutta kova ja sitkeä kuin teräs, kun sille paikalle
sattui. Ja hyväsydäminen kun sille päälle sattui.
-- Mitä hän sanoo? tiedusteli Turja.
-- Sanoo tahtovansa mukaan tai toisen miehen. Ei sano rupeavansa yksin
kotona istumaan, kun ukko vaaran paikoissa reissaelee.
-- Jorma ei siis halua hänestä luopua? koetteli Turja.
-- On ollut olevinaan rakkauden pihistystä ja muuta senkaltaista -- ja
eikö tuo liene liikaa energian tuhlausta ruveta nyt uudestaan niissä
asioissa reistailemaan -- --.
Tuloksena oli Urjan käynti Orman puheilla. Mutta lähettilään matka oli
tulokseton. Ehdot eivät muuttuneet. Ne saneltiin sanasta sanaan samoin
Urjalle kuin Jormallekin. Ainoastaan pienen lisäselityksen hän antoi
ehtoihinsa, nim. että hänet saa jättää ilveksenruuaksi, jos hänestä on
haittaa miehille matkalla.
Mikä siinä auttoi muu kuin Orma mukaan!
Sitte sujui kaikki taasen entistä luistavammin. Kansa naureskeli, mutta
se ei häirinnyt Jormaa eikä Ormaa.
Ja nyt oli lähdön hetki. Nopeakulkuinen lumiveturi oli valmiina viemään
retkikuntia alkumatkan. Siihen ja sen vetämään alukseen olivat
varusteet lastatut. Ravintoa oli mukana pariksi sadaksi päiväksi. Oli
mukana kolme erikoisen hyvin rakennettua ja varustettua kasemattia,
kukin kolmessa osassa, kokoonpantuina. Varusteita kuljetettiin kuudessa
kevyessä, taipuisasta metallista tehdyssä kelkassa, jotka olivat
varustetut yksinkertaisella koneistolla, joka kuljetti niitä
tasaisemmilla kentillä. Purjekin niihin voitiin kiinnittää ja käyttää
hyväksi tuulta. Miehistölle oli varattu suksia ja lumikenkiä.
Turjan matkasuunnitelma oli: Ensin lumiveturilla tasaisesti jäätynyttä
merenlahtea niin kauas lounaaseen kuin pääsee. Sitte maajäätikölle ja
sitä mahdollisimman suoraan etelään.
Kaikki oli valmiina. Turja vain puuttui. Hän oli puolisonsa kanssa
Kapitolion katolla pienessä kuutiohuoneessa. Turja otti mukaansa eräitä
käsikirjoja sekä ne muistiinpanot, joita hän oli näkemästänsä Avaruuden
ilmiöstä tehnyt. He puhelivat matalalla äänellä keskenään. Astuivat
ulos ja kiersivät hyperboloidin reunaa pitkin, katsellen lumista
maatansa. He muistelivat muutamalla sanalla menneitä aikoja, he
tarkastivat kaukoputkella sitä asumusta, jossa he molemmat olivat
lapsuutensa viettäneet. Se asumus oli silloin Borealian hauskimpia
paikkoja. Nyt uhkasi sitä jäätikkö. He puhuivat toisilleen muutaman
sanan, joissa kaukana ja syvällä humisi lämmin hehku, kuin maan
sisällä. He muistivat harvoin itseänsä ja omia henkilökohtaisia,
keskinäisiä tunteitansa. Nyt toi eron hetki muutaman vavahtavan sanan
heidän huulilleen.
Sitte saattoi Urja iloisena Turjan lumiveturiin. Se kiljahti ja lähti.
Lähimpien asumusten katoilta kajahti satojen miesten ja naisten äänten
voimalla mahtava työmarssi. Se vyöryi asumuksesta asumukseen sitämukaa
kuin lumiveturi niitä sivuutti.
Urja seisoi tuokion paikoillansa. Asteli sitte aatoksissaan
Kapitolioon. Hetken kuluttua hän nousi pieneen kuutiohuoneeseen,
tarkasti kaukoputkella merenlahtea ja löysi pienen tumman pisteen, joka
liikkui. Se läheni taivaanrantaa ja katosi pian sen taakse.