Illalla keskustelivat Turja ja Urja taasen pienessä suojamassansa.
Urjakin oli saanut tuta taistelun vakavuuden. Hän oli järjestänyt ja
johtanut sairaiden, loukkaantuneiden ja turvattomiksi jääneiden lasten
hoitoa. Hän puheli kokemuksistaan Turjalle ja kysyi lopuksi:
-- Luuletko tätä kestävän kauan?
-- Tuntuu kuin sitä kestäisi vielä kauan, vastasi Turja.
-- Valloittaako jäätikkö nyt yhdellä ryntäyksellä koko maamme?
-- Ei. Sitä se ei tee. Mutta suuren osan. Kenties puolet paljastuu
vielä seuraavana lämpimänä vuodenaikana.
-- Mutta ellei käännettä tapahdu, niin ovat kansamme jäännökset ainakin
muutaman vuoden kuluttua jäätiköllä. Oletko ajatellut sitä?
-- Olen. Olen ajatellut sitä kauan. Ja minä tiedän, että käännettä ei
tapahdu ennenkuin kenties sadan vuoden perästä, lausui Turja ikäänkuin
kauas avaruuteen tähdäten.
Pitkä hiljaisuus. Lumiveturi kiljahteli jossain läheisyydessä. Sitte
lausahti Urja hiljaa: -- Vasta sadan vuoden perästä.
-- Niin. Ellei sitä ennen ole tullut Kaiken Loppu.
-- Mistä päättelet näin? kysyi Urja.
-- Tiedätkö mistä johtuu tämä kylmyys ja kuolema? kysyi Turja,
vastaamatta Urjalle.
-- Auringon antaman voiman ja ilmakehän hiilihapon vähenemisestä. Mutta
miksi sitä kysyt?
-- Mistä johtuu auringon antaman energian väheneminen?
-- Auringossa tapahtuneesta mullistuksesta ja viime aikoina
kosmillisesta tomusta, joka imee auringonsäteitä.
-- Mistä johtuu kosmillinen tomu?
-- Sehän on vieraslahja joltain pyrstötähdeltä tai sen tapaiselta
pimeältä massalta, jonka vieraana olemme käyneet.
-- Jonka vieraana _olemme_, oikaisi Turja.
-- Kuinka, mehän kierrämme aurinkoa -- -- --?
-- Jonka vieraana on myöskin aurinkomme!
Urja hypähti ylös, tuli Turjan luo ja katsoi häntä, ikäänkuin
hakeakseen hänen silmistään selitystä.
-- Sinä siis tarkoitat, että se on _se_ -- -- -- jonka näimme.
Turja nyökäytti.
Urja mietti, palasi paikoilleen ja mietti edelleen. Myrsky pauhasi ja
jäätikköveturi kiljui. Jostain läheltä kuului lapsen valitusta.
-- Kosmoksen nimessä, sinä olet aivan oikeassa! Kaikki on peräisin
siitä. Ja aurinkomme on jo vuosituhansia kulkenut sen massan
valtakunnassa, sen kiroissa. Ja nyt me olemme suhteellisen lähellä
sitä, kaukana aurinkokunnan mitoissa puhuen, mutta lähellä sen omissa
mitoissa puhuen. Ja sinä luulet, että käänne tulee vasta sen jälkeen
kun olemme sen sivuuttaneet.
Turja nyökäytti taasen.
-- Mutta mikä tuo massa sitte on? Onko se aurinkomme radan
keskuskappale? Tai onko se Avaruuden keskuskappale? Entä jos putoamme
siihen?
Turja nousi.
-- Minähän sanoinkin äsken: ellei sitä ennen tule Kaiken Loppu.
-- -- -- On tuhansia mahdollisuuksia. Me voimme sen sivuuttaa saamatta
tuta muuta kuin kosmillista tomua, meteoreja ja kylmyyttä. Me voimme
sivuuttaa sen niin, että menetämme suuremman tai pienemmän osan
ilmakehästämme. Me voimme sivuuttaa sen kuumuudesta hehkuen ja sulaen.
Me voimme törmätä sen tuhansiin kuihin ja muihin kiertolaisiin tai sen
massan kiinteisiin osiin. Me voimme vajota sen äärettömän massan
helmaan kuin pisara mereen. Kaikkien näiden tapausten välillä on
tuhansia mahdollisuuksia. Mutta me lapset, me tyhmyrit, me tuhrukset
emme tiedä mikä on meille määrätty. Me emme osaa tutkia, emme osaa
rakentaa koneita emmekä laskea. -- Sehän se tässä on kirottua ja
helvetillistä. Jos pallomme ei sula, ei hajoa tomuksi eikä vajoa tuon
hirviön vatsaan, niin meidän olisi nyt jo kiireesti varustauduttava,
sillä kaikki muut kohtalot me voisimme voittaa, kaikissa muissa
tapauksissa minä näen pelastumisen mahdollisuuden. Mutta emmehän voi
varustautua, kun en tiedä, mikä tapaus tuhansista mahdollisista on
määrätty osaksemme. Enhän voi varustautua kylmyyttä vastaan, kun en
tiedä vaikka meitä uhkaisikin kuumuus. Enhän voi varustautua
säilyttämään ilmakehää, kun en tiedä, vaikka saisimme sitä liikaakin.
Se on helvettiä se!
Raivoissaan hän tarttui Urjaa olkapäihin ja ravisteli häntä:
-- Sano minulle, Urja, pieni pelastava sana, pieninkin viittaus! Sano,
kuuletko, sano. Mikset anna kuulua! -- Joko loppui sinunkin älysi?
Kananpää, naakanpää, joka pettää pulmallisimmassa kohdassa. -- -- --
Mutta minä sanon sinulle, että halkaisen tämän oman pääni, ellei sieltä
löydy neuvoa. Mitä sellaisella päällä tekee, joka ei tee tehtäväänsä.
Turja hyökkäili sinne tänne suojamassa kuin vangittu peto. Urja katseli
onnetonta miestänsä suruissansa. Hänelle oli aikoja sitte pulpahtanut
aivoihin ajatus, mutta hän punnitsi uskaltaisiko sanoa sen Turjalle.
Hän odotti kunnes Turja rauhoittui. Ja lausahti sitte:
-- Minä olen ajatellut -- -- --
-- No, mitä, pian, pian! Turja seisahtui kuin naulittu, sieraimet
levällään, silmät suurina.
-- _Ekvatoriaa_.
Urja odotti räjähdystä, mielenkuohahdusta ja valmistui tyynesti
ottamaan sen vastaan. Mutta hän erehtyi tällä kertaa. Turja hyökkäsi
hänen luoksensa, katsoi nyt vuorostaan häntä silmiin ja sähähti:
-- Sitäkö! Ja sinä uskallat sanoa sen?
-- Uskallan.
Turja hoippui istuimellensa. Pitkä hiljaisuus. Ja sitte puheli Turja:
-- Tiedätkö, minäkin olen sitä ajatellut. Muuta keinoa ei ole. Mutta
entä vanha vala, kansan tahto, kansan viha? Kansan toinen luonto on
kammo Ekvatoriaa kohtaan ja tahto elää yksin, vapaana.
-- Me voisimme ajatella erästä kiertotietä. Jos koettaisimme hankkia
Ekvatoriasta tietoja rikkomatta valaa.
-- Miten? Meillä ei ole ollut lähtömme jälkeen mitään yhteyttä heidän
kanssansa. Tuskinpa on yhtään ainoata elävää olentoa, joka taitaa
meidän ja heidän kieltä.
-- Ekvatoriahan ajaa tuomittujansa jäätiköille kuolemaan. Mitä arvelet,
jos ottaisimme näistä joitakuita kiinni ja opettaisimme heille kielemme
-- ja oppisimme heidän kieltänsä. Jos Ekvatoriassa tunnetaan yleensä
aurinkokuntamme kohtalo, tietäisivät nämä vieraamme varmaan siitä,
selitteli Urja. Matka on tosin pitkä, sillä tuomitut elävät lähellä
Ekvatoriaa. Muutaman kerran sadassa vuodessa ovat rohkeimmat
ilveksenmetsästäjämme nähneet heitä. Mutta jos retkikunta varustetaan
vartavasten, ei yritys ole mahdoton.
-- Ehdotuksesi on hyvä. Mutta se tuskin riittää. Muistathan mitä äsken
sanoit: muutaman vuoden kuluttua maamme on jäätikköä, ellei käännettä
tule. Ja minä sanoin, että käännettä ei tule ennenkuin ehkä sadan
vuoden kuluttua. Mitä siitä seuraa?
-- Kuolema jäätiköllä!
-- Tai elämä Ekvatoriassa! vastasi Turja.
Nyt oli taas Urjan vuoro hämmästyä.
-- Mutta itsehän äsken sanoit: entäs vala, entäs kansan tahto, kansan
viha? Kansan toinen luonto on kammo Ekvatoriaa kohtaan. Muistathan,
miten Tarjalle kävi?
-- Aivan niin, aivan niin. Mutta se toinen luonto on muutettava. Tarja
on viisas mies. -- Jos Ekvatoriassa elää kunniallinen kansa, ei se
kiellä meiltä maapalaa. Meidän tuomiomme viisisataa vuotta takaperin ei
ollut kuolemantuomio. Silloin tiedettiin jäätikön keskessä vielä
löytyvän sulia maita. Nyt se muuttuu kuolemantuomioksi. Siksi on meillä
oikeus sitä ennen ainakin vedota Ekvatorian kansaan -- tai minä tahdon
sanoa: meillä on oikeus alkaa oikeudenkäynti alusta. Yksityiskohtia en
ole vielä ajatellut -- mutta sinun ehdotuksesi on mainio. Se
toteutetaan. Sitä seuraa jatko aikanaan.
Vaan nyt meidän on taisteltava myrskyä vastaan. Karma sanoi, että se
hyssyttelee meitä. Se aikoo hyssyttää meidät kuoleman uneen. Mutta
vauva potkii vielä, eikä aijo nukkua -- ainakaan tällä kertaa.
-- Salli vielä yksi kysymys, kiirehti Urja. Miksi sinä raivosit, jos
kerran olit itsekin ajatellut Ekvatoriaan siirtymistä.
-- Hyvä Urja. Vieras tieto ei ole oman tiedon arvoinen. Minä en suuria
luota Ekvatorian tietoon. Toiseksi on meillä edessä aikoja, jolloin
meidän pitäisi tietää aina enemmän kuin Ekvatoria. Ja vihdoin viimein:
Olen kansani jäsen. Sen vaistot ovat veressäni. Urja hyvä: Ekvatorian
kammo ja kuolema jäätiköllä painiskelivat vastakkain ja molempien
takana uhkaa Avaruuden massahirviö. -- Raivosinko? Sepä tyhmää. Ihminen
on toisinaan aika tuhrus.
Mutta ongelma alkaa olla nyt selvä: _Jäätikkö contra Ekvatoria_
antaa tulemaksi ehdottomasti _Ekvatorian. Ekvatoriasta ja Avaruuden
Hirviöstä_ on tulemana joko _Kaiken Loppu tai Uusi Maailma_.
Viimeinen ratkaisu riippuu tähtitieteellisistä laskuista ja Borealian
kansan voimasta.
Hyvää yötä!