Myrsky raivosi kymmenettä päivää. Se oli muuttunut äkäisistä
vihuripäisistä puuskista, pienistä, päivässä ohi kulkevista rajuista
pyörteistä mahtavaksi jymiseväksi voimavirraksi, jonka teho nousi ja
laski hitaassa jykevässä tahdissa. Se toi entistä enemmän lunta, mutta
vähemmän rakeita ja jäälohkareita. Myrskyn, metallin ja voima-asemien
piippujen melu ei ollut niin helvetillistä kuin ensimmäisinä päivinä.
Se oli juhlallisempaa, siedettävämpää.
Lumivetureja möyri siellä ja täällä Borealian alueella. Lunta oli
kymmeniä mittoja vahvassa siellä missä oli pidikkeitä ja
epätasaisuuksia. Mutta tasaisilla paikoilla saattoi silloin tällöin
pöllähtää ilmaan muraa ja kiviä. Paljon asuntoja maan äärillä oli
hautautunut lumeen ja jäähän. Tiedettiin, että muutamia hautautuneita
asuntoja ei oltu tyhjennetty eikä asukkaista tiedetty mitään. Ei niistä
liioin vastattu radioon. Osa jäätiköillä olleista metsästäjistä oli
pelastettu. Mutta suurin osa oli vielä siellä myrskyn käsissä.
Taistelu myrskyä vastaan kävi yhä ankarammaksi. Se vaati uhreja yhä
enemmän. Se alkaa tuntua raskaalta kansasta, vaikka se oli satoja
vuosia saanut tuta luonnon rautaista julmuutta. Tehdessään
päiväkierrostansa lumiveturissa huomasi Turja ihmisten olevan vähemmän
äänekkäitä kuin ennen. Puhuttiin myrskystä ja sen vaatimista uhreista.
Kukaan ei muistanut sellaista luonnonvoimain raivoa nähneensä. Eräs
kertoi äidistä lapsineen, jotka olivat hukkuneet lumeen. Toinen kertoi
veljestään, joka nähtävästi oli kenenkään huomaamatta jäänyt
lumiveturista ja hautautunut. Kolmas kertoi miehestä, jonka pään
putoava jäälohkare murskasi. J.n.e.
Voima-asemista kävi enää puolet. Joki alkoi nopeasti kuivua.
Tuulivoima-asemat toimivat kaikki, kun muutamia oli aamulla korjattu.
Turja tarkasti niitä ja hänen mielessään välähti, että ne saataisiin
kenties kestävämmiksi, jos systeemi käännettäisiin, niin että ne
toimisivat tuulen aikaansaamalla ilmavedolla eikä suoraan tuulen
voimalla.