Illalla istuivat Turja ja Urja pienessä suojamassansa. Heillä oli
hallussaan vain kaksi pientä suojaa. Koko muu Kapitolio oli luovutettu
pakolaisille, joita oli tullut maan ääriltä. Tässä osassa asumusta oli
hiljaista, mutta etäämpää kuului liikettä ja melua. Myrsky oli hiukan
hiljentynyt, niin että sen meteli ei kuulunut kovin tänne asumuksen
keskukseen. Valoputkista lähti hiljainen viihtyisä sävel.
Turja oli vielä raukea, kuin äsken syvästä unesta herännyt. Mutta hän
söi äänettömänä hyvällä ruokahalulla illallispalaa ja Urja katseli
häntä mietteissään.
-- Tänä iltana minä en olekaan lemmenlauluja laulamassa ja Avaruuteen
huokailemassa, lausahti Turja hymyillen. Ajatteletko sitä?
-- Mitä nyt aiot? kysyi Urja ikäänkuin kuulematta Turjan kysymystä.
-- Taistella myrskyä vastaan. Se voi kestää kauan ja käydä varsin
kiusalliseksi, vastasi Turja.
-- Mitä minä myrskystä. Se kestää aikansa ja vie uhrinsa. Mutta se ei
ole Kaiken Loppu. Mitä aiot ilmiön suhteen Avaruudessa?
Turja kävi vakavaksi.
-- Totta puhuen, aivoni ovat tätä kysymystä vatvoneet myrskystä ja
onnettomuuksista huolimatta. Luulenpa, että tiedottomana maatessanikin
näin sen. Kuva on nähtävästi syöpynyt syvälle aivoihini.
-- Aiotko jatkaa tutkimuksiasi?
-- Miten? Ei ole suurempaa kiikaria. Ei ole muita koneita. En osaa
niitä valmistaa. En osaa laskea kuin yksinkertaisimpia tehtäviä. Eikä
kukaan muukaan Borealiassa osaa niinkään paljoa kuin minä.
-- Jos se on kaukana, niin se on hirvittävä massa, puheli Urja
matalalla äänellä.
-- Jos se olisi lähellä, niin olisin saanut etäisyyden lasketuksi. Sen
täytyy olla kaukana. Ja se _on_ hirvittävä massa.
-- Miten käy siis aurinkokuntamme?
Hiljaisuus. Kuului myrskyn pauhina ja voima-asemien metallipiippujen
ulvonta ja mörinä.
-- Miten käy tämän pienen aurinkokuntamme? lausui Turja raskaasti.
Hän ponnahti ylös.
-- Emme saa siitä tietoa. Se on kirottua. Se on uhkaava tuntematon
kohta taistelusuunnitelmassamme. Meillä on miehiä ja naisia, jotka
pystyvät hurjimpiinkin yrityksiin. Meillä on voimaa ja koneita, meillä
on tietoa ja taitoa. Mutta nyt tulee tällainen ilmiö, ilmestyy
taivaallemme uusi uhka -- ja me olemme avuttomia, tietämättömiä kuin
lapset. Se on kirottua.
-- Mutta emmekö voi rakentaa koneita ja perehtyä tähtitieteeseen?
-- Kyllä, jos annat meille aikaa ja energiaa, Urja hyvä. Mutta minä
pelkään, että se massa siellä Avaruudessa ei odota kunnes me opimme
tähtitieteen. Se on toimessa yötä päivää. Luulen saaneeni selville,
että aurinkomme on poikennut radaltaan, luulen saaneeni selville, että
oma pallomme jo tottelee massan käskyjä. Pelkään, että ei ole aikaa
enää opetella tähtitiedettä ja kokeilla tuhansia koneita, niinkuin
täytyisi, ennenkuin on Avaruuden salaisuuksien tuntija. Avaruus ei
luovuta salaisuuksiansa vuodessa eikä parissa. Se vaatii maksuksi
miespolvien työn. Minä pelkään, että tuho tulee, jos se tulee, tämän
miespolven aikana. -- Ja silloin me emme tiedä yhtään, miten se tulee,
millainen se on ja onko siitä väkevimmälläkään kansalla pelastumisen
mahdollisuutta ja millainen on se mahdollinen mahdollisuus -- -- --.
Piru vieköön tähtitieteilijät, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon liian
aikaisin. Miksi eivät he kirjoittaneet kirjaa meille tästä tapauksesta.
Heidän olisi pitänyt, jos he ammattinsa oikein osasivat, tietää tästä
massasta jo satoja vuosia sitte.
Meidän täytyy saada selko siitä, mikä on massan vaikutus
aurinkokuntaamme ja mikä on oman tähtemme kohtalo. Mutta miten -- siinä
kysymys.