JUSTIINA: Sielläkö? Niin vainkin: tehän ette tiedä. Se on se vieras
ilolintu, joka muitten pakoonlentäessä sulettiin tänne häkkiin
piipattamaan.
JANNE: Manjako?
JUSTIINA: Se sama. Niin että ei se varastamisyritys vielä ole loppuun
sovitettu, jos niin tahdotaan.
MANJA (Kuin äsken) Päästäkää! Päästäkää!
JANNE: Kyllä, kyllä -- sitte, jahka Holopainen tulee.
MIILI: Elä viitsi, Janne! Päästä hänet!
NASTJA ja MIIHKA (Tulevat samassa aitan takaa esille ja puhuvat
rukoilevasti yht'aikaa): Rakas emäntä! Rakas isäntä! Olkaa niin hyvät!
Päästäkää tyttömme pois! Ei hän ole syypää! Emme mekään ole pahaa
tehneet! Olkaa laupiaat! Antakaa anteeksi! Päästäkää hänet! Päästäkää
hänet!
MANJA (Samalla myös sisältä) Minä rukoilen, minä rukoilen. Päästäkää!
Päästäkää!
JANNE (joka mustalaisten huutaessa ja nuorten nauraessa ei ole saanut
suun vuoroa, huutaa lopulta, jalkaansa polkien): Hiljaa sitten,
senkin... pakanat, että minäkin saan haastaa.
NASTJA ja MIIHKA (Yht'aikaa): Haasta, haasta, hyvä isäntä, haasta!
JANNE: Me ehkä päästämme sitte, mutta yhdellä ehdolla.
NASTJA ja MIIHKA (Yht'aikaa) Kaikki täytämme, kaikki täytämme! Vaikka
koko yön tässä vielä laulamme teille.
MANJA (Sisältä): Koko yön, koko yön laulan sinulle. (Naurua).
JANNE (Avaten aitan oven): Kyllä tulee teidän laulustanne nietua nyt
(MANJA tulee ulos Jannen häntä pidellessä käsivarresta) ja iäksi
päiviksi. Sillä ehtomme on se, että jos ette halua Holopaista nähdä,
niin on teidän heti paikalla ennenkuin aurinko nousee lähdettävä täältä
tipposen tiehenne ja niin, ettei teistä koko maassa enää hajun
haamettakaan tunnu kuuna kullan valkeana.
NASTJA ja MIIHKA (Tarttuen Manjaan): Lähdetään, lähdetään!
JANNE (Pidellen vielä Manjaa, jota Nastja ja Miihka vetävät pois):
Kiitoksia sinulle nyt tästä laulusta! Sitä en unhota koskaan, se on
varma.
MANJA (Välähyttäen hänelle vihaisesti silmiään): Ei kestä kiittää!
(Riuhtaisekse irti.)
NASTJA ja MIIHKA (Vieden Manjan mukanaan, huutaen jälkeensä): Kiitoksia
kiittämästä! Kiitoksia kestistä.
NIKI (juoksee samassa salaman nopeudella poikki näyttämön, perältä,
sinne päin, jonne edelliset mustalaiset poistuivat.)
MIILI: Kas! Kas!
JUSTIINA: Niki! Nikihän se oli.
JANNE: Niki, Niki. Eipäs tahtonut jättää omaansa pulaan
viimeiseltäkään, kun vielä uskalsi tänne tulla.
JUSTIINA: Kunpa sen ei vain vieläkin olisi "Vihuriasi" mieli tehnyt.
JANNE: Taisi se jäädä nyt tekemättä -- ainiaaksi.
MIILI: Rautahan siihen kyllä oven poikki lukittiin yhdessä.
JANNE (Ottaa Miilin kainaloonsa): Mutta yhdessä se jo huomenna avataan,
Miili, ja "Vihuri" vie meidät nyt aika kyytiä pappilaan, eikö niin,
häh?