NASTJA: Ei ole valetta, ei, -- totta kaikki.
MIIHKA: Ei ole meidän muori koskaan vielä väärin käteen katsonut.
NIKI (Miilin edessä rehennellen): Paikkansa se pitää. Ja minkä sanoin,
sanon vieläkin, että onnea vain nuorelle emännälle ja lykkyä tykö!
MIILI (Uhotellen): "Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet,
ei katehen kainalossa, pahansuovan sormenpäissä." (Rähähtää iloiseen
nauruun vasten Nikin silmiä.) Ha-ha-ha-ha-ha-haa!
NIKI (Hieman hämillään): Miksi naurat, sano?! Minulleko naurat?
(Katsahtaa Manjaan.)
MIILI (Nauraa edelleen): Muuten vain lystikseni. -- Kuule! Miksi tuolla
lailla äsken tyttöä loukkasit, sano?!
NIKI (Suuttuneena): Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. (Poistuu
muitten mustalaisten joukkoon.)
MIILI (Manjalle): Näetsen, ei ne kukot tykkää siitä, että kanat joskus
laulavat. Mutta ei olla millämmekään! Lauletaan pois vain --
uhallammekin!
ÄÄNIÄ JOUKOSTA: Laulakaa! Laulakaa!
MANJA (ei vastaa mitään, vaan vetäytyy, Miiliin pitkään silmäten,
joukon taa).
JUSTIINA ja JANNE (palaavat, kantaen ruokavateja ja juomahaarikoita).
JANNE: Miili, hoi! Minnekäs sinä jäit?!
MIILI: Tulen, tulen. (Juoksee vastaan ja rupee myöskin kantamaan
syötävää mustalaisille.)
JANNE: Kas niin! Annetaan näitten kaukaisten vieraitten ensin panna
vähän suuhunsa ja lauletaan me heille sillä välin, lauletaan ja
polskaksi pistetään, eikö niin, kyläläiset?!
NUORTEN ÄÄNIÄ: No, niin! Tehdään sillä lailla.
JANNE: Sitte saamme me heidän taitoaan ihaella. Vuoroin vieraissa!...
(Mustalaiset ryhmittyvät syömään. Nuoret laulavat ja tanssivat. Sillä
välin alkaa päivä painua mailleen ja taivas punottaa.)
MIILIN ja JANNEN (välillä tapahtuu, etualalla, tanssin alkaessa mykkä
kohtaus, josta käy ilmi, että MIILI soimaa Jannea hänen käytöksestään
Manjan kanssa, JANNE puolustautuu ja ikäänkuin pyytää anteeksi, vaan
MIILI osoittaa hänelle Manjaa ja yllyttää edelleen vain pysymään hänen
luonaan. Lopulta MIILI katoaa tanssivien taa perälle ja JANNE,
kohauttaen välinpitämättömästi olkapäitään, menee mustalaisten
joukkoon).
JANNE (Tanssin lakattua): No niin! Nyt siis alkaa ohjelman toinen osa,
joka on yhtä hyvä kuin edellinenkin -- ainakin. (Mustalaisille.) Tehkää
niin hyvin! (Nuorille.) Ja me, omat, käydään nyt istumaan, suu
kolmantena silmänä. (Istuutuu Justiinan kanssa kiikkulaudalle, nuoret
portaille ja seinustalle.)
(NIKI laulaa ensin laulun N:o 9, mustalaiskuoron kerratessa hänen
jälkeensä joka värsyn):
"Vähät mä vaikka kiroo, soimaa."
Vähät mä, vaikka kiroo, soimaa
Mua pahat kielet maailman,
Ken tuntenut on lemmen voimaa,
Ei suotta soimaa milloinkaan.
Kaikk' oothan maailmassa mulle,
Muu kaikki arvotonta ain',
Hetkelle tälle kaivatulle
Suo lempes leima muistoks vain!
Sä lähdet pois ja, ällös kiellä,
Et palaa koskaan, armahin,
Mut saman vannon lemmen vielä
Sinulle aina sittenkin.
Petosta olkoon muu, sen verran
Tok' itseäin en pettänyt,
Sua, tunnustan sen eessä Herran,
Kuin hullu lemmin vielä nyt.
Ja sitten MANJA, kuoron säestäessä loppusäestöä, laulun N:o 10:
"Kautta hempesi hurmaavan tai'an."
Kautta hempesi hurmaavan tai'an
Eloon elpyvi poveni paas',
Herää unelmat entisen ai'an,
Tahdon lempiä, kärsiä taas.
Suudellen suo unhotusta,
Tasaa syämmen tuskain tie,
Poista luotain mieli musta,
Hyväellen henki vie!
Joskin järkeni jäyhästi väittää,
Että kylmenet, hylkäät sä mun,
En voi hempesi kahleita heittää,
Olen orjana tenhosi sun.
Suudellen suo j.n.e.
Tahdon sakkahan saakka ma juoda
Himon hehkuvan maljani tään,
Vaikka hurmion tuokio tuoda
Voisi haudankin palkaksi pään.
Suudellen suo j.n.e.
(Laulun kuluessa joku vuoron perään tanssii mustalaisten hartiain
nytkähyttelemis- ja permantoa pitkin liitelemistanssia. Kuoron
laulaessa kuiskaa MANJA jotakin NIKILLE, joka, levottomasti vilkkuen
ympärilleen, pujahtaa aitan taa oikealle.)
MANJA (Tanssin loputtua): Mutta nytpä pitää meidän saada kuulla talon
nuoren emännän laulavan. Hänellähän kuuluu olevan niin ihana ääni.
JANNE: Kuuletteko, äiti? Talon nuori emäntä. Ylös laulamaan!
JUSTIINA: Vai minä? Kyllä se tiesi, ketä tarkoitti! Miiliähän se...
MANJA: Häntä, häntä juuri.
JUSTIINA: Miili! Missä Miili on? Miili, hoi!
JANNE: Ehkä hän on sisällä. -- Miili!
(Nuoret huutelevat myöskin "Miiliä", joku käy sisälläkin katsomassa,
vaan palaa ilmoittamaan: "ei häntä näy sielläkään.")
JUSTIINA: Minnekäs ihmeellä hän on mennyt?
JANNE: Kylläpähän kohta tulee! (Mustalaisille.) Laulakaa sitte sillä
välin vielä te! Niki esimerkiksi, -- vuorostaan taas... Vaan, kah!
Missäs hän on?
MANJA (Tahtoen sekoittaa asian): Ei, laula sinä! Nyt on sinun vuorosi!
Nyt tahdomme sinua kuulla.
JANNE (Katsellen, etsien): Kyllä, kyllä! Mutta minnekäs hänkin, Nikisi,
on joutunut?
JUSTIINA: Toden perään! Minnekäs hänkin on kadonnut? Ja molemmat --
Miili ja Niki -- molemmat poissa! (Yleistä puheen solinaa, hälinää ja
hakemista molemmissa ryhmissä.)
MANJA (Kuin äsken): Mitäs hänestä! Kylläpähän taas ilmestyy!
JANNE (Justiinalle): Mitäs kummaa tämä...?!
JUSTIINA (Hätääntyen): Enkös minä sanonut?! Siinä sen nyt sait! --
Hyvänen aika tokiinsa, mitä tämä nyt merkitsee?! (Rientäen perälle.)
MANJA (Juoksee samalla Jannen eteen, joka myös aikoo mennä perälle):
Elä ole milläsikään, Janne! Tyttö on mustasukkainen... taisi suuttua
minuun ja lähti piiloon. Vaan elä välitä siitä, -- me kyllä lauletaan
ja tanssitaan teille! -- Isä, äiti, muut, -- laulakaa, laulakaa!
(Mustalaiset alkavat puolikovaan laulaa viimeksimainitun laulun
kuoroa.)
JANNE (Yhä enemmän epäluuloisena): Mutta missä miehesi on, sano?!
Minnekä hän on mennyt?
MANJA: Mistä minä tiedän. Vähät hänestä! Olkoon omilla teillään! (Alkaa
myös laulaa kuoron mukana, mutta yhä pidätellen Jannea.)
JANNE: Mitä tämä on? Miksi pidätät minua? Laske! Kah! (Yrittää
perälle.)
MANJA: Elä mene! Niki on mustasukkainen, hänkin. Vielä tappaa sinut...
Pysy täällä, pysy täällä, Janne!!
JUSTIINA (Kauhistuneena juosten perältä): Janne, Janne! Oriisi on
poissa! "Vihuri" on varastettu!
JANNE (Tulistuen): Jumalani! -- Nyt sinut ymmärrän, käärme! (Paiskaa
Manjan pitkäkseen maahan.)
(Mustalaisten laulu lakkaa rutosti.)
ÄÄNIÄ NUORTEN JOUKOSTA: "Hevonen on varastettu!" "Niki sen on
varastanut!" "Mustalaiset ovat yksissä tuumin!" "Mustalaiset!
Mustalaiset!"
ÄÄNIÄ MUSTALAISTEN JOUKOSTA: "S'ei ole totta." "Solvaavat." "Ei olla
mitään tehty." "Ei mitään varastettu." (Osa nuorista miehistä on
lähtenyt Jannen perässä juoksemaan, huutaen: "etsimään! kiinni
ottamaan.")
MANJA (On noussut ylös ja liittynyt muuhun mustalaisjoukkoon): Sillä
lailla! Suotta syyttää! Loukkaa! -- Lähtään pois, lähtään pois!! (Osa
mustalaisnaisista lapsineen livistää pakoon aitan taa.)
JUSTIINA (Tarttuen Manjaa kädestä, vetää hänet etualalle): Etpäs
lähdekään, senkin kavala otus! -- Pojat, pitäkää kiinni hänet, kunnes
hevonen on takaisin saatu! Ne ovat keskenään liitossa kaikki. Teljetkää
aittaan hänet -- lunnaiksi!
NUORET POJAT (Tarttuen kiinni Manjaan): Pannaan aittaan! Pannaan
aittaan!
MANJA: Ette saa! Ette saa! Minä en ole teille mitään tehnyt.
NASTJA ja MIIHKA (Puolustaen Manjaa): Ette saa! Ette saa! Ei olla
mitään tehty, ei.
JUSTIINA: Vallesmannia hakemaan, vallesmannia! Sittepähän nähdään, kuka
on varastanut. Pannaan kaikki kiinni! (Nuoret saavat MANJAN teljetyksi
aittaan. Muut mustalaiset lähtevät karkuun, voivottaen, huutaen:
"Vallesmanni! Vallesmanni!")
JUSTIINA (Aitan ovella): Kas niin! Laula siellä nyt liverryksiäsi,
senkin ilolintu!
MUUAN NUORISTA (Palaa juosten perältä): "Vihuri" on löydetty, "Vihuri"
on löydetty! Tulkaa katsomaan! Tuolla se tulla pyyhkäisee kotia päin.
(Kaikki vetäytyvät, ihmetellen, perälle katsomaan.)
JUSTIINA (Ihastuneena): Totta toisen kerran! Se se on! No, hyvänen
aika! Hyvänen aika! Vaan kukas... kukas sen selässä on? Eikös...?
Miilihän se on, Miili!
NUORTEN ÄÄNIÄ: Miili, Miili se on!!
JUSTIINA: Sekös on tyttö! Ja kuinka se laskettaa! Koht'sillään on
kotona. Tuota!
NUORTEN ÄÄNIÄ: Reipas tyttö! Reipas tyttö!!
JUSTIINA: Kas tuollahan Jannekin on -- vastassa! Totta toisen kerran!
Juoksee kuin hullu talliin päin kilvan -- "Vihurin" kanssa!
NUORTEN ÄÄNIÄ: Hyvä! Hyvä!! Hyvä!!! (Kätten taputuksia ja huutoa
näyttämöllä ja näyttämön takana.)
JUSTIINA: Sillä lailla! Suoraa päätä talliin sisään! Muistipas Miili
vielä kumartua, ettei päätään kamanaan puhkaissut! Koko tyttö!
JANNEN ÄÄNI: "Vihuri" tallissa taas! -- -- "Vihurini"! "Vihurini"!
JUSTIINA: Ja tallin ovi kiinni! No nyt!... Kas niin! Syliin koppasi
Miilin ja kantaa tänne!...
NUORTEN ÄÄNIÄ: Eläköön! Eläköön!! Eläköön!!! (Kätten taputuksia
jälleen.)
JANNE (kantaa MIILIN pihaan, nuorten heitä iloisesti seuratessa).
JUSTIINA (juoksee heitä vastaan ja sulkee molemmat syliinsä). Jumalan
kiitos! Jumalan kiitos!!
JANNE (Laskee Miilin maahan): Ja nyt, Miili, kerro, kerro kaikki!!
JUSTIINA: Niin! Kuinka se kävi? Kuinka pääsit perille asiasta? Kuinka
sait kiinni tuon rosvon?
MIILI (Hengästyneenä): Huh! Jahka tästä sydän asettuu! En ole saada
henkeäni käymään.
JUSTIINA (Ihastuneena): Arvaahan sen, kultaseni!
JANNE (Pojille): Eikös ole, pojat, siinä tyttöä, joka mustalaisestakin
voiton vei?!
POJAT: Vielä häntä kysyy?! -- No jo! -- Onpa on!
MUUAN ÄÄNI: Kelpaa vaikka poliisimestariksi Helsinkiin. (Naurun
rähäkkä.)
MIILI: No, istukaa nyt ja kuulkaa!
JUSTIINA: Istutaan, kuunnellaan. (Istuutuu Miilin viereen, Janne
toiselle puolelle, kaikki muut ryhmittyvät sinne tänne.)
MIILI (Kertoo innostuneesti): Nähkääs: minä huomasin paikalla, että nyt
on jotakin juuttaalla tekeillä.
JANNE: Mitenkä? Mistä?
MIILI: Kun tallissa olit, niin joku täällä salassa liikkui ja katosi
sitte äkkiä -- kuin kippa kaivoon.
JUSTIINA: No, nyt minä... Se se oli.
MIILI: Se. Ja kun sitte taas äkkiä näin mustalaiset täällä, sen tytön
juonet sinun kanssasi, Janne...
JANNE: Koko piru onkin!
JUSTIINA: Näet sen nyt! Näet sen nyt!!
MIILI: ... Ja sen salaiset kuiskeet ja kavalan pelin sen rosmon kanssa
tässä...
JUSTIINA: Milloinka?
MIILI: Kun sisällä olitte, -- heille ruokaa toimititte.
JANNE: Olipas se hyvä, että tänne jäit.
MIILI: Niin silloin arvasin, että nyt on hevosvarkailla "Vihuri"
mielessä.
JANNE (Kynsii päätään): Saamari!