JUSTIINA (Tulee portaikolle): Sinäkö täällä -- vielä? -- -- Kah!!
JANNE: En kerinnyt vielä lähteä muita hakemaan, kun tänne jo yksi
vieras tuli, -- tämä tässä...!
MANJA (Juoksee Justiinaa vastaan, tahtoen häntä kädestä ottaa): Hyvää
iltaa, hyvä emäntä! Kiitoksia, että tahdotte kestitä... kutsutitte...
JUSTIINA (Tyytymättömänä, väistellen): Noh, noh! Antaahan olla!
(Janneen päin): Vai tämä se on täällä sittenkin? Tunnenhan minä.
Olisivat saaneet olla pidot pitämättä, näen mä.
MANJA (Joutuu hämille ja vetäytyy syrjään): Lähden pois. Ei sitte
tulla... kukaan.
JANNE (Ottaen Manjaa käsivarresta): Odotahan! Mitä tuossa!
(Justiinalle): Kuulkaahan nyt ensin, äiti, ennenkuin tässä pidot
pilaatte! Ei tämä nyt sen kummempi ole, kuin sen äskeisen Nikin vaimo,
niinkuin meidän oloissamme sanottaisiin. Sen hän tässä juuri itse
ilmoitti eikä teidän siis ole syytä pelätä paholaisen enää saunaa
lämmittävän, -- siitä kyllä Niki huolen pitää.
JUSTIINA (Epäillen katsellen Manjaa): Kukapa sen riettaan juoniin voi
uskoa: tekeytyy milloin miksikin?! Eipä taida papinkirjaakaan olla
muassa?
MANJA (Lehahtaen vihasta): On. Mutta ei sitä joka talossa näytetä,
vaikka mustalaisiakin ollaan.
JANNE (Lepytellen): Maltahan! Maltahan! Manja!
JUSTIINA: Kas, kas! Onpas siinä pippuria!
MANJA (Syrjään, tyyntyen): On vielä turkkilaistakin, jos tarvitaan.
JANNE (Justiinalle): Mitä sitä nyt syyttä loukkaa! Ihmisiähän ne ovat,
nekin. Ja tänne kutsumiamme päälle päätteeksi -- vieraiksi. Aikansa
ovat ja lähtevät maailmaa kiertämään taaskin, kun ovat saaneet vatsansa
täyteen. Johan se oli päätetty, että kuunnellaan heidän lauluaan ja
katsellaan heidän tanssiaan ja sillä hyvä. Tälläkin tässä (ottaa Manjaa
käsipuolesta) on taitoa sekä kurkussa että varpaissa. Hän laulaa teille
nyt kauneimman laulunsa sillä aikaa, kuin juoksen meidän joukkoamme
hakemassa. Eikö niin?
JUSTIINA: Jopa nuo näkyvät tulevan hakemattasikin, -- minkä taannoin
ikkunasta huomasin.
JANNE: No, sitä parempi. -- Laula sitte, Manja, meille molemmille.
Lepytä äiti! Laula sydämeen! Ei hän ole niin ankara, kuin miltä
näyttää.
JUSTIINA: Kuulen kai tuon sisäänkin... -- tämän satakielen laulun.
(Aikoo mennä, vaan palaa sanomaan Jannelle puolikovaan.) Vielä kerran
sinulle sanon: ole varoillasi, Janne! (Menee sisään.)
JANNE (kohauttaa kummastellen vain olkapäitään).
MANJA (Juoksee Justiinan poistuttua Jannen luo): Mitä äitisi sanoi
sinulle?
JANNE: Mene, tiedä, mitä se joutaviaan höpisee!
MANJA (Kuiskaten): Kuule, Janne! Ainoastaan sinun pyynnöstäsi tyynnyin.
(Polkien jalkaansa ja välähyttäen silmiään): Muuten, saamari vie,
olisin näyttänyt, kuka olen.
JANNE (Hyväellen Manjaa): Elä ole milläsikään! Istu tuohon
kiikkulaudalle! Minä en salli kenenkään sinua loukata.
MANJA (istuutuu): Mutta istu viereeni! Muuten en uskalla olla täällä.
Vielä pilkkaa tekevät kyläläisesi, kun tulevat.
JANNE (Väistellen): Hah hah hah! Oletpa sinä mokoma!