siisti ja sileätukkainen kuin prinsessa, ja nyt on minulla puhdas,
silitetty esiliina ja punaiset sukat ja uuden uutukaiset kengät.
Oi, kuinka olen hieno, minä olen niin erittäin hienos... hienos...
mitenkäs äiti sanoikaan? -- hienostettu! Ja se olen vaan sentähden,
että olen niin peräti järjestystä rakastava. Aina iltaisin, maata
mennessäni, panen vaatteeni kauniisti käännettynä tuolille, ja
aamusilla tiedän aina, missä ne ovat. Kaikki tavarani ja nukkeni ovat
tavattoman hyvässä järjestyksessä. Eikös olekin suuri häpeä, miten
Lotta Lilja antaa nukkiensa maata laattialla päälle tallattavana!
Sellainen tytönreuhka! Enkö minä ole sanonut hänelle monta kertaa:
Lotta, Lotta, miten sinä hoidat lapsiasi? Ajattelepas, Lotta,
miten sinä annat niiden väristä paitasillaan! Nukenhame retkottaa
sylkilaatikossa, hattu ja kengät ovat nukkekaapin alla hiirensyöminä.
Täytyy olla huolellinen, katsos! Tippi on aina niin siisti ja hieno;
joka ilta riisutaan häneltä vaatteet ja hänet pannaan kätkyeen
nukkumaan ja joka aamu puetaan hänen päällensä. Kunhan tulet meille
vappuna, saat nähdä miten hieno hän on!
(Koiran haukuntaa kuuluu ulkoa.)
No, nyt haukkuu Vahti portilla. Se on varmaankin Lotta, joka tulee.
(Katsoo ikkunaan.) Ei, se on ryssä, joka tarjoaa jäätelöä. (Ulkoa
kuuluu): Oosche maroosche! -- ostaisinko 25 pennin edestä jäätelöä?
-- Tiedän, että äiti tarjoaa simaa ja tippaleipiä, mutta tuttelituu,
olispa jäätelö sentään mainiota!
(Hän juoksee pöydän luo etsimään säästölaatikkoaan, mutta astuu Tipin
päälle. Kratss!)
Mikä se oli? Tippi? Minun Tippini! (Itkien.) Minun Tippini
laattialla, kädetöinnä, jalatoinna; uhu-hu-hu! minun Tippi raukkani,
oma Tippini! Kuka on tehnyt sinulle noin pahaa? (Kiivaasti ja
suuttuneena.) Varmaankin Vahti. Ei kukaan muu ole voinut noin tehdä,
kuin Vahti. Vahti on susi, joka syö pienet lapseni. Vahti, Vahti!...
Ei, hän ei tule, jos hän kuulee, että olen hänelle vihainen.
(Viekoitellen.) Vahti! Vahti! Se, mies! (Vahti tulee. Jenny ottaa
kepin.)
JENNY. Tunnusta, että sinä olet syönyt Tipin käsivarret ja sääret!
Näetkös kepin, Vahti? Tokkos tunnustat? Vai niin, sinä et tunnusta?
Siis täytyy sinun saada sellainen selkäsauna, että turkissa tuntuu!
ÄÄNI (Puhuu näkymätöinnä koirankielellä.) Älä lyö minua, prinsessa,
olen viatoin!
JENNY (Hämmästyen.) Mitä? Osaatkos sinä puhua?
ÄÄNI. Täytyyhän minun vastata, kun sinä kysyt.
JENNY. Kas sitä! Sepä oli merkillistä! Tosin olen lukenut sellaista
saduissa, mutta en ole koskaan uskonut, että koirat osaisivat puhua.
ÄÄNI. Miksi eivät koirat puhuisi kieltänsä, niinkuin sinäkin
puhut omaasi? Se tarvitsee vaan suomentaa. Enkös minä ole isän ja
äidin uskollinen palvelija, joka yöt ja päivät vartioitsen taloa
varkailta? Enkö minä saa nähdä nälkää ja vilua? Ja enkös ole ollut
sinunkin ystäväsi aina siitä asti kun olit niin pieni, että osasit
vaan kontata? Silloin konttasit sinä minun luokseni ja revit minua
korvista ja kiskoit karvoja pehmeästä turkistani.
Olinko minä vihainen silloin? Miksi tahdot nyt lyödä minua?
JENNY. Siksi että olet syönyt Tipin käsivarret ja sääret! Hyi, Vahti,
hyi! Suuri häpeä! Kuinka sinä voit tehdä noin pahaa näin pienelle
lapselle? Tippi-raukka ei ole koskaan tehnyt pahaa kellenkään, ja
kuitenkin voit sinä olla noin julma! Pieniä lapsia vastaan tulee aina
olla kiltti! Niitä täytyy varjella kuin posliininukkia, niitä täytyy
kohdella hyvästi ja siivosti, Vahti! -- Hyi, miten paha sinä olet,
Vahti! Sinun täytyy saada selkääsi.
ÄÄNI. Kuules, prinsessa, en ymmärrä mitä sinä sanot. Minähän olen
maannut koko yön vartioitsemassa ulkona portaiden vieressä, ja vasta
nyt aamusilla sain yhden luun kyökissä. Ei suinkaan se voinut olla
Tipin sääriluu? Se maistoi aivan härän sääriluulta. --
JENNY. Mutta tuossa nyt näet miten Tippi-raukka on sääretöinnä. Jos
Tippi olisi ollut lintu, voisin uskoa että tämä olisi Mirrin työtä,
mutta en ole koskaan kuullut, että Mirrit söisivät nukkeja. Ei, se
täytyy sittekin olla sinun työtäsi, Vahti, ja senvuoksi täytyy sinun
saada vitsaa!
VAHTI. Vou, vou!
JENNY. Kas, nyt sinä itse myönnät, että se oli sinun syysi. Alas,
Vahti! Laskeudu maahan kiltisti, niin en lyö kovin kovasti.
ÄÄNI. Etkös ymmärrä koirankieltä? Kun minä sanon; vou, vou, merkitsee
se: täällä tulee joku, huomaa! Ja kas, nyt tulee keppi minua lyömään,
ja minä sanon: seis, keppi, älä rankaise viatonta! Kysy Tipiltä! Hän
varmaankin tietää parhaiten, kuka hänen säärensä on syönyt!
JENNY. Kuuletkos Tippi, mitä ilkeä Vahti sanoo? Pikku Tippi raukka!
Jos sinä osaisit puhua, niin kertoisit kyllä, kuka on ollut noin
julma sinua kohtaan.
ÄÄNI (Puhuen nukenkieltä.) Minun äitini on ollut julma.
JENNY (Hämmästyen.) Hänkin osaa puhua! Mitä sinä sanot, Tippi?
Minähän olen sinun äitisi.
ÄÄNI. Niin, minun äitini etsi eilen oman äitinsä sormitinta, jonka
hän oli hukannut jonnekin, ja sitte löysi hän sen minun kätkyessäni.
Minun äidilläni oli hirveän kiire, sillä hänen äitinsä tarvitsi heti
sormitinta, ja silloin heitti minun äitini minut ja kaikki vaatteet
etsiessään kätkyestä laattialle. Minun äitini on aika hotikko, kun
hänellä on kiire. Joskus puhdistaa hän minut erinomaisen hienoksi ja
siistiksi, mutta toiste lentää hän luotani kuin pyryilma, ja jättää
minut vaatteitta ja kampaamatta niinkuin nytkin. Katsopas vaan,
millaiselta tukkani näyttää! Ja se on kuitenkin oikeata tukkaa. Minä
olen maksanut kolme markkaa Fontellin puodissa.
JENNY (Hyvin hämillään.) Mutta, rakas Tippi... kuka voisi uskoa, että
Fontellin puodin nuket osaavat puhua?... Niin, Tippi, kyllä se on
totta, että etsin sormitinta, mutta enkös minä pannut sinua takaisin
kätkyeen?
ÄÄNI. Sinä _ajattelit_ panna minut sinne, mutta sinä unohdit
aikomuksesi ja jätit minut laattialle. Sitte tuli pimeä, ja sitte
tulla tassutteli Loviisa ja astui minun päälleni. Rats! Yksi jalkani
meni rikki! Sitte tuli Roope, ratsastaen keppihevosella, ja rats,
toinen jalkani meni rikki! Vähän aikaa sitte tuli itse pikkunen
äitini selvällä päivällä, ja rats, silloin meni käsivarteni rikki!
Hyvästi! pikku äiti! Kun ensi kerran rasahtaa, menee päänikin rikki!
JENNY (Lyö kätensä yhteen hämmästyksestä.) Tippi, Tippi, onko sinulla
sellainen huolimaton äiti! Mitähän sinun äitisi äiti siitä sanoo?
Mene ulos, Vahti, mene ulos! Saat puolet tippaleivästäni tänään,
jollet kerro, että minä olen astunut Tipin päälle. Mihin sitä nyt
joutuukaan, kun kaikki koirat ja nuket osaavat puhua?
(Vahti juoksee ulos, ja heti sen jälkeen alkaa sen
haukunta kuulua: vou, vou!)
JENNY. Nyt siellä tulee Lotta Lilja. (Hän kokoaa Tipin palaset.) Hän
ei saa nähdä hirveää huolimattomuuttani. Oi, miten minä häpeän! Hän
on huolellisempi kuin minä; Hänen Kunigundansa ei ole koskaan vielä
ollut palasina laattialla. (Miettii.) Ei... minä en tahdo näyttää
paremmalta, kuin olen! Viekastella, hyi! Lotta saa nähdä, miten tyhmä
olen ollut. Mutta kaikki te, pienet pojat ja tytöt siellä, minulla
on jotain teille sanottavaa. (Kuiskaten.) Kenenkään ei pidä luulla
itseään toistansa paremmaksi. Aina on olemassa joku Vahti tahi Tippi,
joka kertoo meidän tyhmyytemme, ja silloin saamme me hävetä!
SYLVESTERIN PYSÄKKI.
Uuden vuoden leikki.
Henkilöitä voi olla niin useita kuin tilaisuus myöntää.
Tähdekäs 1891, nykyajan kuningas.
Almanakka, kuningatar,
Tähdekäs 1892, tulevaisuuden kuningas.
Tuntematoin, hänen hoitajansa.
Elektriki ja Painetti, kuninkaan adjutantteja.
Telegraafi, Pikakirjuri, Telefooni ja Fonograafi, kuninkaan
juoksupoikia.
Kaksitoista kuukautta ja seitsemän viikonpäivää, kuninkaan seurue.
Slipilekku, asemapäällikkö.
Rouva Maissi Omenansydän, ravintoloitsija.
Neitsy Sissi Mansikankukka, siivoaja.
Isä ja Äiti sekä heidän lapsensa: Kalle Muinais, Lotta,
Ressu n:o 1 ja 2.
Paitsi näitä yksi herra, yksi eukko, ääniä, matkustajoita,
piletinmyyjä, tavaranottaja, asemakäki, eläköön-huutajoita ja
äänettömiä ihmisiä.
Näyttämönä on pysäkin odotussali, jota koristaa suuri kukkuva kello.
Perällä ovi. Oikealla pilettiluukku ja tavarapöytä. Vasemmalla
ravintola -- On iltamyöhä ja lamput sytytetyt. Junaa ei näy, mutta
sen vihellys, soitto ja jyminä kuuluu.
Käki kukkuu kello 11.
ROUVA MAISSI (Ravintolan luona. Hänellä on sininen nauha olkapäällä.)
Sissi!
SISSI (Ulkona.) Niin, rouva!
MAISSI. Mutta joudu nyt! Kiire on.
SISSI (Ulkona.) Heti paikalla, rouva.
MAISSI. Heti ja heti, mitä tämä heti merkitsee? (Huutaa.) Sissi!
SISSI (Tulee sisään; tiuskaten.) No, mitä nyt taas? Minulla on
muutakin tekemistä.
MAISSI. Kello löi 11. Juna maasta tulee puoli 12 ja juna auringosta
täsmälleen kello 12. Laita kuntoon teetä, kahvia, suklaata, sokeria,
kermaa, vehnäleipää, voileipiä, pihviä, perunoita, silliä, lohta,
kinkkua, juustoa, rosollia, kilohailia, kieltä, makkaraa, torttuja,
paistia, seltteriä ja kaikkea muuta, joka kuuluu komeaan illalliseen.
Ei mitään juovuttamia juomia, tiedäthän sen! Kaikki pitää olla
kunnossa puolessa tunnissa.
SISSI (Levottomasti huonekaluja tomuttaen.) Potaatia, silliä,
lohta... niin, niin, kunhan saan aikaa.
MAISSI. Aikaa? Tässä on ajan sarana. Etkös tiedä, että tässä on
maailman reuna? Sinulla tulee olla aikaa kaikkeen. Etkös ole
kihloissa ratavahti Seisauksen kanssa? Sinun tulee ajatella
morsius-varustuksiasi, Sissi!
SISSI (Itkien.) Sitä nyt vielä, sellaisella palkalla! Täällähän
maksetaan kaikki ajalla. Hyi, sellaiset rahat eivät kelpaa pankkiin.
MAISSI. Vapaa ruoka ja kenkäpari vuodessa. Sinullehan on luvattu
palkankoroitusta. Sinun toimenasi on pitää ajan saranat kirkkaana.
Rautatie kulkee Sylvesterin pysäkin kautta maailman ympäri. Ja nyt,
katsos, nyt odotamme kuningasta. Ymmärräthän, että kaikki tulee olla
hienoa!
SISSI (Pyyhkii kyyneleensä esiliinallaan.) Hyvänen aika, tuleeko
kuningas? Minkä näköinen hän on?
MAISSI. Aivan sen näköinen kuin kuninkaan tulee olla nahkamyssy
päässä ja matkaturkki päällä. (Askeleita kuuluu ulkoa.) Mutta minä
kuulen jonkun tulevan.
SISSI (Itsekseen.) Ajatteles, jos se olisi kuningas! Nyt minun täytyy
katsoa.
(Isä, äiti, Kalle, Lotta ja pikku pojat tulevat, kopistaen
lumen jaloistaan. Heidän renkipoikansa kantaa sisään tavarat.)
ISÄ (Pojalle.) Anna hevosten levähtää, Matti. Älä säästä kaurasäkkiä!
Hoida Kimoa; sillä on jalat hellänä ja ontuu senvuoksi vasemmalla
takasellaan.
ÄITI. Hyvästi, Matti. Sano terveisiä Leenalle, ja käske hänen
katsoa tulen perään. Minä unohdin Kallen sukat piironkini alimpaan
laatikkoon. Leenan pitää lähettää ne seuraavalla junalla. (Matti
menee.) Olemmeko tulleet ajoissa, isä?
ISÄ (Katsoo kelloa.) Niinpä luulisin eukkoseni. Kolmeneljännestä
ennen kuin juna. Sinulla oli niin kiire että poltimme suumme kuumalla
olutjuustolla, kun söimme päivällistä.
ÄITI. Mutta onko meillä nyt kaikki tavaramme muassa?
ISÄ (Laskee sormillaan.) Harmaa kirstu, ruskea kapsäkki,
päällysvaatekäärö, kukkaisastia, kaksi sateenvarjoa, aikataulu,
Kalle, Lotta, pikku pojat, keppihevoset, äiti, sukkapuikot, piippu,
tupakkikukkaro, summa 17 kapinetta ja minä 18:sta. Kaikki on oikein.
ÄITI. Joudu nyt, osta piletit ja jätä sisään tavarat! Meillä ei ole
enää aikaa panna hukkaan.
(Piletin-myyjä ja tavarainottaja asettuvat paikoilleen.
Matkustavaisia alkaa tulla kapineineen ja koppineen.)
KALLE, Ensi kerran minä itse kuljetan veturia, Lotta. Kunhan tulen
viidennelle luokalle, rupean junankuljettajaksi.
LOTTA. Voi, sinua raukka! Kissaa sinä voit kuljettaa etkä ihmisiä.
KALLE. Kyllä, minä osaan. Minä ajan peninkulman minuutissa.
LOTTA. Niin, ja ajat varmaankin lätäkköön! Sen sinä kyllä osaat.
RESSU N:o 1. Hyvä äiti, voileipää!
RESSU N:o 2. Yvä äiti, oileipää!
ÄITI. Mutta, rakkaat lapset! Teillähän oli kuusi voileipää mukananne
kuomireessä.
RESSU N:o 1. Uhu...
RESSU N:o 2. Uhu...
ÄITI (Katsoo heidän takkiansa.) Mitä ihmettä! Oletteko te istuneet
voileipien päällä? Tuolla on leivänmuruja yhdestä ja tuolla voita
toisesta! Pojat, pojat! Mitä ihmettä äiti-raukan tulee sanoa, kun
te tulette tuollaisina porsaina isoäitin luo uuden vuoden onnea
toivottamaan?
MOLEMMAT RESSUT. Uhuu...
ÄITI. Lotta, osta niille pari voileipää.
LOTTA (Ravintolan luona.) Olkaa hyvä, neljä voileipää. Kyllä ne
tulevat syödyiksi.
MAISSI. Viisi minuuttia kappale, pikku neiti. Tekee kaksikymmentä
minuuttia.
LOTTA. Mitä? Kaksikymmentä minuuttia?
MAISSI. Niin, tietäähän pikku neiti, että aika on rahaa. Jollei ole
pientä, niin voin vaihettaa päivän tunneiksi ja tunnin minuuteiksi.
ISÄ (Pilettiluukulla.) Viikko piletistä! Sehän on hävitöntä! Kalle,
tule auttamaan tavaroita! (He panevat tavarat sisään.)
SISSI (Itsekseen.) Nyt minun tulee katsoa. (Niiaten.) Armollinen
majesteetti, minä pyytäisin nöyrimmästi vähän palkankoroitusta. Minä
liehun täällä tomuharjan kanssa seitsemän päivää viikossa, paitsi
teetä ja kahvia ja rouvaa ja pihviä ja voileipiä ja...
(Juna viheltää. Kiirettä ja juoksua.)
ISÄ. Pois tieltä, ihminen! Onko minulla aikaa olla majesteetillinen
kun on 18 tavarakääröä sisään annettavana? Olkaa hyvä ja antakaa
kuitti! Vai niin, ylipainoa? No, se vielä puuttui!
SIIPILEKKU (Ryntää sisään.) Juna n:o 365. Sytyttäkää lyhdyt! Viheriä
lippu! Kaikki valmiina hänen majesteettiansa vastaanottamaan!
Hän panee seinälle taulun, jossa on suurilla kirjaimilla:
"Eläköön nykyajan kuningas, suurivaltias Tähdekäs 1891,
tuhat vuotta!"
(Kuuluu kuinka juna saapuu jyristen ja pysähtyy.)
ÄÄNI ULKONA. Sylvesterin pysäkki, puoli tuntia! Kaikki matkustajat
muuttavat junaa.
SISSI (Itsekseen.) Nyt minun täytyy katsoa!
(Matkustajia ryntää sisään ja kiirehtivät ravintolaan.)
SEKANAISIA ÄÄNIÄ. Kuppi teetä... Veitsi... Olkaa hyvä ja ojentakaa
minulle leipäpala... Enempi voita!... Saisinko juustoa?... Rakas
veli, lainaa minulle kahveli!
ERÄS HERRA. Saanko yhden pihvin ja puoli pulloa olutta, mutta ei
liiaksi paistettuna!
MAISSI. Meillä ei ole paistettua olutta.
HERRA. No, nopeasti lasi viiniä!
MAISSI. Täällä ei myydä viiniä.
HERRA. Luulin, että viiniä olisi maailman lopussakin!
ERÄS EUKKO. Olkaa hyvä ja antakaa minulle kuppi kahvia!
MAISSI. No, vaikka neljätoista, jos niin haluatte. Siinä herra
kuulee; kahvi se on, jota löytyy maailman lopussakin!
EUKKO. Hyvänen aika! mitä oliskaan maailma ilman kahvia?
SIIPILEKKU (Taaskin sisälle rynnäten.) Tehkää tilaa hänen
majesteetilleen, joka on nähnyt hyväksi tarkastaa radan ja saapuu
heti tänne! Poliisi Voimakas, selvitä äänesi, huomaa, kun minä annan
merkin eläköön huutoon!
(Kuningas Tähdekäs 1891 astuu sisään; hänen muassaan on
kuningatar, seurue ja juoksupojat. Hän on hyvin vanha,
yskivä herra, jolla on päällä nahkaturkki. Hän nojautuu
yhden adjutanttinsa käsivarteen.)
SIIPILEKKU. Hei, hei, eläköön!
KAIKKI. Eläköön!
FONOGRAAFI (Käheällä äänellä matkien.) -- Hei, hei, eläköön!
KUNINGAS (Armollisesti.) Hyvä, hyvä, ystäväni, hyvin hyvä! Mutta
säästäkää toki korviani! Rata on kunnossa. Kuinka käy tämän maailman,
jos minä menen radalta? Adjutantti Elektriki, minä panen höyryn
viralta pois ja asetan sinut veturin kuljettajaksi. (Huomaa taulun.)
Mitä mä näen? Uskolliset alamaiseni toivovat, että eläisin tuhat
vuotta! (Liikutettuna.) Oi, ystäväni, minä en ole kuolematoin, alan
jo vanheta, enkä ole ehtinyt tehdä puoltakaan siitä, mitä olen
halunnut. Pikakirjuri, hovihanheni, mitä minä olen tehnyt?
PIKAKIRJURI (Yhä kirjoittaen.) Äärettömän paljo, teidän
majesteettinne, (itsekseen) eli toisin sanoen, ei juuri mitään.
(Ääneen.) Teidän majesteettinne on elänyt.
KUNINGAS. Niin, ystäväni, minä olen elänyt. Ei kukaan voi uskoa,
miten vaivaloista kuninkaan on elää.
PIKAKIRJURI. Elänyt ja hallinnut.
KUNINGAS. Olenko minä myöskin hallinnut? Voi, kissa sentään! Mitäs
ministerini siitä sanovat?
PIKAKIRJURI. Elänyt ja hallinnut rauhassa. Paitsi pieniä sotia.
KUNINGAS. Adjutantti Painetti! Tuo mies sanoo, että minä olen
hallinnut rauhassa! Kuinka monta sotilasta minulla nyt on Euroopassa?
PAINETTI (Tehden kunniaa.) Neljätoista miljoonaa, teidän
majesteettinne.
KUNINGAS. Ja sitä sanotaan rauhaksi! -- Kenen tulee maksaa ne?
PAINETTI. Teidän majesteettinne seuraajain.
KUNINGAS. Pane se muistoon, hovihanhi: minun seuraajaini.
(Pikakirjuri kirjoittaa muistoon.) Eikö maailma siis koskaan saa
tietää minusta muuta, kuin että olen elänyt ja hallinnut rauhassa?
Puh, se on vähän, se. Mitä sitte merkitsevät sotamieheni, joita
on neljätoista miljoonaa? Toivoisinpa, että minulla olisi hyvä
rymymestari.
LOTTA. Kalle, kuningas kutsuu sinua. Hän tahtoo itselleen
rymymestarin.
KALLE (Tulee esiin ja kumartaa.) Minuako herra kuningas tarkoitti?
ÄITI (Säikähtyen.) Kalle, etkös häpeä!
FONOGRAAFI. Kalle, etkös häpeä!
KUNINGAS (Kallelle.) Mikä mukura sinä olet?
KALLE. Minä olen Kalle Muinais ja osaan kaikkea.
KUNINGAS. Se on tietty! Meidän aikanamme osaavat pojat kaikkea.
(Rykii.) No, tee minulle Eiffeltorni nekuista! Minun ääneni on
sortunut; minä olen vilustanut itseni matkalla. Miksi annoin sataa
ropistaa puolen kesää?
SISSI (Itsekseen.) Nyt minun täytyy katsoa. (Niiaten.) Armollinen
herra kuningas, pyytäisin nöyrimmästi pientä, palkankoroitusta. Minä
liehun täällä tomuharjan kanssa seitsemän päivää viikossa, paitsi
teetä ja kahvia ja rouvaa...
(Lähtevä juna soittaa ensi kerran.)
KUNINGAS. Mitä? Junan kello soi! Ja minulla on vielä niin paljo
tekemättä maailmassa!
ÄITI. Missä ovat pojat? Juna lähtee. Onko kukaan nähnyt poikiani?
FONOGRAAFI. Onko kukaan nähnyt poikiani?
ISÄ. Ei ole mitään hätää, äiti. Oletko sinä ällistynyt? Junahan menee
aurinkoon.
ÄITI. Sitä ei voi kukaan niin tarkoin tietää. Pojat! Pojat!
MAISSI (Sissille.) Sissi, tuolla juoksee eräs herra, joka ei ole
maksanut.
(Sissi ottaa hänet kiinni. Juna soittaa toisen kerran.)
KUNINGAS. Mutta minä en matkusta, ennenkuin olen nähnyt seuraajani.
Telegraafi, seisauta juna! Telefooni, huuda hoi! Painetti, pistä
pysäkin päällikkö kuolijaaksi!
(Tuleva juna viheltää.)
SIIPILEKKU (Kovalla äänellä.) Juna n:o 1 tulee auringosta!
(Itsekseen.) Onpa jo aika kääntää taulu.
(Hän Mäntää taulun, jonka toisella puolen seisoo:)
"Eläköön tulevaisuuden kuningas, suurivaltias
'Tähdekäs 1892' tuhannen vuotta!"
KALLE (Kuninkaalle.) Katsokaapas, herra kuningas, mitä tuolla seisoo?
Hyi, miten suuri häpeä on noin ilkeästi pettää uskollisuudenvalansa!
KUNINGAS. Oi, mikä inhottava kiittämättömyys! Elektriki, lennä nuolen
nopeudella ja räjähdytä tuleva juna ilmaan.
SIIPILEKKU (Tarttuu Elektrikin kaulukseen.) Pysytkös hiljaisena,
räisky varsa! Etkös huomaa, että kaikki jättävät vanhan kuninkaan,
palvellaksensa uutta?
(Koko seurue kääntää vanhalle kuninkaalle selkänsä.)
KUNINGAS. Tämä on petosta! Missä ovat minun neljätoista miljoonaa
sotilastani? Mars tänne, pyssyjen ja rumpujen kanssa! Almanakka,
kuningattareni, aijotko sinäkin olla minulle uskotoin?
ALMANAKKA (Pyörähtäen kantapäällään.) Minä olen ollut naimisissa 349
kertaa tätä ennen!
KUNINGAS. Äläpäs vaan, sitä povari-akkaa! Kaksitoista kuukautta on
hän valhetellut minusta 20 pennin maksua vastaan. Mutta (Huokaa) hän
on oikeassa! Sellainen on maailman meno! Kansani kunnioittaa nousevaa
aurinkoa, ja minä, -- minä olen enää vaan historian oma! Tule, Kalle
Muinais, sinä ainoa, joka olet jäänyt minulle uskolliseksi, sinä saat
kuljettaa minun junaani, sinä saat olla viimeinen rymymestarini.
(Lähtevä juna soittaa kolmannen kerran. Käki kukkuu
kaksitoista kertaa. Kuningas nojautuu Kallen käsivarteen
ja menee rykien ulos. Väliaika. Kuuluu, miten juna
vierii pois.)
ÄITI (Huutaen.) Kalle! Missä on Kalle?
SIIPILEKKU. Tyyntykää, rouvaseni! Hän matkusti juuri entisen
majesteetimme kanssa aurinkoon.
ÄITI. Minun Kalleni, minun onneton Kalleni!
LOTTA. Älä ole pahoillasi äiti. Ei Kalle kauvan auringossa pysy! Hän
tulee takaisin ensi junalla.
ISÄ (Nuuskaten.) No, kyllä minun täytyy se sanoa, että lähinnä
tyttöjä en tiedä mitään juonikkaampaa kuin pojat! Mutta katsos, äiti,
tuossahan sinun Ressusi ovat!
(Pienet pojat kömpivät esille tavarakääröjen takaa.)
ÄITI (Huudahtaen ilosta.) Ressuseni! Minun omat, omat poikaseni!
(Miettii.) Mutta vitsaa teidän pitäisi saada..
RESSUT. Uhuu...
(Tuleva juna jyrisee ja pysähtyy.)
ÄÄNI ULKONA. Sylvesterin pysäkki, 15 minuuttia!
SIIPILEKKU. Tehkää sijaa hänen majesteetillensa, tulevaisuuden
kuninkaalle Tähdekäs 1892:lle!
(Tuntematoin kantaa sisään uutta kuningasta, joka vielä
on kapalolapsi; kuningasta tervehditään yleisellä
eläköön-huudolla.)
MAISSI. Sissi, mene lypsämään paras lehmämme ja tuo lämmintä maitoa
pikku simasuun maitosarveen!
SISSI (Itsekseen.) Ei, mutta nyt minun täytyy katsoa! Vai niin, hän
on vaan tuollainen pieni nallikka; minun täytyy puhua niin, että
hän käsittää. (Niiaten.) Suloinen, pieni, herttainen kultamuru, ole
niin äärettömän armollinen ja erinomainen ja anna minulle pieni
palkankoroitus! Minä liehun täällä seitsemän päivää viikossa...
FONOGBAAFI. Suloinen, pieni, herttainen kultamuru, vaan pieni, pieni
palkankoroitus...
TUNTEMATOIN (Istahtaa, huntu silmillä, lapsi sylissään
valtaistuimelle. Fonograafille.) Hiljaa, papukaija! (Sissille.) Voi
sinua tyttö-riepu! Jos suuri kuningas, joka asuu tuolla ylhäällä
tahtoisi antaa sekä sinulle että meille sellaisen palkan kuin olemme
ansainneet, mitä saamme silloin?... Ja sinä pyydät koroitusta?
RESSU N:o 1. Äiti, kuka tuo on?
RESSU N:o 2. Äiti, tuta tuo on?
ÄITI. Hiljaa, hiljaa rakkaat lapset. Se on eräs, joka tekee teidät
päätänne pitemmäksi, jos olette kiltit?
LOTTA. Se on eräs, joka tulee ratsastamaan maailman ympäri
keppihevosella, niin että nurkat räiskää!
ISÄ. Se on ajan pieni ressu, jota te syötte aamiaiseksi ja me äidin
kanssa illalliseksi.
ÄITI. Älä nyt rupata, isä. Laittautukaamme kuntoon! Juna lähtee
tuossa tuokiossa. Ei ole mikään hassumpaa kuin myöhästyä junasta.
Voi, Kalle, Kalle! Miksi matkustit luotamme aurinkoon!
TELEGRAAFI (Kirjelmä kädessä.) Tässä on sähkösanoma aamutähdestä!
Juna n:o 365 on suistunut radalta ja sattunut Venus-tähteen.
Kukaan ei ole vahingoittunut, mutta seitsemän vaunua on palanut
sydelle. Onnettomuus on tapahtunut sentähden, että eräs nuori
veturinkuljettaja, nimeltä Kalle Muinais, on ajanut valon nopeudella
kaksi miljoonaa peninkulmaa minutissa.
LOTTA. Niin, kyllä hän osaa ajaa!
ÄITI. Mutta sehän on hirveätä! Saapas vaan nähdä, eivätkö paista
Kallea tulikouralla auringossa.
RESSUT. Uhuu...
ISÄ. Paista tulikouralla? Ei, äiti, ei meidän aikanamme paisteta
edistyksen tähden, ei suinkaan! Siitä saa päinvastoin kunniarahan!
(Juna soittaa ensi herran.)
SIIPILEKKU. Juna n:o 1 lähtee maahan.
ALMANAKKA (Kapalolapselle.) Tervetullut maanpallolle, sinä
kolmassadasviideskymmenesensimäinen puolisoni!
Kuukaudet esiintyvät.
TAMMIKUU (Valkoinen.)
Mä vuoden vanhin laps' sua tervehdin
Nyt jäisin aalloin, tähdin kiiltävin;
-- Aurinko nosta alta lumenkin!
HELMIKUU (Valkoinen.)
Oo tervetullut meille vihdoinkin!
Sun kanssas lähdemme nyt riemuhun,
Sä tunnet mäenlaskun, luistelun!
MAALISKUU (Tummansininen.)
Pois suru katsehesi tieltä, pois!
Aurinko iloasi katselkoon,
Ja leivo onneksesi laulelkoon!
HUHTIKUU (Kirjava.)
Jos uskoton oon minä, sinuhun
Kiinnittäköhön huomionsa maa,
Ett' jalot aattehet siell' sijan saa!
TOUKOKUU (Viheriäinen.)
Ja kun sä kevät-aalloin purjehdit
Ja maata puet vienoon vihantaan,
Sä kylvä siemeniä hyveen vaan!
KESÄKUU (Viheriäinen.)
Mut silloin kun sä olet ihanin,
Oo myöskin hellä, hyvä, voimakas
Ja terve, raitis, jalo, urhokas!
HEINÄKUU (Punanen.)
Ja parhaillansa kukoistaessas
Äl' elä toimetoinna milloinkaan
Vaan pyri parhaimpaan ja jaloimpaan.
ELOKUU (keltainen, tähkäpäillä koristettu.)
Mit kylvänyt oot, sen mä korjaan pois.
Suo leipää, hedelmiä parhaita,
Ain hyvyyttä, puhtautta, totuutta.
SYYSKUU (Kirjava.)
Ja syksyn lehdet kellastuneetkin
Meit vievät aatoksien iloihin --
Hedelmistänsä puun mä tunnenkin.
LOKAKUU (Harmaa.)
Tee työtä, kuningas! Työ voimaa on!
Mit synkemmäks' käy polku elosi,
Sit' enemp' valo loistaa sielusi.
MARRASKUU (Musta, hopealla koristettu.)
Oi, ällös sano, elo lopuss' on!
Kiinnitä luistin nopsaan jalkahas
Ja riennä kohti sun päämaalias.
JOULUKUU (Valkoinen, joulukynttilöillä koristettu.)