"Tapausten kehitystä odotellessani tulin tänne kalastamaan, sekä
ansaitakseni että urheillakseni, kun en voi Suomeenkaan mennä."
Selitys ei nähtävästi mennyt täydestä, koska hän sanoi:
"Arvaan kyllä asiasi enkä sitä tahdo udellakaan, sillä joka tapauksessa
valehtelisit. Kuitenkin neuvon, ettet kirjeissä ilmoita mitään
asioitasi. Täällä sensuroidaan silloin tällöin, noin pari kertaa
kuussa, kaikki kirjeet koko linjalla, ja jos saisivat käsiinsä jotain
'vaarallista', olisimme molemmat kiikissä. Mikäänhän ei estä sinua
matkustamasta Tukholmaan tietoinesi. Lupaathan sen?"
Kun repussani oli kolmenlaista salamustetta, saatoin hyvinkin luvata
olla kirjoittamatta mitään näkyvää tai silmin havaittavaa.
Erotessamme pyysi hän minua aina kaupungissa käydessäni poikkeamaan
luonaan kertomassa Saksan uutisia ja varoitti liikuskelemasta
kameran kanssa linnoituksen lähistöllä, koska silloin joutuisin
sotilasviranomaisten kanssa tekemisiin, ja hän olisi avuton auttamaan.
"Joka tapauksessa täytyy minun antaa sinulle omalle nimellesi
kirjoitettu passi; voithan silti käyttää ottamaasi nimeä ja passia
kalastajien keskuudessa, etteivät turhia epäilisi."
Oskari odotti uskollisesti kadunnurkassa. "Tulithan sieltä vielä,
luulin jo, että nyt ne veivät Antin", sanoi hän. "Nyt minä ostan pullon
viiniä tämän päälle."
Suvirinteen vangitsemisen yksityiskohdat kuulin vasta kesällä
Haaparannassa. — Vaikka poliisit jo Vuoreijassa olivat häntä epäillen
katselleet, sai hän astua rauhassa Hammerfestin laivaan. Siellä oli
hänet heti maihin päästyään vangittu.
Suven suureksi harmiksi penkoivat poliisit hävyttömästi hänen hyvin
järjestetyn reppunsa. Pikanellit, rautanaulat, poronlasso, kilo sokeria
y.m. tavarat ladottiin pöydälle kaikkien katseltaviksi. Erikoista
huomiota oli herättänyt mauserpistooli ja siihen kuuluvat satakunta
paukkua sekä cowboymallinen puukko.
Kun kuulustelut eivät näyttäneet johtavan vapauttavaan päätökseen,
sähkötti Suvi Kristiaaniaan tuomari Rodelle. Kolmantena päivänä hän
Roden lähettämän lausunnon perusteella pääsikin vapaaksi, heitti
pikanellirepun selkäänsä ja matkusti ensimmäisellä hurtigrutella pois
"noitten epäluuloisten norrbaggien maasta."
Toista yötä sellissä viettäessään oli hän keskellä yötä kuullut
omituista rapinaa korkealla sijaitsevasta akkunasta. Hämärää vastaan
näki hän, miten akkuna ulkopuolelta avattiin, musta varjo ilmestyi
aukkoon, ja ääni kehoitti häntä nousemaan ylös. Aavistaen, että häntä
koetettiin petollisesti houkutella pakenemaan, makasi Suvi liikkumatta,
ollen nukkuvinaan. Eihän Hammerfestista olisi mitenkään päässyt
pakenemaankaan, ja sitäpaitsi tyyriit tavarat olivat poliisin huostassa
eikä ilman niitä voinut lähteä matkalle. Hetken kuluttua varjo hävisi
akkunasta.
Minä sain siis rauhallisesti jatkaa kalastustani, vaikka vähällä piti,
ettei kalastushommani ja samalla muukin maallinen vaellukseni loppunut
lyhyeen, toisin sanoen holkerin suuhun.
Olimme taas pankilla, juksat ulkona. Sää tuntui keväiseltä, ei tuulen
viimaakaan, pitkät mainingit vain nykivät harvakseen ankkuritouvia.
Suuri valas uskaltautui aivan lähellemme syytäen usvasuihkuja korkealle
ilmaan; minä makasin selälläni kajuutan katolla auringonpaisteessa ja
tutkin espanjan kielioppia.
Äkkiä, ilman että tuulta tunsikaan, kävi meri levottomaksi. Ne olivat
aluksi vain pieniä laineita, mutta ne löivät laivankylkeä vastaan
tiheään ja äkäisesti. Heti jäljestä tuli ensimmäinen tuulenpuuska, ja
koillisesta lähestyi uhkaavan musta pilvi.
Kippari kiiruhti kannelle: "Hei pojat, nyt saamme sellaisen ilman, jota
ette ole nähneetkään. Juksat ylös ja äkkiä!"
Puolituntinen kului, ennenkuin juksat ja ankkuri oli saatu kannelle,
mutta silloin meri jo vaahtosi kuohupäinä. Moottori oli käynnissä,
purjeet vedettiin avuksi ja huimaa vauhtia kiidettiin kohti rannikkoa.
— Ihmeelliseltä tuntui, että näin lyhyessä ajassa voi puhjeta sellainen
hirmumyrsky. Laineet valelivat alituiseen laivaa, ja myrskyn mukana
seurannut kylmä viima hyyti joka laineen jälkeen ohuen jääkerroksen
kannelle, ettei kohta voinut kulkea keulasta perään kuin konttaamalla.
Omituisen painavalta näytti Jäämeren kylmä vesi. En koskaan ollut
nähnyt sellaisia laineita. Ne olivat laajoja, monen hehtaarin alan
käsittäviä vesivuoria, jotka nousivat ja laskivat hitaasti, ja niillä
kiehui talonkorkuisia laineita valkoisenaan. Kun sellainen suuri
laine otti aluksen harjalleen, näki sieltä äärettömän pitkälle yli
ulapan; kun taas laiva painui suuren aallon kainaloon, tuntui siltä
kuin painuisi yhtä päätä syvyyksiin: joka puolella mastonkorkuiset
vesimassat.
Ilta pimeni ja vahtivuoroni päätyttyä laskeuduin kajuuttaan kojuuni
lepäämään. Oskari puuhaili kahvipannunsa kanssa kamiinan luona. Kaikki
tavarat lentelivät edestakaisin lattialla.
Kahvia hörppiessämme kuului kannelta kova rysäys, vettä ryöpsähti
kamiinan piipusta sisään sammuttaen tulen, ja vahtimies huikkasi
ovelta: "Tuokaa kirves nopeasti!"
Sieppasin kirveen nurkasta ja syöksyin kannelle. Fokkimaston raakapuu
oli pudonnut alas ja laahasi purjeineen sivulla. "Lyö poikki", huusi
Halvari ja minä iskin kirveellä köydet poikki. Sinne meni purje ja
raakapuu sekä kompassi, jonka raakapuu oli pudotessaan murskannut.
Laine oli "taittanut" eli toisin sanoen lyönyt suoraan ylhäältä
kannelle, niin korkealle, että tapasi purjeen reväisten sen irti.
Uskomattomalta tuntui, ettemme olleet hautautuneet kuohuihin.
Ilman kompassia laskettelimme nyt umpimähkään, kunnes puoliyön
aikaan näimme vilahduksen Vardön majakkatulesta. Se häipyi heti
näköpiiristämme pitkäksi aikaa, mutta kun uudelleen nousimme
"vuorelle", tuikahti se taas silmiimme, ja sitä kohti ohjasimme.
Menin takaisin kajuuttaan ja kohta nukuin sikeästi; en edes öljy takkia
vetänyt yltäni.
Aamulla heräsin, kun kajuutan pienestä akkunasta osui kirkas
auringonsäde silmääni. Toiset näkyivät vielä nukkuvan. Kajuutan ilma
tuntui ällöttävältä: petroolin, sillin, kahvin ja märkien vaatteiden
tuoksu sekaantui sieraimissa ihanaksi vatkuliksi. Nousin kannelle
saadakseni tuoreempaa ilmaa, ja mikä näky! Kirkkaalta taivaalta helotti
häikäisevä aurinko, tuuli oli tyyntynyt, vain mainingit ulkomöljällä
heittelivät pärskeitään korkealle ilmaan muistuttaen yöllisestä
temmellyksestä.
Olimme jäälastissa; korttelin paksuinen jääkerros peitti koko kannen,
yksinpä ison purjeen raakapuunkin. Mitenkähän olisi käynyt, jos myrskyn
alkaessa olimme Pitsperin pankilla saakka? Puoli korttelia jäätä lisää,
ja holkerien eväiksi olisimme painuneet. Yöllä, vähää ennen meidän
saapumistamme, oli eräs kalastaja-alus satamaan pyrkiessään ajanut
möljään. Kukaan ei pelastunut. Päivällä näimme rantaan ajautuneen
hylyn syrjällään möljän vieressä. Kippari ja kaksi poikaansa jäivät
löytämättä.
Kesällä laivamme vedettiin telakalle puhdistettavaksi ja tervattavaksi.
Halvari meni eräänä päivänä katsomaan ja koettelemaan saumoja; paineli
peukalollaan laitoja, tutkistellen, mitä paikkoja tarvitsisi tilkitä,
kun painoikin peukalonsa ruumaan asti. Lähemmin tarkastellessaan
havaitsi hän aluksen niin lahoksi, että se ainoastaan pohjakaarien ja
tervatun ulkokuoren varassa oli pysynyt koossa. Palkoveneellä olimme
tosiaankin uhmanneet Jäämerta koko kevätkalastuksen ajan.