Kihlaus.
Hän oli rakastanut tuota neitosta niin maltillisesti, ja nyt oli hänen
mielestänsä selvä vastaus saatava. Olihan se aivan välttämättömän
tarpeellista heille kummallekin, että tytön kannasta tulee aivan
täysi selko. Olihan hänen puoleltaan tosin tullut muutama viittaus
silloin tällöin, joka antoi aihetta siihen luuloon, ett'ei tyttö ollut
aivan kylmäkiskoinen häntä kohtaan. Ja hyväthän ne viittaukset olivat
olleetkin aina ajakseen, mutta kylpykausi läheni loppuaan, ja tyttö
oli sanonut palajavansa kotitöihin. Kenties menee tyttö häneltä nyt
ikipäiviksi. Nyt ei ole aikaa enää vitkastella, ei päivääkään.
Ja niin päätti pikku postimies rohkaista mielensä.
Kovin oli Wärlin pää pyörällä tänään. Hän, joka kerskaili tuntevansa
nimeltä jok'ainoan vieraan Petershofissa, hän teki nyt mitä
hullunkurisimpia erehdyksiä sekä kirjeensaajiin että kirjeisin nähden.
Kömpelyydestään hän sai palkakseen niin monta ripitystä, että siitä
olisi hermostunut lujempikin mies kuin tuo pieni, kyttyräselkäinen
postiljoni.
Lopulta ei hän enää välittänyt, miten hän kirjeitään jakeli, sillä
jok'ikisellä kuorella näkyi olevan sama nimi: _Maria Truog_. Ja
vaikka hän koetti tavailla osoitteita miten päin tahansa, — ei siitä
sittenkään muuta tullut. Vihdoin hän ei enää koettanutkaan, mutta jätti
kirjeiden oikean perille-tulon ihan sattuman varaan.
Näin hän saapui siihen osaan Kurhausia, missä Maria valtikkaa piti.
Hän kuuli Marian laulelevan kalustohuoneessa. Äkkiä kuului kiivas
kellonsoitto. Maria riensi portaita alas ja palatessaan kohtasi Wärlin
odottelemassa häntä käytävässä.
— Mutta onpas sinua koko pässinpää! — huudahti tyttö, heittäen kirjeen
hänelle. — Pistit väärän kirjeen numeroon 82.
Samassa soitettiin taas, ja Maria kiiruhti pois. Hän palasi jälleen
kirje kädessä ja tapasi Wärlin istumassa kalustohuoneessa.
— Väärä kirje numeroon 54, — sanoi hän -ja madame on hirveästi
suutuksissaan siitä. Kylläpä sinusta on tänään koko vastus, Wärli! Etkö
sinä osaa lukea? Annas nuo loput kirjeet tänne. Minä järjestän ne.
Wärli otti pienen, pyöreän hatun päästään ja pyyhki hikeä otsaltaan.
— En minä tänään osaa lukea, Maria, — sanoi hän, — minua viepoittaa
niin merkillisesti. Katson minä mitä osoitetta hyvänsä, niin Maria
Truog siitä vaan tulee. Olisin antanutkin kaikki kirjeet sinulle, mutta
tiedänhän minä, ett'ei ne kaikki saata olla sinulle tulevia, vaikka
sulla onkin niin monta ihailijaa. Eihän ne kaikki toki saata kirjoittaa
yhtä haavaa ja pistää samaan postiin.
— Hassuja ne olisivatkin, jos niin tekisivät, - virkkoi Maria, pyyhkien
muutamia vesikarafineja huolellisemmin tavallista, huolellisemmin kuin
oli tarpeellistakaan.
— Mutta minä olen ainoa, joka sinusta tykkään, Mariechen, — puhui pikku
postiljoni. — Ja aina minä sinusta olen tykännytkin, niinkauan kuin
suinkin muistan. Eihän minulla ole niinkuin sitä ulkonäkyä, Mariechen:
kirja ei ole kaunis kansilleen, mutta kirja itse ei ole huonoimpia.
Maria pyyhki pyyhkimistään vesikarafineja. Sitten nosti hän niitä ylös
ja katseli päivää vasten, ihaillen niitten tavatonta kirkkautta.
— Minun ei pitäisi puhua itsestäni, — jatkoi Wärli. — Jos et sinä minua
rakasta, niin siinä sitten olkoonkin sen jutun loppu. Mutta jos sinä
rakastat minua, Mariechen, ja huolit minusta mieheksesi, niin et sinä
onnettomaksi tule. Kas nyt se on sanottu.
Maria laski karafinin pöydälle ja kääntyi Wärliin.
— Kylläpäs meni aikaa, ennenkuin tuo tuli sanotuksi, — virkkoi hän
nureillaan. — Miksi et sanonut sitä jo kolme kuukautta sitten? Nyt on
myöhäistä.
— Voi, Mariechen, voi! — sanoi pikku postiljoni, tarttuen tytön käteen
ja suudellen sitä. — Sinä rakastat siis toista. Olet jo kihloissa,
niinkö? Vai on se myöhäistä nyt? Vai rakastat sinä toista?
— En minä ole milloinkaan sanonut rakastavani toista, — vastasi Maria.
— Minä sanoin vaan, että nyt on myöhäistä. Kellohan on jo lähes viisi,
ja lamput eivät vielä ole reilassa. Täss'ei ole siekailemista. Hyväinen
aika, ja kannussa ei ole öljyä yhtään, ei tippaakaan!
— Hitto vieköön öljyt kannuineen päivineen! — huudahti Wärli,
siepaten kannun hänen kädestään. — Mitä ne minuun kuuluvat, öljyt ja
muut hynttyyt? Minulla on tekemistä vain sen rakkauden kanssa sinun
sydämessäsi. Voi Mariechen! Älä pane minua odottamaan tällä tapaa! Sano
nyt suoraan, rakastatko sinä minua, ja laita niin, että minusta tulee
iloisin mies koko Sweitsinmaassa!
— Pitääkö minun sanoa sinulle suora totuus, — puhui Maria mitä
haikeimmalla äänellä, — totuus eikä mitään muuta? No niin, Wärli,
jos sinun pitää tietämän... kuinka minun on katkera pahoittaa sinun
mieltäsi... — Wärlin sydän jähmettyi, ja kyyneleitä kiertyi miehen
silmiin. — Mutta koska sen nyt kerran pitää olla totta eikä mitään
muuta, - jatkoi kiusanhenki... — niin, Fritz... minä rakastan sinua.
Pari minuttia myöhemmin Juro Herra, jonka ei ollut onnistunut
saada soittoansa kuulumaan, astui Marian kalustohuoneesen hakemaan
lamppuansa. Siellä huomasi hän Wärlin syleilevän morsiantansa.
— Taisin häiritä — sanoi hän äreästi ja meni samassa pois. Mutta kohta
sen jälkeen hän tuli takaisin:
— Emäntä tulee portaita ylös — sanoi hän ja läksi tiehensä.