Kun sydän tuntee omantunnon vaivoja.
Bernardine oli nähnyt Mr. Reffoldia edellisenä päivänä. Silloin hän oli
istunut hänen vieressään ja pidellyt hänen kättään omassaan. Sairas oli
välistä myhähtänyt, mutta yhden ainoan kerran hän vaan oli puhunut.
— Pikku Muru, — oli hän kuiskaissut, sillä hänen äänensä oli nyt
pelkkää kuiskutusta vaan. - Minä muistan kaikki, mitä olette minulle
puhunut. Jumala siunatkoon teitä! Mutta kuinka kauan sitä kuolemista
kestää!
Se oli ollut eilen.
Kuja oli nyt juostu päähän asti, ja Mr. Reffold makasi ruumiina.
He kantoivat hänet tuohon pieneen ruumiskappeliin. Bernardine jäi
Mrs. Reffoldin luokse, jota näytti hirvittävän olla yksin. Hän piti
Bernardineä kädestä.
— Ei, ei, — puhui hän liikutettuna, — te ette saa mennä. Minun on
mahdoton olla yksin. Jääkää te luokseni.
Hän ei osoittanut surua eikä kaipausta. Ei hän maininnut miehensä
nimeä. Hän silitteli vain kauniita kasvojansa.
Pari kertaa yritti Bernardine päästä pois. Tämä odotteleminen oli
hänestä tuskallista; hän tunsi, ett'ei hänestä täällä ole mitään hyötyä.
Mutta joka kerta katsahti Mrs. Reffold ylös ja pidätti hänet.
— Ei, ei, — puheli hän. — Minä en kestä olla yksin ilman teitä. Minun
täytyy saada pitää teidät luonani. Miksikä te jättäisitte minut?
Ja Bernardine jäi. Hän koetti lukea kirjaa, joka oli pöydällä. Hän
luki viivoja ja pisteitä tapeteilla. Hän ajatteli vainajata ja eloon
jäänyttä vaimoa. Hän oli surkutellut vainajata, mutta nähdessään
nyt hänen leskensä murtuneet kasvot, tunsi hän sydämensä pohjasta
surkuttelevansa häntä. Katumus oli tuleva, vaikk'ei se kauan
kestänekään. Sydän tahtoo edes hetkisen nähdä oman itsensä kasvoista
niin kasvoihin ja unohtaa sitten kuvansa.
Mutta sinä hetkenä — mikä tuskain paino, kokonainen vuosisata
kärsimystä!
Bernardine kävi helläksi Mrs. Reffoldia kohtaan, hän kumartui sohvan
yli ja hyväili noita kauniita kasvoja.
— Mrs Reffold... — kuiskasi hän.
Muuta hän ei sanonut, mutta siinä oli kylliksi. Mrs. Reffold purskahti
valtavaan itkuun.
— Voi, Miss Holme, — nyyhkytti hän. — En edes ollut ystävällinen
hänelle. Ja nyt on myöhäistä. Mitenkä minä voin kestää tämän?
Ja silloin tunsi sydän omantunnon vaivoja.