Tiedän ettei hyödytä mitään väitellä niin mielivaltaisen
herrasmiehen kanssa; perin kovasti käytätte te valtaa, jonka niin
häijysti olette minua kohtaan saanut. Minulla on kylliksi
rohkeutta ryhtyä tekoon, joka saisi teidät tätä kohteluanne
katumaan: voin tuskin sietää moista ja mitä vielä edessäni on.
Mutta ylempi ajatus estää minua; Jumalalle siitä kiitos! Tahdon
kuitenkin pitää sanani, jos tämän luettuanne sitä vaaditte; mutta,
hyvä herra, sallikaa minun anoa teiltä aikaa huomisaamuun, jotta
voin edes silmäillä kyhäykseni lävitse, nähdäkseni mitä itseäni
syyttävää teidän käsiinne asetan. Sitte tuon kirjoitukseni teille,
tekemättä niihin pienintäkään muutosta. Vieläkin sentään pyytäisin
teitä minua tästä säästämään; mutta jos ette siihen suostu, niin
antakaa minun pitää ne huomisaamuun asti, ja tätä minä näin
ankarasti kohdeltuna katson suosionosoitukseksi, josta olisin
erittäin kiitollinen.
Arvasin että ennen pitkää kuulisin hänestä; ja hän lähettikin rouva
Jewkesin noutamaan, mitä olin luvannut. Annoin siis tämän kirjelapun
vietäväksi, mutta isäntäni lähetti sanomaan, että minun täytyi pitää
lupaukseni ja että hän myönsi minulle aikaa aamuun asti; minun piti
silloin tuoda kirjeet hänen tarvitsemattansa niitä uudelleen pyytää.
Riisuin siis alusnuttuni ja ratkoin paperit suurella vaivalla irti.
Niitä on aimo tukku. Tahdon hiukan kosketella niiden sisältöä, koska
kenties en saa niitä takaisin ja teidän nähtäviksenne.
Ne alkavat kertomuksella pakoyrityksestäni: miten ensin pujottausin
ikkunasta ulos ja sitte heitin takkini ja huivini lammikkoon, ja
kuinka suuri oli pettymykseni, kun huomasin takaveräjän lukon
vaihdetuksi toiseen. Yrittäessäni kiivetä portin yli pudota
rytkähdin maahan ja sain pahoja ruhjevammoja, kun tiilet irtautuivat
ja vierivät päälleni. Huomatessani etten voinut päästä pakoon
ja peljäten kovaa kohtelua olin niin jumalaton, että ajattelin
heittäytyä lampeen. Sitten oli siinä surullisia mietteitäni sen asian
johdosta. -- Kerroin kuinka rouva Jewkes tässä tilaisuudessa minua
kohteli, kuinka isäntäni oli metsästysretkellä ollut vähällä hukkua
virtaan ja kuinka kaikesta hänen puoleltaan kokemastani ahdistelusta
huolimatta tunsin puistatusta hänen vaarastaan. Kerroin teille, millä
häijyillä uhkauksilla rouva Jewkes koetti minua säikytellä vakuuttaen
minulle, että minut naitettaisiin rumalle sveitsiläiselle, jonka
oli hääpäivänä määrä myydä minut herralleen. Rouva Jewkes puhutteli
minua rivosti kuin joku Lontoon katunainen. Olin kovin ahdistuneella
mielellä, nähdessäni isäntäni tuloa valmisteltavan. Rouva Jewkes
pelkäsi aiheettomasti, että yrittäisin jälleen paeta, vaikken sitä
ollenkaan aikonut; ja minua kohdeltiin senvuoksi ankarasti. -- Sitte
kirjoitin isäntäni kauheasta saapumisesta ja siitä kovasta, perin
kovasta kohtelusta, mitä sain häneltä osakseni, sekä rouva Jewkesin
herjauksista. Isäntäni oli mustasukkainen minusta herra Williamsille,
ja rouva Jewkes koetti halpamaisesti yllyttää häntä pahuuteen. --
Kaikki tähänastiset kyhäykseni sidoin yhdeksi kimpuksi, toivoen että
ne tyydyttäisivät häntä. Mutta peljäten, etteivät ne riittäisi,
laitoin sitä seuraavista toisen käärön.
Tässä oli ensiksikin jäljennös hänen minulle tekemistään
ehdotuksista: hän tarjosi kultaa, hienoja pukuja ja sormuksia sekä
maatilan, joka tuottaisi, en muistakaan kuinka paljon vuodessa, ja
lisäksi viisikymmentä puntaa teidän kummankin, rakkaat vanhempani,
eliniäksenne, jos suostuisin hänen rakastajattarekseen. Vihjaisipa
hän vuoden kuluttua minut naivansakin. Kaikki oli kurjan halpamaista,
ja kieltäytymiseni varalta hän uhkasi saattaa minut turmioon,
suomatta minulle mitään. Oli siinä myös jäljennös vastauksestani,
jossa oikeutetun kammoksumisen valtaamana hylkäsin kaikki, mutta
lopuksi rukoilin hyvyyttä ja laupeutta niin liikuttavin sanoin kuin
osasin. Kerroin hänen vihaisesta käytöksestään ja rouva Jewkesin
häijystä neuvonnasta. Isäntäni koetti saada minut kamariinsa, mutta
minä kieltäysin sinne menemästä. Paljon haastelua ja rupattelua minun
ja inhoittavan rouva Jewkesin kesken, joka oli kovin ilkimielinen
ja pahasuinen. Kyhäsin kaksi kirjelappua ikäänkuin kirkkoon
vietäväksi, jotta rukoiltaisiin isäntäni parannuksen ja minun
turvallisuuteni puolesta; ne rouva Jewkes sieppasi ja liehakoiden
näytti hänelle. Tunnustin teille, että hänen pahasta kohtelustaan
huolimatta en voinut häntä vihata, ja murehdin herra Williamsin
tähden. Kuvailin kauhean vehkeen, johon isäntäni ryhtyi tärvelläkseen
minut, ollen huoneessani pukeutuneena palvelustytön vaatteisiin;
tyttöhän tavallisesti nukkui minun ja rouva Jewkesin kanssa. Töin
tuskin pelastuin -- sydäntäni kirvelee sitä ajatellessani -- kun
menin tainnuksiin. Rouva Jewkesilla oli inhoittava osansa tässä
yrityksessä. Isäntääni näkyi vaarallinen tilani liikuttavan, hän
luopui kamalista aikeistaan ja vakuutti minulle, ettei ollut
yrittänyt mitään säädytöntä. Olin sitte päivän, pari varsin
sairaana, ja hän näytti hyvin ystävälliseltä. Hän suostutti minut
antamaan emännöitsijälle anteeksi. Senjälkeen hän kuitenkin --
teeskenneltyään suurta ystävällisyyttä -- hätyytteli minua raa'asti
puutarhassa, mutta minä pääsin pakoon. Olin siitä jälleen kovin
kuohuksissa. Sitten olin kirjoittanut teille, kuinka hyvä hän oli
minulle, ylisteli minua ja antoi minulle suuria toiveita siitä,
että vihdoinkin tulisi kunnolliseksi. Kerroin siitä liian herkästä
vaikutuksesta, minkä se minuun teki; ja kuinka aloin peljätä omaa
heikkouttani ja kiintymystäni häneen, vaikka hän oli kohdellut minua
niin pahoin. Kuvailin kuinka surkean mustasukkainen hän oli herra
Williamsille, kuinka haihdutin hänen epäluulonsa siinä suhteessa,
niinkuin vilpittömästi saatoin tehdäkin, ja kuinka hän kohotettuaan
korkeimmilleen toiveeni hänen hyvyydestään jälleen petti minut
ja poistui entistä kylmempänä. Sitten oli siinä vielä vapaita
mietteitäni tämän koettelevan tilanteen johdosta.
Täten pääsin kyhäyksissäni torstaista, vankeuteni
kahdennestakymmenennestä päivästä, keskiviikkoon, sen
neljänteenkymmenenteenyhdenteen. Tähän päätin lopettaa, tuli mitä
tuli; sillä enää on jälellä vain torstai, perjantai ja lauvantai
selostettavina. Torstaina hän lähti tanssiaisiin Stamfordiin;
perjantaina kävi se mustalainen, ja nyt on lauvantai, jolloin hän
palasi Stamfordista. Vähänpä tosiaan rohkenen kirjoittaa, jos hänen
pitää kaikki nähdä.
Nämä kaksi paperikääröä olen laittanut valmiiksi hänen varalleen
huomisaamuksi. Kirjoituksissani olen aina puhunut hänestä varsin
vapaasti, mitään armeliaisuutta osoittamatta; mutta siitä hän saa
kiittää itseänsä, koskapa olen puhunut vain totta; ja toivoisin
kyllä, sekä hänen että itseni tähden, että hän olisi ansainnut
minulta paremman arvolauseen. En tiedä, saatteko koskaan nähdä
kirjoitustani; mutta minun täytyy sanoa, että menen vuoteeseeni
muistellen teitä rukouksissani, kuten aina teen ja kuten tiedän
teidän minun puolestani tekevän. Hyvää yötä siis, rakkaat vanhempani!