Isäntäni pistäysi ylikertaan ja virkkoi herttaisempaan sävyyn kuin
olin odottanut: "Olemme siis, Pamela, siepanneet sinun kavaltavat
paperisi?" -- "Kavaltavat!" toistin minä kovin nyreissäni. -- "Niin",
sanoi hän, "sellaisia niiden otaksun olevan, sinä kun olet suuri
vehkeilijätär; mutta en ole niitä vielä lukenut".
"Sitten, hyvä herra", lausuin hyvin totisena, "menettelette todella
kunniallisesti, jos _ette_ luekaan niitä, vaan luovutatte ne minulle
takaisin". -- "Kelle ne ovat kirjoitetut?" kysyi hän. -- "Isälleni,
hyvä herra; mutta kaiketihan _näettekin_, kelle ne ovat." -- "En ole
tosiaan vielä silmännyt kolmea riviä", vastasi hän. -- "Sitte pyydän
teidän arvoisuuttanne, _älkää_ penkoko niitä, vaan antakaa ne minulle
takaisin." -- "Sitä en tee", kieltäysi hän, "ennen kuin _olen_
lukenut ne".
"Hyvä herra", huomautin minä, "te ette tehnyt oikein minua kohtaan
lukiessanne aikaisemmin kyhäämäni kirjeet: minun mielestäni ei
ollut teidän arvonne mukaista keinotella niitä käsiinne sen
vilpillisen John Arnoldin välityksellä; sillä sopiiko teidänlaisenne
herrasmiehen kiinnittää huomiota siihen, mitä kurja palvelijattarenne
kirjoittelee?"
"Kyllä", vastasi hän, "kaikin mokomin on minun kiinnitettävä
huomiota siihen, mitä sellainen palvelijatar kuin _minun_ Pamelani
kirjoittelee".
-- _Sinun_ Pamelasi! -- ajattelin. Sitte muistui mieleeni se
valevihkiminen; eikä se tosiaan ole juuri ollutkaan ajatuksistani
poissa tuon mustalaisseikkailun jälkeen. "Mutta", jatkoi hän,
"onko näissä kirjoituksissa mitään, jota et soisi minun näkevän?"
-- "Epäilemättä, hyvä herra, niissä on", vastasin minä; "sillä
se mitä joku kirjoittaa isälleen ja äidilleen ei sovi jokamiehen
tutkittavaksi". -- "Enkä minä olekaan jokamies", sanoi hän.
"Ne kirjeet", hän lisäsi, "jotka sain luettavikseni Johnin
välityksellä, eivät olleet sinulle epäedullisia, sen vakuutan;
sillä ne antoivat minulle hyvin korkean käsityksen älystäsi ja
siveydestäsi: ja luuletko että olisin vaivautunut kirjeilläsi, jollen
olisi sinua rakastanut?"
_"Ah_, hyvä herra!" huudahdin minä, "onpa minulla _siitä_
ylpeilemisen syytä! Sillä ne antoivat teille sellaisen käsityksen
siveydestäni, että päätitte saattaa minut turmioon. Ja mitä hyötyä
ovat ne tuottaneet _minulle_, joka olen teljetty tänne vankina ja
saanut osakseni tällaista kohtelua teidän ja taloudenhoitajattarenne
puolelta?"
"Miksi, Pamela", kysyi hän vakavanlaisesti, "miksi palkitset
puutarhassa osoittamani hyvyyden moisella käytöksellä? Tämä ei pidä
yhtä silloisen esiintymisesi ja sydämellisyytesi kanssa, joka aivan
hurmasi minut. Et saa antaa minulle syytä luuloon, että pöyhistyt
sikäli kuin huomaat minut ystävällisemmäksi." -- "Ah, hyvä herra!"
pahoittelin minä, "itse tunnette parhaiten oman sydämenne ja
aivoituksenne! Mutta pelkään olleeni siellä liian avosydäminen ja
pelkään että yhä pysytte päätöksessänne saattaa minut tärviölle, vain
menettelytapaanne muuttaneena."
"Sanoessani sinulle vielä kerran", lausui hän hiukan ankarasti,
"ettet voi millään miellyttää minua paremmin kuin osoittamalla
minulle jonkun verran luottamusta, tahdon ilmoittaa sinulle, että nuo
hupsut ja nurinkuriset epäilyt ovat pahinta, mihin voit tehdä itsesi
syypääksi. Mutta", hän lisäsi, "ehkä saankin selville niiden _aiheen_
näistä yksityiskohtaisista sepustuksistasi; sillä tietenkinhän olet
ollut vilpitön _isääsi_ ja _äitiäsi_ kohtaan, vaikka saatatkin
_minut_ jo epäilemään sinua. Sillä minä sanon sinulle, nurja tyttö,
että sinun olisi mahdoton olla noin kylmä ja tunteeton sen jälkeen,
mitä viimeksi tapahtui puutarhassa, jollei sinulla ennakolta olisi
mielessä joku _muu_ suosimasi henkilö. Ja salli minun lisätä, että
jos havaitsen asian siten olevan, niin seuraukset saavat jokaisen
sydänsuonesi vuotamaan verta."
Hän aikoi lähteä vihapäissään, mutta minä huudahdin: "Vielä yksi
sana, hyvä herra, vielä sana, ennen kuin luette ne, koska _tahdotte_
ne lukea. Ottakaahan huomioon lieventävät asianhaarat, lukiessanne
ankarat mietteet, joita niissä tapaatte käyttäytymisestänne minua
kohtaan, -- muistakaa ainoasti, että ne eivät olleetkaan kirjoitetut
teidän nähtäväksenne, että ne on piirrellyt kovasti kohdeltu tyttö,
eläessään alituisessa pelossa, että saisi kokea teidän puoleltanne
pahinta mitä ihminen voi toiselle tuottaa."
"Jos siinä kaikki", sanoi hän, "eikä ole mitään muunlaatuista,
sellaista, jota _en voisi_ antaa anteeksi, niin sinulla ei ole mitään
levottomuuden syytä. Sainhan edellisissä kirjeissäsi lukea yhtä
monta näytettä nenäkkäistä mietelmistäsi minun suhteeni kuin niissä
oli rivejä, silti koskaan kovistelematta sinua sillä perusteella,
vaikkakin kenties olisin suonut, että olisit enemmän säästellyt
nimityksiä ja vapaapuheisuuttasi."
"No, herra", lopetin minä, "koska te _tahdotte ne_ lukea, niin
enhän sille mitään voi. En luule itselläni olevan syytä peljätä,
että minut havaittaisiin vilpilliseksi tai että missään suhteessa
olisin teille valehdellut; sillä vaikken muistakaan mitä kaikkea
kirjoitin, niin tiedän kuitenkin, että kirjoitin sydämeni sanelusta;
ja sydämeni ei ole vilpillinen. Muistakaa vielä, herra, että aina
selitin pitäväni oikeutenani yrittää paeta tästä pakollisesta ja
laittomasta vankeudesta: teidän ei siis pidä suuttua siitä, että
olisin niin tehnyt, jos olisin kyennyt." -- "Älä pelkää", rauhoitti
hän, "tuomitsen sinua niin, suopeasti kuin ansaitset; sillä sinulla
on liian voimakas puolustaja omassa sydämessäni". Ja niin hän meni
alas.
Kello yhdeksän tienoissa hän lähetti kutsumaan minut
seurustelutupaan. Menin hiukan peloissani, ja hän piti papereita
kädessään ja lausui: "Nyt, Pamela, tulet tuomiollesi." Minä sanoin:
"Toivon että minulla on _oikea_ tuomari asiaani tutkimassa." --
"Niin", vastasi hän, "ja sinulla on syytä toivoa, että hän on
_laupiaskin_, taikka muutoin en tiedä kuinka sinulle käy". Sitte
hän jatkoi: "Pyydän että vastaat minulle heti suoraan ja selvästi
jokaiseen kysymykseen, minkä sinulle esitän. Ensiksikin on tässä
muutamia sinun ja Williamsin keskinäisiä lemmenkirjeitä."
"Lemmenkirjeitäkö, herra?" äännähdin minä. -- "No, nimitä niitä miksi
tahdot", virkkoi hän; "en niistä totta tosiaan oikein pidä, vaikka
otankin kaikki lieventävät asianhaarat huomioon, kuten pyysit". --
"Rohkaisenko teidän mielestänne, hyvä herra, hänen ehdotuksiansa?"
kysyin minä. -- "Hm", vastasi hän, "sinä kyllä näennäisesti hylkäät
hänen kosintansa mutta vain sillä tavoin kuin viekas sukupuolenne
meihin nähden aina tekee kiihoittaakseen meitä yhä hartaampaan
tavoitteluun".
"Ka, arvoisa herra", sanoin minä, "tuo on teidän selityksenne; mutta
se ei käy ilmi lauseitteni sisällöstä". -- "Sukkelasti sanottu!"
virkkoi hän. "Mistä p--stä olet tuolla iällä saanut kaiken tämän
viisauden? Ja sitten on sinulla, kuten kyhäyksistäsi näen, muisti
jolta ei mitään unohdu." -- "Ah, hyvä herra", huomautin minä, "ne
vähäpätöiset avut, joita minulla on, tekevätkin minut vain yhä
kurjemmaksi! Minulla ei ole mitään iloa muististani, kun se syövyttää
mieleeni asioita, jotka mielellänikin soisin _olemattomiksi_ tai
iäksi _unhoittavani_."
"Niin", sanoi hän, "mutta koska kerran olet pitänyt tarkkaa
päiväkirjaa kaikesta mitä sinulle on tapahtunut, niin missä ovat
näitä käsiini joutuneita _aikaisemmat_ selostukset?" -- "Ne on
isälläni, hyvä herra", sanoin minä. -- "Mitä tietä hän on ne saanut?"
kysyi hän. -- "Herra Williamsin välityksellä", ilmaisin minä. --
"Hyvin vastattu", kiitti hän; "mutta etkö voisi hankkia niitä minun
nähtävikseni?" -- "Sepä olisi somaa!" huudahdin. "Soisin että olisin
onnistunut varjelemaan nuokin teidän silmiltänne."
"Minun _täytyy_ ne nähdä, Pamela, tai muutoin en koskaan saa rauhaa;
sillä minun pitää tietää, kuinka tuo kirjeenvaihto sinun ja pastorin
kesken pääsi alkuun: ja jos _saan_ ne nähdäkseni, niin sitä parempi
sinulle, mikäli ne vastaavat niitä toiveita, joihin nämä antavat
minulle aihetta."
"Voin sanoa teille, hyvä herra, aivan rehellisesti", vastasin minä,
"mikä alkuna oli; sillä minä olin kyllin rohkea _alottajaksi_".
"Se ei riitä", väitti hän; "sillä vaikka tämä saattaa _sinusta_
näyttää pikkuseikalta, niin minulle se on perin tärkeätä".
"Hyvä herra", ehdotin minä, "jos suvaitsette sallia minun mennä
isäni luo, niin lähetän ne teille millä sanansaattajalla vain, jonka
toimitatte ne noutamaan".
"Niinkö? Mutta varmaan, jos kirjeellisestikin pyydät niitä
vanhemmiltasi, he lähettävät ne sinun tarvitsemattasi vaivautua
sellaiselle matkalle; ja teekin nyt se."
"Ajattelen kylläkin", vastasin, "että kun Johnin halpamaisuuden
perusteella olette nähnyt kaikki edelliset kirjeeni ja nyt nämä
uskollisen taloudenhoitajattarenne valppauden tuloksena, niin
_voisittehan_ lukea kaikki loputkin; mutta toivon ettette sitä
vaadi ennen kuin näen minkä verran minua itseäni hyödyttää mielenne
noudattaminen tässä kohdassa".
"Sinun tulee siinä luottaa kunniantuntooni. Mutta sano minulle,
Pamela", virkkoi viekas herrasmies, "olisitko _nämä_ nähtyäni
vapaaehtoisesti näyttänyt minulle ne toisetkin, jos ne olisivat
olleet hallussasi?"
En aavistanut tähän kysymykseen kätkettyä johtopäätöstä ja sanoin:
"Kyllä, todellakin luulen, hyvä herra, että olisin, jos olisitte
käskenyt." -- "No sitten, Pamela", lausui hän, "koska olen varma,
että olet joillakin keinoin jatkanut päiväkirjaasi, niin haluan että
näytät minulle _jatkon_, siksi kun edellinen osa ehtii saapua".
-- "Oi, herra", hätäännyin minä, "näinkö olette minut sanoissani
solminut? Mutta tässä teidän tosiaan täytyy suoda kieltäytymiseni
anteeksi."
"Ka", virkkoi hän, "sano minulle totuudenmukaisesti, etkö ole
jatkanut selostustasi tähän asti?" -- "Älkää kysykö minulta." --
"Mutta minä vaadin vastausta", tivasi hän.
"No niin, arvoisa herra, en tahdo kierrellä: jatkanut kyllä olen."
-- "Nyt olet hyvä tyttö!" kiitti hän; "minä pidän vilpittömästä
sydämestä". -- _"Toisessa_ henkilössä, tarkoittanette!" huomautin
minä.
"No", sanoi hän, "saathan sinä laskea minusta hiukan sukkeluuksia,
koska se on sinun _luonteessasi_, etkä sille mitään voi; mutta teet
minulle kovin mieliksi, jos vapaasta tahdostasi näytät mitä olet
kirjoitellut. Haluan tuntea juonesi yksityiskohdat ja pettymyksesi
siitä alkaen, mihin nämä paperit päättyvät; sillä sinulla on niin
kaunis kirjotustapa, että osaksi siitä syystä, osaksi rakkauteni
tähden olen tullut hartaaksi lukemaan kaiken mitä kirjoitat,
vaikka se suuressa määrin kärjistyykin minua itseäni vastaan.
Senvuoksi sinun täytyykin odottaa saavasi hiukan kärsiä; ja koska
olen toimittanut sinulle aiheen, on minulla oikeus nähdä kynäsi
tuotteet. Sitäpaitsi", hän lisäsi, "on _sinun_ vehkeissäsi ja _minun_
vehkeissäni niin viehkeä romantillisuuden tuntu, että siten saan
ohjausta siihen, millaiseksi tämän sievän romaanin loppuratkaisun
punon".
"Jos olisin teidän vertaisenne, hyvä herra, niin moittisin tätä perin
ärsyttäväksi tavaksi härnäillä minua tuottamistanne onnettomuuksista."
"Oh", arveli hän, "se vapaapuheisuus, millä kirjeissäsi olet
kuvaillut minua ja luonnettani, ainakin tasoittaa velkamme, tässä
suhteessa". -- "Hyvä herra, en olisi voinut ryhtyä sellaiseen
vapauteen, ellette olisi antanut minulle siihen aihetta: tiedättehän,
että _syy_ on ennen _seurausta."_
"Tosiaankin, Pamela", vastasi hän, "sinä järkeilet erittäin näpsästi.
Miksi hitossa me miehet käymme koulua? Jos älymme vetäisi vertoja
naisten terävyydelle, niin voisimme säästää paljon aikaa ja vaivaa
kasvatuksessamme; sillä luonto antaa teidän sukupuolellenne, mitä me
pitkän kokemuksen ja opintojen aikana tuskin kypsymme oivaltamaan.
Mutta eihän jokainen vallasnainen olekaan Pamela."
"Te suvaitsette tehdä pilaa palvelijatar-parastanne", pahoittelin
minä.
"Enpä niinkään", väitti hän; "muuten luulenkin, että minun täytyy
lukea ansiokseni puolet älykkyydestäsikin; sillä se viaton harjoitus,
jonka kohteena minä olen ollut, on varmaankin hionut nokkeluuttasi".
"Hyvä herra", tokaisin minä, "jos olisin voinut olla ilman tuota
_viatonta_ harjoitusta, kuten sitä suvaitsette nimittää, niin olisin
mielelläni tyytynyt olemaan tyhmä kuin kuoriainen".
"Mutta silloin, Pamela", vastasi hän, "en olisi sinua niin suuresti
rakastanut". -- "Mutta silloin, hyvä herra, olisin ollut turvassa,
levollinen ja onnellinen."
"Ehkä niin ja ehkei sentään; ja sitäpaitsi jonkun
turpeenpuskija-moukan vaimona." -- "Silloin kuitenkin olisin elänyt
tyytyväisenä ja hyveellisenä; ja se on parempi kuin olla prinsessana
ja elää toisin."
"Eipä osaa sanoa", haastoi hän; "sillä kun sinulla on noin sievät
kasvot, niin joku meistä teräväsilmäisistä ketunpyydystäjistä olisi
sinut keksinyt; ja romanttisista haaveistasi huolimatta, joilla
silloin ei kenties olisi ollutkaan niin valtavaa sijaa mielessäsi,
olisi hänellä saattanut olla parempi onni kyntömiehen vaimon parissa
kuin minulla on ollut äitini Pamelan suhteen." -- "Toivoakseni, hyvä
herra", sanoin minä, "olisi Jumala suonut minulle suurempaa armoa".
"No niin", jatkoi hän, "mutta mitä noihin soman suunnitelmasi
jälkeisiin kirjoituksiisi tulee, niin minun _täytyy_ ne nähdä".
"Te ette todellakaan _saa_ niitä nähdä, mikäli minä voin sen estää."
"Ei mikään", lausui hän, "ole minulle mieluisempaa, kuin että sinulla
kaikissa vehkeissäsi ja sotajuonissasikin on suuri totuudenrakkaus
ja että kaikissa pikku petoksissasikin olet turvautunut vain
harvoihin _tahallisiin_ hätävalheisiin. Odotan nyt, että noudatat
tätä kiitettävää ohjetta keskustelussamme. Ilmoita minulle, mistä
olet saanut tarvitsemasi kynät, musteen ja paperin, kun rouva Jewkes
oli niin valpas ja antoi sinulle vain kaksi arkkia erältään? -- Sano
minulle totuus."
"Ka, hyvä herra, vähänpä aavistin että ne tulisivat minulle
tällaiseen tarpeeseen; mutta lähtiessäni kartanostanne minä pyysin
vähän kutakin hyvältä herra Longmanilta, joka antoi minulle
yltäkyllin." -- "Niin, niin", murisi hän, _"hyväksi_ herra
Longmaniksihan sinun täytyy häntä nimittää! Kaikki liittolaisesi ovat
hyviä, jok'ainoa heistä; mutta ne palvelijani, jotka ovat täyttäneet
velvollisuutensa ja totelleet käskyjäni, ne sinä maalaat mustiksi
kuin paholaisen; sellaiseksi olen totta tosiaan minäkin kuvailtu."
"Hyvä herra", virkoin, "toivon ettette vihastu; mutta luuletteko,
että he itseänne lukuunottamatta ovat kuvattuja pahemmiksi kuin
ansaitsevat?"
"Sinä sanot: itseäni lukuunottamatta, Pamela. Mutta eikö tuo
poikkeuksen tekeminen ole pelkkä kohteliaisuus, koska olen saapuvilla
ja sinä olet minun käsissäni?" -- "Arvoisa herra, suokaa minulle
anteeksi; mutta minusta tuntuu että voisin kysyä teiltä, miksi niin
ajattelette, jollei joku pieni tunnonpistos sanoisi teille siihen
olevan liiankin paljon syytä?"
Hän suuteli minua ja virkkoi: "Minun täytyy joko tehdä näin tai
suuttua sinuun; sillä sinä olet kovin tokinainen, Pamela. Mutta
hurmaavasta lepertelystäsi ja sievästä julkeudestasi huolimatta
en jätä kysymystäni. Missä piiloittelit papereitasi, kyniäsi ja
mustettasi?"
"Vähin yhtäällä, vähin toisaalla, jotta minulle jäisi jälellekin,
vaikka osa löydettäisiin." -- "Nyt olet hyvä tyttö!" huudahti hän;
"minä pidän suloisesta totuudenrakkaudestasi. Ilmoitahan nyt minulle,
missä tallettelet kirjoitettuja papereitasi, nenäkästä päiväkirjaasi!"
"Teidän tulee suoda minulle anteeksi, hyvä herra, etten sitä tee",
vastasin minä. -- "Mutta", sanoi hän, "siihen minä en suostu: sillä
minä _tahdon_ sen tietää ja tahdon ne _nähdä"_. -- "Tuo on tuiki
ankaraa", vastustin minä; "mutta minun täytyy sanoa, että te ette
niitä saa, mikäli voin sen estää".
Olimme seisoneet enimmän aikaa, mutta nyt hän istuutui, tarttui
molempiin käsiini ja virkkoi: "Hyvin sanottu, sievä Pamelani, _mikäli
voit sen estää!_ Mutta minä en salli sinun sitä estää. Sano minulle,
ovatko ne taskuissasi?" -- "Ei, hyvä herra", vastasin sydän kurkussa.
Hän sanoi: "Tiedän ettet mistään hinnasta lausuisi suorastaan
_valheellista_ sanaa; mutta kaksimielisyyksissä ei mikään jesuiitti
ole sinua voittanut. Vastaa minulle, ovatko ne kumpaisessakaan
taskussasi?" -- "Eivät ole, herra", sanoin minä. -- "Eivätkö ne ole
jossakin liiviesi välissä?" -- "Eivät", vastasin taaskin: "mutta
älkäähän kyselkö enempää; sillä vaikka kuinka tiukkaisitte, en sitä
kuitenkaan ilmoita teille".
"Oh", tuumi hän, "kyllä siihenkin keinon keksin. Voin tehdä niinkuin
ulkomailla rikollisten niskuroidessa menetellään: niitä kidutetaan,
kunnes taipuvat". -- "Mutta, hyvä herra", virkoin minä, "onko se
oikein ja kunniallista? Minä en ole mikään rikollinen; ja minä en
tahdo tunnustaa."
"Oi, tyttöseni!" sanoi hän, "moni viaton henkilö on asetettu
kidutettavaksi. Mutta anna minun vain tietää, missä kirjeet ovat,
niin vältät tuollaisen kovistelututkinnon."
"Hyvä herra", muistutin minä, "kidutusta ei käytetä Englannissa; ja
toivoakseni ette te ota sitä käytäntöön".
"Mainiosti sanottu!" myönsi hän. "Mutta voin mainita sinulle yhtä
hyvästä rangaistuksesta. Jos rikollinen täällä Englannissa ei suostu
meille puhumaan, niin _ahdistamme_ hänet kuoliaaksi tai jatkamme,
kunnes hän puhuu. Ja tämä rangaistus, Pamela, tulee varmaan osaksesi,
jollet muutoin kerro."