Olen hyvin suruissani, ja siihen on minulla nyt vielä suurempaa
syytä. Sillä juuri nyt, kun sivukammiossani ollessani avasin
ruusupensaan alle kätkemääni myttyä, nähdäkseni oliko se
pitkällisestä hautautumisesta tärveltynyt, yllätti minut rouva Jewkes
ja iski kouransa siihen; sillä hän oli nähtävästi tirkistellyt
avaimenreiästä.
En tiedä mitä tehdä! Sillä nyt isäntäni näkee kaikki yksityiset
ajatukseni hänestä ja kaikki salaisuuteni, niin sanoakseni! Olenpa
minä aika hutilus! -- Kyllä ansaitsenkin rangaistuksen.
Tiedätte että minulla oli onni herra Williamsin välityksellä lähettää
teille kaikki kyhäykseni siihen sunnuntai-iltaan asti, joka oli
vankeuteni seitsemästoista päivä. Mutta nämä paperit sisältävät
nyt kaikki kyhäykseni siitä ajasta keskiviikkoon, ahdinkoni
seitsemänteenkolmatta päivään; ja koska ette niitä näin ollen kenties
milloinkaan saa nähdä, tahdon lyhyesti mainita teille niiden sisällön.
No niin, noissa papereissa oli kerrottu rouva Jewkesin juonista,
joilla hän koetti vietellä minua hyväksymään herra Williamsin
naimatarjouksen, ja kuinka minä siitä kieltäydyin ja lausuin
toivonani, että te ette hänen kosintaansa rohkaisisi. Kerron kuinka
herra Williams ilkivaltaisesti ryöstettiin ja rouva Jewkesin
käynnistä hänen luonaan, jolloin hän urkki selville kaikki pastorin
salaisuudet; kuinka minä rouvan kotoa lähdettyä olin halukas
karkaamaan tieheni, vaikka minut siitä esti hupsu pelkoni, ja
niin edespäin. Minulla näetten oli takaportin avain. Rouva Jewkes
kirjoitti isännälleni ilmoittaen hänelle kaikki herra Williamsilta
nuuskimansa salaisuudet. Mainitsin myös hänen käytöksestään minua ja
pastoria kohtaan senjälkeen. Kerroin kirjeenvaihtoni jatkumisesta
herra Williamsin kanssa tiilten avulla, teidän saamastanne kääröstä
alkaen. Olin nuhdellut häntä siitä, että siten oli ilmaissut itsensä
rouva Jewkesille; ja sitte kirjoitti pastori minulle vastaukseksi
uhaten paljastaa isäntäni, jos tämä hänet petti, mainiten vielä
John Arnoldin kirjeenvaihdosta kanssansa ja Johnin lähettämästä,
kaikesta päättäen vieraiden käsien sieppaamasta kirjeestä, samoin
kuin kirjeenvaihdosta joka tapahtui erään hänen Gainsboroughissa
asuvan ystävänsä välityksellä, ja aikomuksestaan hankkia minulle
hevosen ja toisen itselleen. Kerroin teille, mitä herra Williams
oli tunnustanut rouva Jewkesille ja kuinka olin rohkaissut hänen
ehdotuksiansa. Joukossa oli jäljennös hartaasta kirjeestä, jonka
kyhäsin hänelle osoittaakseni kuinka tarpeellisena pidin pakoani
ennen isäntäni tuloa, sekä hänen puolittain vihainen vastauksensa
minulle. Samoin herra Williamsin avulla lähettämänne kirje,
rakas isä, jossa te toivoitte minun menevän herra Williamsille,
kuitenkin jättäen asian minun ratkaistavakseni; ja onneksi te siinä
mainitsette haluttomuudestani menemään naimisiin. Puhuin hartaasta
toivomuksestani päästä teidän luoksenne, selostin pääsisällön herra
Williamsille lähettämästäni vastauksesta, joka ilmaisi parempaa
kärsivällisyyttä, j.n.e. Eräs isäntäni rouva Jewkesille kirjoittama
hirveä kirje oli erehdyksestä osoitettu minulle, ja toinen, minulle
aiottu, samanlaisesta erehdyksestä osoitettu hänelle, joista
kummastakin kertoessani lausuin omia mietelmiäni hyvin vapaasti.
Kuvailin mieleni ahdistusta herra Williamsin narraamisesta,
pettämisestä ja turmioon saattamisesta. Sitte kerroin kuinka rouva
Jewkes kerskui inhasta uskollisuudestaan. Kuvailin pahansisuisesti
monsieur Colbrandia, henkilöä, jonka herra lähetti avustamaan rouva
Jewkesia minun vartioitsemisessani. Herra Williamsin pidättämisestä
ja sulkemisesta vankilaan tulkitsin sitte murhettani, lausuen
vapaasanaisia arvostelmia isännästäni, joka sen oli pannut toimeen.
Ilmoitin vielä yrityksestäni paeta ikkunan ja takaveräjän kautta ja
kuinka heitin nuttuni ja kaulahuivini lammikkoon heidän ajankulukseen
sillä välin kun itse pakenisin -- mikä seikkailu oli vähällä päättyä
minulle perin kauheasti! Yhäti tuskittelin, että herra Williams
oli minun tähteni menettänyt kaikkensa, ja lopuksi kerroin salaa
kuulleeni rouva Jewkesin kerskuvan, että hän olikin järjestänyt herra
Williamsin ryöväyksen, saadakseen käsiinsä paperini, jotka pastori
kuitenkin sai säilymään ja lähetti koskemattomina teille.
Nämä seikat pakoaikeeni onnettomaan toimeenpanoon asti ovat parhaan
muistini mukaan niiden kyhäysten sisältönä, jotka tuo armoton nainen
minulta sieppasi; sillä ne lehdet, joilla kerron kuinka huonosti
minun siinä kävi ja mitä sitte seurasi, minulla toivoakseni on vielä
tallella, alusnuttuni sisäpuolelle lanteitteni kohdalle ommeltuina.
Turhia olivat kaikki rukoukseni ja kyyneleeni, pyytäessäni häntä
olemaan näyttämättä niitä kyhäyksiä herralle. Hän sanoi, että nyt
tulikin ilmi, miksi muka niin mielelläni olin yksikseni ja aina
kirjoittelin. Ja hän sanoi pitävänsä itseään onnellisena, kun oli
nämä paperit löytänyt; sillä hän oli usein etsinyt joka paikasta,
missä voi ajatella minun sellaisia säilyttelevän, mutta tähän asti
aina tuloksetta. Hän sanoi nyt vain toivovansa, ettei niissä ollut
mitään sellaista, jota ei _ken tahansa_ saisi nähdä. "Sillä", hän
lisäsi, "olethan sinä pelkkää _viattomuutta!"_ -- "Hävytön olento",
vastasin minä, "te olette varmaan pelkkää _rikollisuutta!_ Ja teidän
täytyy siis tehdä pahimpanne. Nythän en voi auttaa itseäni, ja näen
ettei teiltä ole mitään armoa odotettavissa."
Juuri nyt, kun isäntäni oli tullut ylös, rouva Jewkes meni häntä
vastaan portaille ja antoi hänelle paperini. "Kah", virkkoi hän,
"teidän arvoisuutenne sanoi aina, että mamseli Pamela oli suuri
kirjoittelija; mutta en vielä koskaan ennen ole voinut saada
käsiini mitään hänen kyhäyksiänsä". Herra otti paperit ja minun
luokseni tulematta meni takaisin arkihuoneeseen. Ja osaksi tuon
mustalaisseikkailun vuoksi, osaksi tästä syystä minä en voinut
ajatella päivälliselle menoa. Siitäkin rouva Jewkes hänelle mainitsi,
ja siksipä luulen, että saan hänet tänne ylös niin pian kun hänen
vieraansa on lähtenyt.