Joku koputti kamarimme ovelle tänä aamuna heti päivän valjettua.
Rouva Jewkes kysyi, kuka siellä oli. Isäntäni sanoi: "Avatkaa ovi,
rouva Jewkes." -- "Älkäähän Jumalan tähden, rouva Jewkes", kielsin
minä. -- "Täytyyhän minun toki", väitti hän.
"Sallikaa minun sitten ensin pujahtaa pukimiini", pyysin minä ja
tarrasin häneen kiinni. Mutta koputus kuului jälleen, ja emännöitsijä
tempautui irti. Säikähtyneenä kääriydyin makuuvaatteisiin.
Hän astui sisälle ja sanoi: "Mitä, Pamela, noinko pelokkaana sen
jälkeen, mitä eilen tapahtui meidän keskemme?" -- "Voi, hyvä herra,
hyvä herra", huudahdin minä, "pelkään ettei rukouksillani ole ollut
toivottua vaikutusta. Pyydän teidän arvoisuuttanne ajattelemaan..."
Hän istahti sängyn laidalle ja keskeytti minut: "Hupsu pelkosi on
turha; virkan vain pari sanaa ja sitte menen pois. -- Ylikertaan
lähdettyäsi sain kutsun tanssijuhlaan, joka pidetään tänä iltana
Stamfordissa eräiden häiden johdosta; samalla käyn tapaamassa sir
Simonia, hänen rouvaansa ja tyttäriänsä, sillä morsian on heidän
sukulaisiaan. En palaa kotiin ennen lauvantaita ja tulen senvuoksi
varoittamaan _teitä_, rouva Jewkes, Pamelan kuullen, jotta hän ei
ihmettelisi havaitessaan olevansa tiukemmin vartioituna kuin viimeksi
kuluneina kolmena tai neljänä päivänä. Varoitan teitä pitämään
huolta siitä, ettei kukaan saa häntä tavata eikä tuoda hänelle
mitään kirjeitä sillä välin; sillä joku henkilö on nähty täällä
hiiviskelemässä ja kyselemässä häntä. Ja minulle on ilmoitettu,
että joko rouva Jervis tai herra Longman on kyhännyt kirjeen, joka
on tarkoitettu hänelle toimitettavaksi; -- ja", lisäsi hän, "sinun
tulee tietää, Pamela, että olen käskenyt herra Longmanin jättää
tilikirjainsa hoidon ja eroittanut palveluksestani Jonathanin ja
rouva Jervisin senjälkeen kun tänne tulin; sillä heidän käytöksensä
on ollut sietämätöntä. He ovat saaneet sisareni ja minun välit niin
rikkoutumaan, ettei suhteemme kenties koskaan korjaudu entiselleen.
Nyt, Pamela, pitäisin ystävällisenä tekona, jos pysyttelisit
kammiossasi sen aikaa kun olen poissa etkä tuottaisi rouva Jewkesille
vaivaa tai antaisi hänelle syytä levottomuuteen, kun kerran tiedät
hänen toimivan minun käskystäni."
"Voi, hyvä herra", huudahdin minä, "pelkään että kaikki nuo kunnon
ihmiset ovat kärsineet minun tähteni!" -- "Luulenpa niin", myönsi
hän; "eikä varmaankaan ole koskaan ollut tyttöä, joka niin viattomana
ja hyveellisenä on saattanut suuren huonekunnan tällaiseen hälinään.
Mutta se sikseen. Tiedätte kumpikin mielipiteeni ja osittain
syynkin siihen. Sanon vain, että olen saanut sisareltani kirjeen,
jollaista en olisi voinut odottaa. Eikä sinulla, Pamela", hän jatkoi,
"enempää kuin minullakaan ole syytä häntä kiittää, kuten palattuani
saanet tietää. Lähden kuomuvaunuillani, rouva Jewkes, koska otan
lady Darnfordin ja herra Petersin sisarentyttären sekä erään lady
Darnfordin tyttäristä mukaani; ja herra Simon ajaa toisen tyttärensä
kanssa huvivaunuissaan. Lukituttakaa siis kaikki portit, älkää
lähtekö ajalemaan kumpaisissakaan vaunuissa, älkääkä päästäkö ketään
portille muutoin kuin teidän seurassanne, rouva Jewkes." -- "Varmasti
noudatan teidän arvoisuutenne määräyksiä", vastasi tämä.
"En tahdo tuottaa rouva Jewkesille mitään vaivaa ja vastusta",
lupasin minä; "koetan pysytellä kammiossani enkä liikahda sieltä edes
puutarhaan mennäkseni ilman häntä, jotta näette että tahdon totella
teitä kaikessa, missä _voin_. Mutta alan peljätä..."
"Uusia juonia ja salahankkeita, niinkö?" sanoi isäntäni. "Mutta
vakuutan sinulle, ettei sinulla koskaan ole ollut siihen vähemmin
syytä, ja minä puhun sinulle totta; sillä _tällä kertaa_ matkustan
todellakin Stamfordiin ja mainitsemaani tilaisuuteen. Anna siis,
Pamela, minulle kätesi ja suudelma; ja sitte minä heti lähden."
En tohtinut kieltää ja sanoin: "Jumala siunatkoon teitä, hyvä
herra, mihin tahansa menette! Mutta minua surettaa mitä kerroitte
palvelijoistanne."
Hän jutteli rouva Jewkesin kanssa hiukan oven ulkopuolella, ja kuulin
viimemainitun sanovan: "Voitte luottaa, armollinen herra, minun
huolenpitooni ja valppauteeni."
Hän lähti vaunuissaan, kuten oli sanonut, ja hyvin komeasti puettuna;
se antaa hänen sanoilleen todellisuuden leiman. Mutta olenhan
saanut kokea niin monta kepposta, juonta ja yllätystä, etten tiedä
mitä ajatella. Suren vain rouva Jervis-poloisen kohtaloa. Nyt siis
pastori Williams, pahankurinen John-raukka, hyvä rouva Jervis, herra
Longman ja herra Jonathan ovat minun tähteni menettäneet paikkansa!
Herra Longman on kyllä varakas, eikä hänen siis tarvitse siitä
niin paljoa välittää; mutta tiedän että se surettaa häntä. Ja mitä
Jonathan-parkaan tulee, niin varmaankin se kovin kipeästi koskee
siihen vanhaan hyvään palvelijaan. Voi minua! mitä tuhoa olenkaan
aiheuttanut! Tai pikemminkin, voi isäntääni, jonka hankkeet minua
vastaan ovat saaneet niin monta hyvää ystävääni menettämään minun
tähteni hänen suosionsa!
Olen hyvin suruissani näistä seikoista: jos hän todella rakastaa
minua, ei hänen pitäisi mielestäni olla niin vihainen siitä, että
hänen palvelijansakin minua rakastivat. En tiedä mitä ajatella!