Jos, rakkaat vanhempani, en ole entistä varmemmin määrätty turmioon,
on minulla nyt lohdullisempia toiveita kuin vielä milloinkaan tiedän
olleen: ja minä olen lähempänä _onneani_ tai _kurjuuttani_ kuin
koskaan ennen olin. Jumala varjelkoon minua viimemainitusta, jos
se on hänen siunattu tahtonsa! Minulla on nyt avattavana teille
sellainen näköala, minkä tiedän herättävän teissä sekä toivoa että
pelkoa, niinkuin se herättää itsessänikin. Asia on tällainen:
Päivälliseltä noustuaan isäntäni käväisi talleissa katsastamassa
rotuhevosia; ja sisälle tullessaan hän pistäysi arkitupaan, missä
rouva Jewkes ja minä istuimme aterioimassa. Hänen tullessaan
me nousimme seisaalle, mutta hän sanoi: "Istukaa, istukaa vain
paikoillanne, jotta näen kuinka hyvällä ruokahalulla sinä syöt,
Pamela."
"Oi", virkkoi rouva Jewkes, "varsin huonolla tosiaan, arvoisa herra".
-- "Enpä niinkään", väitin minä, "syön aika hyvin, kun _ottaa
huomioon_..."
"Ei mitään _huomioon ottamisiasi_, sieväsilmä!" huudahti hän ja
taputti minua poskelle. Minä punehduin, mutta olin mielissäni siitä,
että hän oli niin hyvällä tuulella, vaikken tiennyt kuinka istua tai
käyttäytyä hänen edessään.
Sitte hän sanoi: "Minä tiedän, Pamela, että olet näppärä
paistinleikkaaja: hyvä äitini sitä usein sanoi." -- "Arvoisa
emäntäni", vastasin minä, "oli minulle kaikessa erinomaisen
ystävällinen ja pani minut aina johtamaan tarjoilua pöydässä,
aterioidessaan muutamien valittujen ystäviensä kanssa, joita hän
rakasti". -- "Leikkaahan tuo kananpoika", kehoitti hän. Minä tein
niin. "No", sanoi hän ottaen veitsen ja haarukan ja asettaen siiven
lautaselleni, "annahan minun nähdä sinun syövän sen". -- "Oi, hyvä
herra!" estelin, "olen jo maistanut kokonaisen rintapalan kananpoikaa
enkä jaksa näin paljoa". Mutta hän sanoi että minun täytyi syödä se
hänen mielikseen ja että hän opettaisi minut aterioimaan tukevasti.
Söin sen siis; mutta olin kovin hämilläni hänen perin ystävällisestä
ja tavattomasta tuttavallisuudestaan ja alentuvaisuudestaan. Ette
voi kuvitella, kuinka rouva Jewkes töllisteli ja tuijotti ja kuinka
kunnioittavalta hän minua kohtaan näytti, nimittäen minua _hyväksi
neidiksi_, niin juuri, ja kehoittaen ottamaan pikku palan leivoksesta.
Herra asteli pariin kertaan edestakaisin huoneessa niin miettiväisenä
ja ajatuksissaan, etten ollut koskaan häntä sellaisena nähnyt; ja
lopuksi hän lähti ulos lausuen: "Menen puutarhaan; muistathan,
Pamela, mitä sinulle ennen päivällistä sanoin." Minä nousin, niiasin
ja vastasin seuraavani hänen arvoisuuttansa. Hän sanoi: "Tee niin,
hyvä tyttö!"
"No", virkkoi rouva Jewkes, "näen kuinka asiat kehittyvät. Voi,
neiti", kuten hän minua jälleen nimitti, "olen varma että sinusta
tulee emäntämme! Ja sitte tiedän kuinka minun käy." -- "Ah, rouva
Jewkes", vastasin, "kunhan vain kykenen pysymään hyveellisenä, muuta
pyrkimystä ei minulla ole: eikä toivoakseni mikään kiusaus voi minua
muuksi muuttaa".
Vaikkei minulla ollut mitään syytä olla mielissäni hänen kohtelustaan
ennen päivällistä, kiirehdin kuitenkin hänen luokseen. Tapasin
hänet kävelemässä sen lammikon partaalla, joka armon puutteessa ja
synnillisen epätoivon takia oli ollut vähällä koitua tuhokseni, ja
siitä asti on sen näkeminen aina vaivannut ja soimannut minua. Ja
juuri tämän lammikon partaalla eikä kaukana siitä paikasta, missä
minulla oli ollut kauhea taistelu itseni kanssa, alkoivat sarastaa
nykyiset toiveeni, jollen taaskin saa pettymystä osakseni. Tätä minä
mielelläni otaksun itselleni onnelliseksi enteeksi, ikäänkuin Jumala
kaikkivaltias tahtoisi näyttää syntiselle tyttärellenne, kuinka
oikein menettelin luottavaisena turvautuessani hänen hyvyyteensä
ja ollessani tuhoamatta itseäni, vaikka perikatoni näyttikin
lyhytnäköisissä ja pelon sumentamissa silmissäni vääjäämättömältä.
Hän suvaitsi lausua: "Kah, Pamela, olen iloissani että tulit vapaasta
tahdostasi: anna minulle kätesi." Tein niin, ja hän katsoi minuun
hyvin kiinteästi ja hartaasti, puristaen kättäni kaiken aikaa, ja
sanoi viimein: "Haastan sinulle nyt vakavasti."
-- Sinulla on melkoisesti älyä ja terävänäköisyyttä, paljoa enemmän
kuin ikäisilläsi yleensä ja enemmän kuin olin luullut sinulla olleen
tilaisuutta sielunkykyjesi kehittämiseen. Sinulla on avoin, suora
ja ylevämielinen luonne; ja ulkonaisesti olet niin viehättävä, että
minun silmissäni eivät muut naiset vedä sinulle vertoja.
-- Kaikki nämä avut ovat saaneet minut kiintymään sinuun niin
syvästi, että -- kuten usein olen sanonut -- en voi elää ilman
sinua; ja tahdoin kaikesta sydämestäni jakaa omaisuuteni sinun
kanssasi, saadakseni sinut itselleni omilla ehdoillani. Nämä sinä
olet empimättä hyljännyt, tosin hyvinkin ujostelemattomin sanoin,
mutta silti tavalla, joka saattaa minut sinua yhä enemmän ihailemaan.
Sievä lepertelysi rouva Jewkesille viime sunnuntai-iltana kuvasti
mitä luonnollisinta viattomuutta ja kaunista yksinkertaisuutta;
se puolittain horjuttikin päättäväisyyteni ennen kuin lähestyin
vuodettasi. Näen sinun varjelevan hyveellisyyttäsi niin tarkoin, että
vaikka toivoinkin toista toteavani, en voi olla myöntämättä hurjan
rakkauteni siitä yltyneen. Mutta mitä nyt sanoa edelleen, Pamela?
Tahdon ottaa sinut, vaikka itse olet asianomainen, neuvonantajakseni
tässä kysymyksessä, joskaan en kenties päätösvaltaiseksi tuomarikseni.
-- Sinä tiedät, etten ole kovin hillitön hurjastelija: tähän
asti en ole tehnyt itseäni syypääksi mihinkään aivan tavattomiin
tai halpamaisiin tekoihin. Se että olen sinut täten vanginnut
lienee pahimpia. Jos olisin kokonaan ollut intohimojani valtaan
antautuneena, olisin jo ennen tätä päivää tyydyttänyt ne,
osoittamatta sinua kohtaan sitä katumusta ja sääliä, joka on useankin
kerran säästänyt sinut, ollessasi ehdottomasti vallassani; ja sinä
olet yhtä koskematon neitsyt kuin olit tullessasi talooni.
-- Mutta mitä voin tehdä? Ajattele asemani ylpeyttä. En voi sietää
ajatusta avioliitosta edes vertaiseni tai itseäni ylhäisemmän
henkilön kanssa. Olenkin evännyt useita senlaatuisia ehdotuksia.
Kuinka sitten, kun otamme huomioon säätyeromme maailman silmissä,
voisin ajatella ottaa sinut vaimokseni? Ja kuitenkin täytyy minun
sinut saada; en voi kestää ajatusta, että joku muu mies syrjäyttäisi
minut hellyydestäsi: jo pelko siitä on pakoittanut minut vihaamaan
Williamsia ja kohtelemaan häntä luonteelleni arvottomalla tavalla.
-- Ratkaise siis, Pamela, minun puolestani, nyt kun olen näin
rehellisesti tunnustanut mitä sielussani liikkuu. Ja näen
silmistäsi, punehtumisestasi ja suloisesta hämmennyksestä, jonka
huomaan kuohuttavan poveasi, että sinunkin mielessäsi liikkuu
jotakin tärkeätä ja merkityksellistä. Sano minulle yhtä avoimesti
ja vilpittömästi, mitä minun tulisi mielestäsi tehdä ja mitä minun
tahtoisit tekevän.
Minun on mahdoton sanoin ilmaista sieluni liikutuksia tämän
odottamattoman tunnustuksen kuullessani, se kun oli niin perin
erilaista kuin hänen aikaisempi käytöksensä. Hänen sävyssäänkin
tuntui olevan jotakin niin jaloa ja vakavaa, että... voi minua!
huomasin tarvitsevani kaiken vähäisen maltillisuuteni torjumaan
iskua, jonka tämä kohtelu tähtäsi enimmin varjeltuihin ajatuksiini.
Heittäydyin hänen jalkoihinsa, sillä minä vapisin niin että tuskin
kykenin seisomaan.
"Oi, arvoisa herra", sanoin, "säästäkää palvelijatar-rukkanne
hämmennystä! Säästäkää Pamela-parkaa!" -- "Puhu, puhu", kehoitti hän,
"ja sano minulle, mitä minun pitäisi mielestäsi tehdä?" -- "En voi
sanoa, mitä teidän _pitäisi_ tehdä", vastasin minä; "pyydänhän vain,
ettette saattaisi minua turmioon; ja jos pidätte minua hyveellisenä,
jos pidätte minua vilpittömästi kunniallisena, päästäkää minut
menemään köyhien vanhempaini luo. Lupaan teille, etten ikänä mene
kihloihin teidän hyväksymättänne."
Yhä tiukkasi hän selvempää vastausta kysymykseensä, mitä hänen
olisi mielestäni tehtävä. Ja minä sanoin: "Mitä tulee _minun_
mielipiteeseeni siitä, mitä teidän pitäisi tehdä, täytyy minun kyllä
sanoa että minusta teidän olisi otettava lukuun maailman arvostelu
ja vältettävä kaikkea syntyperällenne ja asemallenne sopimatonta.
Jos siis todella suotte Pamela-rukalle arvonantonne kunnian, niin
lyhykäinen erilläänolon aika ja seurustelu sukupuoleni arvollisempien
edustajien kanssa kyllä tehokkaasti auttaa teitä voittamaan
asemallenne niin arvottoman mieltymyksen. Ja tämä, hyvä herra, on
paras neuvo, minkä voin antaa."
"Ihastuttava olento, herttainen Pamela!" sanoi hän, sävyssään
kiihkeä hartaus, joka ei ollut koskaan ennen vaikuttanut minuun niin
miellyttävästi; "tämä ylevä puheenlaatu on kaiken muunkin käytöksesi
mukaista. Mutta sano minulle vieläkin selkeämmin, mitä neuvoisit
minun tekemään tässä tapauksessa?"
"Oi, arvoisa herra", vastasin, "älkää käyttäkö hyväksenne
herkkäuskoisuuttani ja näitä heikkoja hetkiäni; mutta jos olisin maan
ensimäinen vallasnainen, sensijaan että olen köyhä alhainen Pamela,
niin tahtoisin, niin _voisin_ sen teille sanoa. Mutta en voi lausua
enempää..."
Oi, rakas isä ja äiti! Tiedän että huolestutte minun tähteni; sillä
nyt minä itsekin olen huolissani. Ja nyt alan pelokkaasti aavistella
tietäväni liiankin hyvin syyn, mikseivät hänen minulle tuottamansa
kovat koettelemukset ja synkkä pelkoni sallineet minun häntä vihata.
Mutta olkaa yhä vakuutetut siitä, että Jumalan armosta en tee mitään
Pamelallenne arvotonta; ja jos havaitsen, että hän vielä kehtaa
minut pettää ja että tämän käytöksen tarkoituksena on vain enemmän
huikaista minua, niin minusta ei mikään tässä maailmassa ole niin
halpamaista ja inhoittavaa, eikä mikään niin armottoman kavalaa kuin
tuon miehen sydän.
Hän sanoi jalomielisesti: "Säästän hämminkiäsi, Pamela. Mutta toivon
voivani vakuuttaa itselleni, että sinä voit rakastaa minua enemmän
kuin ketään muuta miestä ja ettei kellään maailmassa ole ollut mitään
osaa hellyydessäsi: sillä minä olen kovin arka rakastamastani; ja
jos luulisin sielussasi olevan mitään salaista, vielä toivomukseksi
kypsymätöntä tunteen aihelmaa ketä tahansa muuta miestä kohtaan, en
soisi _itselleni_ anteeksi, että pysyn rakkaudessani sinuun, enkä
_sinulle_, jollet sitä minulle avomielisesti ilmoittaisi."
Koska yhä jäin polvilleni lammen ruohopyörtänölle, niin hän istahti
viereeni nurmelle ja otti minut syliinsä: "Miksi Pamelani epäröi?"
sanoi hän. "Etkö voi minulle vastata ihan todesti, kuten toivon?
Jollet voi niin puhu, ja minä suon sinulle anteeksi."
"Oi, hyvä herra", selitin minä, "ei se _sitä_ ole, ei todellakaan:
mutta muistuu mieleeni jokunen kauhea sana, jotka lausuitte rouva
Jewkesille, kun luulitte etten ollut kuulemassa, ja se herättää
minussa pelkoa, että olen suuremmassa vaarassa kuin konsaan ennen
elämässäni".
"Et ole milloinkaan voinut havaita minua tavalliseksi
valhettelijaksi", sanoi hän, "liian pelokas ja hupsu Pamela! Enkä
vastaa siitä, kuinka kauvan pysyn nykyisessä mielentilassani: sillä
ylpeyteni taistelee hurjasti rinnassani, vakuutan sinulle; ja jos
sinä epäilet minua, niin ei minulla ole mitään velvoitusta sinun
luottamuksesi ja mielipiteesi säilyttämiseksi. Mutta tällä hetkellä
tarkoitan todella vilpittömästi mitä sanon, ja toivon että sinäkin
olet yhtä avomielinen ja vastaat suoraan kysymyksiini."
"Huomaan, hyvä herra", lausuin, "etten tunne itseäni; ja teidän
kysymyksenne on senlaatuinen, että vain haluan kertoa teille
kuulemani ja saada ystävällisen vastauksenne siihen. Muutoin se,
mitä minulla on sanottavaa teidän kysymykseenne, voi tasoittaa tien
turmiooni ja todistaa heikkoutta, jota en luullut itsessäni olevan."
"No", sanoi hän, "voit kertoa, mitä olet tietämättäni kuullut; sillä
suoran vastauksen pidättämisellä sinä kidutat sieluani; ja puolet
siitä vaivasta, minkä olen nähnyt _sinun_ tähtesi, olisi tuonut
syliini jonkun Englannin hienoimmista naisista".
"Oi, herra", selitin, "hyveellisyyteni on minulle yhtä kallis kuin
jos kuuluisin korkeimpaan säätyluokkaan; ja epäilyni -- joihin
tiedätte minulla olleen liiaksikin syytä -- ovat saattaneet minut
kiusalliseksi. Mutta nyt, hyvä herra, tahdon kertoa teille kuulemani,
joka on herättänyt minussa suurta levottomuutta."
-- Te sanoitte rouva Jewkesille, että olitte alottanut väärästä
päästä yrittäessänne taltuttaa minua peloittelulla; puhuitte
kylmäkiskoisuudestani ja muuta sellaista -- kyllähän muistatte -- ja
ilmoititte muuttavanne menettelytapaa ja yrittävänne _sulattaa_ minut
(sitä sanaa te käytitte) ystävällisyydellä ja hyvyydellä.
-- En pelkää, hyvä herra, että Jumalan armon ollessa tukenani
mitkään ystävällisyyden osoitukset saisivat minut unohtamaan,
mitä olen hyveellisyydelleni velkaa; mutta huomaan että sellaiset
toimenpiteet kyllä voivat tuottaa minulle suurempaa ankeutta kuin
kovuus. Luontonihan on liian suora ja vilpitön kyetäkseni esiintymään
kiittämättömänä; ja jos minulle opetettaisiin läksy, jota en vielä
koskaan ole oppinut, niin kuinka raskaasti pahoittelisinkaan kuoleman
hetkellä, etten voinut vihata turmioni tuottajaa ja että minun
viimeisenä suurena päivänä täytyisi nousta syyttämään onnetonta
sielu-parkaa, jonka pelastamisen toivoisin olevan vallassani!
"Ylevämielinen tyttö", huudahti hän, "kuinka kaunis ajatus tuo
onkaan! Yhä verrattomammaksi sinut havaitsen, Pamela! Olet antanut
minulle vihjauksen, joka pitää minua vallassaan kauvan. Mutta,
suloinen olento", hän lisäsi, "kerro minulle, mikä se läksy on, jota
et vielä koskaan ole oppinut, ja jonka oppimista pelkäät?"
"Jos, arvoisa herra", vastasin, "jälleen jalomielisesti säästätte
hämminkiäni, ei minun tarvitse sitä sanoa: mutta vastauksena
kysymykseen, jota näytte kiihkeimmin esittävän, tahdon lausua sen,
etten tunne ainoatakaan miestä maailmassa, jonka kanssa haluaisin
naimisiin tai jota koskaan olen siinä mielessä ajatellut. Olin
mielessäni totuttautunut niin köyhyyttä rakastamaan, etten muuta
toivonut kuin palata parhaitten, joskin köyhimpäin vanhempien luo
ja käyttää elämäni Jumalan palvelukseen ja heidän viihdyttelyynsä.
Ettekä aavistakaan, hyvä herra, kuinka saatoitte nuo toiveeni
pettymään ja riistitte minulta itselleni lupaamani rehelliset ilot
lähettäessänne minut tänne."
"No, voinko sitten", virkkoi hän, "olla vakuutettu, ettei pastori
eikä kukaan muu mies ole vaikuttimenasi näin horjumattomasti
evätessäsi tarjoukseni?" -- "Voitte tosiaan", sanoin minä; "ja
koska suvaitsitte kysyä, niin minä vastaan, etten tunne toivomuksen
vivahdustakaan tai mitään ajatusta ainoankaan miehen puoleen
maailmassa".
"Mutta", sanoi hän, "-- sillä minä olen hupsusti mustasukkainen, ja
se vain osoittaakin kiintymystäni sinuun, -- etkö ole rohkaissut
Williamsia siihen ajatukseen, että ottaisit hänet?" -- "En millään
muotoa", vakuutin, "vaan asianlaita on aivan päinvastoin". -- "Etkä
olisi hänestä huolinut", kysyi hän vielä, "jos olisit hänen avullaan
päässyt pakenemaan?" -- "Mielessäni olin päättänyt toisin, herra; hän
tiesi sen, ja mies-parka..."
"Pyydän", sanoi hän, "älä yritä sanaakaan hänen puolustuksekseen!
Sinä nostat pyörretuulen sielussani, jos häntä ystävällisesti
mainitset; ja silloin myrsky tempaisee sinut mukaansa."
"Hyvä herra", virkoin, "minä olen sanonut sanottavani ja vaikenen!"
-- "Ei", vastasi hän, "älähän vaikene; anna minun tietää kaikki. Jos
hänestä vähääkään välität, niin puhu suusi puhtaaksi; sillä asia
päättyisi hirveästi sinulle, minulle ja hänelle, jos saisin tietää
että tässä arassa kohdassa olet minulta kätkenyt jonkun salaisuutesi."
"Teidän arvoisuutenne", sanoin minä, "jos konsaan olen antanut teille
syytä pitää minua vilpittömänä..." "Puhu sitten", keskeytti hän hyvin
kiihkeästi, puristaen molempia käsiäni, -- "sano nyt Jumalan kasvojen
edessä vakuuttavasi, ettei sinulla ole mitään salatuintakaan ajatusta
Williamsin tai minkään muun miehen suhteen".
"Sen teen", suostuin minä. "Niin totta kuin Jumala minua siunatkoon
ja säilyttäköön hyveellisyyteni, minulla ei ole." -- "Hyvä", sanoi
hän, "tahdon uskoa sinua, Pamela; ja ajan mittaan voinen paremmin
sietää tuon miehen nimeä. Ja jos pääsen vakuutetuksi, etteivät sinun
tunteesi ennakolta kuulu kellekään, niin itserakkauteni saa minut
uskomaan, että minä kyllä vielä voitan arvonannossasi saman tai
paremmankin sijan kuin ken hyvänsä Englannin mies. Mutta ylpeyttäni
kirveltää kuitenkin ytimiin asti se että niin helposti ja niin lyhyen
tuttavuuden jälkeen suostuit karkaamaan tuon keltanokan kanssa!"
"Oi, hyvä herra", huomautin, "tahdotteko kuulla yhden seikan? Ja
vaikka se tuottaisi minulle suurimman suuttumuksenne, niin kerron
teille, ehkä tarpeettomasti ja epäviisaasti, kuitenkin koko totuuden."
-- Kunniallisuuteni -- köyhänä ja alhaisena minulla ei ole oikeutta
nimittää sitä _kunniaksi_ -- oli vaarassa. En nähnyt mitään keinoja
pelastuakseni teidän tunnustetuista yrityksistänne. Te olitte
osoittanut, ettette pysähtyisi pikku seikkoihin; ja mitä, hyvä
herra, olisi voitu ajatella vilpittömästä tahdostani, joka tässä
oli kaikkea muuta tärkeämpi, jos en olisi paennut vaarojani, mikäli
siihen oli minkäänlaista tilaisuutta tarjona? En aio sanoa mitään
hänen puolestaan; mutta todellakin, arvoisa herra, minä itse yllytin
hänet avustajakseni pakoyrityksessäni. Sain hänet ilmoittamaan,
mitä säätyläisperheitä paikkakunnalla oli, joiden suojaan voisin
pyrkiä; ja minä suostutin hänet... Älkää rypistäkö minulle otsaanne,
sillä minun täytyy kertoa teille koko totuus... Taivutin hänet
menemään erään lady Jonesin sekä lady Darnfordin puheille; ja
ystävällisyydessään hän myös vetosi herra Petersiin, kirkkoherraan.
Mutta kaikki he estelivät, ja silloin hän antoi minun tietää,
ettei ollut muuta kunniallista keinoa kuin avioliitto. Siitä minä
kieltäysin; ja hän suostui auttamaan minua Jumalan tähden.
"Nyt", sanoi hän, "sinä alat..." Panin rohkeasti käteni hänen
suulleen tuskin tietäen minkä vapauden itselleni otin! "Pyydän,
herra", sanoin, "älkää suuttuko; kertomukseni on juuri lopussa;
tahtoisin vain lisätä, että mieluummin kuin olisin jäänyt perikatoani
odottamaan olisin heittäytynyt maailman köyhimmän kerjäläisen
hoivaan, jos olisin pitänyt häntä rehellisenä. Ja toivon että te
oikein harkittuanne kaikki seikat annatte minulle anteeksi, ettekä
pidä minua niin julkeana ja röyhkeänä kuin olette suvainnut minua
soimata".
"Hm", sanoi hän, "tällä viime puheellasikaan, joka, salli minun se
sinulle sanoa, osoittaa enemmän sydämesi vilpittömyyttä kuin viisasta
pidättyväisyyttä, et ole minua liioin miellyttänyt. Mutta minun
_täytyy_ rakastaa sinua; ja se kiusaa minua. Sano minulle kuitenkin,
Pamela -- sillä nyt palaa edellinen kysymys: Koska pidät kunniaasi ja
hyvettäsi niin suuressa arvossa, koska kaikki yritykset sitä vastaan
ovat sinulle niin inhoittavia ja koska minä tunnustetusti olen tehnyt
useitakin sellaisia yrityksiä, niin pidätkö itsellesi mahdollisena
rakastaa minua _ennen_ ketään muuta sukupuoleeni kuuluvaa?"
"Ah, hyvä herra", huudahdin minä. "Tässäpä palaakin epäluuloni, että
kohtelette minua näin suosiollisesti ja armiaasti käyttääksenne
herkkäuskoisuuttani hyväksenne."
_"Vieläkin_ nurja ja epäilevä!" huudahti hän. "Etkö voi katsella
minua sellaisena kuin tällä hetkellä olen? Ja olenhan sanonut
sinulle, että nyt olen vilpitön enkä ajattele mitään juonta, olenpa
sitte tämän jälkeen mitä tahansa."
"Ah, hyvä herra", estelin minä, "mitä voin vastata? Olen jo sanonut
liikaakin siinä tapauksessa, että tuo kauhea _'tämän jälkeen'_ joskus
tapahtuisi. Älkää käskekö minun sanoa, kuinka hyvin saatan..."
Ja sitte minä hehkuvin kasvoin aivan tolkuttomana nojasin hänen
olkapäätänsä vasten, kätkeäkseni hämmennykseni.
Hän sieppasi minut syliinsä hyvin tulisesti ja sanoi: "Kätke armaat
kasvosi povelleni, rakas Pamelani! Sinun viaton vapaatapaisuutesi
hurmaa minua! -- Mutta sanohan siis, kuinka hyvin... mitä?"
"Jos olette hyvä palvelijatar-rukkaanne kohtaan ja säästätte häntä",
vastasin, "en voi sanoa liian paljoa! Mutta jos ette, niin olen
kaksin verroin hukassa! Ihan hukassa!"
Hän vakuutti: "Toivoakseni on nykyinen mielentilani pysyväinen;
sillä tunnustan sinulle avoimesti, että olen tällä ihanalla hetkellä
tuntenut enemmän vilpitöntä iloa kuin olen kokenut kaikissa
rikollisissa riehahteluissa, joihin himokas sieluni pakoitti minut
toivossa saada omistaa sinut omilla ehdoillani. Ja sinun täytyy
rukoilla tämän mielentilan jatkumista, Pamela; toivonkin että
rukouksesi saavat kiusauksistani voiton."
Tämä suloinen ystävällisyys karkoitti ylivoimaisena kaikki epäilevät
arveluni; minä heittäysin hänen jalkoihinsa ja syleilin hänen
polviansa. "Sitä iloa, hyvä herra, minkä minulle näillä lempeän
suosiollisilla sanoilla tuotatte, teidän palvelijatar-rukkanne ei
kykene julki lausumaan! Saan liiankin suuren palkan kärsimyksistäni,
jos tätä hyvyyttä kestää! Jumala sen suokoon teidän oman sielunne
tähden niinkuin minunkin. Ja kuinka onnellinen olenkaan, jos..."
Hän keskeytti minut lausumalla: "Mutta, rakas tyttöseni, mitä pitää
meidän tehdä maailman tähden ja maailman arvostelun vuoksi? Minä en
tosiaan voi mennä naimisiin."
Nyt minä taas hämmennyin ihan ymmälle. Mutta pian kooten ajatukseni
sanoin: "Hyvä herra, sellaista kunniaa en rohkene toivoakaan. Jos
minun sallitaan palata rauhassa ja turvassa köyhien vanhempaini luo
rukoilemaan siellä puolestanne, en muuta tällä hetkellä pyydäkään!
Kaikkien ahdistusteni ja vaarojeni jälkeen se tuottaa minulle suuren
riemun. Ja jos tunnen oman sydän-parkani, niin toivon teidän tulevan
onnelliseksi jonkun yhteiskunnallisen asemansa puolesta sopivan
vallasnaisen kanssa ja iloitsen mitä vilpittömimmin jokaisesta
seikasta, mikä edistää hyvän emäntä-vainajani rakkahimman pojan
onnea."
"Kah", sanoi hän, "tämä keskustelu, Pamela, on luisunut pitemmälle
kuin olin aikonut. Sinun ei tarvitse peljätä uskoa itseäsi _minun_
pariini; minun tulisi epäillä itseäni ollessani _sinun_ kanssasi.
Mutta ennen kuin sanon mitään enempää tästä asiasta, tahdon käydä
tilille ylpeän sydämeni kanssa, ja siihen asti olkoon kaikki
niinkuin tätä haastelua ei olisi tapahtunutkaan. Salli minun vain
sanoa sinulle, että mitä enemmän minuun luotat, sitä paremmin teet
minulle mieliksi ja velvoitat minua: mutta epäilysi _aiheuttavat_
vain epäilyjä." Ja tämän kaksimielisen lauseen jälkeen hän kumarsi
minulle muodollisemmin kuin ennen ja antoi minulle kätensä. Kävelimme
vierekkäin taloon, ja hän näytti hyvin vakavalta ja ajatuksiinsa
vaipuneelta, ikäänkuin olisi jo katunut hyvyyttänsä.
Mitä minun on tehtävä, mihin toimenpiteisiin ryhdyttävä, jos
kaikki tämä on juonta? -- Voi tätä julmien epäluulojen synnyttämää
ristiriitaa! -- Jos hän on vilpillinen, niin olen tosiaan mennyt
liian pitkälle! Tätä peljätessäni olen valmis puremaan hillitöntä
kieltäni (tai oikeammin lyömään vieläkin hillittömämpää sydäntäni,
joka saneli lauseet tuolle poloiselle välikappaleelle) puheitteni
vuoksi. Mutta varmastikin hänen täytyi olla rehellinen _tällähaavaa!_
Hän ei voinut olla niin taitava teeskentelijä! Jos hän sellaiseen
kykenisi, niin eikö ihmisen sydän olisi sanomattoman paha? Ja mistä
olisi hän kaikki nuo hirmuiset vehkeet oppinut? Silloinhan sen
varmaan täytyisi olla miehen sukupuolelle synnynnäistä! -- Mutta
vaietkoot ajattelemattomat moitteeni, tyyntykööt häirityn mieleni
rajut myrskyt! Eikö minulla ole isänä kunnon mies -- mies, joka
ei mistään vilpistä tiedä, joka ei tekisi mitään väärää, joka ei
kuningaskunnankaan voittamiseksi ketään pettäisi tai sortaisi!
Kuinka siis voin ajatella, että sellainen olisi hänen sukupuolelleen
luontaista? Ja minun täytyy myös toivoa, ettei hyvän emäntäni poika
ole miesten _pahin!_ Jos hän sitä on, niin kova on sen oivallisen
naisen osa, joka hänet synnytti! Mutta paljoa kovempi on hänen
käsiinsä joutuneen Pamela-parkanne kohtalo! Tahdon kuitenkin luottaa
Jumalaan ja toivoa parasta; ja niin lasken tällä kertaa kynän
kädestäni.