Minua on niin kiihkeästi suostuteltu Williamsin asiassa, että
lähden ehtoopäiväksi Stamfordiin sir Simonin vaunuissa pastori
Petersin kanssa, joka on hänen välittäjänsä; enkä palaa ennen kuin
huomenillalla, jos silloinkaan. Mitä holhottiinne tulee, olen
häneen kerrassaan julmistunut: hän on niskoitellut yli aikansa, ja
jos hän nyt tahtoisikin hyväksyä ja allekirjoittaa pykäläni, on se
myöhäistä. Kenties saan papilta jotakin kuulla; ja palattuani
annan tytön tietää, että mikään hänen kiehtova herttaisuutensa ei
voi pelastaa häntä kohtalosta, joka häntä odottaa. Mutta älkää
hiiskuko hänelle mitään tästä, jotta hän ei säikähtyneessä
mielessään ryhtyisi vehkeisiin ja kolttosiin. Älkää millään
ehdolla uskoko häntä kahden kesken kanssanne yöksi, jottei hän
hupsussa yltiöpäisyydessään yrittäisi ikkunasta ulos: sillä minä
vaadin hänet teidän käsistänne. _Teidän j.n.e._
Olin hädin saanut tämän jäljennetyksi ja laskenut kirjeen paikoilleen
sekä päästänyt oven salvasta, kun hän tuli ylös kovin kuohuksissaan
pelosta, että olin sen ehkä nähnyt. Mutta kun minä olin komerossani
ja kirje samassa paikassa mihin hän oli sen jättänyt, ei hän
epäillyt. "Oh", puhkui hän, "pelkäsin sinun nähneen isäntäsi
kirjeen, jonka huolimattomasti jätin pöydälle". -- "Jospa olisin sen
tiennyt!" virkoin minä. -- "Ka", sanoi hän, "jos olisitkin, niin et
kai olisi yrittänyt lukea minun kirjeitäni?" -- "Olisin kyllä tällä
kertaa, jos se olisi osunut silmiini", vastasin. "Antakaa minun se
nähdä." -- "Ah", sanoi hän, "toivon Williams-poloisen onnellisesti
selviytyvän: herra kuuluu lähteneen sopimaan hänen kanssansa, ja se
on kyllä oikein hyvä asia. Kieltämättä", lisäsi hän, "on hän perin
hyväluontoinen herrasmies ja hyvin anteeksiantavainen!" -- "No, mutta
kuinka hän voi sopia pastorin kanssa?" kysyin ikäänkuin en olisi
mitään tiennyt. "Eikö herra Williams ole Stamfordissa?" -- "On",
vastasi hän, "niin luulen: mutta pastori Peters ajaa hänen asiaansa,
ja isäntämme on matkustanut hänen mukanaan Stamfordiin eikä palaa
tänä iltana. Meillä ei siis ole muuta tekemistä kuin syödä aikaisin
illallisemme ja mennä levolle." -- "Voi, se on onnellista", sanoin
minä, "ja toivon tänä yönä saavani virkistävää unta". -- "Niin voisit
saada joka yö", selitti hän, "jollet turhia pelkäisi. Sinä pelkäät
ystäviäsi, kun ketään ei ole lähelläsi." -- "Niin, se on totta",
myönsin; "ketään ei ole lähelläni".
Minulla on siis vielä yksi hyvä, kunniallinen yö edessäni; millainen
seuraavasta koituu, sitä en tiedä. Koetan siis nukkua hyvin,
voidessani olla hiukan levollisena. Senvuoksi sanon tässä: "Hyvää
yötä, rakkaat vanhempani"; sillä minulla ei ole mitään enempää
kirjoitettavaa tänä iltana; ja vaikka hänen kirjeensä kauhistuttaa
minua, tahdon kuitenkin olla niin reipas kuin voin, jottei matami
aavista minun sitä nähneen.