Hän lähetti rouva Jewkesin luokseni kello kymmeneltä käskemään, että
saapuisin hänen puheilleen! "Minne?" kysyin. -- "Näytän sinulle",
vastasi hän. Astuin kolme tai neljä askelmaa alaspäin ja näin hänen
menevän isännän kamaria kohti, jonka ovi oli auki. Silloin sanoin:
"En voi sinne tulla!" -- "Älä ole hupsu", tiukkasi hän, "tulehan
toki; ei sinulle mitään pahaa tehdä". -- "Ei", vastustin minä, "sinne
en voi tulla, en vaikka kuolisin". -- Kuulin isäntäni sanovan:
"Laittakaa hänet tulemaan tai muutoin hänen käy huonosti. En voi
sietää, että häntä itse taivuttelisin!" -- "Ka, minä en voi tulla",
vastasin, "en tosiaan voi"; ja niin menin jälleen ylös komerooni,
odottaen että minut raahattaisiin sieltä väkisin.
Mutta rouva Jewkes tuli pian perässä ja käski minun kiirehtiä
vuoteeseen. Minä sanoin: "En tahdo mennä nukkumaan tänä yönä, se on
varma!" -- "Silloin", uhkasi hän, "sinut _pakoitetaan_ vuoteeseen;
ja Nan ja minä riisumme sinut". Tiesin etteivät rukoukset eivätkä
kyyneleet liikuttaisi tätä tunnotonta naista ja sanoin senvuoksi:
"Olen varma että päästätte isäntäni sisälle, ja silloin minut perii
tuho!" -- "Perii sinut mikä", sanoi hän, mutta tahtoi vakuuttaa
minulle isäntäni olevan minulle liian kiukuissaan lyöttäytyäkseen
niin tuttavalliseksi minua kohtaan! "Ah", sanoi hän, "kyllä sinut
pian toisella tavalla huolletaan, sen voin lohdutukseksesi mainita,
ja toivoakseni _aviomiehesi_ saa sinut tottelemaan, vaikkei kukaan
muu saa". -- "Ei mikään aviomies ilmoisna ikänä", vastasin minä, "voi
pakoittaa minua väärään tai alhaiseen tekoon". Hän sanoi että se pian
saataisiin nähdä: ja samassa tuli Nan sisälle. "Mitä!" huudahdin
minä, "saanko minä taas _kaksi_ vuodetoveria, vaikka yötkin ovat niin
helteiset?" -- "Niin saat, liukastelija", sanoi hän, "kunnes tulee
_yksi hyvä_ vuodetoveri meidän asemestamme". -- "Älkää puhuko minulle
rivouksia, rouva Jewkes", kielsin minä. "Huomaan teidän jälleen
alottavan; ja kenties tulen taaskin loukanneeksi teitä; sillä pahoja
töitä lähinnä ovat pahat sanat: niitähän ei voisi lausua, jollei
niitä olisi sydämessä."
"Tule vuoteeseen, puhtauden perikuva!" komensi hän. "Kaiketi sinä
olet aivan verraton lajiasi." -- "En todellakaan voi käydä makuulle",
intin minä; "eikä teille siitä mitään haittaa ole, että sallitte
minun istua kaiken yötä isossa tuolissa!" -- "Nan", käski hän, "riisu
nuori mamselimme. Jos hän rimpuilee, niin minä autan sinua; ja jollei
kumpikaan meistä kykene sitä hälinättä tekemään, niin pyydämme
isäntääni toimittamaan sen meidän puolestamme; vaikka", paransi hän,
"monsieur Colbrandillehan se tehtävä paremmin soveltuukin!"
"Olette kovin paha", soimasin minä. -- "Tiedän sen", vastasi
hän; "olenhan minä Jezebel ja lontoolainen ilotyttö". -- "Olitte
suurenmoinen kertoessanne isännälleni kaiken tuon joutavan",
huomautin; "mutta ette kertonut hänelle, kuinka minua löitte". --
"En, karitsaiseni", sanoi hän (en ollut kuullut sitä sanaa pitkään
aikaan), "sen minä jätin sinun kerrottavaksesi; ja sinä olisit sen
juuri lavertanutkin, jollei _korppikotka_ olisi asettunut _suden_
puolelle ja käskenyt viattoman _karitsa-paran_ vaieta!" -- "Niin,
niin", vastasin minä, "en välitä teidän irvistelyistänne, rouva
Jewkes. Vaikken voi täällä saada oikeutta enkä armoa ja vaikkei minun
puolusteluani kuunnella, tulee ehkä aika, jolloin sitä _kuunnellaan_
ja jolloin rikoksenne teidät mykistää!" -- "Ai, kuinka nokkelaa!"
sanoi hän; "ja _korppikotkan_ myös! Täytyykö meidän molempain
mykistyä? Kah, karitsaiseni, siitä tulee somaa! Silloin", lisäsi
häijyläinen, "saat yksinäsi puhua mielin määrin! Kuinka silloin
sievän karitsan kieli määkineekään _viattomuutta, hyveellisyyttä_ ja
_kunniallisuutta_, kunnes koko tutkinto on lopussa!"
"Te olette todellakin kauhea nainen", sanoin minä; "jos vähääkään
ajattelisitte tulevaa maailmaa, ette voisi tuohon tapaan pilkata.
Mutta eipä ihme! -- Tästä näen, minkälaisiin käsiin olen joutunut!"
-- "Niin, siitä näet", virkkoi hän; "mutta minä pyydän, että
riisuudut ja tulet vuoteeseen, tai muutoin luulen ettei viattomuutesi
voi suojella sinua _vielä pahemmista_ käsistä". -- "Minä tulen",
mukausin, "jos sallitte minun pitää avaimet omassa kädessäni;
muutoin en vapaaehtoisesti taivu". -- "Niin", sanoi hän, "ja sitten
joku uusi juoni, uusi pakoyritys!" -- "Ei, ei", vakuutin minä,
"kaikki yritykseni ovat ohi, uskokaa minua! Sallikaahan minun pitää
avaimet, niin käyn levolle." Hän tuli luokseni ja otti minut isoille
käsivarsilleen kuin olisin ollut höyhen ja sanoi: "Teen tämän
näyttääkseni sinulle, kuinka vähän voit minua vastustaa, jos haluan
käyttää voimaa; äläkä siis, karitsaiseni, sano sudellesi: 'Minä _en
tahdo_ tulla vuoteeseen'!" Sitte hän laski minut alas ja taputti
minua kaulalle: "Hei", huudahti hän, "sinä olet tosiaan sievä olento,
mutta kovin itsepäinen, kovin oikullinen! Jos voimasi vain olisi sen
mukainen, niin karkaisit meidän kaikkien kanssa ja ottaisit vielä
tämän ison talonkin selkääsi! -- Mutta riisuudu, riisuudu, sanon
minä."
"Niin", haastoin minä, "näen että onnettomuuteni tekee teidät hyvin
hilpeäksi ja sukkelaksikin; mutta minä _pidän teistä_, jos tahdotte
myöntyä oikkuuni ja antaa minulle kamarin ovien avaimet". -- "Onko
_varmaa_ että pidät minusta?" kysyi hän. "Puhu nyt omantuntosi
mukaan!" -- "Ka", vastasin minä, "älkää nyt sentään noin tiukatko;
ette sitä tekisikään, ellette luulisi antaneenne aihetta epäilyyn!
Mutta minä tahdon pitää teistä niin paljon kuin voin! En halua ehdoin
tahdoin valehdella; ette minua silloin uskoisikaan, kaiken pahan
kohtelunne jälkeen." -- "No", sanoi hän, "tuo on rehellistä puhetta,
sen myönnän; mutta, Nan, vedähän nuoren mamselimme jaloista kengät ja
sukat."
-- "Ei, älkää, pyydän", vastustin minä, "tulen kyllä kohta
vuoteeseen, koska minun täytyy", ja niin lähdin komerooni
riimustelemaan hiukan tästä joutavasta pärpätyksestä, ja kun rouva
Jewkes kaikin mokomin vaati, täytyi minun mennä makuulle; mutta jätin
hiukan vaatteita ylleni, kuten edellisenäkin yönä. Ja hän salli minun
pitää molemmat avaimet; kaksinkertaisessa ovessa on näetten kaksi
lukkoa. Sitte minä hiukan nukahdinkin sinä yönä, kun en kahteen tai
kolmeen yöhön sitä ennen ollut saanut unta silmiini.
En voi käsittää mitä hän hautoo mielessään; Nan yritti pari
kertaa hiukan puhua, mutta hän ehkäisi heti ja sanoi: "Kuulepas
nyt, hälläkkä, älä ollenkaan avaa suutasi minun edessäni: ja jos
mamseli Pamela tekee sinulle mitä hyvänsä kysymyksiä, älä vastaa
hänelle sanaakaan minun täällä ollessani!" Hän kyllä onkin kovin
korskea nainen palvelijattaria kohtaan; se on aina kuulunut hänen
ominaisuuksiinsa. Oi, kuinka erilainen hyvästä rouva Jervisistä joka
suhteessa!