Herra Williams-poloinen on tosiaan vangittu ja viety Stamfordiin,
joten nyttemmin en enää saata mitään hänen puoleltaan toivoa.
Pastori-parka! hänen hyvääuskova varmuutensa ja avomielisyytensä
on saattanut meidät kummankin turmioon. Olin liiankin pätevästi
vakuutettu siitä, ettei meidän olisi tullut menettää hetkeäkään: hän
pahastui ja piti minua ylen kärsimättömänä. Isäntäni kammottavat
vehkeet saivat minut ajattelemaan että hän, joka niin ovelasti
ja ilkimielisesti oli kaikki sotajuonensa harkinnut, tehden
niiden välttämisen mahdottomaksi, ei arkailisi mitään niiden
toimeenpanemisessa. Pelkään että aavisteluni pian toteutuu.
Mutta yhden juonen olen minä juuri keksinyt, vaikka sen
suunnitteleminen on kovin lohdutonta, koska minulla ei ole ystäviä
eikä rahaa ja taivalkin on minulle tuiki tuntematon. Mutta olkootpa
vastassani sonnit, karhut, leijonat, tiikerit ja -- vielä pahempina
-- petolliset, kavalat, vilpilliset ihmiset, en voi joutua suurempaan
vaaraan kuin missä jo olen. En ollenkaan luota hänen kolmeen
viikkoonsa: sillä kuinka voin tietää, nyt kun hän on niin vimmoissaan
ja on jo alottanut kostonsa herra Williams-poloiselle, ettei hän
muuta mieltänsä ja saavu Lincolnshireen ennen Lontoon-matkaansa?
Sotajuoneni on tällainen. Koetan viekoitella rouva Jewkesin menemään
levolle ilman minua, kuten hän tekee usein minun istuessani
komerooni sulkeutuneena. Hänen ensi unensa on hyvin sikeätä, aina
ilmeten kuorsauksena. Jos siis vain kykenen pujottautumaan kahden
ikkunatangon välitse (olenhan hyvin hoikka), niin voin pudottautua
puutarhaan ulkonevan pienen kesäpirtin lyijykatolle, -- välimatka
on hiukan omaa mittaani pitempi. Kepeyteni varassa saan helposti
hypätyksi katolta, sillä se ei ole korkeallakaan maasta. Silloin olen
puutarhassa, ja kun minulla on takaveräjän avain, livahdan ulos.
Mutta minulla on vielä toinenkin juoni; laupias taivas, auta minua
vaarallisissa, vaikka viattomissa suunnitelmissani! -- Olen lukenut
mainiosta kapteenista, joka uhattuna ollessaan hyppäsi laivasta
mereen; ja kun viholliset hänen uidessaan ammuskelivat häntä jousilla
ja nuolilla, hän riisui takkinsa ja muutti suuntaansa. Tällä tavoin
hän ahdistajainsa heittokeihästen ja nuolien sattuessa niihin pääsi
pakoon ja jäi eloon, saadakseen vielä voiton heistä kaikista. Niinpä
minäkin riisun päällyshameeni ja viskaan sen lammikkoon kaulahuivini
keralla! Kaivatessaan minua he menevät ensin lammikolle arvellen
minun hukuttautuneen: ja nähdessään vaatteitani siellä kellumassa
he ryhtyvät kaikin naaraamaan, ja lammikko on varsin laaja. Ja kun
ei minua kenties ennen aamua kaivata, saan siten tilaisuuden edetä
pitkän matkan; ja kylläpä minä juoksenkin, kun olen ulos päässyt.
Uskon sitten, että kaitselmus johtaa askeleeni johonkin turvapaikkaan
ja tekee _jostakusta_ kunnon ihmisestä ystäväni. Sillä vaikka
kuinkakin kärsisin, en voi joutua suurempaan hätään tai pahempiin
käsiin kuin missä nyt olen tällaisten tunnustettujen häijyjen
suunnitelmien uhkaamana.
Oi, rakkaat vanhempani! älkää säikähtykö saadessanne tämän
luettavaksenne! -- Mutta kaikki onkin jo ohi ennen kuin kyhäykseni
näette; ja johtakoon siis Jumala minut parhaiten! -- Kirjoitukseni
hautaan puutarhaan siltä varalta, ettei pakoni onnistuisi; sillä
epäilemättä minua tutkitaan ja kohdellaan hirveästi, ellen pääse
livahtamaan tieheni. Lopetan siis tällä kertaa tähän ja ryhdyn
juontani valmistelemaan. Avusta sinä, sorretun viattomuuden laupias
suojelija, tätä köyhän palvelijattaresi viimeistä ponnistusta, jotta
voin välttää viekkaat vehkeet ja ansat, joilla tahdotaan riistää
hyveellisyyteni! Paitsi tätä ainoata yritystä en enää näe mitään
pelastuksen tietä! Mitä tahansa minulle tapahtuneekin, siunaa
rakkaita vanhempiani ja varjele herra Williams-poloista perikadosta!
Sillä hän oli onnellinen, ennen kuin minua tunsi.
Kuulin juuri rouva Jewkesin, joka on päihdyksissä, tunnustavan
sille kauhealle Colbrandille, että poloisen herra Williamsin ryöstö
oli hänen juoniaan, jonka tallirenki ja eräs apuri panivat toimeen
siepatakseen minun kirjeeni, vaikka tämä ei heille onnistunut. Nyt ne
molemmat nauravat tuolle surulliselle jutulle, jota eivät aavistakaan
minun kuulleen. -- Oi, kuinka sydäntäni kivistää! Mihinkäpä eivät
sellaiset heittiöt kykene? Voitteko moittia minua, että ponnistelen
pakoon mokomien kynsistä?