Se mitä minulle kirjoitatte on tuottanut minulle hyvin paljon
kiusaannusta. Tuo viheliäinen _hupsun lelu_ on epäilemättä valmis
tarttumaan kaikkeen mitä vain tarjoutuu, mieluummin kuin ilmaisisi
vähäisintäkään kiitollisuudentunnetta kaikista meiltä saamistansa
suosionosoituksista, joita minä olin päättänyt kasata hänelle yhä
enemmän ja enemmän. Hän saakoon tuntea suuttumukseni; tehkää te
uuttera valppautenne kaksinkertaiseksi, pidättääksenne hänet
pujahtamasta pakoon. Lähetän tämän kirjeen rehellisen
sveitsiläisen mukana, joka seurasi minua matkoillani ja on taattu
välittäjä. Antakaa hänen siis toimia apunanne; sillä se _viekas
olento_ kykenee viettelemään puolelleen vaikka koko kansakunnan
näennäisellä viattomuudellaan ja yksinkertaisuudellaan; ja hän on
kenties saanut liittolaisen palvelijaini joukosta siellä kuten
hänellä on täälläkin. John Arnoldkin, johon luotin ja jota suosin
enemmän kuin ketään muuta, on osoittautunut viheliäiseksi
heittiöksi ja saa siitä ansaitun palkkansa.
Mitä siihen _opiston keltanokkaan_ Williamsiin tulee, ei minun
tarvitse pyytää teitä huolehtimaan, ettei hän saa tavata
_korunukkea_; sillä minä olen antanut herra Shorterin,
asianajajani, tehtäväksi toimittaa hänet heti velkavankilaan
minulta lainaamiensa rahojen takia, joita en ollut aikonut häneltä
koskaan periä. Mutta minä tunnen kaikki hänen lurjusmaiset
hommansa sen lisäksi, mitä kirjoitatte kavalasta juonittelusta
tytön kanssa ja hänen itse tunnustamastaan vehkeilystä tämän
auttamisekseen pakoon, vaikkei tiennyt minun aikovan tehdä
hupakolle mitään pahaa. Ja olisihan hänen, jos häntä olisi
johtanut hurskasmielisyys tai säälintunne loukattua viattomuutta
kohtaan, kuten hän väittää, voinut nuhdella ja kehoitella minua,
mihin hänen virkansa ja minun ystävyyteni häntä kohtaan olisivat
saattaneet hänet oikeuttaa. Mutta ryhtyä halpamaiseen vehkeilyyn
sen _herttaisen kiiltokapineen_ kanssa, varustelemaan hänen
karkumatkaansa niin paheksuttavalla tavalla (puhumattakaan
häpeällisestä juonittelusta minua vastaan sir Simon Darnfordin
perheessä, mistä sir Simon on minulle kertonut), sellainen käytös
ajattelemani virkaylennyksen asemesta suistaa tuon kiittämättömän
heittiön sulaan perikatoon. Monsieur Colbrand, uskollinen
sveitsiläiseni, tottelee teitä empimättä, jos muut palvelijani
kieltäytyisivätkin. Tytön väitöstä, että hän ei muka ole
rohkaissut papin tunnustusta, minä taas en usko. On varmaa että
tuo _puhuva kuva_ kaikesta luulotellusta viattomuudestaan ja
kainoudestaan huolimatta olisi karannut hänen kanssaan. Niin, hän
olisi livistänyt miehen kanssa, jonka oli tuntenut vain muutamia
päiviä, ja kuitenkin hänellä juuri silloin oli mitä lujimmat
vakuutukset kunniallisista aikeistani.
Luulen nyt täydellisesti vihaavani häntä; ja vaikken _itse_ tahdo
hänelle mitään tehdä, voin kuitenkin kostoni vuoksi, _loukatun
kunniani_ ja _vähäksytyn rakkauteni_ tähden sietää hänelle
_tehtävän_ mitä tahansa, sitäkin, mitä _hän enimmin pelkää_. Ja
sitten hänet voidaan laskea vapaaksi, työntää kurjan kohtalonsa
varaan, kajahduttelemaan metsiin ja lehtoihin surkeita
valituksiaan haaveenomaisen hyveellisyytensä menetyksestä, tuon
hyveellisyyden, josta se romantillinen hupsu tekee niin suuren
numeron. Minä lähden Lontooseen lady Daversin kanssa; ja heti kun
saan vapaata aikaa, kenties kolmen viikon kuluttua tästä päivästä
lukien, saavun luoksenne, ratkaisen _hänen kohtalonsa_ ja lopetan
teidän vaivannäkönne. Olkaa sillä välin kaksin verroin varovainen;
sillä tämä viaton on juonia täynnä, kuten olen teille varoittaen
huomautellut. _Teidän ystävänne_.
Tuskin olin lukenut loppuun tämän pöyristyttävän kirjeen, kun rouva
Jewkes tuli ylös kovin säikähdyksissään, arvaten että minä olin
erehdyksessä saanut hänen kirjeensä. Hän tapasi minut pitelemässä
avointa kirjettä ja menehtymäisilläni. "Mitä asiaa sinulla oli lukea
minun kirjettäni?" tiuskaisi hän siepaten sen minulta. "Näethän",
sanoi hän vilkaisten siihen, "että se alkaa sanoilla 'Rouva Jewkes';
kaiken säädyllisyyden nimessä sinun olisi pitänyt jättää se sikseen".
-- "Oi, älkää lisätkö tuskaani!" sanoin minä. "Kyllä pian olen
poissa teidän kaikkien tieltänne! Tämä on liikaa! En voi tätä
mitenkään kestää..." Ja niin heittäydyin vuoteelleni komerossani ja
itkin nikahtuakseni. Hän luki kirjeen viereisessä huoneessa ja tuli
sitte jälleen sisälle. "Kah, tämä on tosiaan surkea kirje", sanoi
hän; "olen siitä pahoillani; mutta enkö peljännytkin, että menisit
herkässä arkailussasi liian pitkälle?"
"Jättäkää minut hetkiseksi, rouva Jewkes", pyysin; "en voi puhua
enkä haastella". -- "Tyttö-parka!" virkkoi hän; "no, minä palaan
kohdakkoin ja toivon sinun silloin jo voivan paremmin. Mutta kas
tässä, ota oma kirjeesi; minä toivon sinulle hyvää: mutta ikävä
erehdys tämä on!" Näin sanoen hän laski minulle aiotun kirjeen
eteeni; mutta minulla ei ole rohkeutta sitä tällä haavaa lukea.
Voi sinua kovasydämistä, julmaa miestä. Mihin kataliin tekoihin
kykenetkään, hellittämätön vainooja!
Hiukan toinnuttuani istuin ja mietin tuon katalan kirjeen lauseita,
eikä minulla ollut mitään halua vilkaista omaani. Rumat nimitykset
"hupsun lelu", "viekas olento", "korunukke", "kiiltokapine", "puhuva
kuva" ovat kovia sanoja Pamela-rukallenne; ja aloin jo ajatella,
enkö ollut varsin paha henkilö ja tehnyt jotakin viheliäistä.
Mutta muistaessani, että hän oli saanut ilmi John-paran, ja
ajatellessani sir Simonin alhaista liehakoimista hänen kertoessaan
isännälleni herra Williamsista, jolle nyt oli päätetty kostaa hänen
ystävällisyytensä minua kohtaan, jouduin aivan masennuksiin. Vieläkin
musertavammalta tuntui ajatella kauheata Colbrandia ja mitä isäntäni
voisi sietää _minulle tehtävän_; siihen olin aivan pakahtumaisillani,
ja sydämeni ihan salpautui. Ja kuinka hirveitä ovatkaan hänen
sanansa, että hän _ratkaisee kohtaloni_ kolmessa viikossa! --
Laupias taivas! -- huudahdin, -- iske minut sitä ennen ukonvasamalla
kuoliaaksi tai anna minulle joku tilaisuus pelastua näiltä uhatuilta
tihutöiltä! -- Jumala suokoon minulle anteeksi, jos tein syntiä.
Vihdoin tartuin rouva Jewkesille osoitettuun, mutta minulle aiottuun
kirjeeseen; ja huomaan ettei _se_ ole edellistä paljoa parempi. Näin
kuuluu sen tuima sisältö:
Hyvin olet tehnyt, nurja, nenäkäs, juonitteleva ja kuitenkin hupsu
Pamela, saattaessasi minut vakuutetuksi, ennen kuin on liian
myöhäistä, kuinka mielettömästi olin menetellyt kiintyessäni niin
ansiottomalle taholle. Olin vannonut kunnioitusta ja rakkautta
sinun arvottomuudellesi, luullen sinua ujon kainouden ja
tahrattoman viattomuuden kuvastimeksi ja uskoen, ettei niin
sävyisässä povessa voisi piillä mitään petollisia aivoituksia.
Mutta nyt olen päässyt sinusta selville, valekiiltoinen
teeskentelijä! Kun tulinen rakkauteni pakoitti minut ylpeyteni ja
erilaisen asemamme uhallakin alentumaan narrimaisuuteen, josta nyt
itseäni halveksin, niin sinä et voinut suoda mitään luottamusta
vuosikausia tuntemallesi henkilölle, joka oli kelpo äitini sinulle
osoittaman harhaantuneen suosiollisuuden vuoksi ikäänkuin sinun
kanssasi kasvanut; mutta kuitenkin saatoit ryhtyä juoneen miehen
kanssa, jota et näihin viime päiviin asti laisinkaan ollut nähnyt,
ja päätit karata muukalaisen keralla, jonka kauniit kasvosi ja
vihjailevat eleesi olivat taikoneet katkaisemaan kaikki kunnian ja
kiitollisuuden siteet minua kohtaan, vieläpä hetkellä, jolloin
koko hänen vastaisen elämänsä onni riippui minun suosiostani.
Milloin tästälähin näen kauniit kasvot, varon Pamelan tähden heti
petollista sydäntä, ja milloin kuulen muka suurenmoisesta
viattomuudesta, aavistelen salassa hautuvaa vehkeilyä. Sinä olit
päättänyt olla antamatta minulle luottamustasi, vaikka olin
juhlallisesti asettanut vakuudeksi kunniani. Mitäpä siitä, että
olinkin herättänyt pelkosi lähettämällä sinut toiseen paikkaan
kuin minne toivoit olevasi menossa! Sillä enkö minä ollut
rehellisen käyttäytymisen takeeksi sitoutunut olemaan saapumatta
luoksesi ilman omaa suostumustasi? Eikö tämä ollut vapaaehtoinen
todistus jalomielisistä aikomuksistani? Ja kuinka olet minua
palkinnut? Olet käynyt viekoittelemaan aivan ensimäistä henkilöä,
johon sievät kasvosi ja vihjaava puheenlaatusi kykenivät
tehoamaan, ja turmellutkin hänet (vieläpä syössyt häviöön, kuten
tuo kiittämätön raukka saa huomata), ja yltiöpäisesti olet
heittäytynyt hänelle. Näin ollen, koska et tahtonut lainkaan
luottaa minuun, en ole kunniani puolesta sinua kohtaan mihinkään
velvollinen; ja piankin joudut tuntemaan, kuinka suuresti olet
erehtynyt kohdellessasi siten miestä, joka kerran oli _harras ja
hellä ystäväsi_.
Rouva Jewkes on saanut ohjeita sinun olostasi. Jos asemasi nyt on
kovempi kuin toivoisit, niin kärsit sen sitä helpommin, kun oma
ajattelematon hupsuutesi on sen tuottanut.
Voi minua! millainen onkaan kohtaloni, kun minua täten pidetään
juonittelevana, yltiöpäisenä ja kiittämättömänä, vaikken ole
muuta tahtonut kuin säilyttää viattomuuteni! Ja kaikkiin pikku
vehkeisiini, jotka hänen suurempi älynsä ja oveluutensa ovat
saattaneet tehottomiksi, oli minun pakko turvautua välttämättömäksi
itsevarjelukseksi.
Tullessaan jälleen luokseni rouva Jewkes tapasi minut hukkumassa
kyyneliin. Hän näytti mielestäni tuntevan surkuttelua. Nähdessäni
nyt olevani kokonaan hänen vallassaan, joten minun ei ollut hyvä
häntä ärsyttää, sanoin: "Nyt huomaan, että minun on turha taistella
kurjaa kohtaloani ja julman isäntäni etevää keinokkuutta vastaan.
Alistun Jumalan tahtoon ja valmistaudun odottamaan pahinta. Mutta
näettehän, kuinka herra Williams-parka on sotkettu asiaan ja
saatettu perikatoon; olen pahoillani, että minusta on tehty _hänen_
turmionsa aiheuttaja. Voi mies-rukkaa! Että hän näin joutuu minun
tähteni surkeaan ahdinkoon! Mutta uskotte tai ette", sanoin minä,
"hänen naimistarjoustansa en millään tavoin rohkaissut; enkä luule
että hän olisi ehdotustaan tehnytkään, ellei olisi katsonut sitä
ainoaksi kunnialliseksi keinoksi, millä vielä arveli voivansa minut
pelastaa. Hänen päävaikuttimenaan oli hyve ja sääli hädänalaista
kohtaan. Mitäpä muuta tarkoitusta hänellä saattoi olla? Tiedätte että
olen köyhä ja ystävätön. En teiltä muuta pyydä kuin että ilmoitatte
isäntäni suuttumuksen sille poloiselle herrasmiehelle ja suotte
hänelle tilaisuuden paeta maasta, jottei häntä suljettaisi tyrmään.
Tämä sopii hyvin isäntäni tarkoitusperiin, se kun yhtä tehokkaasti
estää hänet minua auttamasta kuin jos hän olisi vankilassa."
"Pyydä minua", sanoi hän, "tekemään mitä tahansa minun vallassani on;
kunhan se vain on sopusoinnussa velvollisuuteni ja minulle annetun
luottamuksen kanssa, niin sen teen. Säälittelen teitä molempia; mutta
minä en ryhdy mihinkään kirjeenvaihtoon hänen kanssaan enkä salli
sinunkaan sitä tehdä."
Yritin puhua velvollisuudesta, joka oli korkeampi kuin hänen
mainitsemansa ja käski hänen auttaa ahdistettua viattomuutta eikä
sallinut hänen noudattaa kaikkia laittoman hirmuvallan vaatimuksia;
mutta hän sanoi suoraan ja selvästi, että minun oli vaiettava siitä
asiasta, koska oli turhaa yrittää suostutella häntä pettämään hänelle
osoitettua luottamusta. "Neuvon sinua vain olemaan levollinen",
haastoi hän; "luovu kaikista vehkeilyistä ja pakoyrityksistä; hanki
minut ystäväksesi välttämällä kaikkia epäilemisen aiheita; sillä
uskollisuuttani isäntääni kohtaan minä pidän kunnia-asiana: te olette
kumpainenkin käyttäneet omituisia viekkaita keinoja sellaisen tekosen
toteuttamiseen, mitä hän tunnusti teidän aikoneen. Minun täytyy olla
entistä valppaampi." -- Tämä huolestutti minua kaksin verroin, koska
nyt oivalsin että minua vartioitaisiin paljoa ankarammin kuin ennen.
"No", sanoin, "kun olen kummallisen sattuman oikusta saanut tietää
kovan kohtaloni, sallikaa minun lukea uudestaan tuo kauhea kirjeenne,
jotta voin oppia sen ulkoa, turruttaakseni sillä tuskani tuntoa ja
tehdäkseni onnettomuuden itselleni tutuksi". -- "Anna sitte sinäkin
minun vielä lukea omasi", virkkoi hän. Minä luovutin hänelle kirjeeni
ja sain häneltä toisen. Jäljensin sen hänen luvallaan, koska tahdoin
valmistautua pahimman varalle. Sitte kiinnitin tämän nuppineulalla
vuoteeni pääpuoleen. "Näin", sanoin, "käytän kirjeenne kurjaa
jäljennöstä; ja täältä sen aina löydätte kyynelteni kostuttamana".
Hän sanoi menevänsä alas antamaan määräyksiä illallisesta ja vaati
kaikin mokomin, että lähtisin hänen mukaansa. Olisin tahtonut siitä
päästä; mutta hän omaksui niin käskevän sävyn, etten rohjennut
vastustaa. Alas mennessämme hän tarttui minua kädestä ja esitteli
minut kamalimmalle hirviölle, mitä eläissäni olen nähnyt. "Tässä,
monsieur Colbrand", hän selitti, "on _teidän_ ja _minun_ kaunis
suojattimme; tehkäämme parhaamme hänen viihtymisekseen luonamme".
Mies kumarsi, irvisteli ulkomaiseen tapaansa ja mongersi minulle,
että "olin paljon onnekas, kun maanilman komeaisin monsieur
soi minulle lempi!" Säikähdyin ihan tuupertuakseni; kuvailen
hänet teille, rakas isä ja äiti, näin saatte itse päättää, eikö
minulla ollutkin syytä kammoon, kun olin saanut tietää että hänen
innoittavana toimenaan oli minua tarkemmin vartioida.
Hän on mitaltaan jättiläinen; paljoa pitempi kuin Harry Mawlidge
siellä teidän naapuristossanne, isoluinen ja laiha. Ja entä hänen
kätensä! En ole sellaisia kouria eläissäni nähnyt! Hänellä on suuret
tuijottavat silmät kuin sonnilla, joka minut niin pahoin peloitti,
laajat, ulkonevat leukaluut, silmäin yli riippuvat kulmakarvat, kaksi
isoa arpea otsassa ja yksi vasemmassa poskessa, tuuhea poskiparta,
hirveän leveä suu, turpeat huulet, pitkät keltaiset hampaat ja
inhoittava irvistys. Päässään on hänellä oma kauhean pitkä tukkansa
sidottuna isoksi mustaksi mytyksi; keikkuvassa rumassa kaulassa
on mustasta harsosta leikattu huivi, ja kurkku pullottaa kuin
kasvannaisen tursistuttamana. Hän oli muuten kylläkin hyvin puettu,
ja vyötäisillä riippui räikeällä punaisella nauharuusukkeella
koristettu miekka; nahkasäärykset olivat soljilla kiinnitetyt polvien
alapuolelta, ja tosiaankin luulen että hänen jalkansa kantapäistä
varpaisiin ovat melkein yhtä pitkät kuin minun käsivarteni.
Hän sanoi, että "hän pelkäännytti neitin", ja yritti poistua; mutta
rouva Jewkes ei sitä suvainnut. Minä huomautin emännöitsijälle, että
kun hän tiesi minun itkeneen, ei hänen olisi sopinut kutsua minua
herrasmiehen luo antamatta minun tietää siitä ennakolta. Menin pian
ylös komerooni, sillä sydäntäni särki kaiken aikaa pöydässä, kun en
voinut kauhistelematta katsahtaa häneen; ja tämä tunnoton nainen,
joka kyllä näki ahdistukseni jo _ennen_ kuin se seikka tuli sitä
lisäämään, toimitti näin varmaankin tahallisesti, saadakseen minut
yhä pahemmin säikytellyksi. Ja tehonsa sillä kyllä olikin; sillä
vuoteeseen mennessäni en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin
tuota kamalaa olentoa ja isäntäni kamalampia tekoja, ja mielestäni
he kaksi sopivatkin hyvin yhteen. Nukahdettuani näin unissani noiden
kumpaisenkin tulevan vuoteeni viereen pahimmin aikein, jolloin minä
hypähdin unissani makuusijalta ja säikähdytin rouva Jewkesin, kunnes
kauhusta valveutuen kerroin hänelle näkyni. Se häijy olento vain
nauroi ja sanoi että kaikki pelkoni aiheet olivat pelkkää unta kuten
tämäkin.