Olette ollut hyvin huolellinen ja uuttera toimessa, jonka teille
olin myöhemmällä selviävistä syistä uskonut. Teidän vaivannäkönne
on nyt melkein lopussa; sillä minä olen herra Williamsille
kirjoittanut aikomuksistani niin seikkaperäisesti, että minun
tässä tarvitsee sanoa sitä vähemmän, koska hän luullakseni ei
epäröitse ilmoittaa teille kirjeeni sisältöä. Minun on
huomautettava vain yhdestä seikasta, nimittäin että jos
havaitsette hänelle tekemäni vihjauksen vähimmässäkään määrin
herättävän jommassakummassa vastahakoisuutta, voitte molemmille
vakuuttaa että heillä on täysi vapaus noudattaa omia
taipumuksiansa. Ja olkaahan edelleenkin sävyisä epäilevää,
levotonta Pamelaa kohtaan, joka nyt alkanee ajatella parempaa
hänen ja _teidän ystävästänne_, j.n.e.
Ehdin tuskin jäljentää nämä kirjeet, vaikka paljo kirjoitteluni
onkin harjaannuttanut kynänkäyttöni varsin joutuisaksi, kun he
molemmin jo jälleen saapuivat luokseni reippaalla tuulella; ja
herra Williams sanoi: "Olen iloinen, neitoseni, että jo _ennakolta_
tulin tehneeksi sinulle tunnustukseni. Tämä jalomielinen kirje on
tehnyt minut maailman onnellisimmaksi mieheksi; ja, rouva Jewkes,
jos voin saavuttaa tämän kaunokaisen suostumuksen, pidän itseäni..."
Minä keskeytin kunnon miehen sanoen: "Ah, herra Williams, olkaa
varuillanne, olkaa varuillanne, älkää..." Siihen vaikenin, ja
rouva Jewkes tokaisi: "Yhä vaan epäilet! En ole mokomaa eläissäni
nähnyt! Mutta huomaanpa", jatkoi hän, "etten ollut väärässä, kun
entisten ohjeitteni aikana varoin teitä molempia, -- _minulla_ olisi
nähdäkseni ollut vaikea tehtävä teidän ehkäisemisessänne; kyllä
vakka kantensa löytää, sanoo sananlaskukin." En epäillyt, että rouva
Jewkes käyttäisi hyväkseen toisen riemukasta varomattomuutta. Otin
hänen kirjeensä ja sanoin: "Tässä, rouva Jewkes, on teidän kirjeenne,
-- kiitän teitä siitä; mutta olen ollut niin kauvan sokkelossa,
etten osaa tähän mitään tällä haavaa vastata. Aika kyllä tuo
kaikki päivänvaloon. -- Tässä, herra pastori, on teidän kirjeenne;
kääntyköön kaikki teidän parhaaksenne. Onnittelen teitä isäntäni
hyvyyden suomasta elannosta." -- "Ilman sinua se koituu _kuoloksi_,
eikä _elannoksi_", sanoi hän. -- "Olkaa malttavainen, herra pastori",
pyysin minä; "niin kauvan kuin minulla on isä ja äiti, vaikka
köyhätkin, en ole oma käskijäni; ja tahdon päästä täyteen vapauteen
ennen kuin katson sopivaksi tehdä valintaa."
Rouva Jewkes kohotti silmänsä ja kätensä ja sanoi: "Sitä harkintaa,
sitä varovaisuutta ja oveluutta tuon ikäisessä!" -- "No, kah",
virkoin minä (jotta pastori olisi osannut olla varuillaan, vaikka
tässä ei toivoakseni saata olla mitään petosta; olisihan se
kummallista halpamaisuutta, jos niin olisi!) "minä olen niin tottunut
kohtalon leikkipalloksi, että tuskin tiedän kuinka hallita itseäni,
ja olen melkein menettänyt ihmis-uskoni. Mutta toivon olevani
väärässä; tästälähin, rouva Jewkes, saatte ohjata mielipiteitäni
kuten tahdotte, minä kysyn neuvoanne kaikessa" -- missä pidän
sopivana, -- lisäsin itsekseni; sillä vaikka voinen antaa hänelle
anteeksi, en voi koskaan rakastaa häntä.
Hän jätti herra Williamsin ja minut tuokioksi kahden kesken. Silloin
sanoin: "Ajatelkaa, hyvä herra, mitä olette tehnyt." -- "Tässä ei voi
olla petosta", sanoi hän. -- "Toivoakseni ei", virkoin minä; "mutta
mikä pakko teidän oli puhua _aikaisemmasta_ tunnustuksestanne? Olkoon
asia kuinka tahansa, _sen_ mainitseminen ei voinut olla miksikään
hyödyksi, varsinkaan tuon naisen kuullen. Suokaa anteeksi, hyvä
herra, puhutaan naisten suulaudesta, mutta huomaan ettei rehellistä
sydäntä voi aina uskoa yksikseen huonoon seuraan."
Pastori aikoi vastata, mutta vaikka rouva Jewkesin toimen sanotaan
olevan _melkein_ lopussa (kiinnitin huomioni tuohon sanaan
"melkein"), tuli hän jälleen luoksemme ja sanoi: "Hei, minulla olisi
hyvä halu saattaa sinua kirkkoon tänään." Olin siitä iloinen, sillä
vaikka nykyisessä epätietoisessa asemassani en olisi sinne menosta
välittänyt, rohkaisin kuitenkin hänen ehdotustaan voidakseni päättää,
oliko hän tosissaan vai eikö, ja saattoiko siis muuhunkin luottaa.
Mutta herra Williams toimitti taas varomattomasti hänelle tekosyyn,
sanoen että nyt oli parasta siirtää se yhtä sunnuntaita tuonnemmaksi,
kunnes asiat ehtisivät kehittyä minun voidakseni esiintyä
soveliaammin. Rouva Jewkes tarttui mielellään siihen verukkeeseen ja
kannatti pastorin mielipidettä.
Toivon sittekin parasta; mutta jos tämä osoittautuu juoneksi, niin
pelkään että vain ihme voi minut pelastaa. Mutta eihän ihmissydän
toki kyenne sellaiseen vilppiin. Sitäpaitsi on herra Williamsilla
hänen omakätinen sitoumuksensa, eikä isäntäni tällöin tohdi olla
muuta kuin tosissaan. Ja vaikka hän kylläkin on menetellyt varsin
väärin minua kohtaan, ei hänen kasvatuksensa eikä vanhempainsa
esimerkki ole kumpikaan opettaneet hänelle moista mustaa vehkeilyä.
Toivon siis parasta.
Herra Williams, rouva Jewkes ja minä olemme olleet kolmisin kävelyllä
puutarhassa. Emännöitsijä otti esille avaimensa, ja me menimme vähän
matkaa laidunmaan puolelle katsoaksemme sonnia, julmaa, vihaista
jöröttelijää, joka puski keittäjätär-rukkaa; tyttö on jo melko hyvin
toipunut. Herra Williams osoitti päivännoutoa, mutta minun täytyi
olla hyvin vähäpuheinen hänen kanssaan; sillä tuo poloinen herrasmies
ei ollenkaan osaa olla välttelevä ja varovainen.
Olemme juuri illastaneet kaikki kolme yhdessä; enkä voi vielä
muuta otaksua kuin että kaiken täytyy olla oikein. Mutta minä olen
päättänyt olla menemättä naimisiin, mikäli se minusta riippuu, enkä
ainakaan anna mitään rohkaisuja ennen kuin olen teidän luonanne, sen
olen päättänyt.
Herra Williams sanoi rouva Jewkesin kuullen, että hän lähettää
viemään kirjeen isälleni ja äidilleni. Se mies ei näy ensinkään
osaavan pitää varaansa; mutta toivon, ettette lähetä mitään vastausta
ennen kuin saan nyt niin hartaasti haluamani ilon ja onnen pian
tavata teidät. Kääröön hän liittää mitä ikävimmän paperitukun,
joissa kyhäyksissäni kerron vain _ahdistuksestani, hädästäni_ ja
_pelonaiheistani_. Siksipä lähetänkin tämän sen mukaan (sillä rouva
Jewkes sallii minun toimittaa kirjeen isälleni, ja se seikka näyttää
hyvältä). Kaikkien kärsimysteni jälkeen lopetan ilomielin, kun voin
_toivoa_, että pian pääsen luoksenne, minkä tiedän tuottavan teille
lohtua; ja näin jään teidän jatkuvia rukouksianne ja siunauksianne
anoen _alati kuuliaiseksi tyttäreksenne_.