Omasta puolestani tiesin turhaksi odottaa lupaa kirkossakäymiseen,
enkä siis pyytänytkään. Olin sitäkin välinpitämättömämpi, koska
luvan saadessanikin olisi naapuristossa asuvain, kärsimyksiäni
halveksineiden vallassäätyisten näkeminen tuottanut minulle suurta
kaihoa ja surua; ja oli mahdotonta, että mitkään herra Petersin
saarnaamat elämänohjeet olisivat ylentäneet mieltäni. Niinpä
antauduinkin yksityiseen hartauteeni.
Herra Williams tuli eilen ja tänään, kuten tavallista, ja otti
kirjeeni; mutta kun ei meillä ollut siihen mitään hyvää tilaisuutta,
vältimme toistemme puhuttelemista ja pysyttelimme loitolla. Olin vain
huolissani, ettei minulla ollut avainta; sillä siinä tapauksessa en
olisi hukannut hetkeäkään.
Rukouksissa ollessani rouva Jewkes tuli luokseni ja pyysi minua
veisaamaan hänelle virren, kuten hän usein arkipäivinä oli vaivannut
minua laulamaan spinetin säestyksellä; mutta minä kieltäydyin
siitä, koska olin niin alakuloisena, että tuskin voin puhua; enkä
halunnut itseänikään puhuteltavan. Mutta hänen lähdettyään tulin
ajatelleeksi, että 137. virsi oli jokseenkin liikuttava, etsin sen
ja otin vapaudekseni mukailla sitä omaan asemaani soveltuvammaksi.
Toivottavasti en siinä syntiä tehnyt; ja näin minä sen muutin:
Kun kaitsemana vartijain
B:n kartanossa vietin
mä päivät pitkät murheissaan
ja yksinäni mietin,
niin muisteluunpa ystäväin
jo sydän miltei murtui,
kun heidän luotaan loitos jäin, --
ja tuskaan mieli turtui.
Ja sortajatar juonikas
ivaksi ilkkui sille:
"Hei, reipastaudu, laulappas
nyt ilosävelille!" --
"Voi!" lausuin, "kuinka raskahan
sydämmein lauluun saisin,
tai häijyn synnin saartaman
ma sielun soinnuttaisin?
Jos aatoksissanikin vain
sais paha hetken voiton,
niin saakoot sormet sitten ain'
unohtaa sulosoiton, --
ja kielein olkoon ainiaan
lukittu laulelusta,
jos iloan ma, kunnes saan
ylistää pelastusta."
Oi, peri, Kaikkivaltias,
tään kärsimyksen hinta
niilt' uhmaajilta kunnias,
jotk' uhkaa kallehinta;
sa muista rouva Jewkesin
kovuutta paatunutta,
kun vehkein, väittein viekkahin
hän vainoo puhtautta!
Niin, itse vihdoin häpeään
kukistuu kiusaajani,
ja onneen pääsee pysyvään,
ken auttaa vaarassani;
hänelle koituu siunaus,
ken kaataa turmatelkeet,
se häijynkin on kirvoitus,
kun päättyy pahan elkeet.