Kun ottaa huomioon, kuinka helposti voisitte tehdä minut
onnelliseksi, koska en muuta halua kuin että saisin lähteä köyhän
äitini ja isäni luo, ja ajattelee edellistä ehdotustanne minulle
henkilöstä, josta nyt ei mainita sanaakaan, sekä sitä omituista
tapaa, millä minut vastoin tahtoani vietiin pois ja yhä pidetään
täällä kurjana vankina, niin luuletteko, hyvä herra (suokaa
anteeksi palvelijatar-rukan suorapuheisuus; pelkoni tekee minut
rohkeaksi), luuletteko, sanon, että teidän ylimalkaiset
vakuuttelunne kunniallisuudesta voivat tehota minuun kuten niiden
tulisi? Voi, hyvä herra! Pelkään kovin, että _teidän_ ja _minun_
käsitykseni kunniasta ovat perin erilaiset: ainoa toivoni on, että
edelleenkin pysytte poissa. Jos teillä on minulle joitakin
ehdotuksia tehtävinä, jotka ovat sopusoinnussa teidän
kunniallisten lupaustenne kanssa, niinkuin minä omalla halvalla ja
vaatimattomalla tavallani tuon sanan ymmärrän, niin voitte
muutamalla rivillä ilmoittaa ne minulle, ja minä tahdon lähettää
sellaisen vastauksen kuin minun sopii. Mutta mitäpä ehdotuksia
teidän korkeassa asemassanne olevalla voi olla tehtävänä näin
alhaiselle! Tiedän liian hyvin, mitä teidän ylhäinen asemanne
vaatii, kuvitellakseni voivani odottaa muuta kuin surkeita
viettelyksiä ja äärimäistä ahdistusta, jos tänne saavutte. Ette
tiedä, herra, mitä kurja Pamela _tohtii tehdä_, jos hänet
saatetaan epätoivoon!
Mistä hurjapäisyydestä minua syyttänettekin, en voi asiaa auttaa;
mutta toivon ettei minua pakoiteta mihinkään sellaiseen
uhmamielisyyteen, joka ei muutoin milloinkaan pälkähtäisi
päähänikään. Suokaa anteeksi, arvoisa herra, koruttomuuteni; en
suinkaan haluaisi käyttäytyä isäntääni kohtaan sopimattomasti;
mutta minun täytyy sanoa teille: viattomuuteni on minulle niin
kallis, että huomautuksiani tulee sietää. Jos aikomuksenne ovat
kunnialliset, miksi, hyvä herra, ette anna minun sitä selvästi
tietää? Minkätähden on tarpeellista minut vangita minua siitä
vakuuttaaksenne? Miksi tarvitsee minua visusti vartioida, ja estää
ulkosalla liikkumasta, ketään puhuttelemasta, menemästä edes
kirkkoon, rukoilemaan teidän edestänne, joka vielä viime aikoihin
asti olitte ollut minulle niin jalomielinen hyväntekijä? Miksi,
hyvä herra, kysyn nöyrimmästi, miksi kaikki tämä, jos
tarkoituksenne ovat kunniallisia?
Minun ei sopisi näin vapaasti väitellä teidän kanssanne, arvoisa
herra, joka olette niin paljoa ylempi minua. Suokaa minulle
anteeksi; toivon että suottekin: mutta mitä _teidän tapaamiseenne_
tulee, en voi kestää tätä kauheata pelkoa. Mitä tahansa teillä on
ehdotettavana, mitä tahansa minulle aiotte, olkoon myöntymykseni
vapaan henkilön myöntymys, eikä viheliäisen orjan, joka
uhkauksilla peloitetaan suostumaan menettelyihin, mihin
käytöksenne viittaa. Pakkotilani rasittaa minua kovin; olen sen
johdosta perin levoton. Lyhentäkää sitä, minä rukoilen teitä,
tai... Mutta en rohkenekaan sanoa enempää kuin että olen _teidän
suuresti ahdistettu, onneton palvelijanne_.
Jäljennettyäni tämän kirjeen käänsin sen kokoon, ja rouva Jewkes,
joka juuri sen tehtyäni astui sisälle, istahti viereeni ja virkkoi
nähdessään minun kirjoittavan osoitetta: "Haluaisin että sanoisit
minulle oletko neuvoani noudattaen suostunut isäntäni tännetuloon."
-- "Jos se on teille mieluista", sanoin, "tahdon lukea kirjoitukseni
teille". -- "Se on oikein", vastasi hän; "silloinpa pidän sinua
rakkaana". Minä sanoin: "Sitten te ette saa yrittää sanaakaan
muuttaa." -- "En tahdokaan", vastasi hän. Luin siis kirjeen hänelle;
hän ylisteli suuresti sanamuotoani, mutta sanoi että hänen mielestään
olin omaksunut liian jyrkän kannan: siitä sietäisi paremmin _puhua_
kuin _kirjoitella_. Hän halusi joitakin selityksiä siinä mainitusta
"erästä henkilöä" koskevasta ehdotuksesta; mutta minä sanoin
että hänen täytyi tyytyä siihen, mitä kirjeestä kuuli. "No, no",
sanoi hän, "en epäile, että ymmärrätte toisianne ja että vastedes
ymmärrätte yhä paremmin ja paremmin". Minä suljin kirjeen sinetillä,
ja hän otti toimittaakseen sen perille.