Alan jo katua, että sidoin itseni lupauksella olla sinua
tapaamatta kunnes annat siihen luvan! Sillä aikani käy minulle
ylen ikäväksi. Voitko luottaa minuun siksi paljon, että _kutsut_
minut sinne? Ole varma siitä, että jalomielisyytesi minua kohtaan
ei olisi hukkaan heitettyä. Tahdon pyytää tätä hartaasti, koska
olen levoton sinun levottomuutesi tähden; rouva Jewkes näet on
ilmoittanut minulle, että tämä pakkotilasi tuntuu sinusta kovin
raskaalta ja että sinä et syö, juo, etkä lepää kunnollisesti.
Sinun terveytesi on minulle liian kallis, jotten haluaisi lyhentää
tämän koettelemuksesi aikaa, ja se olisi seurauksena minun
tulostani luoksesi. Johnkin on kertonut minulle huolistasi ja teki
sen niin murheellisin mielin, että tuskin sai sanoiksikaan; tuo
murhe hiukan hätäännyttikin sinua kohtaan tuntemaani hellyyttä.
Enhän silti pelkää mitään muuta kuin että sinun
välinpitämättömyytesi minua kohtaan, mitä ylpeä sydämeni sentään
tuskin sallii minun tunnustaa, voisi ajaa sinut johonkin
ajattelemattomaan tekoon, mikä voisi rohkaista toisen uskaliasta
toivetta. Mutta kuinka viheliäisesti alennunkaan ollessani
rauhaton hänenlaisensa halvan palvelijan takia! Sanon sinulle vain
yhden asian, nimittäin että jos sallit minun käydä puheillasi
kartanossa (ajattelehan, _kuka_ sinulta tätä _suosiota_ pyytää),
niin vakuutan juhlallisesti, että saat aihetta olla mielissäsi
tästä kiitollisuutta herättävästä luottamuksesi ja arvonantosi
ilmaisusta. Jos huomaan, että rouva Jewkes ei ole käyttäytynyt
sinua kohtaan niin kunnioittavasti kuin se ansaitsee, jota minä
hellästi rakastan, niin jätän kokonaan sinun valtaasi toimittaa
hänet talosta pois, mikäli soveliaaksi katsot; ja rouva Jervisin
tai sen, jonka vain valitset, on otettava sinut hoivaansa hänen
asemestaan. Tämän sanon Johnin lausuman viittauksen johdosta,
josta aavistin sinulla olevan jotakin tyytymättömyyden aihetta
siltä taholta. -- Rakkahin Pamela, vastaa suosiollisesti tähän
vakaaseen pyyntööni, henkilön pyyntöön, joka ei voi elää ilman
sinua ja jonka kunniallisesta käytöksestä itseäsi kohtaan voit
olla ehdottoman varma; sitäkin enemmän, kun perustat luottamuksesi
siihen. Minä olen ja varmasti olen aina _sinun uskollinen ja
hellä_ j.n.e.
Tiedän sinua ilahduttavan kuulla, että isäsi ja äitisi voivat
hyvin ja ovat viime kirjeesi johdosta rauhoittuneet. Se tuotti
minulle mielihyvää ja olen päättänyt ettet saa sitä katua. Rouva
Jewkes toimittaa vastauksesi minulle.
Silmäsin tämän kirjeen ensiksi vain nopeasti lävitse, syventyäkseni
toiseen, jonka nyttemmin toivoin odottavan minua herra Williamsilta.
Lähdin iltakierrokselle, kuten sitä nimitin, rouva Jewkesin seurassa,
ja kulkien paikan ohi sanoin: "Luuletteko, rouva Jewkes, että jotkut
pavuistani ovat juurtuneet sitten eilisen?" Hän nauroi ja sanoi:
"Sinä olet kehno puutarhuri, mutta mielelläni näen että saat hupia."
Hänen astuttuaan edelleen huomasin kelpo ystäväni varanneen minulle
kirjeen; ja sujauttaen sen poveeni (sillä matami oli selin minuun)
virkoin pitäen papua kädessäni: "Tässä on yksi niistä; mutta se ei
ole puhjennut." -- "Eipä tietenkään", vastasi hän ja lausui minulle
mitä ilkeimmän, naisen suussa sopimattoman pilan kylvämisestä j.n.e.
Sisälle tultuani menin komerooni ja luin seuraavaa:
Ikäväkseni täytyy minun ilmoittaa sinulle, että olen lady
Jonesilta saanut epäävän vastauksen. Asiasi koskee häneen, sanoo
hän, mutta hän ei halua toimittaa itselleen vihollisia. Käännyin
lady Darnfordin puoleen ja kerroin hänelle mitä liikuttavimmin
sanoin surullisen historiasi ja näytin hänelle vieläkin
hellyttävämmän kirjeesi. Huomasin hänet varsin myöntyväiseksi;
mutta hän tahtoi neuvotella sir Simonin kanssa, joka ei ole
erikoisen lujaluontoinen mies hyveellisyyden puolesta. Hän
lausuikin puolisolleen minun läsnäollessani: 'Ka, mitäpä tämä
kaikki muuta on, rakkaani, kuin että naapurimme havittelee äitinsä
kamarineitoa! Ja jos hän huolehtii siitä, ettei tytöltä mitään
puutu, en käsitä että hänelle tässä mitään suurta vääryyttä
tapahtuu. Eihän sillä mitään _perhettä_ loukata.' (Näyttää siis
siltä, rakas isä ja äiti, ettei köyhien ihmisten kunnia merkitse
mitään.) 'Ja minusta, herra Williams, kaikkein vähimmin sopisi
teidän puuttua tähän asiaan ystäväänne ja suojelijaanne vastaan.'
Hän huomautti tämän niin päättävästi, ettei hänen rouvansa mitään
enempää virkkanut, ja minulla ei ollut muuta neuvoa kuin pyytää,
ettei asiaan kiinnitettäisi mitään huomiota _minun_ osaltani.
Viittasin asiastasi herra Petersille, tämän pitäjän
kirkkoherralle; mutta ikäväkseni täytyy minun sanoa, että hän
otaksui minulla olevan itsekkäitä tarkoitusperiä, ikäänkuin
innollani tahtoisin saavuttaa sinun suosiotasi ja kiintymystäsi.
Ja kun mainitsin hänelle virkatoimemme velvollisuuksista ja muusta
sellaisesta sekä vakuutin epäitsekkyyttäni, sanoi hän kylmästi,
että olin varsin hyväsydäminen, mutta nuori mies enkä paljoa
tuntenut maailmaa. Ja vaikka kertomani oli surkuteltava seikka,
niin jos hän ja minä ryhtyisimme ihmiskuntaa tässä suhteessa
parantamaan, saisimme ylenmäärin hommaa; sillä se oli muka liian
tavallinen ja hienoston kannalta hyväksytty seikkailu, jotta pari
yksityistä pappismiestä sille mitään voisivat. Sitte hän
puolustuksena kylmäkiskoisuudelleen lausui muutamia mietteitä
kirkon nykyisten johtomiesten suhtautumisesta valtakunnan
etumaisiin henkilöihin.
Kuvasin sinun asiasi eroavaisuutta, huomauttaen että toiset naiset
viettivät pahaa elämää omasta suostumuksestaan, kun sitävastoin
sinun auttamisesi olisi sellaisen hyveellisyyden pelastamista,
jolle harvoin näki vertaa. Näytin hänelle myös kirjeesi.
Hän sanoi, että se oli sievästi kyhätty: hän sääli sinua ja
myönsi, että hyviä aikomuksiasi olisi rohkaistava. 'Mutta mitä',
lisäsi hän, 'tahtoisitte _minun_ tekemään, herra Williams?' --
'No, entä jos te, kirkkoherra', sanoin minä, 'antaisitte hänelle
suojaa talossanne puolisonne ja sisarentyttärenne seurassa, kunnes
hän pääsee ystäviensä luo?' -- 'Mitä, ja saattaisin itseni herra
B:n kaltaisen mahtavan ja rikkaan miehen vihoihin! Ei, en minä,
siitä voitte olla varma! -- ja kehoittaisinpa teitäkin miettimään,
mihin aiotte ryhtyä. Sitäpaitsi myöntää tyttö', jatkoi hän, 'että
kartanonherra lupaa käyttäytyä häntä kohtaan kunniallisesti; ja
neitosen ujous hankkii hänelle kylläkin hyvät ehdot; sillä hän ei
ole mikään ahne eikä häijy herrasmies, paitsi tässä tapauksessa;
ja kaikki nuoret herrasmiehethän näin tekisivät.'
Olen suuresti huolissani hänen vastauksensa vuoksi, se on totta;
mutta tämä epäonnistuminen ei minulta riistä rohkeutta,
tapahtukoon mitä tahansa, kunhan vain voin auttaa sinua.
En ole vielä kuullut, että herra B. aikoisi saapua. Olen iloinen
vihjauksestasi tuohon mies-poloiseen, John Arnoldiin nähden. Siitä
seikasta ehkä vielä koituu jotakin, mikä saattaa olla hyödyksi.
Mitä kääröihisi tulee, niin jos suljet ne sinetillä ja asetat
tavanomaiseen paikkaan, mikäli huomaat ettei sitä epäillä, niin
koetan järjestää tilaisuuden niiden lähettämiseen; mutta jos ne
ovat isoja, on parasta että olet hyvin varovainen. Olen huomannut
että se häijy nainen kovin epäilee minua.
Kuulin juuri, että se kirkonmies on kuolemaisillaan, jonka
palkkapitäjän herra B. on minulle luvannut. Minua melkein
arveluttaa ottaa sitä vastaan, koska toimin näin vastoin hänen
pyrkimyksiänsä; mutta toivoakseni hän vielä kerran on minulle
siitä kiitollinen. Mitä rahoihin tulee; älä niitä tällä hetkellä
ajattele. Ole varma, että empimättä voit käyttää hyväksesi
kaikkea, mikä minun vallassani on.
Luulen että kun kuulemme hänen tulostaan, on parasta käyttää
avainta, jonka sinulle pian toimitan. Voin lainata sinulle hevosen
odottamaan puolen penikulman päässä takaveräjästä laidunmaan
puolella, ja koetan joko itse tai jonkun muun avulla saada sinut
kyyditetyksi muutaman penikulman päähän, johonkin sikäläisistä
kylistä. Älä siis antaudu lohduttomien tunteiden valtaan, pyydän.
Olen, neitsyt Pamela, sinun _uskollinen ystäväsi_ j.n.e.
Tämän kunnon herrasmiehen sydämellisen kirjeen alkupuoli herätti
minussa tuhannen murheellista aatosta; ja vain se rohkaisu, minkä
hän minulle lopuksi antoi, esti minut pitämästä asiaani aivan
menetettynä. Kirjoitin sitte kiittääkseni mitä hartaimmin hänen
ystävällisistä ponnistuksistaan sekä valitellakseni aateliston
minun surkuteltavassa asiassani osoittamaa vähäistä harrastusta ja
maailman pahuutta, kun ensin sallittiin sellaisten väärien muotojen
syntyä ja sitte vedottiin niiden tavallisuuteen sen puolustukseksi,
ettei yritetty niitä parantaa. Valitin vielä ihmisten kylmyyttä
muiden hätää kohtaan. Muistui mieleeni aikaisempi vihjaukseni
lady Daversille kirjoittamisesta, minkä pelkäsin vain ilmaisevan
hänen veljelleen, että sisar tunsi hänen häijyn suunnitelmansa, ja
saavan hänet tulemaan tänne sitä pikemmin ja yhä päättäväisemmin
pyrkimään minua viettelemään. Sitäpaitsi voitaisiin siitä arvata
herra Williams kirjeeni perilletoimittajaksi, ja myös pelkäsin että
jos tuo kunnon vallasnainen osoittaisi harrastusta minun asiaani
(mikä oli epäilyksenalaista, koska hän sekä rakasti että pelkäsi
veljeänsä), ei se kuitenkaan tekisi isäntääni mitään vaikutusta.
Mainitsin siis mieluummin odottavani sitä onnellista sattumaa, mitä
saatoin toivoa hänen ystävällisestä avustaan avaimen ja hevosen
hommaamisessa. Kerroin isäntäni kirjeestä, jossa tämä pyysi lupaa
saapumiseen: pelkäsin että se voisi tapahtua äkillisesti, ja sanoin
olevani sitä mieltä, että aikaa ei ollut lainkaan hukattavana; sillä
kaikki tilaisuudet saattaisivat livahtaa käsistämme. Mainitsin tuon
viheliäisen naisen kepposesta rahojeni pidättämiseksi j.n.e.
Minulla ei ollut aikaa jäljentää kirjettä, olin niin vartioituna.
Mutta kun se oli minulla povessani, tunsin itseni levolliseksi. Ja
niin menin etsimään rouva Jewkesia ja sanoin kaipaavani häneltä
neuvoa isäntäni kirjeen johdosta; ja tämä luottamuksenosoitus ei
häntä vähää miellyttänytkään.
"Ka", sanoi hän, "tämäpä on oikeata menettelyä: menemmekin kävelemään
puutarhaan tai mihin vain haluat". Teeskentelin että se oli minulle
samantekevää, ja niin lähdimme ulos puutarhaan. Aloin puhua hänelle
kirjeestä, mutten suinkaan ilmoittanut hänelle kaikkea sen sisältöä.
Mainitsinhan vain isäntämme haluavan suostumustani tännetuloonsa
sekä hänen toivomuksestaan, että taloudenhoitajatar kohtelisi minua
ystävällisesti, ja muuta sellaista. Ja sanoin: "No, rouva Jewkes,
neuvokaahan nyt minua tässä asiassa."
"Sen teenkin aivan mielelläni", vastasi hän: "lähetä hänelle kutsu
suoraa päätä. Hän ihastuu siitä hyvin kiitolliseksi, ja uskallanpa
vakuuttaa, että sinun käy sitä paremmin siitä." -- "Millä tavoin
_paremmin_?" kysyin minä. "Kyllä maar te itsekin arvelette hänen
tarkoittavan minun tärviötäni." -- "Vihaan tuota hupsua sanaa",
virkkoi hän. "_Tärviötäsi!_ Kah, kukaan maan vallasnainen ei saane
onnellisempia päiviä kuin sinä, jos tahdot, eikä ketään kohdella
kunniallisemmin."
"No niin, rouva Jewkes", sanoin, "en huoli tällä kertaa kiistellä
kanssanne sanoista 'tärviö' ja 'kunniallinen'; sillä minä huomaan
että meillä on aivan erilaiset käsitykset kummastakin. Mutta tahdon
puhua selvemmin kuin koskaan ennen. Luuletteko hänen aikovan ehdottaa
minulle, että pitäisi minua rakastajattarenaan tai pikemminkin
orjattarenansa?" -- "Kah, karitsaiseni", virkkoi hän, "mitä sinä itse
ajattelet?" -- "Minä pelkään että hän sellaista aikoo." -- "No",
sanoi hän, "mutta jos hän aikoo (sillä minä en tosiaankaan asiasta
mitään tiedä), niin saat itse määrätä ehtosi -- sen minä käsitän;
sillä sinä voit menetellä hänen kanssaan miten mielit".
En voinut kuulla tästä puhuttavan, vaikka jo kauvan olin juuri
sitä peljännyt, ja aloin valitella mitä surkeimmin. "Niin", sanoi
hän, "hän saattaa naida sinut, mikäli minä ymmärrän". -- "Ei, ei",
vastasin, "niin ei voi käydä. Minä en sitä toivo enkä odota. Hänen
asemansa tekee minulle mahdottomaksi ajatella sellaista: koko hänen
käyttäytymisensä jakso vakuuttaa minua päinvastaisesta. Mutta te
tahtoisitte siis, että kehoittaisin häntä saapumaan? Eikö se olisi
oman turmioni pyytämistä?"
"Siten tekisin _minä_ sinun asemassasi", sanoi hän; "ja jos asia
todella olisikin kuten sinä _luulet_, niin mieluummin vapautuisin
tuskastani kuin eläisin alituisessa pelossa ja levottomuudessa,
niinkuin sinä". -- "Ei", väitin minä, "_tunnin_ viattomuus on parempi
kuin _ikäkauden_ kestävä paheellisuus; ja vaikka elämäni senvuoksi
tulisi kuinkakin kurjaksi, en milloinkaan soisi itselleni anteeksi,
jollen pitentäisi hyveellisyyteni onnellista aikaa äärimmäiseen
silmänräpäykseen asti. Kukapa tietää, mitä kaitselmus saattaa
puolestani tehdä?"
"Mutta kun hän sinua niin suuresti rakastaa", esitti hän, "niin
kenties voit rukouksillasi ja kyynelilläsi häneen vaikuttaa; ja siitä
syystä olisi minusta parasta, että sallisit hänen saapua". -- "No",
sanoin, "minä kirjoitan hänelle kirjeen, koska hän odottaa vastausta,
tai muutoin hän ehkä saisi tästä verukkeen saapuakseen. Mutta mitenkä
se hänelle lähetetään?" -- "Minä huolehdin siitä", selitti hän, "se
on ohjeitteni mukaista".
-- Niin, -- ajattelin minä, -- sitä epäilinkin, kun herra Williams
vihjaisi minulle postitalosta.
Puutarhuri sattui lähelle, ja minä huomautin: "Herra Jacob, olen
istuttanut muutamia papuja ja nimitän sitä paikkaa puutarhakseni.
Se on ihan tuolla portin vieressä. Minä näytän ne teille; älkää
kaivako niitä ylös, pyydän." Menin siis hänen kanssaan; ja kun olimme
polun mutkan takana poissa emännöitsijän näkyvistä ja lähestymässä
kätköpaikkaani, pyysin: "Olkaahan hyvä ja käväiskää kysymässä
rouva Jewkesilta, onko hänellä enemmän papuja istuttaakseni." Hän
hymyili hupsuudelleni; minä työnsin kirjeen mullan alle ja astahdin
takaisin ikäänkuin odottaen puutarhurin paluuta, ja kun matka oli
lyhyt, hän palasikin heti ja rouva Jewkes tuli mukana. Mitä _minä_
tekisin pavuilla? ihmetteli hän ja säikähdytti minut pahoin, sillä
hän kuiskasi minulle samassa: "Pelkäänpä että sinulla on joitakin
vehkeitä, kun juoksutat minua näin joutavilla asioilla." -- "Mitä
vehkeitä?" sanoin minä: "on kauheata, etten voi liikkua enkä puhua
epäluulon alaiseksi joutumatta". -- "Ka", virkkoi hän, "herra
kirjoittaa että minun on pidettävä sinua tarkoin silmällä; sillä
vaikka olet viaton kuin kyyhkynen, olet kuitenkin viekas kuin käärme.
Mutta annan sinulle anteeksi, vaikka _minua_ pettäisitkin."
Sitten ajattelin rahojani ja olisin voinut häntä nimitellen soimata,
jos olisin uskaltanut. Sanoin: "Kuulkaahan, rouva Jewkes, nyt
kun puhutte anteeksiannosta, jos teitä petän, -- olkaa te niin
ystävällinen, että maksatte minulle takaisin rahani; sillä vaikken
niitä nykyisin tarvitse, tiedän teidän tehneen sen vain leikillä ja
aikoneen antaa ne minulle takaisin."
"Kyllä ne aikanaan saat", vastasi hän; "mutta olin kuin olinkin
tosissani, kun keploittelin ne sinun käsistäsi, -- minä pelkäsin
sinun käyttävän niitä pahoin". Kinastelimme tästä asiasta taloon
kävellessämme, ja minä tulin ylös laatimaan kirjettä isännälleni.
Koska aioin näyttää sen rouva Jewkesille, päätin kirjoittaa
senmukaisesti, mikäli hänestä mainitsin; sillä minä en juuri ottanut
lukuun isäntäni tarjousta toimittaa rouva Jervis luokseni tämän
häijyn naisen asemesta (vaikka se lähinnä täältä pääsyäni olisikin
ollut minulle mieluisin käänne) enkä tosiaan muitakaan hänen
sanojansa. Eihän hänen menetelläkseen kunniallisesti sanan oikeassa
merkityksessä olisi tarvinnut antaa minua varkain kuljettaa pois eikä
tähän tapaan vangituttaa. Kirjoitin näin: