Lähetän kotiinne vain _yhdeksi yöksi_ nuoren herrasneidin varsin
vastoin hänen tahtoansa, hän kun on antautunut pitkälle
rakkausseikkailuun, mikä koituisi turmioksi hänelle samoin kuin
sillekin, jolle hän aikoo kihlautua. Minä olen _hänen isänsä
mieliä noudattaen_ käskenyt viedä hänet erääseen kartanoistani,
missä häntä kohdellaan hyvin, nähdäkseni voisiko poissaolo sekä
minun nuhteeni ja selittelyni kummallekin saada heidät ymmärtämään
oman etunsa. Luotan siihen, että kohtelette häntä ystävällisesti
minun tähteni; sillä lukuunottamatta tätä seikkaa, _mitä hän ei
teille tunnusta_, häneltä ei puutu älyä eikä maltillisuutta. Ensi
tilassa palkitsen teille kaikki vaivat, mitä tämä asia teille
tuottaa, ja olen
_teidän aulis ystävänne_.
Hän oli keksinyt minulle perin viekkaaksi paulaksi, että minä _en
tunnustaisi_ tätä oletettua rakkaussuhdetta, joten hän jo edeltäpäin
ehkäisisi heidät minua uskomasta, sanoinpa mitä tahansa; ja koska
he ovat hänen alustalaisiaan, jotka kaikin pitävät hänestä (sillä
hänellä on muutamia herttaisia ominaisuuksia, joita hän kyllä
tarvitseekin!), niin minä näin suunnitelmani raukeavan ja minun oli
pakko miltei vaieta.
Itkin katkerasti, koska huomasin että hän oli minulle liian mahtava
sekä vehkeittensä että äveriäisyytensä vuoksi; sentähden otin
turvani jälleen ainoaan apuuni, lohduttaen itseäni sillä, ettei
Jumala koskaan kiellä viattomalta sydämeltä suojelustaan ja että Hän
yksinään kykenee tekemään tyhjiksi mahtavien vehkeet. Maanviljelijään
oli kirjeen sisältö tehnyt niin valtavan vaikutuksen, että hän alkoi
ylistää huolenpitoansa minusta ja varoittaa minua viekoittelevista
lähentelyistä, jotka tapahtuivat vastoin ystävieni neuvoa ja
suostumusta; vieläpä hän käytti minua varoittavana esimerkkinä
siveyssaarnassa tyttärensä hyväksi. Olin siis mielissäni, kun sain
lopettaa tämän keskustelun, koska ei tuntunut siltä, että minua
uskottaisiin. Pyysin ilmoittamaan kyytimiehelleni, että olin liian
uupunut voidakseni lähteä matkalle niin varhain seuraavana aamuna.
Mutta hän tiukkasi sitä ja sanoi, että päivämatkani siten kävisi
keveämmäksi, ja minä huomasin hänet uskollisemmaksi palvelijaksi
herraansa kohtaan kuin olin toivonut, vaikkakin tämä oli kirjeessään
puhunut hänen suuresta vastahakoisuudestansa. Näin siis yhä
selvemmin, että kaikki oli syvää teeskentelyä, ja juonittelu
osoittautui vain pahemmaksi ja pahemmaksi.
Olisin voinut näyttämällä heille häneltä saamani kirjeen
täydellisesti todistaa valheelliseksi hänen heille lähettämänsä;
mutta en pitänyt luultavana, että saisin heitä puolelleni, ja
ajattelin siis, että koska olin niin pian lähtemässä, ei olisi
suurtakaan hyötyä asian seikkaperäisemmästä pohtimisesta heidän
kanssaan. Sitäpaitsi havaitsin, etteivät he olleet halukkaita
sallimaan minun jäädä sinne pitemmäksi aikaa, kun pelkäsivät
pahoittavansa isäntääni. Niinpä menin vuoteeseen, mutta en paljoa
lepoa saanut. He aikoivat lähettää palvelustyttönsä seuralaisenani
saattamaan minua viiden peninkulman matkan aikaisin aamusella, ja
hänen oli palattava jalkaisin.
Olin matkan varrella vaunuissa istuessani perjantaiaamuna mielessäni
suunnitellut, että pysähdyttyämme johonkin kaupunkiin hevosten
syöttämistä ja lepuuttamista varten, kuten ajajan oli pakko tehdä,
kääntyisin majatalossa emännän puoleen, kertoisin hänelle kohtaloni
ja kieltäytyisin lähtemästä edelleen, koska minun ei siellä
tarvitsisi taistella muita kuin tätä häijyä kyytimiestä vastaan.
Niin, olin aivan syventynyt tähän aikomukseeni, hyvässä toivossa,
että tällä tavoin voisin riuhtautua vapaaksi. Mutta juonikas heittiö
oli pitänyt huolta siitä, että tämä viimeinenkin turva minulta
riistettiin; sillä kun saavuimme tien varrella isoon majalaan
nauttiaksemme päivällistä ja minä olin täysissä aikeissa ryhtyä
tuumasta toimeen, niin kukapa muu oli majatalossa kuin häijy rouva
Jewkes minua odottamassa! Ja hänen kälynsä oli sen emäntä, ja hän oli
toimittanut minulle pienet tervetuliaiset. Sen minä kylläkin sain
kokea heti kun menin sisälle talonemäntää puhuttelemaan. Hän tuli
minua vastaan, ja minä sanoin: "Olen onneton nuori tyttö-raukka ja
toivon saavani teiltä neuvoa ja apua; te näytätte hyvänlaatuiselta
rouvalta ja tahtonette auttaa sorrettua viatonta olentoa."
"Niin, neitiseni", vastasi hän, "toivoakseni arvaatte oikein:
ja minulla on onni tietää asiasta jotakin jo ennen kuin siitä
juttelettekaan. Kutsukaahan rouva Jewkes." -- Jewkes, Jewkes! --
ajattelin minä. -- Olen kuullut sennimisestä henkilöstä, enkä siitä
nimestä pidä.
Sitten saapui tuo häijy nainen, jonka olin ennen nähnyt vain
yhden ainoan kerran; ja minä peljästyin aivan suunniltani. -- Ei
mitään sotajuonta, -- ajattelin, ei _ainoatakaan_ jää viattomalle
tyttö-poloiselle, vaan kaikki kääntyy minua vastaan. Se on tosiaan
kovaa. -- Sitte jo kätkinkin kynteni, kuten sananparsi kuuluu;
sillä minä näin olevani pahemmassa hädässä kuin vuokraajan talossa
ollessani.
Häijy nainen tuli luokseni muka luottamusta herättävänä ja suuteli
minua! "Katsos, käly", virkkoi hän, "mikä ihastuttava olento! Eikö
hän viettelisi maan parasta loordia karkaamaan kanssansa?" -- Voi
kauheutta! -- ajattelin minä, -- tässähän asia heti myönnetään. Olen
nyt hukassa, se on varmaa. -- Jouduin aivan sanattomaksi hämilleni.
Kun en nähnyt muutakaan neuvoa olevan (sillä hän ei tahtonut päästää
minua silmistään), täytyi minun hänen kanssaan nousta vaunuihin. Hän
näetten oli saapunut sinne ratsain erään miespalvelijan seurassa,
joka lopun tietä ratsasti vieressämme taluttaen hänen hevostaan. Nyt
luovuin kaikista pelastumisen ajatuksista ja olin epätoivoisessa
tilassa.
-- No, -- ajattelin, -- kylläpä näkevät kummallisen paljon vaivaa
tärvelläkseen viattoman, avuttoman ja _arvottoman_ nuoren tytön.
Tämä juoni on liian syvällisesti harkittu ja sitä on liian kauvan
haudottu minun kyetäkseni tekemään sitä tyhjäksi. -- Panin turvani
Jumalaan, jonka tiesin pystyvän tekemään kaiken puolestani silloinkin
kun kaikki muut mahdolliset keinot pettäisivät: ja Häneen minä päätin
luottaa.
Seuraavasta voitte nähdä, millainen nainen tämä matami Jewkes on
kunnon rouva Jervisiin verrattuna: tuon tuostakin hän vaunuissa
istuessamme tuijotti kasvoihini ja puristi kättäni sanoen: "Oletkin
hyvin sievä, mykkä kaunokaiseni!" Ja kerran hän aikoi suudella minua.
Mutta minä sanoin: "En pidä sellaisesta menosta, rouva Jewkes; eihän
se sovi kahden samaan sukupuoleen kuuluvan henkilön kesken." Hän
purskahti tuttavallisen julkeaan nauruun ja virkkoi: "Näppärästi
sanottu, totisesti! Haluat siis mieluummin, että toinen sukupuoli
sinua suutelee! Sinua veitikkaa! Onnea vain!"
Minua ärsytti kovin hänen julkeutensa ja röyhkeä esiintymisensä.
Mutta mitäpä ihmeellistä siinä oli: hän oli ollut majatalonpitäjän
emännöitsijänä ennen kuin tuli isäntäni palvelukseen, eivätkä
senlaatuiset olennot kaipaa luottamusta, tiedättehän. Aivan
häikäilemättä lausuikin hän minulle häpeämättömyyksiä
parissakymmenessä tilaisuudessa ja sanoi pari kolme kertaa, kun
ajaessamme näki kyynelten kierivän poskilleni, että "minulle oli
tosiaan katkera loukkaus tietää komeimman nuoren herrasmiehen, mikä
oli viidestä kreivikunnasta tavattavissa, olevan rakastunut itseeni!"
Huomaan siis joutuneeni ilkeän parittajattaren käsiin; ja kun en
ollut turvassa hyvän rouva Jervisin seurassa ja kaikkien hellimänä,
mikä hirveä kohtalo odottaneekaan minua naisen käsissä, joka näkyy
iloitsevan saastasta! Mitä minun on tehtävä, mitä minun on tehtävä!
En varmaankaan voi kaikkia näitä väijytyksiä voittaa.
Kahdeksan tienoissa illalla ajoimme tämän kauniin, suuren, vanhan ja
aution kartanon pihaan. Talo näyttää aivan kuin yksinäisyydelle ja
konnankujeille varatulta, ajattelin sen nähdessäni ja katsellessani
sitä ympäröiviä korkeita, huojuvia jalavan ja hongan hirmuja. --
Täällä, -- tuumin, -- pelkään tärviöni tulevan, jollei kaikkivoipa
Jumala minua varjele!
Olin masentunut ja sairas astuessani sisälle, osittain väsymyksestä,
osittain mielen apeudesta. Rouva Jewkes toimitti minulle kuumennettua
ja höystettyä viiniä ja näytti kovin puuhakkaalta lausuessaan minut
tervetulleeksi tänne. Hänen ollessaan poissa antamassa määräystä
viinistä tuli kelvoton Robin tupaan ja sanoi minulle: "Pyydän
tuhannesti anteeksi osuuttani tähän juttuun, koska näen murheenne ja
hätänne; ja vakuutan teille olevani kovin pahalla mielellä, että se
joutui minun tehtäväkseni."
"Oivallista, herra Robert!" vastasin minä. "Vain kerran eläissäni
olen nähnyt teloituksen; ja silloin pyöveli pyysi mies-paralta
anteeksi, pyyhki suutansa, kuten te, vetosi velvollisuuteensa ja
hirtti sitte tyynesti rikollisen. Mutta tiedättehän, etten minä ole
rikoksentekijä; jos olisin katsonut velvollisuudekseni totella häijyn
isäntäni laittomia käskyjä, olisin säästänyt teiltä kaiken tästä
viheliäisestä palveluksesta saamanne ansion."
"Minua surettaa", sanoi hän, "että otatte asian siltä kannalta; mutta
jokainen ei ajattele niin".
"No niin", virkoin minä, "_te_, herra Robert, olette uskollisesti
suorittanut osanne minun saattamisessani tärviölle; ja kenties teillä
ajan oloon on syytä sitä surra, kun näette, mikä tuho siitä seuraa.
Teidän silmänne olivat auki; tiesitte että minut oli kyyditettävä
isäni kotiin ja että minut raakamaisesti kavallettiin ja petettiin.
Voin ainoasti vielä kerran kiittää teitä osuudestanne. Jumala suokoon
teille anteeksi!"
Hän poistui hiukan allapäin. "Mitä olet sanonut Robinille, mamseli?"
kysyi rouva Jewkes, joka tuli sisälle hänen mennessään ulos;
"mies-poloinen on pillahtamaisillaan itkuun". -- "Minun ei tarvitse
peljätä, että _te_ seuraatte hänen esimerkkiänsä, rouva Jewkes",
vastasin; "minä sanoin hänelle, että _hän_ on suorittanut osansa
minun saattamisekseni tärviölle: eikä hän sille enää mitään voi!
Hänen katumuksestaan ei siis _minulle_ koidu mitään hyötyä: kunpa
siitä koituisi hänelle itselleen!"
"Vakuutan sinulle, neitiseni", väitti emännöitsijä, "että olisin yhtä
valmis itkemään kuin hänkin, jos tuottaisin sinulle mitään pahaa".
_"Hänen_ vallassaan ei enää ole asiaa auttaa", puhuin minä, "mutta
_teidän_ osanne on vielä suorittamatta: teillä on tilaisuus valita,
tahdotteko edistää hukkaantumistani vai ettekö".
"Kah, sanonpa sinulle, neitiseni", vastasi hän: "minä pidän ankarasti
kiinni velvollisuudestani isäntääni kohtaan, sen vakuutan. Jos voin
täyttää _velvollisuuteni_ ja samalla palvella _sinua_, tahdon sen
tehdä; mutta täytyyhän sinun ymmärtää, että jos _sinun_ tahtosi
ja _hänen_ tahtonsa kalskahtavat vastakkain, niin minä menettelen
niinkuin hän käskee, olkoonpa se mitä tahansa."
"Pyydän, rouva Jewkes", kielsin minä, "älkää minua noin _neiditelkö_:
olen vain tuhma tyttö-riepu, jota Onnetar kieräyttelee vappukisojen
kiekkona; milloin olen mitäkin, milloin en yhtään mitään, aivan
niinkuin kohtalo suvaitsee minua pyöritellä. Haastakaamme keskenämme
meille kummallekin kuuluvalta tasolta: sillä minä olen teitä alempi
palvelija, sitäkin enemmän, kun minut on ajettu pois paikastani."
"Niin, niin", virkkoi hän; "ymmärrän minä siitä asiasta jotakin:
sinulla on niin suuri vaikutusvalta herraamme, että piankin saatat
tulla meidän kaikkien valtiattareksi; ja senvuoksi tahtoisin saada
sinut itselleni suosiolliseksi, jos voin. Minun täytyy ja minä tahdon
nimittää sinua neidiksi; sillä minun on käsketty osoittaa sinulle
kaikkinaista kunnioitusta, tiedätkös."
"Kuka on teitä käskenyt?" kysyin. -- "No, herra tietenkin!" vastasi
hän. -- "Mutta kuinka se on mahdollista?" ihmettelin minä. "Ettehän
ole häntä hiljakkoin nähnyt."
"Se on totta", myönsi hän; "mutta olenkin sinua täällä jonkun aikaa
odotellut". -- Voi sitä syvälti punottua häijyyttä! -- ajattelin. --
"Ja sitäpaitsi on Robin tuonut minulle ohjeita kirjeessä. Mutta ehkei
minun olisi sopinut sanoa näin paljoa."
"Jos näyttäisitte ne minulle", sanoin, "niin voisin päättää,
saatanko vai enkö odottaa teiltä kulloinkin suosiollisuutta joka on
sopusoinnussa velvollisuutenne kanssa isäntäämme kohtaan".
"Pyydän sinulta anteeksi, kaunis neito, etten sitä tee", vastasi hän;
"minulla on riittävät toimintaohjeet, ja voit olla varma siitä, että
seuraan määräyksiäni; ja mikäli ne sallivat, teen sinulle mieliksi;
eikä siitä sen enempää".
"No", sanoin, "toivoakseni ette tee mitään luvatonta tai häijyä
minkään isännän käskystä maailmassa". -- "Kah", virkkoi rouva Jewkes,
"hän on isäntäni; ja jos hän käskee minun tehdä jotakin, minkä
_voin_, tulee minun kaiketi se tehdä ja antaa hänen, jolla on valta
minua käskeä, pitää huolta asian _laillisuudesta_". -- "Mutta",
utelin, "jos hän käskisi teidän leikata kurkkuni poikki, tekisittekö
senkin?" -- "Siitä ei ole pelkoa", sanoi hän; "mutta sitä en suinkaan
tekisi; minuthan hirtettäisiin, sillä se olisi murha". -- "No",
jatkoin minä, "otaksukaamme, että hän päättäisi vietellä nuoren tytön
ansaan ja syöstä hänet turmioon, avustaisitteko häntä siinäkin? Sillä
ryöstää joltakulta hänen hyveellisyytensä on pahempaa kuin kurkun
katkaiseminen."
"Kas nyt", sanoi hän, "kuinka omituisesti sinä haastat! Eivätkö
molemmat sukupuolet ole luodut toisiansa varten? Ja eikö ole
luonnollista, että herrasmies rakastaa sievää neitosta? Ja jos hän
pääsisikin halujensa perille, onko se yhtä pahaa kuin tytön kurkun
leikkaaminen?" Ja sitten se ilkimys purskahti nauruun ja puhui mitä
julkeimmin, osoittaen minulle, ettei minulla ollut mitään toivottavaa
hänen kunnollisuudeltaan tai omaltatunnoltaan; ja tämä tuotti minulle
paljon tuskaa, sillä minä olin toivonut voivani häneen vähitellen
vaikuttaa.
Lopetimme siis keskustelumme tähän, ja minä pyysin häntä näyttämään
minulle, missä minun oli nukuttava. "Kah", sanoi hän, "nuku missä
haluat, neitiseni; minun on sanottava sinulle, että _minun_ tulee
toistaiseksi nukkua sinun kanssasi." -- _"Toistaiseksi!"_ huudahdin
minä, ja silloin tunsin vihjauksen sydämessäni! "Mutta sanotaanko
teidän _ohjeissanne_, että teidän on nukuttava minun kanssani?"
-- "Sanotaan niinkin", vastasi hän. -- "Olen pahoillani", virkoin
minä. -- "Ka, terve ja siistihän minä olen, saan sinulle vakuuttaa."
-- "Niin", sanoin, "sitä en epäile: mutta minä makaan mieluimmin
yksikseni". -- "Kuinka niin?" kysyi hän; "eikö rouva Jervis ollut
vuodetoverinasi toisessa kartanossa?"
"No", huomautin minä aivan tuskaantuneena häneen ja olotilaani;
"teidän on kaiketi noudatettava ohjeitanne. Minä en voi auttaa
itseäni ja olen mitä onnettomin ihminen." -- Hän toisti sietämättömän
laverruksensa. "Kovin onneton todellakin, kun on rakastajana eräs
Englannin komeimmista herrasmiehistä!"
NYT OLEN KYHÄYKSESSÄNI PÄÄSSYT TÄHÄN LAUVANTAIHIN, JA PALJON OLENKIN
KIRJOITELLUT.
Häijyllä vuodetoverillani on perin täsmälliset määräykset; sillä hän
sulkee minut ja itsensä sisälle ja sitoo molemmat avaimet (huoneessa
on nimittäin kaksi ovea) ranteeseensa nukkumaan mennessään. Hän
kertoo, että pari kolme kertaa on taloon yritetty murtautua; puhuuko
hän sitä vain säikyttääkseen minua, en osaa sanoa; mutta se tekee
minut araksi: vaikkei siinä määrin kuin pelkäisin, jos minulla ei
olisi muita ja paljoa suurempia pelonaiheita. Nukuin vain vähän viime
yönä. Nousin ylös ja olin istuvinani avaraan puutarhaan avautuvan
ikkunan ääressä; mutta minä kirjoittelin kaiken aikaa aamunkoitosta
siihen asti kun hän nousi, ja jälkeenpäinkin hänen poissa ollessaan.
Aamiaisella hän esitteli minulle molemmat palvelijattaret:
keittäjättären ja sisäkön. Saamattomia tyttöparkoja, joilta en voine
odottaa mitään apua, koska näkyvät olevan kiintyneitä emäntäänsä ja
tietämättömiä. Kuitenkin olen päättänyt, jos mahdollista, keksiä
jonkun pelastuskeinon ennen kuin häijy isäntäni saapuu.
Täällä on sitäpaitsi muitakin palvelijoita: Robert-kuski, tallimies
ja miespalvelija. Kaikki paitsi Robert (joka on osallinen turmaani)
ovat outoja; heiltä ei voi mitään odottaa, ja kaikki ovat yhtä
hartaasti tämän naisen puolella. Puutarhuri näyttää kunnolliselta,
rehelliseltä mieheltä, mutta hänet pidetään loitolla, ja hän tuntuu
hiljaiselta ja umpimieliseltä.
Ihmettelin etten tavannut herra Williamsia, pappismiestä, mutta en
tahtonut kysellä häntä, peljäten että se herättäisi emännöitsijässä
epäluuloja. Mutta nähtyäni kaikki muut hän oli ainoa henkilö, josta
mitään toivoin; sillä ajattelin, että hänen hengellinen asunsa
estäisi hänet alentumasta tärviötäni edistämään. Iltapäivällä hän
kuitenkin tuli; hänellä näetten kuuluu olevan pieni latinakoulu
lähikauppalassa, jossa hän käy opettamassa; ja tämä tuottaa hänelle
jonkun verran sivutuloja isäntäni suorittaman palkkion lisäksi,
kunnes jotakin parempaa esiintyy, niinkuin hän toivoo.
Hän on järkevä, vakava nuori herrasmies; ja hänet nähdessäni
varmistuivat toiveeni; sillä hän tuntui kiinnittävän suurta huomiota
hätääni ja murheeseeni (niitähän en voinut salata), vaikka ilmeisesti
kavahtikin rouva Jewkesia, joka vaani kaikkia liikkeitämme ja
sanojamme. Hänellä on kartanossa huone; mutta hän asuu enimmäkseen
kauppalassa, mikä hänelle on pienen koulunsa vuoksi mukavampaa,
ja täällä vain lauvantai-iltapäivisin ja sunnuntaisin. Joskus hän
saarnaa tuon kolmisen penikulman päässä sijaitsevan pikkukaupungin
papin sijaisena.
Toivon pääseväni hänen kanssaan kirkkoon huomenna. Ei suinkaan sen
kieltäminen ole emännöitsijän ohjeissa! Isäntäni ei toki ole voinut
_kaikkea_ ottaa huomioon! Ja siellä voi sattua jotakin edukseni.
Teeskennellen pyysin rouva Jewkesia hyväntahtoisesti antamaan
minulle kynän ja mustetta (jottei hän aavistaisi minun olevan niin
hyvin varustettu), vaikka hänen poissaollessaan olen näin runsaasti
käyttänyt omia tarpeitani; pyysin nimittäin saada mahdollisimman
paljon olla yksinäni. Hän lupasi täyttää anomukseni; mutta sitte
minun täytyi vakuuttaa, etten hänen näkemättään lähettäisi mitään
kirjeitä kartanosta. Minä sanoin kirjoittelevani vain suruni
haihduttamiseksi yksin ollessani, koska pidin kirjoittamisesta samoin
kuin lukemisestakin: mutta eihän, sanoin, minulla ollut ketään, jolle
kyhäykseni lähettäisin, kuten hän hyvin tiesi.
"Eipä kai, ehkei _tällä haavaa"_, huomautti hän; "mutta minulle on
ilmoitettu, että olet ahkera kirjoittelija, ja ohjeitteni mukaan
minun on tarkastettava kaikki mitä kirjoitat. Tästä siis saat kynän,
mustetta ja kaksi arkkia paperia", lisäsi hän; "sillä se hommailu
varjelee sinut pahemmasta hautomisesta. Mutta pyytäessäni täytyy
minun aina saada ne nähdäkseni, olkootpa sitten tyhjät tai täyteen
kirjoitetut."
"Tuo on kovin ankaraa", sanoin minä; "mutta enkö voi pitää hallussani
makuuhuoneemme komeroa ja saada avainta lukitakseni tavarani sinne?"
"Luullakseni voin suostua siihen", sanoi hän; "ja minä järjestän
sen sinulle jättäen avaimen oveen, ja siellä on spinettikin",
ilmoitti hän vielä: "jos se on vireessä, voit toisinaan soitella
aikasi ratoksi; sillä minä tiedän armollisen rouva-vainajan sinua
opettaneen. Ja alhaalla on isäntäni kirjasto, josta voit ottaa mitä
teoksia haluat."
Nämä tosiaankin sekä kirjoitteluni tulevat ainoaksi ajanvietteekseni:
sillä minulle ei ole annettu mitään työtä tehtäväksi; mutta jos
spinetti onkin vireessä, niin minun mieleni ei varmaankaan ole
viritetty sillä soittelemaan. Menin heti valitsemaan kirjastosta
moniaita niteitä, joilla täytin hyllyn hänen luovuttamassaan
komerossa. Ja niistä toivon saavani hyötyä ja oppia kuten hupiakin.
Tuskin oli hän kuitenkaan kääntänyt selkänsä, kun ryhdyin kätkemään
omia kyniäni, yhden sinne toisen tänne, ja kaadoin hiukan mustettani
särkyneeseen porsliinikuppiin ja tilkkasen toiseen kuppiin. Pistin
arkin paperia sinne tänne liinavaatteitteni sekaan sekä hiukan lakkaa
ja joitakuita papereita eri paikkoihin siltä varalta että kompeitani
tutkittaisiin. Ja jotakin, ajattelin, voisi tapahtua, mikä avaisi
minulle vapautuksen tien, tavalla tai toisella. Oi, kuinka ylpeä
olenkaan, ajattelin, jos onnistun säilyttämään viattomuuteni ja
pakenemaan häijyn isäntäni viekkaita juonia! Jos hän tulee tänne,
olen varmastikin mennyttä! Sillä tämä ilkeä nainen pikemmin avustaa
kuin kieltäytyy avustamasta hänen pahimpiakin yrityksiään; eikä
herralla ole mitään syytä lähettää häntä tieltä pois, niinkuin kerran
aikoi toimittaa rouva Jervisin. Minun täytyy siis käyttää kaikkea
pientä älyäni ja oveluuttani.
Kirjoitteleminen tuntuu minusta surulliselta, kun en voi lähettää
kyhäyksiäni teille; mutta se on nyt ainoa ajankulukkeeni, ja jos
Jumala suo, että pääsen hyveellisenä pakenemaan, kuten uskon hänen
armossaan suovan, niin millä riemulla jälkeenpäin luenkaan kaikista
näistä synkistä aavistuksistani!
Olin sanomaisillani: "Rukoilkaa kuuliaisen tyttärenne puolesta",
niinkuin tapani on ollut; mutta ah! te ette voikaan tietää hätääni,
vaikka olenkin varma, että rukoilette edestäni. Ja minä kirjoitan yhä
eteenpäin, mikäli asiat kehittyvät, jotta töherrykseni mahdollisen
tilaisuuden tullen olisi valmis lähetettäväksi, sillä kaikki mitä
teen täytyy tapahtua äkillisesti, ikäänkuin tempauksesta.
Oi, kuinka kaipaan Johnin kaltaista avuliasta, rehtiä miestä!