KÄRSÄMÄKI (nousten): Taitaa olla jo aika meillä lähteä sinne
kunnantuvalle.
KESTI: Taitaapa vaan olla.
MÄKÄRÄINEN: Jäi minultakin hevonen veräjään kiini. — Pysyneekö?
(Kaikki nousevat. _Pentti_ kääntyy.)
PENTTI: Joko nyt? Jahhah, teillä on ne vaalitoimitukset. Onnea matkaan,
terveinä takaisin!
KESTI: Ja saat sinä olla ihan varma, Pentti, että meidän äänemme sinä
ainakin saat.
KÄRSÄMÄKI: Saat muidenkin äänet.
PENTTI: Saapas näkee, saapas näkee. — Hyvästi vaan, miehet! — Mihinkä
sillä konstaapelilla on kiire?
(_Kesti_ ja _Kärsämäki_ menevät perälle.)
MÄKÄRÄINEN: Eipähän tässä mitä kiirettäkään. — Pitäisi vain joutua
sinne kotimökille, kun siellä äitikin on ruvennut potemaan.
PENTTI: Kotiinsa on moni kuollut. — Tuikku murheesen!
MÄKÄRÄINEN: Kiitoksia!
PENTTI: Tuota noin, ehkäpä minä vielä koetan tuumia sitä Rietun
asiata...
MÄKÄRÄINEN: No, kyllä se olisi kovin hyvä, jos esimies...
PENTTI: Mutta sitä ennen minun pitää saada nähdä hänet.
MÄKÄRÄINEN: Lieneekö hänessä paljon näkemistä. Kun se on semmoisissa
rääsyissäkin, että täit tippuu...
PENTTI: Mitenkäs minä muuten tiedän määrätä hänet, mihin työhön hänessä
on miestä. — Konstaapeli tuo hänet tänne.
MÄKÄRÄINEN: No, sitä samaahan se sanoi vallesmannikin, että kyllä se
esimies... Nytkö heti?
PENTTI: Nyt. — Jos on työmiestä, niin kyllä hommataan.
MÄKÄRÄINEN: Kyllä kait siitä muuten olisi työmieheksikin, kun vain
oikean ruoan ääreen pääsisi. Mutta minä pelkään, että sen päävärkki...
PENTTI: Konstaapeli tuo hänet tänne kaikissa tapauksissa.
MÄKÄRÄINEN: Kyllä, kyllähän minä.
(_Mäkäräinen_ menee perälle. _Pentti_ kävelee edes takaisin. _Lyyli_
tulee oikealta.)
PENTTI: Siinä se nyt on!
LYYLI: Mikä?
PENTTI: Perkele! — Murhamies!
LYYLI: Mitä sanot?
PENTTI: Rietu Mäkinen. — Hän on päästetty vapaaksi.
LYYLI: Herra siunatkoon!
PENTTI: Kyllähän se siunaa! — Hän istuu väentuvassa.
LYYLI: Minä en tahdo nähdä häntä.
PENTTI: Eipä olisi isosti halua minullakaan, mutta täytyy, kun ei kuulu
poloisessa olevan enää ruokansa hankkijata. — Täytyyhän sitä katsoa,
ettei mies maantielle kuole.
LYYLI: Kuinka sinä olet hyvä, Pentti!
PENTTI: Kyllähän minä olen. — Miten lapsi voi?
LYYLI: Hän nukkuu.
PENTTI: Kauanpa se nukkuu.
LYYLI: Kun ei lienekin jo viimeistä unta!
PENTTI: Joko taas? — Kävikö lääkäri?
LYYLI: Eihän se vielä miten ole ehtinyt, kun vasta lähetettiin
noutamaan.
PENTTI: Saattaisi kerran tulla itsestäänkin. — Kyllä täällä maksetaan.
LYYLI: Eivät taida rahat auttaa tässä tapauksessa.
PENTTI: Eivät pahenna, jos eivät parannakaan. — Vai uskotko sinä vielä,
että tuo niin kutsuttu jumala ottaa sinulta pois lapsen sen takia, että
minusta tulee valtiopäivämies?
LYYLI: Tuleeko sinusta?
PENTTI: Taitaapa tulla, elleivät ylimaalaiset aivan hulluiksi rupea. —
Niin että siihen katsoen sinulla on hyvin vähän toivoa lapsestasi.
LYYLI: Älä tuota enää viitsi! En minä koskaan niin ajattele.
PENTTI: Noh! — Jos minä olisin murhamies, niinkuin esim. tämä Rietu,
niin silloin voisi todellakin ajatella yhtä ja toista. Mutta nyt...
LYYLI: Älä viitsi enää mainita häntäkään. Ei se niin hauskaa ole.
PENTTI: Eipä taida olla. Ja lienetkin sinä jo aikoinasi itkusi itkenyt
sen asian vuoksi. — Tulppa suuhun siis tästä asti. Et minulta kuule
ainakaan enempää.
LYYLI: Kiitos, Pentti! — Oli ne vaikeita aikoja.
PENTTI: Vaikeimmasta ollaan nyt ohi. — Ja kun minusta tulee
valtiopäivämies, lähdet sinäkin Helsinkiin. Eikö niin?
LYYLI: Minä? Mitä minä siellä?
PENTTI: Kah, itseäsi näyttämään niinkuin minäkin! Sinä edustat minua ja
minä maata. — Kaikki hyvä.
LYYLI: Kun ei tuo lapsi vaan olisi sairas...
PENTTI: Kuolee, mikä on kuollakseen. Etehen elävän mieli! — Eikö sieltä
lääkäri jo ajakin?
LYYLI: Taitaapa ajaa. Nythän tuon kuulee sitten, minnepäin se kääntyy.
PENTTI: Mene sinä vastaan häntä! Minulle taitaa tässä tulla omat
vieraani.
(_Lyyli_ menee oikealle. _Mäkäräinen_ ja _Rietu_ tulevat perältä.)
MÄKÄRÄINEN (lykäten Rietua edellään): Käy sisälle vaan, Rietu! Ei
esimies sinulle mitään pahaa tee.
PENTTI: Tuonko se on näköinen?
MÄKÄRÄINEN: Tämänhän tämä on näköinen. — Ota lakki päästäsi, Rietu, kun
esimies puhuttelee sinua.
RIETU: Jumala siunatkoon esimiestä ja tirehtööriä ja pastoria ja
kaikkia hyviä ihmisiä.
PENTTI: Mistä tirehtööristä hän puhuu?
MÄKÄRÄINEN: Taitaa muistella vankilatirehtööriä. — Kun se on vähän
nöyräpäinen... Herra tirehtööri sanoi —
RIETU: Herra sinun jumalas on kiivas jumala, joka kostaa isäin pahat
teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen...
PENTTI: Häh? Minulleko sinä —?
RIETU: ... niille, jotka häntä rakastavat, mutta tekee laupeuden
monille tuhansille, jotka häntä vihaavat ja...
PENTTI: No, se kuuluu joltakin. — Istu!
MÄKÄRÄINEN: Kah, istu, Rietu, kun esimies käskee. Äläkä katsele
kenkiesi kärkiä ja vastaa suoraan, kun sinulta kysytään.
RIETU: Ja Herra sanoi Eevalle: "Sinun siemenestäsi pitää kaikki
sukukunnat siunatuiksi tuleman."
PENTTI: Mitäh?
RIETU: Ja sinä olet rikki polkeva käärmeen pään, mutta käärme on
pistävä sinua kantapäähän.
PENTTI: Käärme! — Hän on täysi hullu.
MÄKÄRÄINEN: Mitä minä sanoin? Ei taida olla enää henkensä elättäjää.
RIETU: Ei esivalta turhaan miekkaa kanna, vaan joka miekkaan tarttuu,
se miekkaan hukkuu.
PENTTI: Kuinka? — Hahhah!
MÄKÄRÄINEN: Hän sekoittaa sanat ja sakramentit.
PENTTI: On siinä vähän tolkkua hänen puheessaan. — Konstaapelilla taisi
olla kiire sinne kotimökilleen?
MÄKÄRÄINEN: Olihan se vähän, kun se äitikin rupesi potemaan...
PENTTI: Konstaapeli saa mennä vaan. — Tämä saa jäädä tähän tulevan yön
tienoiksi. — Sittenpähän tuumitaan.
MÄKÄRÄINEN: No, jopa se esimies nyt hyväksi rupesi. — Ka, kiitä Rietu,
kun esimies lupaa yösijan! — No niin, hyvästi vaan! — Vaivaishoitoon
kait se on pantava...?
PENTTI: Saapas näkee. Hyvästi, hyvästi.
(_Mäkäräinen_ menee. _Pentti_ on istunut kirjoituspöytänsä taakse.
Vaitiolo.)
PENTTI: Tule lähemmäksi!
RIETU tulee epävarmasti.
PENTTI: Istu!
RIETU istuu tuolin nurkalle pöydän toiselle puolen.
PENTTI: Me olemme nyt kahden kesken. Katso itse! Konstaapeli on mennyt
tiehensä.
RIETU: Niin, taitaa minunkin pitää...
PENTTI: Ei sinun silti tarvitse nousta. Ymmärrätkö? Sinä olet nyt vapaa.
RIETU istuu jälleen.
PENTTI: Tunnetko minua?
RIETU: Tu-tu-tunnenhan minä tirehtöörin.
PENTTI: En minä mikä tirehtööri ole. — Kunnan esimies. — Sama kuin
sinun isäsi ennen kalikkamarkkinoita.
RIETU: Isä on taivaassa.
PENTTI: Taitaahan tuo olla sielläkin. Uskotko sinä jumalaan?
RIETU: Minä uskon pyhän hengen päälle ja yhden pyhän kristillisen
seurakunnan ja kaikkien ihmisten yhteyden...
PENTTI: Hm. — Sitäkö sinä olet oppinut siellä vankilassa? — Taisi olla
kova kurssi?
RIETU: Vaikka teidän syntinne veriruskeat olisi...
PENTTI: Ptruu! Eikö sinulta, helvetti, saa ihmisen sanaa? — Sinäkö se
murhasit ne Korpelaiset?
RIETU: Minä.
PENTTI: Sinä? — Taivahan talikynttilät! — Oletko tunnustanut itsesi
syylliseksi?
RIETU: Minä vaivainen syntinen ihminen...
PENTTI: Vaivainen tosin, mutta et syntinen.
RIETU: ... joka synnissä siinnyt ja syntynyt olen ja syntistä elämääni
viettänyt kaikkena elinaikanani...
PENTTI: Hm. Et sinä näinä viimeisenä viitenätoista vuonna ainakaan ole
ollut tilaisuudessa monta syntiä tekemään. — Ei ole syntiä, perkele!
RIETU: Perkele, joka käy ympäri kuin kiljuva jalopeura...
PENTTI: Suu kiinni! — Kuka murhasi Korpelaiset?
RIETU: Minä.
PENTTI: Nyt on helvetti! — (Nousee ja kiertää lukkoon molemmat ovet,
avaa ne ja sulkee sitten taas. Tulee sitten Rietun eteen.) Minä sen
tein.
RIETU: Ei, ei, minä se olin.
PENTTI: Ne ovat typerryttäneet sinut siellä vankilassa! — Etkö nyt
usko, kun sanon sinulle: Minä murhasin Korpelaiset, sekä ukon että akan.
RIETU: Ei, ei, paha henki villitsi minut...
PENTTI: Tahdotko, että kuvaan sinulle koko tapauksen? — Minä tulin
mökkiin myöhään illalla. Sanottiin, että siellä oli rahoja. — Pyysin
yösijaa. — Kun kaikki olivat menneet maata, nousin minä, otin kirveen
penkin alta...
RIETU: Ei, ei, minä se otin.
PENTTI: Sinä olit käynyt mökissä vähää ennen. — He kertoivat sen
minulle. — Minä löin kirveellä ensin ukon kuoliaaksi. — Menin sitten
kamariin ja löin akan. — Ei ääntäkään. — Mursin auki kaapin oven ja
otin rahat. — Pimeä syys-yö. — Puut kohisi. — Sinä olit unohtanut sinne
nenäliinasi. — Sen ja verisen kirveen heitin minä saunan taa.
RIETU: Ei, ei, minä se...
PENTTI: Suu poikki! — Sinä kosiskelit silloin tätä Iso-Mattilan
tyttöä. — Sinulla ei ollut rahoja. — Tiedettiin, että olit käynyt
Korpelassa lainaamassa. — Et ollut saanut. — Niin vangittiin sinut. —
Ja tuomittiin syyttömänä, kuuletko, syyttömänä elinkautiseen.
RIETU katsoo häneen silmät selällään.
PENTTI: Minusta tuli rikas mies. — Ja minä nain sen tytön. — Hän on
nyt emäntänä tässä talossa. — Minä tarvitsin kumpiakin: rahaa ja
kunniaa. Iso-Mattila oli suuri suku. — Siksi otin minä kummatkin. —
Yöt päivät olen minä tehnyt työtä. — Nyt olen minä pitäjän rikkain
mies. — Perustanut kansakouluja, auttanut kansanopistoja, tilannut
sanomalehtiä. — Nyt tulee minusta valtiopäivämies. — Jos tahdot, voin
minä nyt tehdä jotakin sinun hyväksesi.
RIETU purskahtaa itkemään.
PENTTI: En minä sinua tahtonut vankilaan. Mutta se sattui. — Lieneekö
sitten ollut se sinun jumalasi, joka satutti? — Älä luule, että minä
kadun tekoani! — Ei ole syntiä. — Minä olen paljon parempi mies kuin
sinä. — Sinä olet huono mies, melto rauta! — Mutta et sinä silti mikään
paha mies ole. — Et sinä ikinä mitään murhaa ole tehnyt.
RIETU: Minä sen tein.
PENTTI: Ole ulvomatta! — Korpelaiset olivat vanhoja kitsureita, niin
ukko kuin akka. — Minä olin nuori mies, parhaissa voimissani. — Mutta
minulla ei ollut rahoja. — Siksi minä tapoin heidät. — Lyyli oli kaunis
tyttö, suurta sukua sitäpaitsi. — Siksi minä otin hänet. — Sinä teit
työtä vankilassa, minä kotona. Se oli kaikki niinkuin olla pitikin.
RIETU (nyyhkyttää): Noo, noo, ei saa.
PENTTI: Sillä sinä olit luotu vankilaan. — Sinä olit liian heikko,
tullaksesi toimeen omin voimin, tehdäksesi työtä vapaudessa. — Niitä
varten ovat vankilat olemassa. — Mutta se ei ollut oikein, että sinut
päästettiin vapaaksi. — Nyt näet sen itse: ilman vaivaishoitoa kuolet
sinä nälkään.
RIETU: Nälkä, niin.
PENTTI: Sinun on nytkin nälkä? — Sinun oli hyvä olla vankilassa.
Sinulta ei puuttunut mitään. — Minä kuulustelin sitä kaupungissa
käydessäni. — Aluksi surit sinä vähän, mutta pian totuit sinä. —
Lopuksi pidit sinä oikein Herran siunauksena, että olit joutunut niin
hyvään paikkaan ja että hän oli herättänyt sinun omantuntosi.
RIETU (itkeä kallottaen): Herra armahti minua vaivaista, syntistä
ihmistä.
PENTTI (raivostuen): Mene helvettiin! Ulos! Hetipaikalla! — Porukello!
— Pirtissä saat ruokaa! — Äh! — Nuijalla kolkattava.
(_Rietu_ menee nopeasti perälle. _Pentti_ kävelee kuohuksissaan edes
takaisin. _Lyyli_ tulee itkien oikealta.)
LYYLI: Pentti!
PENTTI: Noh? Mikä hätänä? — Ulvooko koko maailma tänään? — Mitä?
LYYLI: Lapsi kuolee.
PENTTI: Häh?