ÄIDIN KUOPUS: Ei taida tulla unesta mitään tässä talossa.
SUKKAMIELI: On meillä vielä yksi keino. — Mutta se on hiukan
vaarallinen.
ÄIDIN KUOPUS: Mikä keino se on?
SUKKAMIELI: Se on se niin kutsuttu unohduksen uni.
ÄIDIN KUOPUS: Mutta juuri sitähän minä tarvitsenkin. — Mikä vaara siinä
on?
SUKKAMIELI: Ei muu kuin että siitä on niin vaikea herääminen.
ÄIDIN KUOPUS: Olkoon miten vaikea tahansa! — Minä tahdon nukkua.
SUKKAMIELI: Hyvä. — Siispä käsken minä kaiken kansani sinulle
tanssimaan.
ÄIDIN KUOPUS: Mutta musiikkia meillä myös pitää olla.
SUKKAMIELI: Siitä pitävät heinäsirkat huolen. He ovat tämän valtakunnan
parhaat viuluniekat. — Alkakaa!
ÄIDIN KUOPUS: Istu sinä tähän vierelleni! — Minun on siten helpompi
unhoittaa.
SUKKAMIELI: Kirki! Äläpä unhoita sinä toimiasi! — Tarjoa kuninkaalle!
KIRKI: Kuten käsketään.
(_Heinäsirkat_ soittavat, _Päivänkukat_ karkeloivat, huojuen kuin heinä
tuulessa. _Kirki_ matkii heitä ilvehtien.)
_Sydänkesätärten laulu_.
Seisahda, aika!
Hillitse orhisi korskuvat,
hetki! Sankari nukkuu,
raukea ruhtinas valkean yön.
Täytetyt halut,
leyhytelkää lepoa hälle,
kukkiva sydän,
hiljaa, häiritsemättä lyö!
Mennehet murheet,
nukkukaa!
Unelmat, toivehet,
uinukaa!
Lämmin, läikkyvä terhen
hiljaa sankarin huolitelkoon,
kangastukoon elon kaikkeus, niinkuin
seijastuu sinitaivahan ranta,
ruskopilvinen,
ulapan vesiin,
helmassa heleän, valkean yön!
(_Äidin Kuopus_ nukkuu. _Kirki_ lähestyy häntä ja pitää höyheniä hänen
suunsa edessä.)
KIRKI: Hän nukkuu.
SUKKAMIELI: Olepas kutkuttelematta häntä!
KIRKI: Totisesti: hän nukkuu.
SUKKAMIELI: Totisesti on sinun saatava koivurieskaa, jos maailmassa
jotakin oikeutta ja lakia on. — (Sauvansa kohottaen.) Mutta kyllin
jo iloa, siskot! Haihtukaa! Kaaret korkeat, kukkasilla koristetut,
haihtukaa! Unelmat utuiset, perhoset elämän kevään, haihtukaa! —
Herätköön sankari yössä, yksin, keskellä korven aution, kuulkoon
huuhkajain huutoa ja nähköön surujen nousevan hallaisista rämeistä!
Niin kuuluu Maaemon laki, äitimme yhteisen, jota me kaikki tottelemme
ja palvelemme, yössä, päivässä, ilossa ja murheessa. — Ja niin on aika
haihtua minunkin, lintuna lentää, kuplana kohota, urhon unelmana teoksi
muuttua. Hyvästi, sankari sorea! Herää työhön ja taisteloon!
(Näyttämö on pimennyt; kaikki katoaa, viimeiseksi _Sukkamieli_.
Siirtyminen seuraavaan kuvaelmaan tapahtuu esiripun ylhäällä ollessa.)