Sukkamielen linna kirjavaisessa kivessä. Kuuluu hiljaista soitantoa.
_Äidin Kuopus_ lepää kultaisella vuoteella. _Sukkamieli_ seisoo hänen
päänsä pohjissa. _Kirki_ käy ympäri ja kaatelee maljoihin.
_Keijukaisia, Heinäsirkkoja, Perhosia, Päivänkukkia_ y.m.
SUKKAMIELI: Oletko onnellinen?
ÄIDIN KUOPUS: En ole elämässäni ollut onnellisempi. — Tämä on kuin unta.
SUKKAMIELI: Unta autuaitten.
ÄIDIN KUOPUS: Kahden autuaan. — Mikä hetki päivästä lienee?
SUKKAMIELI: En tiedä. — Ei täällä ole tapana sellaisia kysellä.
ÄIDIN KUOPUS: Vai niin. Mutta minulla on niin hiivatin nälkä. — Ei
taida olla sekään tapana täällä?
SUKKAMIELI: Päivänkukat! Teidän kuninkaanne halajaa syödä! — Ruokkikaa
häntä!
(_Päivänkukat_ rientävät tarjoamaan.)
ÄIDIN KUOPUS: Mitä tämä on?
PÄIVÄNKUKKA: Se on hunajaa.
ÄIDIN KUOPUS: Hyi!
SUKKAMIELI: Etkö pidä hunajasta?
ÄIDIN KUOPUS: Minä tahdon leipää, hyvää, rukiista leipää, enkä mitään
sormenpään kokoisia mesikakkuja. — Noh, annahan tänne! Talossa talon
tavalla.
SUKKAMIELI: Etkö enää rakasta minua?
ÄIDIN KUOPUS: Kyllä, kyllä tietystikin. Mutta minä en pidä sinun
kyökistäsi. — Onko teillä jotakin juotavaa?
SUKKAMIELI: Kirki! Etkö kuule? Kuninkaasi tahtoo juoda?
KIRKI: Saaman pitää. — Pyydän nöyrimmästi. (Kaataa maljaan ja ojentaa
sen.)
ÄIDIN KUOPUS (maistaen): Mitä tämä on?
KIRKI: Se on marjamehua.. Parasta mesimarjalikööriä, mitä on saatavissa
kolmen kuninkaan valtakunnasta.
ÄIDIN KUOPUS: Hyi, saakeli!
SUKKAMIELI: Mitä tahtoisit mieluummin juoda?
ÄIDIN KUOPUS: Tahtoisin pytyn viilipiimää.
SUKKAMIELI: Sitä ei meillä ole. — Eivät kuninkaat sellaista huoli.
ÄIDIN KUOPUS: Hiisi olkoon teidän kuninkaanne! — Olkoon menneeksi
sitten kulaus marjalikööriä! — Mutta milloin täällä on tapana mennä
maata?
SUKKAMIELI: Me emme nuku milloinkaan. Me vain painamme joskus päämme
alas.
ÄIDIN KUOPUS: Ei se minulle riitä. Kyllä minun täytyy saada oikein
kuorsata. — Onko se sallittu?
SUKKAMIELI: Kyllä. — Kutsummeko tänne Nukku-Matin? Hän ymmärtää
paremmin sellaisia asioita.
ÄIDIN KUOPUS: Nukku-Matti on minun vanha tuttavani. — Kutsu vaan hänet
tänne! — Mutta jos hän vie minut Höyhensaarille?
SUKKAMIELI: Etkö tahtoisi pois täältä?
ÄIDIN KUOPUS: En, sillä itse asiassa on tämä hyvin mukava talo. —
Tuossahan Matti tulee!
NUKKU-MATTI: Hyvää iltaa!
ÄIDIN KUOPUS: Iltaa, iltaa. — Mistä kaukaa Matti tulee?
NUKKU-MATTI: Tulen yhdeksän meren takaa, eräästä pienestä töllistä,
jossa minulla oli hyvin paljon työtä.
ÄIDIN KUOPUS: Jahhah. Mitä työtä Matti tarkoittaa?
NUKKU-MATTI: Siellä asui eräs pieni tyttö, jota minun oli aivan
mahdoton saada nukkumaan. — Mikäs hänen nimensä taas olikaan...
ÄIDIN KUOPUS: Se ei mahtanut olla mikään hyvä tyttö.
NUKKU-MATTI: Kyllä, ei tytössä vikaa ollut, mutta eräs ystävä oli hänet
juuri pettänyt...
ÄIDIN KUOPUS: Pettänyt!
NUKKU-MATTI: Ja vienyt vielä hänen kultaisen sydämensä. — Kulta ...
kulta...
ÄIDIN KUOPUS: Kultahelkka. — Perhana, hänet olen minä aivan unohtanut!
NUKKU-MATTI: Niin juuri, Kultahelkka. Ja sen pojan nimi, joka oli hänet
pettänyt...
ÄIDIN KUOPUS: Oli Äidin Kuopus. — Kyllä minä tiedän sen asian paremmin
kuin sinä. — Voit mennä matkoihisi!
NUKKU-MATTI: Etkö sinäkään tahdo nukkua?
ÄIDIN KUOPUS: Kyllä. Mutta sinä tuot minulle niin ikäviä unia. — Mene,
mene!
NUKKU-MATTI: Merkillisiä nuo ihmiset ovat! He pelkäävät unia eivätkä
pelkää omia tekojaan. Kyllä mennään, hyvästi, hyvästi!
SUKKAMIELI: Paras olikin, että hän meni. Hän on niin viisas olevinaan.
ÄIDIN KUOPUS: Hän ei enää pidä minusta. Minä näin sen aivan selvästi
hänen silmistään. — Mutta eikö täällä ole ketään muuta unineuvosta?
SUKKAMIELI: Kyllä, Unikeko. — Tahdotko, että kutsumme hänet tänne?
ÄIDIN KUOPUS: Hm. Hiukan kiusallinen tuttavuus. — Mutta antaa tulla
vaan.
(_Sukkamieli_ viittaa neidolleen. _Unikeko_ tulee haukotellen.)
UNIKEKO: Päivää!
ÄIDIN KUOPUS: Päiväkö nyt onkin? Ja minä kun en vielä ole nähnyt edes
iltaakaan.
UNIKEKO (haukotellen): Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon...
ÄIDIN KUOPUS: ... hävittää! — Niin juuri, se näkyy sinun päältäsikin! —
Mutta voitko seuloa minulle kahmalollisen unijauhoja?
UNIKEKO: Saat unta kuinka paljon vaan haluat. — Mutta sitä ennen tulee
sinun seuloa tukkasi pörröiseksi niinkuin minun ja...
ÄIDIN KUOPUS: Se on pian tehty. Näinkö?
UNIKEKO: Käy laatuun. — Sitten tulee sinun vain seurata minun
esimerkkiäni.
ÄIDIN KUOPUS: Haukotella?
UNIKEKO: Tahdin mukaan. — Yks, kaks, kolme, nyt! Yks, kaks, kolme...
ÄIDIN KUOPUS: Yks kaks kolme... Tämähän käy vallan mainiosti.
(Haukottelevat vastakkain.)
UNIKEKO: Näkyy, että sinulla on hyvät luonnonlahjat. — Yks kaks kolme...
ÄIDIN KUOPUS: En minä enää viitsi. — Eihän uni tulekaan?
UNIKEKO: Ei, ei. — Eikö tarkoituksesi ollutkin nukkua valveillasi?
ÄIDIN KUOPUS: Mene hiiteen! Sitä osaan minä kyllä ilmankin sinua. —
Minä tahdon nukkua oikein.