Retki.
Muutaman päivän marssin jälkeen Xerxes antoi sotajoukon pysähtyä
Doriskokseen ja vetää kaikki laivat maalle luettaviksi.
Kymmenentuhatta miestä asettui niin tiheään kuin mahdollista
yhdelle paikalle, jonka jälkeen heidän ympärilleen tehtiin aitaus.
Osasto toisensa jälkeen marssi esiin ja täytti aitauksen, niinkuin
eläimet, jotka sullotaan lättiin. Helleeneille kertoi huhu, että
sataseitsemänkymmentä kertaa täyttyi aitaus vain maasotajoukoista.
Vaunuissaan ajeli Xerxes ympäri keskellä kansojen parvia ja
kirjoitutti niitä muistiin, ratsuväen ja jalkaväen kummankin erikseen.
Sitten hän jälleen antoi työntää laivat vesille ja järjestää ne
keulat maata kohden. Ja suurkuningas nousi erääseen sidonilaiseen
laivaan ja soudatti alukselta alukselle ja merkitytti luetteloon
kunkin laivan miehistöineen ja sotilaineen.
Kultaisen telttansa alla hän istui ja riemuitsi merivoimistansa.
Ja hän kutsutti spartalaisen karkurin, kuningas Demaratoksen, joka
hetken kuluttua ilmaantui hänen silmäinsä eteen tervehtien vain
keveästi nyökäyttämällä paljasta päätänsä, jossa lyhyeksi katkaistu
tukka oli kuin pyöreä kypärä.
"Demaratos", sanoi Xerxes ja kiinnitti häneen suuret, ahnaat
silmänsä, joissa tuokion ajan näkyi ihmettelyn ilme, nuo helleenit
kun eivät voineet omaksua alkeellisintakaan kohteliaisuutta, vaan
itsepäisesti käytöksessään osoittivat kasvatuksen puutetta, jonka
täytyi koitua heidän omaksi turmiokseen. "Demaratos, jos sinä, joka
olet helleeni, vieläpä kotoisin kaupungista, joka on maan suurimpia,
olet osannut vähääkään yhteenlaskua näinä päivinä, niin sano minulle,
uskotko maanmiestesi rohkenevan nostaa kättänsä näitä voimia vastaan,
joita olet nähnyt."
Demaratos seisoi suorana ja katseli Xerxeen suuren pyöreän suun
liikuntaa, joka loisti kosteana tiheän mustan parran sisältä. Hymy
värähteli hänen omilla kapeilla huulillaan, niinkuin hän olisi
pitänyt verrattain vähän tarkkaamisen arvoisena puhetta, jota hän
ei ymmärtänyt. Kun tulkki käänsi sen hänelle, ei hän hellittänyt
katsettaan Xerxeen suusta, aivan kuin olisivat sanat tulleet siitä.
Samalla hetkellä kun puhe oli loppunut, kuului hänen oma nopea
kysymyksensä:
"Herra, totuudenko mukaan tahdot minun puhuvan vai toivomustesi
mukaan?"
Xerxeen vastaus tuli heti:
"Sinä helleenikäärme, etkö tiedä, että persialaiset inhoavat valhetta
niinkuin Ahrimania itseään? Sano totuus, vaikkapa pelkäisit, että se
skorpionintutkaimin kääntyy sinua itseäsi vastaan."
Demaratos antoi vastauksen:
"En voi tietää, onko suurkuningas tottunut katsomaan totuuden
kuvastimeen. On aivan liian monta piiriä orjia hänen valtaistuimensa
ympärillä. Mutta kun me nyt istumme täällä Europan rannoilla ja päivä
paistaa yhtä kirkkaasti kummallekin, niin tiedä, että Hellaassa on
köyhyys tuttu ammoisista ajoista, mutta hyve on vierasta tavaraa,
jonka vasta viisaus ja ankarat lait ovat keskuuteemme tuoneet.
Ja vain lain ankaruutta kunniassa pitämällä Hellas puolustautuu
köyhyyttä ja orjuutta vastaan. Minä olen kotoisin doorilaisista
maakunnista, joissa kaikki ovat urhoollisia, kuitenkaan ei kukaan
niinkuin Spartan pojat. Lakedaimonilaiset taistelevat sinua vastaan,
suurkuningas, vaikkapa kaikki muut helleenit siirtyisivät sinun
puolellesi. He taistelevat sinua vastaan, vaikkapa kävisit heidän
päällensä kaksisataa kertaa kymmenellätuhannella miehellä, yksinpä
silloinkin, vaikka heitä olisi vain tuhat miestä."
Xerxes nauroi sydämellistä halveksumista osoittavaa naurua. Hän
repäisi kärpäsviuhkan istuimensa takana seisovalta palvelijalta
ja löi Demaratosta hänen lyhyttukkaiseen päähänsä, johon
kärpäset kokoontuivat mustiksi laumoiksi, koska spartalainen ei
pitänyt arvonsa mukaisena torjua kärpäsiä, niinkuin olisi ollut
pitkähäntäinen hevonen. Hän tarttui suurkuninkaan kädessä olevaan
viuhkaan ja heitti sen mereen.
Xerxes rypisti kulmansa ja sen rypyn olisi uskalikko saanut
hengellään maksaa, mutta yht'äkkiä purkautui hänen vihansa raikuvaan
nauruun, joka paljasti hänen suuret keltaiset hampaansa kauas pitkin
punaisia ikeniä, ja hän antoi vastata:
"Demaratos, hulluko olet? Tuhat miestä sataa kymmenentuhannen
joukkoa vastaan! Kerskailkoot maanmiehesi sillä, että kukin heistä
voi ryhtyä taisteluun kymmentä vihollista vastaan ja sinä Demaratos
ruoskamieskasvoinesi kahtakymmentä vastaan. Mihinkä sekään vielä
riittäisi? Ja nyt teillä ei edes ole valtiasta, joka saattaisi
ajaa teitä eteenpäin. Sillä sinä, Demaratos, et enää ole heidän
keskuudessansa, vaan olet jo valinnut terveen järjen tien -- ja
siirtynyt voimakkaamman puolelle. Omasta vapaasta tahdostansa he
kulkeutunevat samaan suuntaan kuin sinä."
Demaratos kalpeni nämä sanat kuullessaan eikä tahtonut vastata. Mutta
kun Xerxes pilkaten kysyi tulkilta, merkitsikö hänen vaikenemisensa
suostumusta, antoi hän vastata:
"Herra, sinä näytät, kuinka vähän tunnet helleenien mieltä, kun
luulet heidän tarvitsevan ruoskaa. Lakedaimonilaisia ei aja eteenpäin
mikään muu ruoska kuin laki, joka heillä on verensä sykähdyksissä.
Että he eivät valitse persialaisvaltaa, johtuu siitä, että he ovat
maistaneet vapautta. Mutta sinä, herra, sinä ymmärrät vain orjuutta."
Xerxes oli käynyt vakavaksi ja antoi tehdä pilkallisen kysymyksen:
"Mutta miten te sitten käytätte vapauttanne, uhkarohkea helleeni?
Eikö ole verrattain tyhmää antaa ylivoiman musertaa itsensä --
niinkuin sääsken, joka antaa norsun tölppäjalallansa polkea itsensä
kuoliaaksi mieluummin kuin siirtyy vähän?"
Demaratos antoi vastata:
"Lakedaimonilaiset säilyttävät vapautensa hamaan kuolemaan asti. Ne
eivät koskaan taivu sinun orjuuteesi, sillä heillä on yläpuolellansa
valtias, joka on sinua voimallisempi. He pelkäävät lakia vielä
enemmän kuin sinun orjasi pelkäävät sinua. He tekevät aina vain sen,
mitä laki heille käskee. Mutta laki määrää aina, että he eivät saa
paeta mitään orjuuttamaan pyrkivää valtaa, vaan että heidän pitää
pysyä lakinsa rajoissa ja joko voittaa tahi kuolla. Sinä tahdoit
tietää totuuden, suurkuningas. Jos se on katkera tahi järjetön
sinusta, niin olen vastedes vaiti. Puhuessani minä olen vain
seurannut sinun tahtoasi. Ja sinulle, herra, käyköön toivomuksesi
mukaan."
Demaratos nyökkäsi ja puristi huulensa yhteen. Xerxes nauroi hänen
tuikeaa ilmettänsä, mutta viittasi hänelle armollisesti, antoi
juomanlaskijansa ojentaa hänelle maljan viiniä, ja kun Demaratos
vuodatti sisällyksen mereen, käski hän sanoa hänelle, että kultamalja
oli hänen. Demaratos pisti sen viittansa poimuun, kumarsi yhtä
kepeästi kuin ennenkin ja meni.
Xerxes kulki nyt läpi Traakian, joka jo hänen isänsä sotaretken
ajalta oli persialaisten vallassa, asetti uusia päällysmiehiä
linnoitettuihin paikkoihin ja uuden varusväen valtaansa suojaamaan.
Hän oli viisas ja huolellinen valtias ja toimi joka taholla isiensä
viisautta ja Persian kansan pyhiä tapoja noudattaen. Mutta hän
kunnioitti niitä näkymättömiä voimia, jotka vieraassakin maassa
liikkuvat, ja niitä hän ei loukannut. Hän kiersi kunnianarvoiset
lehdot, joiden pyhyyttä hänelle ylistettiin. Hän uhrasi niille
paikallisille jumalvoimille, joiden vaikutusta hän ymmärsi. Mutta
ennen kaikkea hän muisti omaa jumalaansa ja hänen vaatimuksiansa.
Yli Strymon-joen kulki hän uutta siltaa myöten vasta sitten, kun
maagit olivat uhranneet pyhiä valkeita auringonhevosia ylimenon
onnistumiseksi. Kun hän Edonian maassa tuli seutuun, jota nimitettiin
"Yhdeksän tien mäeksi", tahtoivat maagit uhrata manan hengille;
he ottivat yhdeksän maan pojista ja tytöistä ja uhrasivat nämä
hautaamalla heidät elävinä.
Sitten menivät joukot yli Kalkidiken; laivasto kulki samaan aikaan
pitkin vastakaivettua kanavaa ja pääsi siten kiertämästä myrskyisen
Athos-vuoren niemen. Artachaies, joka oli johtanut rakennustyötä,
sairastui ja kuoli kuninkaan ollessa matkalla läpi Akanthoksen.
Hän oli kaikista persialaisista pisin, sillä hän täytti viisi
kuninkaallista kyynärämittaa neljää sormenleveyttä vaille. Hänen
äänensä oli niin kuuluva ja voimakas, että sen kuulivat kaikki ne,
jotka olivat kanavalla kaivamistyössä. Mutta nyt hän kaatui kuolemaan
niinkuin jättiläishonka, joka on väkevämpänsä kohdannut. Xerxes
rakennutti hänen kunniakseen tornin, nelikulmaisen kuin linnoituksen,
jonka portit ylhäällä antoivat joka ilmansuunnalle, ja hän saattoi
hänet hautaan kävellen paljaalla maalla ilman mattojen loistoa.
Korkealle torniin laskettiin Artachaies lepäämään niinkuin valtavan
kaivon suulle, ja taivaan suhajavasiipiset petolinnut lehahtivat
hänen hautakammioonsa ja söivät saaliinsa. Mutta Xerxes antoi piirtää
hänen nimensä ja muistosanansa torniin persian ja kreikan kielillä,
jotta helleenit saattaisivat lukea, mitä persialainen oli tehnyt
maansa ja herransa hyväksi.
Kaikkialla, missä Xerxes kulki, kokosivat kansat hänelle sotaväkeä.
Traakialaiset lisäsivät hänen sotajoukkoansa. Yksin makedonialaiset
helleeniläismielisen kuningas Aleksandroksen johtamina ottivat heidät
vastaan vieraanvaraisesti. Uusia laivoja liittyi hänen laivastoonsa,
joka kulki rinnakkain sotaväen kanssa Thermaan saakka.
Oli tullut kuuma, paahteinen kesä. Kuormajuhdat tyhjensivät
kaikki joet. Mutta helleenit tulivat suurkuningasta vastaan
vieraanvaraisesti ja kestitsivät hänen henkivartijoitaan. Tallit ja
lammikot vilisivät täynnänsä maa- ja vesilintuja, joita lihotettiin
persialaisten syödä. Maaviini helmeili kauneimmissa astioissaan.
Persialaiset istuivat heidän luonansa teltoissa yöt läpeensä juoden;
mutta päivän koittaessa he lähtivät ja ottivat kaikki mukaansa
lahjana ja saaliina. Luonto itse ei ollut yhtä vieraanvarainen.
Vuorilta tulivat leijonat nälkäisinä kesäisten öiden suojassa ja
tunkeutuivat persialaisten leirialueille. Hevosiin ja muuleihin ne
eivät koskeneet, mutta kamelien kimppuun ne kävivät ahnaasti ja
söivät minkä jaksoivat. Isot eläimet kiljuivat pimeässä, kun niiden
kylkiä ja kyttyröitä petojen kynnet raatelivat.
Thermasta Xerxes lähti matkaan ja läheni Thessaliaa. Hänen tulonsa
pelko oli aikoja sitten karkoittanut helleenien sotajoukon, joka
heti keväällä oli kokoontunut Tempe-laaksoon, kymmenentuhatta
peloponnesolaista ja ateenalaista, Themistokleen ja Evainetoksen
johtamina. Persialais-sotajoukon tulo viipyi, ja helleenejä
säikyttelivät joka päivä tiedot uusien, heidän takanaan olevien
kansojen ja kaupunkien siirtymisestä lähenevän suurkuninkaan
puolelle. Erityisesti heitä huolestutti Makedonian kuninkaan
lähettämä tieto siitä, kuinka hirveä hyökkäävä persialaisvoima
oli, ja että Tempe-sola saatettiin pitkin lännessä olevia vuoria
kiertää. Ateenalaiset ja lakedaimonilaiset päättivät senvuoksi
vihdoin taistelutta jättää solan. Kohta sen jälkeen, marssivat
Thessalian ratsumiehet Xerxestä vastaan ja antautuivat armoille.
Melkein koko Pohjois-Hellas paitsi Attikaa, Thespiaita ja
Plataiaita oli menetetty; niistä ei enää ollut saatavissa voimia
yhteiseen puolustautumiseen. Ja Peloponnesoksen valtojen ja Attikan
lähettiläät, jotka pitivät kokousta Korinton kannaksella, olivat
epätoivoisia ja neuvottomia siitä, mitä piti tehtämän ja kuinka
voimia saatettaisiin pitää koossa.
Xerxes ajoi Tempe-laaksoon, jossa Peneios-virta juoksee pohjoisen
Olympoksen ja eteläisen Ossa-vuoren välillä. Alati läheni päämäärä.
Thermasta persialaislaivasto lähti purjehtimaan ja alkoi kahakoida
helleenien laivojen kanssa, jotka etelästä tullen pysyttelivät
Euboian pohjoiskärjen ympärillä. Persialaiset valtasivat muutamia
laivoja, ja erään laivan keulassa he teurastivat sen miehistä
urhoollisimman onnea tuottavaksi enteeksi. Mutta erästä toisen laivan
urheaa miestä he sen sijaan koettivat kaikin voimin pelastaa, vaikka
hän todellakin oli melkein palasina. He hoitivat hänen haavojansa
myrhalla ja byssos-siteillä, he veivät hänet persialaisleiriin, he
hoitelivat häntä erikoisella hyvyydellä ja näyttivät hänelle koko
sotajoukon, mutta kaikista hänen tovereistansa he tekivät orjia.