Oletko huomannut, että aurinko on ajanut esiin kultaisilla
voittovaunuilla sinisestä riemuportista ja että sen sankarikaari on
niin varma ja valloittava?
Tietysti sinä sen olet nähnyt. Sillä tämä ilmiö on niin vanha kuin maa,
ja kuitenkin, se joka kerta uutuudellaan häikäisee.
Niin maa, se on ihmeellistä ihmeellisempi äiti, joka vuosi synnyttävä
uuden elämän, eikä se kuitenkaan koskaan vanhene. — Tai ehkä vanhenee,
mutta syntyy itse jälleen synnyttäessään.
Tämä on kevättä. Ei vielä kevään kevättä, lupauksen täyttymistä, vaan
kuitenkin enemmän kuin aavistus ja suurempi kuin toivo.
Ja toivokin on jo puolet elämää, onnen kaunis kaksoissisar.
* * * * *
Oletko tuntenut, että sinun otsaasi polttaa, kasvojasi kuumentaa ja
että sinun sieraimiisi pistää kummallinen kirpeys, jonka syytä sinä et
ehkä tajua?
Katso: Sinäkin heräät joka kevät uudestaan, synnyt, kasvat ja nouset
kukoistukseen, ja siksi elämän poltto kiertää otsallasi, kuumuus kulkee
kasvojasi pitkin ja sieraimiasi kirpaisee elävä henki.
Sinähän olet auringon ja maan lapsi, niitten siittämä, synnyttämä ja
sytyttämä, Sinussa asuu osa niiden voittoa ja jälleenheräämistä.
Ja sinullahan on pääsiäinen, oma pääsinpäiväsi, jonka mukana seuraa
suuri ja korkea sanoma lohdutuksesta ja lunastuksesta.
Pitkäperjantai on raskas ja masentava; se kuuluisi oikeastaan jonnekin
kaukaiseen painostavaan hämärään, sillä se muistuttaa Golgathaa, ristiä
ja riutumista.
Se on menneisyyttä. Muistoa, jota ei kannata ajatella, sillä sen ylitse
on eletty, ja nyt on tullut pääsinpäivä.
Nyt alkaa tarina riemusta ja onnesta, joille on tehtävä tiet tasaisiksi
ja portit avoimiksi.
Sinuun, meihin kaikkiin, yksilöstä yksilöön, sydämestä sydämeen,
sielusta sieluun.
Sillä me olemme kaikki samojen vanhempien, auringon ja maan, lapsia, me
olemme ihmisiä.
Ihminen!
Jos sinä olet isäsi, siittäjäsi auringon kaltainen, niin sinä astut
esiin voittajana, sankarina, joka osaa loistaa ja hymyillä.
Ja jos sinä äitiisi, maahan, tullut olet, niin sinä taidat alati syntyä
uudestaan — ja synnyttää.
Sinä osaat taidon olla itse riemua täynnä ja sytyttää riemua jokaiseen
rintaan, joka sinua lähenee.
Eikä silloin kukaan pysykään sinusta kaukana, sillä onnella ei ole
välimatkaa, eikä antava sydän rakenna muureja, vaan siltoja, joita
myöten on helppo tulla.
Ihminen!
Et sinä ole tomua ja tuhkaa, vaan suurta syntyä, sydäntä ja sielua,
joilla sinä maailmaa hallitset — jos vain itse tahdot.
Sillä sinähän se juuri olet maailma!