Julia (yksin).
JULIA.
Voi, minkaltainen
Ma olen! Mieliks' setäni sen verran
En tee, ett' itseäni soisin sen
Katsella. Itkeminen nyt mun oisi.
(Niiaa lukitun oven edessä ja sanoo
aivan hiljaa itsekseen, kädet ristissä.)
Jos setä sentään anteeks' antaa voisi!
(Panee kätensä sydämelleen,)
Salaisuus pieni mulla täällä on,
Jot' tietää setäni en suinkaan soisi,
Siks' olin äreä ja levoton;
Sen setä kulta anteeks' suokohon.
(Kääntyy ovelta taas pois.)
Miks' silloin juuri katseli hän mua,
Kun vaikeinta mun oli rauhoittua,
Kun, kuultuain tuon äkki-sanoman,
Ma poskieni tunsin palavan,
Kun aatosvirta aivoissani kiehui
Ja sydämessä murhe, riemu riehui?
Niin, murhe riemussani!
Hänt' tavata on riemun' autuain
Ja kuitenkin on murheellista
Mun nähdä ylevän tuon luopumista
Elonsa tarkoituksest', toiveistaan
Vähäisen rahasumman tähden vaan.
Hän lausui; taiteen maass', Italiassa,
Kun olen taiteen työssä ahkerassa
Ma vuodet ollut, sitten palajan
Kotimme rantaan, missä vartomassa
Mä tiedän olevan
Suu annahan viel' uskollisna mulle.
Sit' onnea ei ollut suotu sulle!
Sa saavuit, mainetta et voittamaan,
Sa kuvamaalarina saavuit vaan
Nyt tänne tähden kultakolikoitten,
Joidenka voimall' yli merten, soitten
Voi lentää, jotta päästä vuosien
Kentiesi vihdoin maahan taitehen
Matkustaa voisit turvissa sa noitten
Kappalten mykkien ja kuolleitten.
Kuink' oisikaan, jos nyt mä lähenen
Setääni, hälle lausuen: te voitten
Onnelliseksi tehdä Akselin;
Ja onni sen on onni mullenkin.
Kellenkä rahasummaanne te säästää
Aiotte? Akselin te voitte päästää
Osalla siitä maata kulkemaan.
Se rukous kyll' auttais; mut ma saan
Vait olla kihlauksestamme vielä,
Sill' Aksel lupasi, ett' taiteen tiellä
Ei kulkea hän tahtois kauemmin,
Jos joutuisi hän jonkun armoihin.
Sen uskonkin; ei ollut tyhjä sana
Se hältä vaan. Ma tunnen tarkkahan
Mielensä miehekkään ja kopean.
Ja nyt, nyt kun hän jälleen maalajana,
Kuin Ruotsiss' ennen, maalata mun saa,
Voinenko vielä häntä innostaa
Kuin ennen kukkanansa ihanana?
On mennyt koko vuosi jo
Mun koulunkäynti-aiastani.
(Pilkistää peiliin.)
Somempi mull' on käytös, vartalo
Kuin silloin, mutta silmänluonnissani
Tult' entist' ei; oh, kyynelkarpalo
Himmensi hiukan vaan nyt katsettani.
(Ovea liikutetaan.)
Ah, hetken saisin olla yksinän'!