v. Dann. Julia. Silimaalari.
(Maalari, pöntöllä ja pensseleillä, oven suussa
kumarrellen, maalingilla tahrattu etunahka edessä.)
JULIA (itsekseen).
Voi taivas, tuoko on se maalari?
Jo näky tuosta viiltää selkäpiitä!
(Kovaa )
Tää ei käy laatuun koskaan, setäni!
MAALARI.
Täss' on nyt, herra, kaikki maalinki,
Ei kannu kahteen maalaukseen riitä,
Täll' en voi koskaan -- --
v. DANN (kovasti vihastuneena maalarille).
Suori tiehesi!
Kirottu "en voi" kohta vie pois myötäs,
Käy Tryggin luo, hän palkitseepi työtäs.
MAALARI.
Siis enkö vielä työtä saa?
v. DANN.
Mun luonan' ette. Luunne korjatkaa!
MAALARI.
Teit' tahtonut en, herra armollinen,
Suututtaa, Työtä, vaikk' kuink' ankaraa,
Oi, antakaa, kun toimeen-tuleminen
On kaupungissa vaikeaa.
Siell' leipä on niin ahtahassa,
Ja vaimo sairas, lapsia
Siell' on kuin urkupiiput vinkumassa.
JULIA.
Oi älkää, setä, olko ankara!
v. DANN.
En voi, ei laatuun käy -- ei haastamista
Muut' ole! Tuo on oikein pirullista.
JULIA.
Mut mikä teitä voi näin suututtaa?
Nyt näyttäkää jo hälle hellyyttänne,
Niin lohdutusta raukka jälleen saa.
Te murratte jo miehen kielellänne,
Nyt hellä sana hälle lausukaa,
Väristä suokaa syksyn äänessänne.
v. DANN (tyynempänä).
Ei nähdä taida silmittä,
Herättää kuolleit', taivaalt' ottaa kuuta
Ei voi, eik' kylvää pilviin tähtiä,
Sit' ei voi, kaikkea voi muuta -- --
JULIA.
Voi käyttää hellempää myös suuta,
Kun sydän lämmin on lempivä.
v. DANN.
Sen heltymään sä, lapsi, vaan voit panna.
(Maalarille.)
Tuo "en voi" heitä nyt jo hiitehen.
(Ojentaa hänelle muutamia kultarahoja.)
Väriä tällä tuoda anna,
Äläkä sano sitten: en voi, en.
MAALARI.
Mut täss' on liikaa!
v. DANN.
Pois ma annan sen.
MAALARI.
Tää kulta kaikki --
v. DANN.
Vinkujoille kanna.
MAALARI.
Kuink' kiittää voin? --
v. DANN.
No mene alhaallen
Ja tuhraa loppuun sotkus siellä,
Ja tule sitten kuulemaan,
Mit' antaa aikaan sopivaan
Voin täällä välityötä vielä,
Jot' tehdä voit kyll' ilomiellä.
(Maalari menee.)