Se rauhallinen elämä, jota Nikolai ja Alix rakastivat, keskeytyi heidän
lähtiessään suorittamaan muutamia valtiollisia vierailuja ulkomaille.
Hovitavat vaativat, että keisarin oli vastattava kohteliaisuuteen,
jota ulkomaiden hallitsijat olivat osoittaneet hänelle ollessaan
henkilökohtaisesti tai edustajien kautta läsnä hänen kruunajaisissaan.
Ennen kaikkea hänen oli välttämätöntä näyttäytyä Pariisissa, koska
kuuluisa ranskalais-venäläinen liitto oli vahvistettava. Tämä liitto
oli ollut pitkän ajan ulkomaanpolitiikan pohdittavana Aleksanteri
III:n hallitessa, joka lopulta voitti ennakkoluulonsa tasavaltaista
hallitusmuotoa kohtaan, koska pelkäsi liittoa, jonka Saksa oli tehnyt
Itävalta-Unkarin ja Italian kanssa.
Keisarinna, joka oli näihin aikoihin "erikoisen arkaluontoisessa
tilassa", niinkuin hovien kiertokirjeissä hienosti sanottiin, halusi
välttämättä seurata keisaria, eikä tietysti pienokaista — heidän
esikoistytärtään suuriruhtinatar Olgaa — voitu jättää ottamatta
mukaan. Koska Venäjän rautateillä raideleveys on suurempi kuin
länsi-Euroopassa, oli rakennettu erikoinen keisarillinen juna. Se oli
sen junan jäljennös, jota kotimaassa käytettiin, niin että matkustajat
saattoivat käyttää omia salonkivaunujaan ja oman makunsa mukaan
järjestettyjä makuuvaunuja, minne tahansa menivätkin. Merimatkaa varten
oli käytettävissä vanha ystävä Poljarnaja Svesda, ja Kööpenhaminassa
oli juuri valmistunut uusi huvialus Standard, joka oli varta vasten
määrätty keisarillisen perheen tarpeisiin.
Ennen ulkomaille lähtöään keisari ja keisarinna kävivät
Nishni-Novgorodissa. Se on vanha kaupunki suuren Venäjän joen Volgan
varrella, ja sinne oli järjestetty teollisuus- ja taidenäyttely.
Tällä käynnillä oli historiallinen merkitys, koska tsaarien vanha
henkivartiosto (Rindi) herätettiin uudelleen eloon tätä tilaisuutta
varten valitsemalla siihen Moskovan varakkaimpien kauppiaiden poikia.
Heidän univormunaan, joka oli jäljennös saman väen alkuperäisestä
puvusta, oli pitkä, valkoinen, kärpännahalla reunustettu verkatakki,
jossa oli erikoisen korkea kaulus ja joka oli somistettu
kultapitseillä ja kirjailtu punaisella silkillä. Sitäpaitsi kuului
asuun valkoiset sahviaanisaappaat ja valkoisesta verasta valmistettu
korkea, jäykkä lakki, jossa oli kärpännahkainen reunus ja jalokivin
koristettu sulkatöyhtö. Takki, joka oli edestä avonainen, jätti
näkyviin tummanruskean silkkipaidan. Rindillä oli aseina välkkyvät
hopeiset tapparat ja kaulassa kalliista kivistä tehdyt kaulaketjut.
Moinen slaavilaishenkinen entisyyden loiston uudistamisyritys
muuttui naurettavaksi siitä syystä, että kun keisari kysyi eräältä
komealta nuorukaiselta hänen nimeään, tämä vastasi: "Meier, teidän
Majesteettinne!" sillä Venäjän kauppiaiden keskuudessa oli voimakas
saksalainen aines.
Ensimmäinen valtiollinen vierailu tehtiin Wieniin, Euroopan
vanhimman yksinvaltiaan keisari Frans Josefin luokse, joka järjesti
vieraittensa kunniaksi ja heidän nähtäväkseen Itävallan ikivanhojen
hovi juhlallisuuksien koko komeuden ja loiston. Nikolailla oli
seuralaisenaan ruhtinas Lobanov, ulkoministeri, joka käytti
tilaisuutta hyväkseen keskustellakseen itävaltalaisen virkaveljensä
kreivi Goluhovskin kanssa Turkissa vallitsevasta asemasta, siellä
kun oli parastaikaa taas yksi lukemattomia pulmakausia. Vietettyään
Wienissä muutamia juhlien ja kemujen täyttämiä päiviä Nikolai palasi
puolisoineen Venäjälle Kiovaan erään tuomiokirkon vihkiäistilaisuuteen.
Päästyään rajan yli Venäjän puolelle Nikolai pysähdytti junan erääseen
erikoisen kauniiseen paikkaan. Tällainen junien seisahduttaminen,
jota saattoi usein kestää tuntikausia, oli keisarillinen etuoikeus,
jota käytettiin välittämättä siitä aiheutuvasta vakinaisen liikenteen
häiriintymisestä. Nikolai ja Alix menivät kävelemään, ja lähetettiin
kutsumaan ruhtinas Lobanovia, koska keisari halusi keskustella hänen
kanssaan Wienin neuvottelujen tuloksista. Tuskin ministeri oli
astunut junasta maahan, kun hän alkoi voida pahoin ja kuoli samassa
verenvuotoon aivoissa ennättämättä kertoa herralleen, millaisia
päätöksiä oli saanut aikaan kreivi Goluhovskin kanssa. Tämän surullisen
tapauksen vaikutus haihtui Kiovaan tultaessa, jossa viranomaiset ja
porvaristo olivat valmistaneet loistavan vastaanoton.
Kiova, vanha pääkaupunki, joka oli jo kaupunki silloin, kun Moskova oli
metsää ja Pietari suota, sijaitsee leveän Dnjeprin korkealla äyräällä.
Sen kirkot ovat Venäjän vanhimpia, ja _Petsherskaja lavra_, luostari,
salaperäisine luolineen ja maanalaisine käytävineen, joissa oli
muumioina pyhimysten ja marttyyrien ruumiita, on kansan kunnioituksen
esineenä, johon tuhansittain pyhiinvaeltajia saapuu saamaan
synninpäästön ja paratiisinlupauksen. Vanhoina aikoina Kiova oli sen
suuriruhtinas Vladimirin asuinpaikka, joka oli nuoruudessaan pakana,
mutta joka otettuaan vaimokseen kahden bysanttilaisen keisarin sisaren
kääntyi kristinuskoon ja antoi sitten kastaa alamaisensa ajamalla
heidät Dnjepriin. Neljän edellisen hallitsijan aikana oli rakennettu
muistopatsasta Pyhälle Vladimirille. Nyt se oli päätetty juhlallisesti
vihkiä nuoren keisarin ja hänen rakastettavan keisarinnansa
läsnäollessa, mikä tilaisuus olisi Moskovan kruunajaisjuhlallisuuksien
arvokas jatko. Niinikään piti paljastettaman eräällä kaupungin aukiolla
keisarin isoisän isän Nikolai I:n pronssinen kuvapatsas.
Hartain ja innokkain mielin Alix otti osaa oikeauskoisen kirkon suureen
uskonnolliseen juhlaan. Hän oli syvästi liikutettu kokemuksestaan
ja mieltynyt siihen. Keisari ja keisarinna kävelivät upeisiin
juhla-asuihin ja päähineisiin vaatetettujen pappien jäljessä.
Juhlakulkue, jossa kannettiin kunnioittavasti pyhäinkuvia ja pyhiä
lippuja, kiersi rakennuksen sisään ja taas ulos voimakkaiden kuorojen
laulaessa virsiä ja sinisen suitsutuksen kohotessa tyyneen ilmaan
tahdissa heilutetuista suitsutusastioista. Sitten käytiin Petsherskaja
lavrassa, jossa keisaripari suuteli hurskaasti pyhäinjäännöksiä.
Valitettavasti synkisti juhlallisuuksia uutinen, että muuan huvilaiva
oli mennyt pohjaan Dnjeprillä ja vienyt mukanaan melkein kaksisataa
henkeä vedenalaiseen hautaan. Mutta keisarillinen juna kiidätti jo
Nikolaita ja Alixia pois Kiovasta Schlesian rajaa kohti, josta ei ollut
enää pitkä matka Breslaun teollisuuskaupunkiin. Siellä Vilhelm II
odotti heitä valtavan suurten sotaväenosastojen etunenässä.
Saksan keisarin tarkoituksena oli voittaa nuoren keisarin ystävyys.
Aleksanteri III oli kohdellut saksalaista virkaveljeään kylmästi, mikä
pantiin hänen tanskalaisen puolisonsa, keisarinna Maria Feodorovnan
syyksi. Vilhelmillä oli mielestään oikeus saada osakseen Alixin
taholta kiitollisuutta, koska hän oli avustanut Alixin ja Nikolain
avioliiton solmiamista. Niinikään Vilhelm odotti Alixin muistavan,
että hän oli saksalainen prinsessa. Mutta Alix ajatteli mieluummin
itseään Ison-Britannian kuningattaren tyttärentyttärenä. Sitäpaitsi hän
oli sekä kasvatukseltaan että taipumuksiltaan täysin englantilainen.
Alixista tuntui Saksan keisarin suojeleva asenne vastenmieliseltä,
minkä vuoksi hän kohtelikin tätä harkitun kylmästi. Nikolai taas oli
puolestaan perinyt isänsä vaistomaisen vastenmielisyyden Vilhelm II:ta
kohtaan, jonka ystävälliset ehdotukset saivat Nikolain vain lyhyiksi
hetkiksi unohtamaan pohjimmaisen tunteensa. Se malja, jonka Vilhelm II
esitti Breslaun hovikemuissa, oli täynnä ylivuotavaa tunteellisuutta.
Nikolain vastaus oli kylmä ja muodollinen. Vilhelm II ei pelästynyt
tästä, vaan tarjosi huvipurtensa viemään keisarilliset vieraat Kielistä
Tanskaan. Tähän ehdotukseen vastattiin kohteliaan kieltävästi sillä
tekosyyllä, että Poljarnaja Svesda oli jo valmiina matkaa varten.
Kielissä käytiin vieraisilla Preussin prinssin Heinrichin luona, joka
oli Saksan armeijan suuramiraali ja Vilhelm II:n veli. Hänen puolisonsa
oli Irene, keisarinnan vanhempi sisar. Sitten Poljarnaja Svesda vei
matkustajat Kööpenhaminaan, jossa heitä vastassa oli leskikeisarinna
Maria. Hän oli nuorempien lastensa suuriruhtinas Mikaelin [64] ja
suuriruhtinatar Olgan [65] kanssa iäkkäiden vanhempiensa luona
Bernstorffin linnassa. Nikolai oli ylpeä voidessaan näyttää kaunista
puolisoaan tanskalaisille sukulaisilleen. Vietettyään muutamia päiviä
Bernstorffissa Nikolai ja Alix menivät vieraisille Kreikan kuninkaan
luokse hänen huvilaansa Smidstrupiin.[66] Mutta kuningatar Viktoria
odotti kärsimättömästi saadakseen lausua tervetulleeksi tyttärensä
tyttären, ja keisarillinen seurue nousi uuteen Standardiin, joka
lähti Poljarnaja Svesdan saattamana Pohjanmeren poikki Edinburghin
satamaa Leithiä kohti. Tämä oli keisarinnan ensimmäinen matka sillä
huvipurrella, josta tuli seuraavana vuonna hänen uiva kesäkotinsa. Kun
sota myöhemmin teki lopun tästä retkeilemisestä, hän aina muisteli
kaihomielin ja kaivaten Standardia.
Oli kuningatar Viktorian onnellisen hallituksen kuudeskymmenes vuosi,
ja Iso-Britannia ja koko imperium tekivät valmistuksia juhliakseen
tätä tapausta asiaankuuluvalla komeudella. Kuningattaren rakkaimman
lapsenlapsen saapuminen herätti sen vuoksi erikoista huomiota yleisön
keskuudessa, hän kun oli mahtavan keisarin puolisoksi jouduttuaan
vielä lisännyt heidän hallitsijattarensa nimen loistoa. Hallitus,
joka innokkaasti halusi päästä hyviin väleihin nuoren keisarin
kanssa, suostui mielellään kuningattaren toivomukseen, että keisari
ja keisarinna otettaisiin vastaan komeasti. Forth-vuonoon kokoontui
rannikkolaivaston aluksia ottamaan vastaan keisarillista huvialusta sen
lähestyessä Leithiä. Walesin prinssi, seurassaan pääministeri lordi
Salisbury ja Venäjän lähettiläs, lähti höyrylaivalla lausumaan keisarin
ja keisarinnan tervetulleiksi ja tuomaan heidät Leithin satamaan.
Satamassa oli koolla ylhäisiä henkilöitä ja Leithin ja Edinburghin
kaupungin viralliset edustajat. Linnan tykit ampuivat kunnialaukauksia
keisarin ja keisarinnan ajaessa Walesin prinssin seurassa asemalle
avonaisissa vaunuissa, joita veti neljä hevosta, selässään ratsastajat.
Asemalla oli valmiina ylimääräinen juna, joka veisi heidät pohjoiseen,
Ballateriin Ylämaahan, josta ajotie johtaa Balmoralin kuninkaalliseen
linnaan.
Oli ryhdytty varokeinoihin, jotta ei junaa olisi saatu räjähdytetyksi
ilmaan. Kevyt veturi lähetettiin samaa raidetta etukäteen. Joukko
englantilaisia poliiseja ja venäläisiä salapoliiseja matkusti
itse junassa, ja raiteiden luona kierteli vartiona rautatieyhtiön
toimihenkilöitä ja paikkakunnan konstaapeleita. Tällaiset toimenpiteet
eivät olleet aiheettomia, sillä Scotland Yardin oli onnistunut
paljastaa salahanke keisarin räjähdyttämiseksi. Saatuaan Amerikasta
varoituksen Ison-Britannian poliisiupseerit olivat toimimalla
nokkelasti Belgiassa ja Ranskassa saaneet selville lähellä Antverpeniä
täydellisesti varustetun työpajan, jossa valmistettiin pommeja.
Muutamia miehiä pidätettiin rikoksen avustajina. Huomattavin heistä
oli F. Tynan, tunnettu irlantilais-salaliittolainen, jonka uskottiin
neljätoista vuotta aikaisemmin olleen salaperäinen Numero Yksi sen
"Voittamattoman" suunnitelman päämiehenä, joka johti lordi Frederick
Hamiltonin ja herra Burken murhaan Phoenixin puistossa Dublinissä.
Varokeinot, joihin ryhdyttiin Venäjän yksinvaltiaan suojelemiseksi,
eivät suinkaan jättäneet herättämättä yleisössä uteliaisuutta. Ihmiset
puhuivat henkeään pidättäen salaperäisistä anarkisteista ja hirveistä
murhahankkeista, joilla ei usein ollut pienintäkään perustusta.
Granny oli järjestänyt rakkaan Alixinsa vastaanoton ylämaalaiseen
tapaan. Asemalla Ballaterissa komppania historiallisen Mustan
vartioston miehiä oli kunniavartiostona, ja Skotlannin Harmaat,
jotka olivat yhtä kuuluisia ja joiden kunniaeverstiksi Nikolai
oli nimitetty, saattoi avonaisia vaunuja. Niissä keisarilliset
vieraat lähtivät Balmoraliin neljän harmaan hevosen vetäminä.
Kuningattaren säkkipillinsoittajat ottivat vieraat vastaan
kimeällä tervetuliaistoitotuksella ja soittivat sitten koko matkan
saattueen jatkaessa matkaansa linnaan. Kun oli jo pimeä, niin
Balmoralin ylämaalaiset marssivat taajoina riveinä juhlakulkueen
kahden puolen kantaen pihkaisia soihtuja kokkotulien palaessa
lyhyiden välimatkojen päässä pitkin tien vartta. Iäkäs kuningatar
tuli keisaria ja keisarinnaa kunnioittaakseen ulos portaille
heitä vastaan. Hän lausui liikutettuna Alixin tervetulleeksi ja
otti Nikolain sydämellisesti vastaan. Balmoralin vierailu kesti
viikon, jonka kuluessa Nikolailla oli tilaisuus ampua lähiseudulla
metsälintuja ja ottaa osaa hirven väijyntämetsästykseen. Sillä
välin kuningatar ja Alix tekivät ajelumatkoja käyden katsomassa ja
ihailemassa mielinäköaloja. Kun Venäjän hallitsijapari istutettuaan
pari puuta muistoksi lähti Balmoralista Portsmouthiin, he saivat
osakseen samanlaisia kunnianosoituksia kuin tullessaankin. Verrattuna
nykyaikaiseen matkustamiseen on huvittavaa panna merkille, ettei siinä
ylimääräisessä junassa, jolla he matkustivat Skotlannista, ollut
ruokailuvaunua, vaan täytyi pysähtyä, ensin Prestoniin ja sitten
Oxfordiin, jotta matkustajat saattoivat nauttia aamiaisen ja lounaan
rautatieravintoloissa.
Portsmouthissa oli koolla meri- ja maavoimien upseereja täydessä
paraatiunivormussa ottamassa juhlallisesti vastaan keisarin.
Keisarillisen seurueen siirtyessä huvialukseensa, kajahduttivat
rannikkolaivaston tykit jäähyväislaukaukset. Keisarin alus liukui
Kanaaliin brittiläisten laivojen seuraamana. Puolimatkaan päästyä
oli vastassa Ranskan laivasto, joka nyt otti tehtäväkseen saattajan
velvollisuudet. Oli kova aallokko, mutta Nikolai ja hänen puolisonsa
tulivat komentosillalle katsomaan, kuinka brittiläiset sotalaivat
kääntyivät moitteettomassa järjestyksessä kotiin päin ranskalaisten
siirtyessä niiden tilalle keisarillisen aluksen ympärille: siinä oli
enne tulevasta englantilais-ranskalais-venäläisestä liitosta.
Britannian väestö oli osoittanut vilkasta mielenkiintoa keisarillisten
vierailua kohtaan ihaili mielellään Venäjän keisarinnana prinsessa
Alixia, jonka se tunsi hyvin kuningattaren tyttärentyttärenä ja
"prinsessa Alice vainajan" tyttärenä. Mutta ylhäisön seurapiireissä,
joissa vallitsivat näihin aikoihin ankarat viktorialaiset hovitavat,
katseltiin paheksuen keisarinnan jonkin verran kevyttä makua pukujen
valitsemisessa. Täytyy pakostakin hiukan hymyillä, kun lukee
kunnianarvoisesta Graphicista seuraavan jäykän uutisen:
Niin viehättävä ja suloinen kuin Venäjän keisarinna onkin, täytyy
toivoa, ettei hän joudu määräämään meidän muotejamme eikä saa
meikäläisiä matkustelemaan niin hienoissa vaatteissa kuin Hänen
Keisarillinen Majesteettinsa matkustaa. Hän nousi maihin eräältä
merimatkalta vaaleansinisessä puvussa, päässään sinivalkoinen hattu
ja hartioillaan metsävuohen vasikan nahasta valmistettu viitta, jota
koristi valkoisista kameelikurjen höyhenistä valmistettu kaulus.
Eräälle pitkälle rautatiematkalle hän lähti vaaleanpunaisessa
silkkipuvussa ja hempeässä, heliotroopin värisessä viitassa, päässään
valkoinen hattu. Samalla retkellä Connaughtin herttuattarella oli
yllään "todellinen englantilainen puku" — tummanruskeasta, paksusta
villakankaasta tehty kapeakauluksinen kävelypuku.
Tuo hieno puku, se kun oli sopimaton sellaiselle nokiselle matkalle,
jollaisiin Englannin asukkaat ovat tottuneet, näyttää tehneen melkoisen
vaikutuksen, sillä tyyni Timeskin kertoi laveasti, kuinka keisarinnalla
oli yllään "vaaleanpunainen, laahuksella varustettu silkkipuku,
heliotroopin värinen matkatakki, johon kuului valkoisilla pitseillä
koristettu viitta ja valkoinen turkiskaulus. Päässään hänellä oli
viittaan sopiva pieni hattu, joka oli koristettu heliotroopeilla,
valkoisilla ja vaaleansinisillä kukilla".
Ranskan matka oli tarkoitettu todistamaan maailmalle, että näitä kahta
valtakuntaa yhdistivät ystävyyssiteet, ja sen se todistikin. Ranskan
hallitus ja asukkaat tekivät parhaansa tervehtiäkseen Nikolaita
ystävänään ja liittolaisenaan. Siitä hetkestä lähtien, jolloin
Venäjän keisaripari laski jalkansa Cherbourg'issa maihin, tulvahti
heitä vastaan sellainen vieraanvaraisuus, joka kohosi paljon yli
sen, mitä virallisen ohjelman rajojen sisäpuolelle olisi kuulunut.
Nikolai sai parisilaisilta osakseen sellaisia suosionosoituksia, joita
hän ei olisi koskaan voinut odottaa omassa maassaan. Ranskalaiset
osoittivat kaikin mahdollisin tavoin ylenpalttista iloaan saadessaan
nähdä keskuudessaan Venäjän keisarin, jonka isä oli luvannut seisoa
Ranskan rinnalla Saksan ylivoimaa vastaan. Tämä vierailu oli myöskin
keisarinnalle henkilökohtainen voitto. Hän valloitti parisilaisten
sydämet rynnäköllä, ei sanoillaan — hän ei ylipäänsä puhunut mitään
— vaan poikkeuksellisella kauneudellaan. Hänen kauneutensa oli
silloin kukkeimmillaan, ja äitiys oli lisännyt hänen kasvoilleen
pehmeän pyöreyden, joka teki ne viehättäviksi. Tyytyväisyys tämän
vierailun menestymisestä, hänen rakkaan miehensä menestymisestä, sai
hänet katselemaan maailmaa ystävällisesti ja täytti hänen silmänsä
loistolla. Hänet tunnustettiin juhlamenojen päätyttyä ehdottomasti
kauneuden kuningattareksi. Juhlallisuuksien viehättävin vaihe oli sen
uuden sillan vihkiminen, joka yhdistää rohkeasti toisiinsa Seinen
molemmat rannat matalana kaarena ja jonka koko maailma tuntee keisari
Aleksanteri III:n siltana. Valkopukuinen keisarinna oli suloinen näky.
Ryhmä valkoisiin pukeutuneita tyttöjä lähestyi kantaen heille kaunista
hopeasta taottua maljaa, joka oli Parisin kaupungin lahja vierailleen.
Keisarinna astui askeleen lähemmäksi ottaakseen sen vastaan, ja jotka
hänet silloin näkivät, eivät koskaan unohda sen hetken muistoa.
Ennen Ranskasta lähtöään keisarilliset vieraat kävivät Parisista käsin
Châlons'ssa jossa Ranskan armeijalla oli seitsemänkymmenentuhannen
miehen paraati Venäjän yksinvaltiaan kunniaksi samalla kentällä, jossa
roomalaisgallialaiset joukot olivat voittaneet hunnit. Niinikään he
kävivät Reimsin kunnianarvoisessa tuomiokirkossa, jossa enemmän kuin
kahdeksansataa vuotta aikaisemmin eräs venäläinen prinsessa, Kiovan
suuriruhtinaan Jaroslavin tytär Anna, oli vihitty Ranskan kuninkaan
Henrik I:n kanssa. Se slaavinkielinen evankeliumien käsikirjoitus,
jonka hän toi mukanaan myötäjäistensä joukossa, on vieläkin olemassa.