Leveä puistokatu, joka on niin täynnä ihmisiä, ettei voi erottaa
toisistaan jalkakäytäviä ja keskikatua, näyttää ylhäältä päin mustalta
joelta, joka virtaa hitaasti kapeassa uomassaan, jonka äyräinä on
palatseja ja komeita rakennuksia. Sivukaduilta tulvii uusia joukkoja,
mikä aiheuttaa pyörteitä ja vastavirtauksia. Liikehtiminen lakkaa
vähitellen, alhaalla näkyy päitä yhtenä merenä. Kaukaa alkaa kuulua
kohinaa kuin veden pauhua koskessa. Parvekkeelta näemme mustan
esineen halkovan itselleen tietä tungoksen lävitse. Huuto on korvia
huumaava, ja väkijoukko kohisee ajopelien ympärillä, joita vetää kaksi
suurta, harmaata hevosta komean ajajan hoidellessa ohjaksia ja kahden
tulipunaiseen univormuun puetun kasakan seisoessa korkealla vaunujen
takana. Vaunuissa on jotakin valkoista — suloinen näky, vaalea pää
kumartelee oikealle ja vasemmalle. Vaunuissa istuva mies kohottaa
kättään tervehdykseksi.
Vastapäätä olevan Anitshkovin palatsin portit lentävät auki, ja harmaat
hevoset, jotka näyttävät ikäänkuin uivan mustan joukon lävitse,
saapuvat perille komeassa kaaressa. Kuuluu kimeä torvenpuhallus,
joka on merkkinä kunniavartiostolle asettumisesta kunnia-asentoon.
Vielä toinen puhallus, kun ajopelit vierivät palatsin pihalle.
Portit paukahtavat taas kiinni, ja ihmisaalto ryntää niitä vastaan
ikäänkuin koettaen vielä kerran saada kiinni tuosta valkoisesta näystä.
Tällaisena muistaa keisarinna Aleksandran vihkiäispäivän tämän kirjan
tekijä, joka oli silloin nuori poika. Hän muistaa samalla parvekkeella
seisoneiden huomautukset: "Niin pian hautajaisten jälkeen vietetyt häät
eivät voi olla onneksi".
Pietari-Paavalin synkän linnoituksen graniittivalleilla lepäävät tykit
ovat alkaneet jymähdellä varhain aamulla. Leskikeisarinna Maria heräsi
säpsähtäen ja nousi istumaan vuoteessaan kuunnellen kumeaa pauketta.
Eräänä toisena talviaamuna melkein kolmekymmentä vuotta sitten samat
tykit olivat ilmoittaneet hänen oman vihkiäispäivänsä aamua... mutta
parempi oli olla ajattelematta menneitä aikoja, sillä tänään hän ei
ottaisi ylleen lesken surupukua, koska oli hänen vanhimman poikansa,
keisari Nikolain, hääpäivä. Se oli lykätty mahdollisimman kauas
hautajaisten jälkeen, mutta tänä aamuna vihkiminen oli ehdottomasti
suoritettava, koska iltapäivällä alkaisi venäläisten ankara paasto,
jolloin kirkko kieltäytyy suorittamasta avioliittosakramenttia.
Tämä päivä sattui muutoin olemaan leskikeisarinnan syntymäpäivä.
Kuinka onnellinen hän olikaan aina ollut tuon päivän koittaessa,
mutta paras oli olla muistelematta niitä asioita! Nyt oli hänen
rakkaan Nikolainsa syntymäpäivä, ja hän oli luvannut nousta varhain
tarjoillakseen itse aamiaisen rakkaalle lapselleen! Sen jälkeen täytyi
pukeutua juhlallisuuksia varten. Nikolai kulta, poikaparka, oli onnen
huumauksessa. Tapa vaati, ettei hän saanut nähdä morsiantaan edellisenä
iltana, mutta hän oli istunut keisarinna Marian kanssa myöhään
valveilla. Hän itse kertoo päivän vaiheista seuraavasti:
Marrask. 14 p., maanantai. Vihkiäispäiväni. Aamukahvin jälkeen koko
perhe meni pukeutumaan. Otin ylleni husaarinunivormun ja klo 11 ajoin
Mishan kanssa Talvipalatsiin. Koko tien varsi oli täynnä ihmisiä,
jotka odottivat näkevänsä, kun äiti ajaisi ohitse Alixin kanssa. Sillä
aikaa kun viimeksimainittua puettiin malakiittisalissa, me kaikki
odotimme arabialaisessa vierashuoneessa. Klo 12.10 juhlakulkue lähti
suureen kirkkoon, josta minä palasin naineena miehenä. Minulla oli
sulhaspoikina Misha, Yrjö, Kyril ja Sergei. Malakiittisalissa suku
lahjoitti meille suunnattoman hopeajoutsenen. Vaihdettuaan pukua
Alix asettui minun viereeni ajopeleihin, joita neljä hevosta veti,
ja niin lähdimme Kasanin tuomiokirkkoon edelläratsastajan perässä.
Kadut olivat niin täynnä ihmisiä, että saatoimme vain vaivoin päästä
eteenpäin. Anitshkovin palatsin pihalla meidät otti kunniatervehdyksin
vastaan kaartin ulaanien kunniavartiosto. Äiti odotti huoneissamme
ojentaakseen meille leipää ja suolaa. Koko illan istuimme kirjoitellen
vastaussähkösanomia. Söimme päivällistä klo 8 ja menimme levolle,
koska Alixilla oli päänsärkyä.
Paljoa ennen puolta yhtätoista, joka oli määrätty kokoontumisajaksi,
vieraita alkoi kerääntyä Talvipalatsin saleihin. Tästä palatsista
Nevski Prospektin varrella olevaan Anitshkovin palatsiin, joka oli
keisariperheen asuntona, ja pienen matkan päässä sen takana olevaan
suuriruhtinas Sergein palatsiin, jossa keisarin morsian oli tähän
asti asunut, katselijoiden laumoja alkoi kokoontua ja tunkeutua
kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, joihin kadun varrella riveissä
seisovat sotamiehet suinkin sallivat heidän mennä. Tämän kolmatta
kilometriä pitkän kadun varrelle oli sijoitettu valiojoukkoja
kaartin rykmenteistä. Kunniavartiostonaan ulaani- ja husaarijoukot
keisarillinen morsian ajoi talvipalatsiin vähän yli yhdentoista
eläköönhuutojen kaikuessa ja vetäytyi yksityishuoneisiin hovinaistensa
kanssa. Tsaari, leskikeisarinna, Tanskan kuningas ja Walesin prinssi
puolisoineen ajoivat myöskin Anitshkovin palatsista samoihin aikoihin.
Talvipalatsin suuret vastaanottohuoneet, joiden vertaisia ei koon
eikä upeuden puolesta ole muualla koko Euroopassa, olivat tungokseen
asti täynnä väkeä, jonka kultapitsit, jalokivet ja loistavat
univormut olivat kirkkaassa sähkövalaistuksessa mitä monivärisin,
silmiä huikaiseva näky. Joka saliin ohjasivat yläluokan jäseniä,
hovihenkilöitä, erilaisten arvonimien omistajia ja monen eri säädyn
jäseniä juhlamenojen ohjaajat, joita seisoi ovien kummallakin puolen
pitäen hääsaattuetta varten vapaana kapeaa käytävää huoneiden keskellä.
Kappelin ovella olivat metropoliitta ja papit koolla upeissa
kaavuissaan ja messupäähineissään. Asesaliin, jonka seiniä koristivat
kulta- ja hopealevyt, olivat asettuneet Venäjän seurapiirien naiset
hovipuvuissaan ja päässään helmillä kirjaillut samettikorut ja pitkät,
valkoiset harsot. Sitäpaitsi siellä oli ylhäisöä ja neljän ylimmän
luokan virkamiehiä. Viereisessä kenttämarsalkkojen salissa, jossa
oli viimeksimainittujen luonnollisen kokoiset muotokuvat seinillä,
sekä Pietari suuren valtaistuinsalissa oli koolla kunnallishallinnon
edustajia ja pormestareja, Venäjän ja ulkomaan kaupan, koti- ja
ulkomaisen sanomalehdistön edustajia. Brittiläistä kauppiassäätyä
edustivat tunnettujen Hubbardin, Clarken ja Millerin toiminimien
päämiehet. Niinikään oli saapuvilla tatarilaisia ja muhamettilaisia
kauppiaita, joiden monenkirjavat pitkät silkkitakit antoivat väriä
näytelmälle. Nikolai I:n eteishuoneessa ja salissa, joista jälkimmäinen
oli palatsin suurin huone, olivat koolla tsaarin sotilasesikunnan
jäsenet, suuriruhtinaiden ja ulkomaisten hallitsijoiden palveluksessa
olevat upseerit sekä vakinaisessa palveluksessa olevia meri- ja
maaväenupseereja. Seuraavassa huoneessa, konserttisalissa, odottivat
hovin ylimmät virkamiehet sekä keisarinnojen ja suuriruhtinattarien
hovirouvat ja -neidot. Konserttisalin takana oli yksityisiä
huoneistoja, m.m. Malakiittisali, josta keisarillinen saattue
lähti noin 12.30. Kun suuret ovet avattiin sen edessä, kuului taas
linnoituksen tykkien tervehdyslaukauksia. Ensin tuli kaksitellen
tulipunaisiin puettuja palvelijoita ja sitten ainakin sataviisikymmentä
eri arvoista kamari- ja hoviherraa sekä seremoniamestaria.
Hovimarsalkka ja muutamat hänen apulaisensa astelivat kultaisine
virkasauvoineen hääseurueen edellä.
Leskikeisarinna ilmestyi näkyviin isänsä, Tanskan kuninkaan
taluttamana. Hänellä oli yllään upea valkoinen hovipuku ja päässään
helmistä ja timanteista valmistettu pikku kruunu. Heidän perässään
tuli nuori tsaari punaisessa husaariunivormussaan taluttaen
morsiantaan, jolla oli yllään hopeabrokaadista valmistettu puku. Sen
tavattoman pitkää laahustinta kantoi neljä kamariherraa. Päässään
hänellä oli timanttikruunu, jonka yläpuolelle kohosi oranssinkukista
punottu seppele. Kukat oli tuotu Puolasta Varsovan keisarillisesta
kasvihuoneesta. Hänen hartioillaan riippui raskaissa laskoksissa
kärpännahkalla reunustettu, kultakudoksinen viitta, jota sitäkin
kannattivat hänen laahustintaan kantavat arvohenkilöt.
Walesin prinssi oli pukeutunut venäläiseen rakuunaunivormuunsa, ja
Walesin prinsessalla oli yllään upea hovipukunsa, jota koristivat
hovisulat ja Englannin naisten hänelle lahjoittamat jalokivet.
Yorkin herttualla oli yllään brittiläinen meriväenunivormu. Hessenin
ritarikunnan merkki oli tsaarilla ja useimmilla suuriruhtinailla ja
prinsseillä. Kaikki muut keisarillisen perheen jäsenet kävelivät
saattueessa, ja upseerit ja naiset ulkomaisten kuninkaallisten
henkilöiden seurueiden keralla. Venäläiset hovineidot, jotka kävelivät
heidän jäljessään, olivat puettuina tulipunaisilla samettilaahuksilla
koristettuihin valkoisiin silkkipukuihin päässään pukuihin sopivat
valkoiset harsot. Hääsaattueen liikkuessa hitaasti suurten salien
läpi kirkkoon joka saliin sijoitetut kunniavartiostot tekivät kunniaa
paljastetuin miekoin, ja kummallakin puolella tungoksessa seisova
vierasjoukko kumarsi syvään. Kun ei kirkko ollut tarpeeksi suuri edes
viidennekselle neljättätuhatta henkeä käsittävästä hääseurueelta,
pääsivät vain harvat sisään keisariperheen jäljessä, m.m.
diplomaattikunta, joka oli kokoontunut Pyhän Yrjön valtaistuinsaliin.
Venäjän kirkon säätämä vihkimismuoto on kaikille samanlainen, ja
siihen kuuluu kolme osaa, joista ennen vanhaan useimmiten kukin
suoritettiin erikseen. Ensimmäisenä tapahtui kihlaaminen eli sormusten
paneminen ja vaihtaminen, sitten "avioliittoon kruunaaminen", joka
on avioliiton varsinainen sakramentti ja johon sisältyy Vapahtajan
ja Neitsyt Marian kuvilla koristettujen kullattujen tai kultaisten
kruunujen pitäminen, sekä lopuksi "kruunujen syrjäänpaneminen".
Toimitus aloitettiin tavanomaisella litanialla, johon kuoro otti
osaa, sekä kahdella lyhyellä rukouksella. Sitten annettiin sytytetyt
kynttilät morsiusparin käsiin, ja toimitusta suorittava pappi heilutti
suitsutusastiaa. Tätä ennen alttarille asetetut kihlasormukset toi
sitten kultaisella tarjottimella pappi, joka teki niillä ristinmerkin
vihittävän parin edessä lausuen ensin sulhaselle: "Jumalan palvelija
Nikolai ottaa aviokseen Jumalan palvelijan Aleksandran". Samaa kaavaa
noudatettiin, kun tehtiin ristinmerkki morsiamen edessä. Sitten morsian
ja sulhanen vaihtoivat sormuksia kolme kertaa. Sen jälkeen seurasi
rukous, jossa anottiin Kaikkivaltiaan siunausta vihityille, minkä
jälkeen viritettiin liturgia keisarillisen perheen kunniaksi. Sitten
laulettiin seitsemäskahdeksatta psalmi kuoron esittäessä oman osansa
kaikkien säkeistöjen välissä. Niiden kysymysten lisäksi, jotka kuuluvat
asiaan englantilaisen kirkkokäsikirjan mukaan, pappi kysyi morsiamelta
ja sulhaselta kummaltakin erikseen: "Oletko koskaan luvannut itseäsi
toiselle?" Sitten taas seurasi litania ja pitkiä rukouksia. Sen jälkeen
tuotiin kaksi kruunua, joilla kummallakin pappi teki ristinmerkin.
Tämän jälkeen hän ojensi ne sulhaspojille, jotka saivat pitää niitä
sulhasen ja morsiamen pään yläpuolella jälkimmäisen kävellessä
ensiksimainitun jäljessä kirkon keskelle asetetun pienen rukousalttarin
ympäri. Pappi liitti heidän kätensä yhteen kaapunsa alla ja talutti
heitä juhlamenojen tässä vaiheessa. Kruunuja pitelivät keisarillisen
morsiusparin päiden yläpuolella muutamat naimattomat suuriruhtinaat
vuorotellen. Juhlatoimituksen viimeisenä osana oli lyhyt rukous,
jonka jälkeen morsiuspari suuteli jumalankuvia ja otti vastaan suvun
onnittelut.
Hääsaattue palasi palatsin salien läpi yksityishuoneisiin samassa
järjestyksessä kuin edellä on mainittu vain se erotuksena, että
keisari ja hänen morsiamensa, joka nyt oli keisarinna Aleksandra
Feodorovna, kävelivät leskikeisarinnan ja Tanskan kuninkaan edellä.
Pian tämän jälkeen keisarilliset palasivat Anitshkovin palatsiin
kansan tervehtiessä heitä haltioissaan. Leskikeisarinnan sekä tsaarin
ja tsaarittaren keveitä hovivaunuja veti kumpiakin neljä harmaata
hevosta edelläratsastajien jäljessä, ja heidän edellään ratsasti kaksi
kasakkaa raivaamassa tietä. Kenties tahallisena vastakohtana äskettäin
hautajaisissa noudatetulle mielettömälle tavalle ei poliisi lainkaan
estellyt kansanjoukkoja, jotka tunkeutuivat aivan kiinni keisarillisiin
ajopeleihin ja tervehtivät niissä istuvia mitä hurjimman haltioitumisen
vallassa. Nevski Prospektilla, jossa keisari ja keisarinna pysähtyivät
suutelemaan Kasanin Jumalan äidin kuvaa, oli ajopelien muutamia kertoja
aivan mahdotonta päästä eteenpäin taajojen väkijoukkojen lävitse, jotka
heiluttivat lakkejaan ja nenäliinojaan ja huusivat tsaarille.
Edelläesitettyjen seikkojen avulla lukija voi sommitella täydellisen
kuvan päivän tapauksista. Kirjoittaja muistaa vielä erään kuvaavan
piirteen. Hänen isoisänsä oli palannut palatsista, jossa hän oli nähnyt
hääsaattueen kirkkomatkalla sekä mennen että tullen. Kultakirjaillussa
univormussaan vanhus istui perheensä ympäröimänä korkeaselkäisessä
nojatuolissa maistellen venäläisten tapaan lasistaan sitruunalla
maustettua teetä ja kuvaillen vilkkaasti palatsissa näkemiään. Hän
kertoi pitkään nuoren keisarinnan kuninkaallisesta kauneudesta.
"Ehdottomasti ihanin morsian, jonka olen koskaan nähnyt", hän
virkkoi. Äkkiä hän lisäsi katsellen terävillä silmillään tarkkaavia
kuulijoitaan: "Aleksandra Feodorovna on nyt Venäjän kaunein nainen,
mutta hänen silmissään on jotakin, mikä saa kylmät väreet karmimaan
selkäpiitäni". Tätä seuranneen hiljaisuuden keskeytti isoisän iloinen
nauru: "Mutta leskikeisarinna, rakkaani, on yhtä nuori ja viehättävä
kuin ennen konsanaan. Jumala suokoon monta elinvuotta äiti kullallemme,
Maria Feodorovnalle!"