"Hessenin ja Reinin" pikku prinsessa, joka syntyi kesäk. 6 p:nä 1872,
sai kuninkaallisilta ja keisarillisilta kummeiltaan nimekseen Victoria
Alix Helena Louise Beatrice. Hänen englantilainen äitinsä nimitti häntä
kuitenkin Sunnyksi,[15] koska hän oli niin suloinen ja iloinen, aina
hymyilevä pikku olento, jolla oli tummat, mustien ripsien reunustamat
silmät, hymykuoppa kummassakin poskessa ja punertavan ruskea
tukka. Vaikka nenä olikin hiukan liian pitkä, ennustettiin hänestä
kaunotarta. Hänen kasvaessaan täyttyivätkin nämä lupaukset edullisesta
ulkomuodosta. Kahdenkymmenen ikäisenä hän oli kaunis tyttö, vaikka ujo
ja umpimielinen. Hänen kasvonpiirteensä painuivat helposti mieleen, ja
niitä varjosti väliin surullinen ja liikuttava ilme. Eräs henkilö, joka
tuli tuntemaan hänet hyvin, kirjoitti:
Vihdoin tuli hitaasti kävellen tuuheiden vihreiden oksien lomitse
pitkä solakka olento. Katselin häntä ihailu sydämessäni ja silmissäni.
En ollut osannut kuvitella häntä puoleksikaan niin viehättäväksi. Enkä
koskaan unohda hänen kauneuttaan, jonka näin tuona heinäkuun aamuna...
Hänen kasvojensa väri oli hennon vaalea, mutta kun hän kiihtyi,
kohosi hänen poskilleen viehättävä punerrus. Hänen hiuksensa olivat
punertavan keltaiset, hänen silmänsä — nuo äärettömän alakuloiset
silmät — olivat tummansiniset, ja hänen vartalonsa oli norja kuin
pajunvitsa... Hymy oli suloinen, ja silmistä säteili rajaton
ystävällisyys.[16]
Vaistosiko äiti pitäessään suloista lasta polvillaan, mikä tragedia
piili noissa ihmeellisissä silmissä? Sillä prinsessa Alice,[17]
kuningatar Viktorian toinen tytär, oli monessa suhteessa merkillinen
nainen, eikä hänen vähäisin ominaisuutensa ollut hänen outo kykynsä
nähdä tulevaisuuteen. Hän oli aina voimakkaassa vireessä ja uskoi
olevansa yhteydessä näkymättömien asioiden kanssa. Hänen isänsä,
prinssipuoliso, jonka muistosta leskikuningatar Viktoria piti kiinni
epätoivon voimalla, oli tyttären mielestä todella läsnäoleva. Prinsessa
Alice ponnisteli ruumiillisen heikkouden kahleissa ja koetti parhaan
kykynsä mukaan nähdä, mitä tulevaisuudella oli huomassaan niitä
varten, joita hän rakasti. Hänen kuningatar Viktorialle lähettämissään
kirjeissä on profeetallisia kohtia. Merkillisin on se lause, jossa
hän varoittaa saksalaisia prinsessoja siirtymästä oikeauskoisen opin
helmaan. Ne rivit hän on kirjoittanut muutamia päiviä ennen sen
tyttären syntymistä, josta sittemmin tuli Venäjän keisarinna ja jonka
uskonnonvaihdos oli hänen onnettomuuksiensa pääsyynä!
Prinsessa Alice oli älykäs nainen, jolla oli ylevät periaatteet. Hän
oli sitä mieltä, että "elämä on työntekoa eikä huvittelua varten".
Hän inhosi hienostelemista ja uskalsi pysyä mielipiteessään. Hän
itse ei suinkaan ollut vapaa-ajattelija, mutta kunnioitti toisten
ihmisten mielipiteitä eikä hävennyt ystäviään. Niinpä hän salli
tunnetun filosofin David Straussin omistaa hänelle Voltairesta
kirjoittamansa teoksen. Hessen-Darmstadtin vähäisen suurherttuakunnan
hoviin, sen pieneen pääkaupunkiin prinsessa Alice toi jalon ihmisen
henkilöllisyyden. Ollen harvinainen johtajakyky hän asettui erään
naisliikkeen etunenään, ja tämä liike loi sellaisia lääkintö- ja
hyväntekeväisyyslaitoksia, joiden vertaisia ei ollut missään muualla
Saksassa. Prinsessa Alicen ja hänen miehensä prinssi (myöhemmin
suurherttua) Ludvigin avioelämälle oli tunnusmerkillistä perherakkaus
ja yhteiset harrastukset — vaimo toi liittoon ylevän luonteen
jalostavan vaikutuksen.
Sellaisen äidin suojelu olisi ollut Alixille verrattoman arvokas.
Onnettomuudeksi äiti kuoli lapsen ollessa vasta kuusivuotias.
Tytön kasvattajina olivat isä — hyvä mies, mutta katkeroitunut
korvaamattomasta menetyksestään sekä ankaran sotilaallinen
kurinpidossaan — ja isoäiti — kaikkien hyveiden täydellinen esikuva,
mutta ankaran itsevaltias. Prinsessa Alix kehittyi naiseksi janoten
toisten ihmisten myötätuntoa, mutta tietämättä, kuinka saisi sitä.
Hänet oli opetettu hillitsemään tunteensa ja katselemaan maailmaan
kuin torninhuipulta, jossa ei uskaltanut tehdä ainoaakaan vapaata
liikettä. Hänelle oli synnynnäistä kiukkuisuus, joka kehittyi erittäin
silmiinpistäväksi hänen kolmen vanhemman sisarensa [18] naimisiinmenon
jälkeen, jolloin Alix jäi ainoaksi naiseksi veljensä Hessenin
suurherttuan hoviin. Kerrotaan, että muuan venäläinen diplomaatti,
joka kyseli kautta rantain suurherttuan hovimarsalkalta, millainen
prinsessa Alixin luonne oli, hämmästyi nähdessään vanhan herran
nousevan seisoalleen, sulkevan oven ja kuiskaavan sitten varovasti,
että kaikki olisivat tyytyväisiä nähdessään Hänen Korkeutensa lähtevän
Darmstadtista. Keisarinna Maria Feodorovna, Nikolain äiti, oli saanut
tilaisuuden katsella prinsessaa tämän ollessa vierailulla sisarensa
Elisabetin luona, joka oli v. 1884 mennyt naimisiin suuriruhtinas
Sergein, Aleksanteri III:n nuorimman veljen kanssa. Hänen mielestään
nuorella tytöllä oli kova luonne, eikä hänestä tuntunut mieluiselta
kuvitella häntä tulevaksi miniäkseen. Maria Feodorovna olikin
suunnitellut toista henkilöä poikansa, vaimoksi: prinsessa Helenaa,
jonka isä oli Parisin kreivi, Ranskan kruununtavoittelija, ja jonka
sukulainen keisarinna oli veljensä Tanskan prinssin Valdemarin kautta,
tämä kun oli naimisissa Parisin kreivin sisaren, Orleansin prinsessan
Marian kanssa.
Todellinen rakkaus on itsepintaista, ja vaikk'ei Nikolai uskaltanut
asettua vanhempiensa toiveita vastustamaan, hän uneksi yhä
prinsessasta, jolla oli hallussaan hänen sydämensä. Olemme kuvailleet
[19] keisari Aleksanteri III:n kuolemansairauteen liittyviä seikkoja,
jotka murtivat vanhempien vastarinnan avioliittoasiassa ja tekivät
Nikolaista onnellisen miehen. Kuningatar Viktoria oli suunnitellut,
että hänen tyttärensä tyttären oli mentävä naimisiin Eddyn, Clarencen
herttuan Edvardin kanssa, joka oli Walesin prinssin vanhin poika, joten
prinsessasta olisi myöhemmin tullut Yhdistyneiden kuningaskuntien
hallitsijatar. Nikolai mainitsee tästä suunnitelmasta päiväkirjassaan.
Mutta Clarencen herttua ei ollut asiaan innostunut, eikä Alixin sydän
ollut vapaa, joten koko hanke raukesi.
Virallisena esteenä Hessen-Darmstadtin prinsessan ja Venäjän
kruununperillisen välillä oli eri uskontunnustus. Alix kieltäytyi
omaksumasta oikeauskoisen kirkon oppia yksinomaan valtiollisista
syistä. Mutta, niinkuin Alix myöhemmin tunnusti, hän oli näihin
aikoihin syvästi rakastunut Nikolaihin ja "kaipasi niitä suudelmia,
joita ei luullut koskaan saavansa". Perhe käytti vaikutusvaltaansa
haihduttaakseen hänen uskonnolliset ennakkoluulonsa. Kuningatar
Viktoria hyväksyi avioliiton, joka oli ehdottomasti kerrassaan
loistava. Mutta varsinkin keisari Wilhelm II puuhasi itsepintaisesti
ja kiihkeästi tätä liittoa. Hän toivoi, että Alix saksalaisena
prinsessana Venäjän valtaistuimella korvaisi ne haitat, jotka
Saksan eduille oli aiheuttanut Aleksanteri III:n tanskalainen
puoliso. Alixin veli — suurherttua Ernest — oli kihloissa, ja uuden
suurherttuattaren asettuminen Darmstadtiin aiheuttaisi sen, että Alix
joutuisi syrjään maan ensimmäisen naisen asemasta. Nämä seikat ja
ennen kaikkea Alixin rakkaus Nikolaihin saivat aikaan sen, että Alix
alkoi kuunnella selityksiä, joita hänelle esitettiin oikeauskoisen
opin erinomaisuudesta. Hän alkoi jo horjua, ja keväällä 1894
pidettiin hetkeä sopivana Nikolain tulla itse esittämään kosintansa.
Onneksi meillä on käytettävissämme ne osat hänen päiväkirjaansa,
jotka käsittelevät tätä kautta. Tämän vierailun näennäisenä syynä
olivat Koburgissa vietettävät suurherttua Ernestin häät "Duckyn"
— Viktorian kansa, joka oli Saksi-Koburg-Gothan herttuan Alfredin
[20] tytär. Nikolai lähetettiin edustamaan isäänsä keisaria näissä
juhlallisuuksissa. Hänen mukanaan saapuivat eräs setä, suuriruhtinas
Vladimir ja viimeksimainitun puoliso Maria Pavlovna.[21] Nikolai itse
kuvaili näitä tärkeitä elämänsä päiviä seuraavalla tavalla:
Huhtik. 4 p.,[22] maanantai... puoli tuntia ennen perille saapumista
pukeuduimme univormuihin, ja kello 5 olimme Koburgin asemalla. Meitä
vastassa oli suuri joukko: Alfred setä, Maria täti, Alix, Ernie,
Missy,[23] Ducky sekä toisia, alhaisempia henkilöitä. Kunniavartiosto
95:nnen rykmentin sikäläisestä pataljoonasta. Viimeksimainitun
ohitse marssittuamme ja kun meille oli esitetty joitakin henkilöitä,
nousimme vaunuihin ja ajoimme linnaan, jossa oli kaikki järjestetty
suurenmoisesti. Kadulla Bürgermeister [24] lausui meidät
tervetulleiksi herttaisella puheella. Ihmiset ottivat meidät vastaan
hyvin, kenties siinä on jonkinlainen osuus uudella Saksan kanssa
tehdyllä sopimuksella.[25] Purimme tavaramme matkalaukuista ja 7.30
menimme Alfred sedän ja Maria tädin luokse sukupäivällisille heidän
viihtyisään kotiinsa. Sitten lähdimme jalkaisin teatteriin, jossa
esitettiin erinomainen operetti: Vogelhändler. Istuimme sen jälkeen
iltaa Maria tädin luona ja palasimme kotiin puoliyön aikaan.
Huhtik. 5 p., tiistai. Jumalani! Millainen päivä! Kahvin jälkeen
noin klo 10 menimme Ella tädin [26] luokse Ernien ja Alixin
huoneisiin. Viimeksimainittu on kauniimpi kuin koskaan ennen,
mutta niin surullinen! Jäin hänen kanssaan kahden kesken. Silloin
keskustelimme siitä asiasta, josta olin niin kauan ja kiihkeästi
toivonut pääseväni puhumaan. Keskustelumme kesti klo 12 asti.
mutta se ei johtanut mihinkään lopputulokseen, koska hän vastustaa
uskonnon vaihdosta. Tyttöraukka! Hän itki aika paljon. Me erosimme
tyynemmällä mielellä. Söin aamiaista Maria tädin luona. Sitten ajoin
Ella tädin ja Sergei sedän kanssa vieraisille leskisuurherttuattaren
luokse, joka on täti Olga Feodorovnan [27] sisar. Hänellä on kaunis
linna aivan kaupungin laidassa. Kävimme myöskin Koburgin Filipin ja
hänen puolisonsa luona.[28] Satoi kovasti kello kolmeen asti. Olin
kävelyllä Vladimir sedän kanssa kukkulalla olevan vanhan linnan
luona. Kuningatar Viktoria saapui 4.30 juhlallisen komeasti: puolet
hänen henkivartioratsuväkeään avonaisten vaunujen edessä ja toiset
puolet niiden jäljessä ja kokonainen pataljoona kunniavartiostona.
Sotaväki marssi hänen ohitseen aukiolla kunniantekoasennossa Alfred
sedän johtaessa. Me kaikki katselimme paraadiunivormussa hänen
asuntonsa ikkunoista. Suoritettuamme kunniatervehdyksemme hajaannuimme
huoneisiimme nauttimaan teetä. Oli järjestetty niin, että toinen puoli
sukua söi päivällisen hänen seurassaan klo 9, toiset Maria tädin luona
klo 7. Olin teatterissa, jossa esitettiin komedia "Das Stiftungsfest".
Istuin biljardihuoneessa ja menin sitten asuntooni. Olen tämän päivän
tapauksista henkisesti uuvuksissa.
Huhtik. 6 p., keskiviikko. Nousin varhain ja lähdin Vladimir sedän
kanssa kävelylle klo 8.15 kukkulalla olevalle vanhalle linnalle
päin. Sitä käytetään nyt vanhanaikaisten aseiden museona. Palasimme
9.30 ja joimme kaikki yhdessä kahvia arkihuoneessa. Alice tuli, ja
me keskustelimme taas. Vältin mahdollisimman paljon sitä aihetta,
josta puhelimme eilen. Olen tyytyväinen siihen, että hän suostuu
tapaamaan minua ja juttelemaan kanssani. Klo 12 menimme aamiaiselle
Maria tädin luokse. Muiden täytyi odottaa kuningatarta klo 2:een
asti. Kulutettuamme jotenkuten aikaa lähdimme kaksilla ajopeleillä
Rosenauhun, joka kuuluu Alfred sedälle... Paluumatkalla tapasimme
keisarinna Fredrikin [29] ja Beatricen.[30] Kaikki astuivat
ajopeleistä maahan ja alkoivat suudella keskellä tietä. Pukeuduimme
preussilaisiin univormuihin ja menimme asemalle Vilhelm II:ta [31]
vastaan. Hän saapui klo 6 ja on myöskin asettunut linnaan. Klo 8
sukupäivälliset, minkä jälkeen oli pieni näytäntö yläkerrassa.
Esitettiin kaksi pientä näytelmää, erittäin hyvin, pienoisnäyttämöllä
eräässä oleskeluhuoneessa. Teen jälkeen kaikki vetäytyivät
huoneisiinsa. Vilhelm istui meidän seurassamme klo 2:teen asti.
Huhtik. 7 p., torstai. Duckyn ja Ernien hääpäivä. Jouduin ikävään
tilanteeseen myöhästyessäni puoli tuntia aamiaiselta, jolle minut oli
kutsuttu Maria tädin luokse. Siellä oli jo koko suku koolla. Minun
oli pakko rientää aivan yksin aukion poikki juoksujalkaa. Klo 12
kokoonnuimme kaikki yläkerran saliin. Kun siviiliavioliittosopimus oli
allekirjoitettu, menimme kirkkoon. Juhlamenot olivat lyhyet. Ernie ja
Ducky ovat kaunis pari. Pastori piti kauniin saarnan, jonka sisällys
sopi hämmästyttävän hyvin minun nykyiseen pulmaani. Sillä hetkellä
tunsin hurjaa halua saada kurkistaa Alixin sieluun! Vihkiäisten
jälkeen perhepäivälliset, ja 3.30 nuori pari lähti Darmstadtiin.
Olin kävelyllä Vladimir sedän kanssa. Kiipesimme vihdoin linnaan
ja tarkastimme museon yksityiskohtaisesti. Ennätimme juuri palata
asuntoomme, kun puhkesi myrsky ja alkoi sataa illan pimeydessä.
Keisarin vuoksi, joka ei käytä siviilipukua, muutimme univormut
yllemme päivälliseksi, jonka söimme Maria tädin luona. Sen jälkeen
menimme, toisin sanoen juoksimme, teatteriin. Siellä esitettiin
Pajatson ensimmäinen osa ja hyvä kappale. Olutta ja samppanjaa
tarjoiltiin biljardihuoneessa.
Huhtik. 8 p., perjantai. Ihmeellinen, unohtumaton päivä elämässäni!
Kihlauspäiväni rakkaan Alix kultani kanssa. Klo 10 jälkeen hän tuli
Miechen tädin luokse. Me puhelimme, ja välimme olivat aivan selvät.
Jumalani! Kokonainen vuori on pudonnut hartioiltani. Mikä riemu onkaan
saada ilahduttaa rakkaan isän ja äidin mieltä! Kuljeskelin koko päivän
aivan huumaantuneena. En voinut uskoa, että kaikki tämä oli tapahtunut
minulle. Vilhelm istui viereisessä huoneessa tätien ja setien kanssa
odotellen keskustelumme lopputulosta. Alix ja minä menimme suoraapäätä
kuningattaren ja sitten Maria-tädin luokse, jossa suku iloissaan
rupesi suutelemaan aivan hurjasti. Puolisen jälkeen menimme Maria
tädin kirkkoon, [32] jossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus. Sitten
Rosenauhun, jossa oli tanssiaiset, mutta kun tanssiminen ei huvita
minua, kävelin ja istuskelin morsiameni kanssa. Palasimme kotiin 6.30.
Siellä oli jo joukko sähkösanomia. Söimme päivällistä klo 8, ajelimme
katselemassa juhlavalaistusta ja menimme sitten yläkertaan, jossa
oli juhlakonsertti. Suurenmoista musiikkia esitti Baijerin rykmentin
jouhiorkesteri. Lopun iltaa vietimme arkihuoneessamme.
Huhtik. 9 p., lauantai. Aamulla kuningattaren rakuunat suorittivat
soitannollisen ohjelman ikkunoitteni alla. Hyvin liikuttavaa! Klo 10
tuli armas Alixini. Menimme yhdessä kuningattaren luokse kahville.
Ilma oli kylmä ja päivä harmaa, mutta minun sieluni oli tulvillaan
iloa ja valoa. Klo 11.30 Bertie setä [33] vaati, että koko suku oli
valokuvattava yhteisesti puutarhassa. Istuin aamiaisen jälkeen Alixin
huoneessa vastaillen sähkösanomiin. Ajoimme yhdessä ponin vetämillä
rattailla Rosenauhun. Minä hoidin ohjaksia. Ihmeellistä...
Huhtik. 11 p., maanantai... Alixin käytös minua kohtaan on muuttunut
täydellisesti, ja olen kuin taivaassa. Tänä aamuna hän kirjoitti kaksi
lausetta venäjäksi tekemättä ainoaakaan virhettä...
Huhtik. 12 p., tiistai... klo 10 menin Alixin kanssa kuningattaren
luokse kahville. Minun on nyt sanottava kuningatarta — Grannyksi...[34]
Mutta kaikki loppuu kerran, ja muutamien päivien kuluttua Nikolain ja
Alixin oli erottava. Kuningatar Viktoria vei prinsessan Windsoriin,
kun taas Nikolai palasi Venäjälle vanhempiensa luokse, jotka odottivat
kärsimättömästi kuulevansa yksityiskohtaisesti hänen ihmeellisestä
rakkaustarinastaan. Eron Alixista oli määrä kestää vain muutamia
viikkoja, mutta Nikolaista tuntui siltä, että ilo oli kokonaan
kadonnut hänen elämästään. Käytämme tätä välivaihetta hyväksemme
tarkastellaksemme sitä nuorta miestä, johon Alix oli nyt korviaan
myöten rakastunut ja josta oli tuleva suuren valtakunnan yksinvaltias.
Vaikka Nikolaita pidettiin Venäjällä virallisesti Romanovina, hän oli
todellisuudessa saksalaista alkujuurta, sillä keisarinna Elisabet,
Pietari suuren tytär, oli ottanut perijäkseen sisarensa Annan pojan.
Anna taas oli ollut naimisissa erään Holstein-Gottorpin herttuan
kanssa, joka oli vähäpätöinen ruhtinas Tanskan rajalla. Tästä
nuorukaisesta tuli keisari Pietari III, jonka syöksi valtaistuimelta ja
murhautti hänen puolisonsa, Anhalt-Zerbstin prinsessa Sofia Fredrika,
joka tunnetaan historiassa paremmin keisarinna Katariina II nimisenä.
Heidän poikansa — Paavali I — on sen Romanovien suvun kantaisä, jonka
jäsenet istuivat keisarin istuimella aina Venäjän vallankumoukseen
asti v:een 1917. Paavalin oikeutta kruunuun puolustellaan sillä,
että Romanovien suonissa voi kuitenkin olla muutamia pisaroita
venäläistä verta. Mutta jos perinnöllisyys merkitsee mitään, niin
Nikolai oli hesseniläinen, vieläpä suuremmassa määrin kuin itse Alix.
Viimeksimainitulla oli kuningatar Viktorian tyttären, prinsessa Alicen,
lapsena saksi-koburgilaista ja guelfilaista verta suonissaan. Nikolain
molemmat vanhemmat olivat kuitenkin enemmän kuin puoleksi hesseniläistä
alkuperää. Isä, Aleksanteri III, oli Hessenin suurherttualliseen
sukuun kuuluvan prinsessan Maximiliennen (Maria Aleksandrovnan) poika.
Myöskin äidin puolelta Nikolain suonissa virtasi hesseniläistä verta,
sillä Tanskan prinsessa Dagmar (Maria Feodorovna), hänen äitinsä,
oli Hessenin maakreivien sukuun kuuluvan Louisen tytär, ja hänen
isänäitinsä oli hesseniläinen prinsessa Louise Caroline. Nikolain ja
Alixin pojan Aleksein — viimeisen tsarevitshin — sukupuu osoittaa
selvästi tämän sukulaisuuden. Se osoittaa myöskin, että Nikolai ja Alix
olivat yhteisen isoisän (Hessenin Ludwig II:n) kautta pikkuserkkuja: he
eivät ainoastaan olleet samaa verta, vaan he olivat myöskin läheistä
sukua suoraan alenevassa polvessa. Edellisissä sukupolvissa solmituista
suvun keskisistä avioliitoista johtuvien sairaustaipumusten vuoksi
oli paljon huomauttamista tätä avioliittoa vastaan. Mutta epäiltävää
on, olivatko suvunvarjeluseikat syynä siihen, että Nikolain vanhemmat
eivät aluksi suosineet poikansa rakkaussuhdetta. Hänen äitiään Maria
Feodorovnaa ei miellyttänyt se umpimielisyys ja sulkeutuneisuus,
jonka hän aavisti olevan Alixille ominaista. On myöskin mahdollista,
että hänen arvosteluunsa vaikutti hänen sisarensa Aleksandra, Walesin
prinssin puoliso, joka tunsi prinsessan hyvin nähtyään hänet niin usein
pitkäaikaisilla vierailuilla Englannin hovissa. Nikolai, joka oli
sokeasti rakastunut, ei varmasti hetkeäkään ajatellut mitään sellaista.
Hän ei olisikaan voinut ajatella niin, sillä hän oli tavallinen
mies, jonka kasvatus oli keskinkertainen ja näköpiiri ahdas, joten
rotuhygieeniset kysymykset kävivät yli hänen ymmärryksensä.
Oikeus esitetään sokeana, mutta Cupidon pitäisi kävellä teiskaroida
toisessa silmässä suurennuslasi ja toinen peitettynä. Sillä
rakastuneiden hämmästyttävä kyky liioitella ihailunsa kohteen
miellyttäviä ominaisuuksia ja olla näkemättä hänen puutteitaan on
kerrassaan rajaton. Sekä miehet että naiset ovat epäluotettavia
todistajia, kun on kysymyksessä jokin selvä asia, mutta rakastuneet
ihmiset ovat väärine arvosteluineen oikea julkinen vaara. Tässä
suhteessa rakastava on vieläkin vaarallisempi kuin historioitsija,
jolla on piilu hiottavanaan. Alixin kirjeissä Nikolai ei esiinny
sellaisena, jollainen hän todellisuudessa oli, vaan sellaisena kuin
Alix näki hänet mielikuvituksessaan: kauniina miehenä, jolla oli
kunnioitusta herättävä käytös, jalo luonne ja sydän kultaa, suurena
ruhtinaana — ihailevan kansan johtajana, ylenmääräisten hyveiden
täyttämänä viisauden lähteenä. Nikolai oli hänestä sellainen ja vielä
enemmänkin! Jos joku olisi uskaltanut vihjaistakaan, että hänen
sulhasensa oli tavallinen nuori mies, sanoja olisi ikipäiviksi joutunut
rakastuneen Alixin epäsuosioon.
Ja kuitenkin Nikolai oli aivan tavallinen nuori mies. Hän ei
ollut kaunis, vaikka hänen silmissään välähtikin toisinaan sama
viehättävä ilme, josta hänen äitinsä oli kuuluisa. Keskimittaista
lyhyempänä, hentovartaloisena ja asennoltaan paremminkin nöyränä kuin
majesteetillisena ei Nikolai näyttänyt ihanteelliselta ruhtinaalta.
Hänen luonteensa ei ollut paha, ja hän oli ystävällisissä väleissä
maailman kanssa, mutta erikoisen laajoja tunteita ei hänellä ollut
lainkaan. Jos toiset joskus ajattelivat häntä suureksi hallitsijaksi,
ei hän itse sitä koskaan kuvitellut: valtaa kohtaan hän tunsi sellaisen
miehen vaistomaista pelkoa, joka vihaa vastuunalaisuutta ja joka ei
halua käskeä. Hän ei ollut tyhmä, mutta hän ei myöskään ilmaissut halua
eikä hänellä ollut kykyä tietojen hankkimiseen. Hän oli viettänyt
lapsuutensa siinä synkässä palatsissa, jonka hänen isänsä oli valinnut
etsiäkseen turvaa salamurhaajilta. Englantilaisen kotiopettajan
herra Heathin ansiosta hänen alkujaan heikko ruumiinrakenteensa oli
vahvistunut ruumiinharjoituksissa, ja opettajat olivat takoneet hänen
päähänsä keskinkertaisen koulukurssin alkeet. Hän oppi puhumaan
englantia ja ranskaa sujuvasti ja tunsi hyvän käytöksen vaatimukset.
Kaikki tämä ei kuitenkaan ollut mitään todellista harjoitusta
hallitsemisen ankaraan tehtävään. Kun hän tuli nuorena upseerina
itsenäisemmäksi, rajoittui hänen seurapiirinsä muutamiin harvoihin
vastuunalaisuutta tuntemattomiin ja iloisiin suuriruhtinaisiin ja
"hyvien" sukujen nuorukaisiin. Ne vakavat velvollisuudet, jotka isä
oli määrännyt hänen suoritettavikseen, kiusasivat häntä kovasti, ja
hän koetti välttää niitä milloin suinkin mahdollista. Lukemattomat
pikku kohdat hänen senaikaisessa päiväkirjassaan todistavat, ettei
hän tehnyt mitään erikoisen pahaa, mutta ei myöskään mitään älykästä
tai hyödyllistä. Hän vietti kaartinupseerin joutilasta elämää, ja
näemme hänen päiväkirjassaan usein mainittavan maljojen suomia iloja,
mutta emme suorastaan kertaakaan mitään mieltäkiinnittävää kirjaa
tai opettavaa keskustelua. Rakkaus Alixia kohtaan heräsi varhain,
millä seikalla oli epäilemättä suuri vaikutus. Se ei estänyt häntä
tavallisista seikkailuista keisarillisen baletin naisten kanssa. Hän
oli kaiken kaikkiaan hyvin mitätön nuori mies. Muuan Venäjän tuntija
[35] sanoi hänestä:
Kuka hän oli? Mikä hän oli? Hän oli hyvin tavallinen nuori mies,
ei kovin tyhmä, ei kovin taitavakaan, ei pahantuulinen, ei vailla
huumorintajua, eikä suinkaan ilman viehätyskykyä. Hänestä olisi
voinut tulla hyvin kunnollinen kaartin upseeri, tai hänet olisi
voinut kuvitella yksityiselämää viettäväksi maalaisherraksi,
jonka päivät kuluvat verraten onnellisesti tilusten hoidossa,
maalaispolitiikan alalla puuhailemisessa ja ulkomaanmatkoilla pitkän
kesäloman aikana. Hänellä oli miellyttävä käytös, ystävät olisivat
pitäneet hänestä, eivätkä hänen luonteensa puutteet olisi herättäneet
suurtakaan huomiota... Mutta hän oli Romanovien jälkeläinen, ja
sietämätön taakka painoi hänen hartioitaan. Tämä pieni mies, jolla
ei ollut mielikuvituksen hiventäkään, oli saanut tai luuli saaneensa
osakseen rajattoman hallitusvallan. Hän piti kiinni tästä vanhasta
jutusta horjumattoman ja itsepäisen lujasti eikä sallinut lainkaan
väiteltävän sitä vastaan... Hänellä oli hyvin kehittymätön käsitys
velvollisuudesta, ja hän halusi säilyttää itsevaltiuden perinnön
koskemattomana.
Ei ollut Nikolain oma syy, että hän oli sellainen. Hän sopi täsmälleen
Venäjän historian selkärangattomaan aikakauteen, jolloin hänen isänsä
Aleksanteri III:n hallituksen lamauttava vaikutus painoi kansalliseen
elämään keskinkertaisuuden leiman. Se oli sellaisten mitättömien
miesten aikaa, joiden sekä hyveet että paheet olivat vähäisiä ja jotka
itse olivat typerän halpamaisia, koska heidän aivonsa olivat kasvussaan
keskeytyneet ja sydämensä tiukasti suljetut. Se oli sellaista aikaa,
jolloin roistotkin osoittautuivat vain pikku varkaiksi. Venäjä oli
vajonnut sieluttomaan mitättömyyteen, ja kun vallankumous puhkesi
Nikolai II:n aikana, kävi ilmi, ettei ollut ensinkään valtiomiehiä
jäljellä, ei ollut edes järkeviä vallankumouksellisia. Oli vain suo,
jonka läpi bolshevismin kauhistuttava uhka kaivoi liejuista tietään.
Mikäli voimme arvostella nykyjään tunnettujen asioiden valossa ihmisiä,
joita ei enää ole, ja aikakautta, joka jo on lopussa, niin tulevaisuus
pysyi Nikolaille suljettuna kirjana. Hän ei tosin ajatellut sitä
hetkeäkään palatessaan rakkautensa lumoissa Koburgista Venäjälle
vanhempiensa luokse. Hänen sydämensä oli täynnä rakkauden ylistystä
ja kiihkeää halua nähdä kihlausaikansa supistuvan niin lyhyeksi
kuin hovitavat suinkin sallivat, jotta hän ja Alix voisivat yhtyä
mahdollisimman pian ja ikipäiviksi. Mutta korkean henkilön — kaikkien
venäläisten keisarillisen valtaistuimen perijän — häät olivat valtion
asia, johon tarvittiin huolellista ja pitkäaikaista valmistusta. Kun
kärsimätön sulhanen lähti kuukauden kuluttua Englantiin tavatakseen
morsiamensa Windsorissa, ei mitään lopullista vielä oltu päätetty.