Amor hiihteä hivatti
Jäniksen jälillä,
Poluilla koikka-polven.
Jouzi heitti joukkelia
Pirun pikkuisen olalla.
Viini visko vinkkeliä.
Pienen kaulalla kanaljan.
Oli Laukka langoillansa.
Lahmanut laduilla.
Risukoita ristin rastin.
Oli pannut pajatsimet
Vaskisihin valjahisin.
Oli raidat raudottanut
Kultaellut kuusamikot.
Kävi kiini kiivas kyttä
Kalkeissa kurkusta
Siitä päivin silmän taakse
Minä kytkin kyyneleni.
Herjäkkään henkitorvi;
Ett' oli jäähtyä jänöksi,
Kokku-luuksi kohmettua.
Alko Annia avuksi,
Kirstiä kirusti
Kyttä kiljua kylältä.
Kurkku kuulu kutisevan
»Ai! Annikka! ai! Annikka!
Voi! Tiinukka, Vortupakka!
Jo nyt heitän henkoseni!»
Kuuli Kaarlo kuikutuksen
Tallissa talonsa.
Lausu Laurille kirusti:
»Käy nyt Laukka langoillesi.
Jop' on totta toisen kerran
Käynyt näätä käntällensä
Tahik' suurempi sukainen.
Lauri laukasi kotoa.
Toivopa todella
Karhua kauheamman
Peon, peukalon kärellä,
Nyrkin päällä nylkevänsä.
Mielipä jo miekkonenkin
Saada Saxoja satoja
Kelpo koipia kosihin.
Väärin polvin ponnistapi.
Suoraan suksilla
Pyssy käessä pyyöksille
Tullen kauhista kasellen.
Kauli pienen pirulaisen
Avuksensa sanomita:
»Laske laupias isäntä
Kylmästä kylälle
Hengen häästä heimovasi.
Minä annan aikonani
Sulle riistan rikkahaman.
Nenvon neitosen lehosta
Varvikosta vaimo-puolen.»
Laukka sätti säälimätä.
Turkainen, tulinen!
Veijaroisit veivihisi.
Pidä naiset narrinasi
Älä miestä meikäläistä.
Minä otan olalleni,
Nylen koipesi kotona.
Pisti pirun konttihinsa.
Päineen päivinehen
Sopi siihen solkenahan.
Sielä herjäkäs herähti
Äitelästä äimyksistä
Nuolen, tuiman tuskan tuojan
Laukan laukaisi lävitze.
Eipäs hennoinut enämmin,
Tupahan tultua
Miehen mieli murhatöihin.
Laski lapsen laukustansa,
Joka ensin emännältä,
Että itse isännältä
Syvät sytytti sydämet.
Sitte naiset naimattomat
Taivutti talossa,
Ottamahan olkapäille
Rakkauden rahkeita.
Povet poltteli pojilta,
Väänsi mielet miehiltäkin
Nurin narin narrin töihin.
Senp' ol' Laukka langoistansa
Tuonut taudin tuomisiksi.
Itse istuupi lavalla
Ylen öita yksinänsä
Ajatus on Aunen pääll
Kantele on polven päälle
Kuuta katsopi välisten.
[Kirjoitettu v. 1822.]