Sentirsi, oh Dei, morir,
E non poter mai dir,
Morir mi sento!
Metastasio.
Lennä, lennä Leppäterttu!
Neuvo tietä tiedäkseni
Kuta kultani tuleepi!
Käänä päätä päästäksesi
Asungolle armahani!
Itä laaja, pohja laaja
Läntä laaja lennollesi.
Älä lennä etelähän,
Jonne mulle muinen lensit.
Neuvot mieheksi minulle
Sulhan suuresta sugusta
Ylähistä ystävätä.
Yhtätoista ylpeämmän,
Kuuluisata kumppania
Kuuttatoista kuuluisamman.
Jota toella toivoskelin,
Jota onneton odotin.
Ah! mä tyhmä, tyhjätöinen
Vielä häijysti häpeän,
Että tietin terveykset,
Että saatatin sanani.
Tuota narri nauraneepi
Toimitellen toverille,
Jongan otti onnellisen,
Joka veivinsä veteli.
Siis ei sieluni halaja
Sille kylmälle kylälle,
Jost' on haavansa hakenut,
Altonaisen, avonaisen.
Sitä itkin izekseni
Yökauden yhden kerran,
Jota kadun kauheasti
Päästyäni päiväiselle,
Koska toiset toruvatten,
Kuin ol' murhe mustanuna.
Silmän alukset alati.
Siitä päivin silmän taakse
Minä kytkin kyyneleni.
Tiurihisti tipla-helma,
Pilkka-viitta piilohosi
Tunnustukseni lukitse!
Niin mä toimitan toteni:
Että hälle sydämeni
Minä annon aivossani.
Että varten vaivattua,
Sierottua sieluani,
Täydyn olla onnellissa,
Riipumaan rihmaksesen.
Siirty surman silmukkaan
Lykyllissä lystäellä.
Kuka tiesi, kenpä luuli,
Kuka arvasi asian,
Että itken ilon alla,
Parun jalon riemun alla
Sydämmessäni syvällä.
Oh! tämä onnetoin elämä!
Sydän on surua täynnä;
Naaman naurolla kokisin,
Myrskyilmat mielessäni
Piilossani pideskellä.
Vaan nyt voittaapi volini
Itku iloa parempi.
[Kirjoitettu v. 1821. Painettu Koittareen I, s. 137 muodosteltuna,
melkein puolta lyhempänä.]