»Lauloin v. 1815.
Painatti Sjögren
Mnemos v, 1820.»
Neitsyt Maria Emonen
Kerran kerkisi kesällä
Tunniksi tuvasta mennä
Niitun nurmelle ihanan.
Ikävöiden ilman työtä
Kohta kiinteyty kivelle.
Osauta ompelukset
Olla kanssa kainalossa;
Noita nurmelle levitti
Tuomen kukkivan kuvassa,
Pimennossa pihlajaisen; —
Kulta kukkia kuletti
Nauhat ruohoista naversi
Äidin päähän pinteliksi.
Kävi sylin kaulahani.
Likistellen, lohdutteli
Mamman maallista sydäntä,
Murhevaista mieloisata.
Äsken tuosta äiti tunsi,
Ize taivasten isännän
Asuskelevan alaalla.
Köyhän syntisen sevuissa.
Maiten, merten kauhistukset
Katosivat kasvon e'estä.
Rikas riemu rakkauden
Riensi riivin rintahani.
Taivas täytti tykkynänsä
Äidin synkiän sydämen.
Jalon yljän ympäriltä
Erkeneepi Engeleitä,
Kilvoitellen kihlattua
Hoitamaan, holhomaan.
Suru suli silmoisista
Kiehuvissa kyyneleissä.
Heräht' henki heinän päähän
Syttyi sydän kukkaisehen.
Perhoisena pienoisena
Alottaapi aikojahan.
Auringohon aivotusta
Pieni poloinen pitäisi
Vaan ei anna volin voima
Siipi saatata sulatoin.
[Koittareen I, s. 195 painettu »Perhosen synty» eroaa jossain määrin
kaikista näistä toisinnoista. »Mnemosyneen» painettu eroaa kuitenkin
tästä; kts. b-toisintoa.]