»Miten painat kunnar?
Jonka tuskin voitan
Tales tänne koetan!
Kosk' on tässä puntar.»
Lausu neito muinen,
Wimma, nauro-suinen.
Vaaka-puulle laitto
Afroditen lapsen;
Palmikosta hapsen,
Vasta-painoks', taitto;
Haapsi maahan sousi,
Amor ylös nousi.
»Raskas on kun lammas
Joka karva mulla,
Miss' on paino sulla?
Pikku irvi-hammas!
Eikö voima aina,
Väkevässä, paina?
Tyhjän olla anto
Toisen vaaka lauvan;
Sitä ilma, kauvan,
Joss' o'il Amor, kanto:
Hän käänsi neion silmän,
Ja lensi päällä ilman.
Neito päätä visko
Ja ihmetteli: »kas, kas!
Ja povessa niin raskas!
S'ua Sisällisko!
Kuka taisi luulla,
Keveämmäks tuulta?
Vielä koetti kerran
Sinisiiven kanssa,
Vaan perho painollansa
Taas voitti pienen herjän,
Jok' istu vaaka-paulla,
Ja nauroi sormi suulla.
[Painettu Koittareen I, s. 151 muutamilla parannuksilla.]