»Marjass' on mammonen,
Piikonen puolassa,
Isonen soassa synkeässä;
Mikko on metässä,
Möröltä miekalla
Selkä-luita lussomassa,
Minä olen orpona,
Polonen poikanen,
Jumala kanssani kumppanina.
Laulan lauluja,
Soitan soittoja,
Heiluissani heijassani.
Soi sinä soittoni!
Kumaja kantele,
Kaikota kolkkuuta kartanolta!
Pihalla on pimiä,
Tukala tuvassa.
Kaikki on outona äänetöinä.
Kuin on ikävä,
Tukala tuvassa
Vieras voima vastuksina;
Miksi et mielisty
Sieluni soitossa?
Miks'et kalka kantelessa?»
Niin laulo lapsonen,
Poikonen pienonen,
Tontun tullessa tupaani.
»Maaksi mammasi,
Murran mullaksi,
Siskosi koviksi kiviksi,
Ilmaksi isäsi,
Vesiksi veljesi,
Hajoittelen harmissani,
Sinun säkeiksi,
Puran poikonen!
Kätken kiven kiskohooni!
Äkä olet äielle,
Viha olet veljelle,
Itku olet isälle ikuinen;
Orjana orjalla,
Kaikilla kauppana
Säilyt siskosi sisällä.
Ilma se iskisi
Tulta tukkaansa.
Kirkot pyytäsi poroksi.
Vesi vihassa.
Aina ajaapi
Tulta tukehuuttaaksensa.
Yltä ympäri peltoja, pilviä,
Ilmoja, merta, mantereita,
Maita murtaapi
Paasia purkaapi,
Hiekaksi hiertääpi hyvätkin.
Kipuna kytööpi.
Sannan suonissa;
Sinne ei sovi virran vihat.
Piissä, poikanen,
Pitäi piilossa.
Siks' kuin puran paakkulani!
Syöt siitte siskosi
Voitat veikkosi
Itketät äitisi, isäsi!»
Niin tonttu turkanen
Pettäsi pienosta
Veijoroisi veivihinsä.
Jolla on Jumala
Virtenä, veisuna
Siihen et pystyne pahennos!
Lapsi se laulaapi,
Mielonen mehiipi,
Virsi se voittaapi petokset.
[Painettu 'Oskyldigt Ingenting' -lehteen v. 1821,
ja Koittareen I, s. 145.]