Te kuulette useiden henkilöiden sanovan, että viekkaus on
menestyksen ehto, ja että pitää kyynäspäillään raivata itselleen
tietä joukon läpi. Ystäväni, nämä periaatteet olivat hyviä
keskiajalla, jolloin ruhtinailla oli kilpailijoita, jotka
oli toinen toisensa kautta saatava tuhotuiksi; mutta nykyään
tapahtuu kaikki julkisuudessa, ja tämä järjestelmä tekisi teille
sangen huonoja palveluksia. Todenteolla, te tulette kohtaamaan
milloin rehellisen ja oikeamielisen miehen, milloin petollisen
vihamiehen, miehen, joka käyttää aikeisiinsa viekkautta,
panettelua, konnankoukkuja. Tietäkää silloin, että teillä ei
ole voimakkaampaa apulaista kuin hän itse; tuo mies saa omasta
itsestänsä vihamiehen itsellensä; te voitte taistella häntä
vastaan rehellisillä aseilla, ennemmin tai myöhemmin hän saa
osakseen halveksumisen. Mitä ensinmainittuun mieheen tulee,
teidän suoramielisyytenne hankkii teille hänen kunnioituksensa,
ja jos teidän etunne ovat yhteiset (sillä kaikki voidaan
järjestää), auttaa hän teitä. Älkää peljätkö vihamiesten
saamista, onneton se, jolla niitä ei ole siinä maailmassa,
jonne te olette menossa; mutta koettakaa olla asettamatta
itseänne alttiiksi pilkalle tai kunnioituksen menettämiselle.
Minä sanoin koettakaa, sillä Pariisissa mies ei aina voi olla
oma herransa, hän on kohtalokkaiden olosuhteiden alainen; te
ette voi sillä välttää katuojien likaa, ette varoa itseänne
putoavalta tiilikiveltä. Siveydellä on katupuronsa, joista
kunniattomat ihmiset koettavat pirskoittaa jalojen henkilöiden
päälle lokaa, jossa he itse rypevät. Te voitte aina saada
itsenne kunnioitetuksi pysyessänne kaikissa piireissä horjumatta
lopullisissa päätöksissänne. Tuossa kunnianhimojen ottelussa,
keskellä ristiinkäyviä vaikeuksia ryhtykää aina suoraan asiaan,
tehkää se päättävästi ja keskittäkää aina kaikki voimanne yhteen
kohtaan. Te tiedätte, kuinka suuresti herra de Mortsauf vihasi
Napoleonia, kirosi häntä ja vartioi häntä kuten oikeus vartioi
rikoksellista. Hän vaati Napoleonilta joka ilta Enghien'in
herttuaa, ainoa onnettomuus, ainoa kuolema, joka on saanut hänet
vuodattamaan kyyneleitä. Mutta siitä huolimatta, hän ihaili
Napoleonia rohkeimpana päällikkönä ja on usein selittänyt minulle
hänen taktiikkaansa. Eikö tätä sotataitoa voitaisi sovittaa
myöskin etujen sotaan? Se säästäisi siinä aikaa, kuten se
toisella alalla on säästänyt miehiä ja tilaa. Miettikää tätä,
sillä nainen pettyy usein näissä asioissa, joita me arvostelemme
vaistolla ja tunteella. Yhdessä kohdassa minä voin olla
horjumaton: kaikki viekkaus, kaikki petos paljastuu ja loppuu
onnettomasti käyttäjälleen, kun sitävastoin jokainen muu asema
näyttää minusta vähemmän vaaralliselta silloin, kun ihmisellä on
rehellisyyden maaperä allaan. Jos minä voisin mainita oman itseni
esimerkkinä, sanoisin teille, että minä Clochegourde'ssa olen
herra de Mortsauf'in luonteen takia ollut pakotettu ennakolta
ehkäisemään kaiken petoksen ja ratkaisemaan välittömästi riidat,
jotka olisivat hänelle kuin sairaudeksi, mutta sellaiseksi,
joka tuottaisi hänelle mielihyvää. Minä olen aina itse
päättänyt kaiken käymällä suoraan solmuun käsiksi ja sanomalla
vastustajalle: aukaiskaamme tai leikatkaamme! Teille tulee usein
tilaisuutta olla hyödyllinen toisille, tehdä heille palveluksia
ja te saatte siitä vain vähän korvausta. Mutta älkää olko niiden
kaltainen, jotka moittivat ihmisiä ja kerskuen sanovat tapaavansa
vain kiittämättömiä. Eikö se ole samaa kuin asettaa itsensä
jalustalle? ja lisäksi, onhan hiukan tyhmää näyttää, kuinka vähän
tuntee maailmaa. Mutta tekisittekö te hyvää kuten koronkiskuri
tarjoo rahaansa? Teettehän te sitä hyvän teon itsensä tähden!
_Aateluus velvoittaa!_ Älkää kuitenkaan tehkö sellaisia
palveluksia, joilla pakotatte ihmiset kiittämättömyyteen, sillä
nämä tulevat silloin teidän sovittamattomiksi vihamiehiksenne: on
olemassa kiitollisuuden velan epätoivo kuten perikadon epätoivo,
molemmatkin synnyttävät edeltäpäin laskemattomia voimia. Mitä
teihin tulee, ottakaa vastaan mahdollisimman vähän toisilta.
Älkää olko kenenkään vasalli, nostakaa itsenne omin voimin.
Lausun teille mielipiteeni, ystäväni, ainoastaan elämän pikku
asioista. Poliittisessa maailmassa kaikki muuttaa muotoaan,
säännöt, jotka hallitsevat teidän persoonaanne, väistyvät
suurten etujen edessä. Mutta jos te tulisitte piiriin, jossa
suuret miehet liikkuvat, te olisitte, kuten Jumala, ainoa
päätöstenne tuomari. Te ette olisi silloin enää ihminen, vaan
elävä laki; te ette olisi enää yksilö, teissä olisi kansakunta
ruumiillistutettuna. Mutta jos te tuomitsette, tuomitaan teitä
myöskin. Myöhemmin te ilmestytte vuosisatojen eteen, ja te
tunnette tarpeeksi historiaa antaaksenne arvoa ajatuksille ja
teoille, jotka johtavat todelliseen suuruuteen.
Minä tulen nyt erittäin tärkeään kohtaan, teidän suhteeseenne
naisiin. Salongeissa, joihin menette, pitäkää periaatteena
olla tuhlaamatta voimianne heittäytymällä keimailun joutavaan
harjoittamiseen. Yhdellä noista miehistä, joilla edellisellä
vuosisadalla oli enimmin menestystä, oli tapana seurustella
samoissa iltakutsuissa ainoastaan yhden naisen kanssa ja liittyä
niihin, jotka näyttivät enimmin laiminlyödyiltä. Tuo mies, rakas
lapsi, hallitsi aikakauttansa. Hän oli viisaasti laskenut,
että määrätyn ajan kuluttua kaikki tulisivat häntä jatkuvasti
ylistämään. Enin osa nuorisoa menettää arvokkaimman onnensa
tekijöistä laiminlyömällä välttämättömän ajan noiden suhteiden
rakentamiseen, jotka ovat puolet yhteiskuntaelämää. Kun he omalla
personallaan miellyttävät, on heidän helppo saada itsellensä
kannattajia; mutta tuo kevät on lyhyt, tietäkää käyttää se hyvin.
Pyrkikää sentähden vaikutusvaltaisten naisten tuttavuuteen.
Vaikutusvaltaiset naiset ovat vanhoja naisia, he antavat
teille tietoja liitoista, kaikkien perheiden salaisuuksista ja
oikoteistä, joita myöten voitte päästä nopeammin päämäärään. He
tulevat osoittamaan sydämellisyyttä teitä kohtaan; suojelus on
heidän viimeinen rakkautensa, elleivät he ole umpiuskonnollisia;
he tulevat palvelemaan teitä erinomaisesti, he ylistävät
teitä ja saattavat teidän seuranne halutuksi. Paetkaa nuoria
naisia! Älkää uskoko, että pieninkään personallinen näkökohta
on kysymyksessä tässä, mitä minä teille sanoin! Viidenkymmenen
vuotias nainen tulee tekemään kaikki teidän hyväksenne,
kaksikymmenvuotias ei mitään; jälkimäinen tahtoo koko teidän
elämänne, edellinen ei pyydä teiltä muuta kuin yhden hetken,
yhden huomaavaisuuden. Pilkatkaa nuoria naisia, ottakaa heidät
kokonaan leikin kannalta, he eivät kykene vakavasti ajattelemaan.
Nuoret naiset, ystäväni, ovat itsekkäitä, pikku sieluja,
vailla todellista ystävyyttä; he rakastavat vain itseään, he
uhraisivat teidät yhden ainoan menestyksen saavuttamiseksi.
Muutoin, kaikki he vaativat uhrautumista, ja teidän asemanne
vaatii, että teidän hyväksenne uhraudutaan: kaksi sovittamatonta
pyrkimystä. Ei ainoakaan heistä välitä teidän eduistanne,
kaikki he ajattelevat itseään eikä teitä, kaikki vahingoittavat
teitä enemmän turhamielisyydellään kuin hyödyttävät teitä
kiintymyksellään; he riistävät teiltä huolettomasti teidän
aikanne, saattavat teidät laiminlyömään onnenne ja tuhoavat
teidät mitä herttaisimman näköisinä. Jos te valitatte, todistaa
kaikista typerin heistä teille, että hänen käsineensä on maailman
arvoinen ja ettei mikään ole kunniakkaampaa kuin palvella
häntä. Kaikki he vakuuttavat antavansa teille onnen ja saavat
teidät unohtamaan kauniin tulevaisuutenne; heidän onnensa on
epävakainen, teidän suuruutenne tulee olemaan varma. Te ette
tiedä, millä salakavalalla taidolla he toimivat tyydyttääkseen
haaveitaan, kääntääkseen ohimenevän kiintymyksen rakkaudeksi,
joka alkaa maanpäällä ja jatkuu taivaassa. Sinä päivänä, jolloin
he jättävät teidät, sanovat he teille, että sanat _en rakasta
enää_ antavat heille siihen oikeutuksen, kuten sana _rakastan_
riitti selittämään heidän rakkautensa ja että rakkautta ei
voida pakottaa. Inhottava oppi! Uskokaa se, todellinen rakkaus
on ikuinen, loputon, alati muuttumaton; se on tasainen ja
puhdas, ilman rajuja osoituksia; valkein hiuksinkin on se
alati nuori sydämeltään. Ei mitään tämän kaltaista ole noissa
maailmannaisissa, he näyttelevät kaikki komediaa: tämä tässä
kiinnittää teidän mieltänne onnettomuuksillaan, hän näyttää
maailman vienoimmalta ja vähimmän vaativalta naiselta; mutta kun
hän on tehnyt itsensä välttämättömäksi, hallitsee hän vähitellen
teitä ja saa teidät taipumaan tahtoonsa; te tahdotte olla
diplomaatti mennä, tulla, tutkia ihmisiä, hyötynäkökohtia, maita,
mitä vielä, te jäätte Pariisiin tai hänen maa-alueellensa, hän
taivuttaa teidät pahanilkisesti tohvelin alle, ja kuta enemmän
te uhraudutte, sitä kiittämättömämpi hän on. Tuo toinen tuolla
koettaa kiehtoa teidät alistumisellaan, hän on teidän paashinne,
hän seuraisi teitä romantillisesti maailman loppuun asti, hän
asettaa itsensä alttiiksi säilyttääkseen teidät ja riippuu
kuin kivi teidän kaulassanne. Te uppoatte jonakin päivänä,
mutta tuo nainen ui pinnalla. Vähimminkin viekkaalla naisella
on ansoja loppumattomiin; kaikkein yksinkertaisin viettää
voittoja sen nojalla, että hän herättää niin vähän epäluuloa;
vähemmän vaarallinen olisi sievistelevä nainen, joka rakastaisi
teitä tietämättä miksi, joka jättäisi teidät ilman aihetta ja
ottaisi teidät jälleen turhamielisyydestä. Mutta kaikki he
vahingoittavat teitä joko nykyisyydessä tai tulevaisuudessa.
Jokainen nuori nainen, joka käy maailmaan, joka elää huveista
ja turhamielisyyden tyydytyksistä, on puoleksi turmeltunut ja
turmelee teidät. Heidän joukossaan ei tule olemaan se puhdas ja
ajatteleva olento, jonka sydämessä te tulette aina hallitsemaan.
Ah! hän on yksinäinen, hän, jota te rakastatte: teidän katseenne
ovat hänen kauneimpia juhliansa, hän elää teidän sanoistanne.
Olkoon tämä nainen sentähden koko teidän maailmanne, sillä te
olette hänelle kaikki: rakastakaa häntä paljon, älkää antako
hänelle suruja eikä kilpailijoita, älkää herättäkö hänessä
luulevaisuutta. Olla rakastettu, rakas ystävä, olla ymmärretty
on suurin onni; minä toivon, että te saisitte sitä tuntea,
mutta älkää asettako alttiiksi sielunne kukkaa, olkaa hyvin
varma sydämestä, johon te sijoitatte tunteenne. Tuo nainen ei
elä koskaan itseänsä varten, hän ei koskaan ajattele itseänsä,
vaani teitä; hän ei väittele teidän kanssanne mistään, hän ei
koskaan kuuntele omia etujaan, ja hän vainuaa vaaran, joka
teitä uhkaa siellä, missä ette mitään sellaista huomaa, siellä,
missä hän unohtaa oman itsensä; jos hän kärsii, kärsii hän
valittamatta, hänessä ei ole mitään personallista keimailua,
mutta hän ikäänkuin kunnioittaa itsessänsä sitä, mitä te hänessä
rakastatte. Vastatkaa tuohon rakkauteen rakkaudella, joka
on jotain vieläkin enemmän. Jos te olette kyllin onnellinen
saavuttaaksenne sen, mikä aina tulee puuttumaan teidän ystävätär
raukaltanne, molemminpuolisen, tasan tunnetun rakkauden,
muistakaa, että niin täydelliseksi kuin tuo rakkaus tulleneekin,
eräässä laaksossa elää teille äiti, jonka sydämen te olette
täyttänyt niin syvällä tunteella, ettette voi koskaan löytää
sen pohjaa. Niin, minä tunnen teitä kohtaan kiintymystä, jonka
laajuutta ette saa koskaan tietää: jotta se tulisi näkyviin
sellaisena kuin se on, pitäisi teidän olla menettänyt tuo
suuri älykkäisyytenne, ja silloinkaan te ette tietäisi, mihin
asti minun kiintymykseni voisi mennä. Herätänkö epäilystä
kehottaessani teitä välttämään nuoria naisia, jotka kaikki
ovat enemmän tai vähemmän teeskentelijöitä, pilkantekijöitä,
turhamaisia, kevytmielisiä, tuhlaajia; kehoittaessani teitä
kiintymään vaikutusvaltaisiin naisiin, noihin kunnioitusta
herättäviin leskirouviin, jotka ovat täynnä järkeä, kuten minun
tätini oli, ja jotka ovat teille niin suureksi hyödyksi; he
puolustavat teitä salaisia syytöksiä vastaan kumoamalla ne, he
sanovat teistä sen, mitä itse ette voisi itsestänne sanoa? Kaiken
lopuksi, enkö minä ole jalomielinen käskiessäni teidän säästämään
jumaloimisenne puhdassydämiselle enkelille? Jos sanat _aateluus
velvoittaa_ sisältävät suuren osan minun ensimäisiä ohjeitani,
sisältyvät mielipiteeni teidän suhteestanne naisiin myöskin
tuohon ritarilauseeseen: _palvele kaikkia, mutta rakasta vain
yhtä_.
Teidän tietonne ovat laajat, teidän kärsimysten suojelema
sydämenne on pysynyt tahrattomana; kaikki on kaunista, kaikki
on hyvin teissä, _tahtokaa siis!_ Teidän tulevaisuutenne on nyt
näissä kahdessa sanassa, jotka ovat suurten miesten sanat. Eikö
niin, lapseni, te tottelette Henrietteänne, te sallitte hänen
jatkaa niiden ajatuksien lausumista, joita hänellä on teistä ja
teidän suhteestanne maailmaan? Minun sielullani on joku silmä,
joka näkee teidän tulevaisuutenne samoin kuin lapsienikin,
antakaa minun siis käyttää hyväksenne tätä kykyä, salaperäistä
lahjaa, joka on antanut rauhan minun elämälleni ja joka ei
suinkaan heikonnu, vaan säilyttää voimansa yksinäisyydessä ja
hiljaisuudessa. Minä pyydän teiltä palkinnoksi suurta onnea: minä
tahdon nähdä teidän suurentuvan miesten joukossa, ilman että
ainoakaan teidän menestyksistänne tuottaa minulle mielipahaa,
tahdon, että kohottaisitte nopeasti onnenne nimenne tasalle ja
että voisin sanoa itselleni edistäneeni enemmän kuin pelkillä
toiveilla teidän suuruuttanne. Tämä salainen myötävaikutus on
ainoa nautinto, jonka minä voin sallia itselleni. Minä odotan. En
sano teille jäähyväisiä. Me olemme erotettuja, te ette voi viedä
huulillenne kättäni; mutta teidän pitäisi hyvin tietää, mikä sija
teillä on minun sydämessäni.
Teidän Henriettenne.'
Kun olin lukenut tämän kirjeen, tunsin käsiäni vastaan sykkivän
äidillisen sydämen hetkellä, jolloin minua vielä jäädytti äitini
ankara vastaanotto. Minä aavistin, minkätähden kreivitär oli
kieltänyt minua lukemasta Touraine'ssa tätä kirjettä, hän pelkäsi
epäilemättä saavansa nähdä minun heittäytyvän hänen jalkoihinsa ja
kyynelteni kostuttavan niitä.
Minä tein lopultakin tuttavuutta veljeni Charles'in kanssa, joka
tähän asti oli ollut minulle aivan kuin vieras. Mutta hänessä oli
aina pikku seikkoihin asti jotain ylpeätä ja hillittyä, mikä asetti
rajan välillämme liian jyrkäksi voidaksemme toisiamme veljellisesti
rakastaa; kaikki hellät tunteet perustuvat sielujen yhtäläisyyteen,
ja meidän välillämme ei ollut mitään vetovoimaa. Hän opetti minulle
oppineesti tuollaiset pikkuseikat, jotka järki tai sydän arvaa;
joka tilaisuudessa hän näytti halveksivan minua. Jollei rakkauteni
olisi ollut minun tukenani, olisi hän tehnyt minut tyhmäksi ja
hölmöksi, sillä hän uskoi aina, etten tiennyt mitään. Kuitenkin hän
tutustutti minut maailmaan, jossa minun avuttomuuteni piti loistaa.
Ilman lapsuuteni onnettomuuksia minä olisin voinut pitää hänen
turhamielistä holhoustaan veljellisenä ystävyytenä; mutta siveellinen
yksinäisyys saa aikaan samoja vaikutuksia kuin maallinen yksinäisyys:
hiljaisuus sallii silloin kuulla herkimmänkin ääni-ilmiön, ja
tottumus paeta itseensä kehittää tunteellisuuden, jonka hienous
paljastaa pienimmätkin mielenliikutusten vivahteet, mitkä koskettavat
meitä. Ennenkuin minä olin oppinut tuntemaan rouva de Mortsauf'in,
loukkasi kova katse minua, ankaralla äänen painolla lausuttu sana
sai sydämeni levottomasti lyömään; minä kärsin siitä, mutta en
tiennyt mitään hyväilyjen elämästä. Clochegourde'sta palattuani
minä sitävastoin saatoin tehdä vertailuja, jotka täydensivät
minun ennenaikaisia tietojani. Huomio, joka perustuu kestettyihin
kärsimyksiin, on epätäydellinen. Myöskin onnella on valonsa. Minä
antauduin sitä kernaammin esikoisoikeuden ylemmyyden muserrettavaksi,
koska en ollut Charles'in narri.
Minä kävin yksin herttuatar de Lenoncourt'in luona, jossa minä en
kuullut ollenkaan puhuttavan Henriettestä, jossa ei kukaan, vanhaa
herttuaa lukuunottamatta, joka oli itse yksinkertaisuus, puhunut
minulle hänestä; mutta tavasta, jolla hän otti minut vastaan, minä
aavistin hänen tyttärensä salaiset suositukset. Siihen aikaan,
jolloin minä aloin päästä avuttomasta hämmästyksestä, jonka suuren
maailman näkö synnyttää jokaisessa ensikertalaisessa; jolloin minä
vilahdukselta näin nautintoja ja ymmärsin apukeinot, joita tuo
maailma tarjoo kunnianhimoiselle, ja jolloin minä ilolla aloin
käytännössä toteuttaa Henrietten lauselmia ihmetellen niiden syvää
totuutta, sattuivat huhtikuun 20:nnen päivän tapaukset. Veljeni
seurasi hovia Gent'iin; minä, kreivittären neuvosta, -- olin
hänen kanssansa ryhtynyt kirjevaihtoon, joka oli minun puoleltani
hyvin vilkasta -- seurasin herttua de Lenoncourt'ia Alankomaihin.
Herttuan tavanomainen hyväntahtoisuus muuttui sydämelliseksi
suojelukseksi, kun hän näki minun kiireestä kantapäähän olevan
Bourbon'ien puolella; hän itse esitti minut Hänen Majesteetilleen.
Onnettomuuden kohdatessa hallitsijaa on hänen ympärillään vähän
onnentavoittelijoita; nuoruudella on luonnolliset ihailunsa, hyötyä
tavoittelematon uskollisuutensa, kuningas osasi arvostella ihmisiä;
se joka ei ollut huomattu Tuileries'sa, oli sitä paljon Gent'issä,
ja minulla oli onni miellyttää Ludvig XVIII:ta. Eräästä rouva de
Mortsauf'in isällensä kirjoittamasta kirjeestä, jonka Vendée'n
lähetti oli tuonut virkakirjeiden mukana ja jossa oli sananen
minullekin, minä sain tietää, että Jacques oli sairaana. Herra de
Mortsauf epätoivoissaan niin hyvin poikansa huonosta terveydestä kuin
toisesta maanpakolaisuudesta, jonka hän näki alkavan itselleen, oli
lisännyt muutamia sanoja; ne antoivat minun aavistaa rakastettuni
aseman. Epäilemättä hänen miehensä häiritsi häntä hänen viettäessään
kaiken aikansa Jacques'in vuoteen ääressä, saamatta niin päivän
kuin yön rauhaa. Hän oli etevämpi väittelyissä, mutta kykenemätön
puolustamaan itseään asettaessaan koko sielunsa lapsensa hoitamiseen.
Henriette varmaankin tarvitsi avuliasta ystävää, joka tekisi
elämän hänelle vähemmän raskaaksi; jos ei muulla tavoin, niin edes
pitämällä toimessa herra de Mortsauf'ia. Jo useampia kertoja minä
olin vienyt kreivin muualle, silloin kun hän uhkasi ruveta kiusaamaan
vaimoansa; tämän viattoman viekkauden menestys on tuottanut minulle
muutamia ylitsevuotavaa kiitollisuutta ilmaisevia katseita, joissa
rakkaus näkee lupauksia. Vaikka minä kärsimättömänä pyrin käymään
samoja teitä kuin veljeni, joka äskettäin oli lähetetty Wienin
kongressiin, vaikka minä tahdoin henkeni uhalla toteuttaa Henrietten
määräykset ja vapauttaa itseni veljellisestä alamaisuudesta, minun
kunnianhimoni, pyrkimykseni riippumattomuuteen, etu, joka minulla
oli kuninkaan luona pysymisestä, kaikki kalpeni rouva de Mortsauf'in
surumielisten kasvojen edessä. Minä päätin jättää Gent'in hovin ja
mennä palvelemaan todellista valtijatarta. Jumala palkitsi minut.
Vendée'sta tullut lähetti ei voinut palata Ranskaan. Kuningas
tarvitsi miestä, joka ottaisi viedäkseen sinne hänen määräyksensä.
Herttua de Lenoncourt tiesi, että kuningas ei unhottaisi sitä, joka
ottaisi tämän vaarallisen yrityksen suorittaakseen. Hän oli, minulta
ollenkaan kysymättä, saanut minut hyväksytyksi tähän tehtävään,
ja minä otin sen vastaan hyvin onnellisena saadessani palata
Clochegourde'en ja samalla palvella hyvää asiaa.
Päästyäni, jo kaksikymmentäyksi vuotiaana, kuninkaan puheille minä
palasin Ranskaan, jossa minulla niin Pariisissa kuin Vendée'essa
oli onni täyttää Hänen Majesteettinsa tahto. Toukokuun lopulla
minusta tiedon saaneiden bonapartistivirastojen vainoamana minä
olin pakotettu pakenemaan puettuna mieheksi, joka näyttää palaavan
takaisin kotimaahansa. Minä kävelin jalkasin alueelta alueelle,
metsästä toiseen, Vendée'n ylängön, Bocage'n ja Poitou'n poikki,
turvallisuuden mukaan muuttaen tietäni.
Minä saavutin Saumur'in, Saumur'ista minä tulin Chinon'iin ja sieltä,
yhtenä ainoana yönä Nueil'in metsiin, jossa minä eräällä nummella
kohtasin kreivin ratsain. Hän otti minut satulan taakse ja vei minut
kotiinsa ilman että olimme nähneet ketään, joka olisi voinut minut
tuntea.
-- Jacques on parempi, olivat hänen ensimäiset sanansa.
Minä tunnustin hänelle diplomaattisoturin asemani, jossa
minä olin vainottu kuin villipeto, ja aatelismies verhoutui
kuningasmielisyydellään kilpaillakseen Chesselin kanssa vaarasta
ottaa minut vastaan. Huomatessani Clochegourde'n tuntui minusta kuin
olisivat nuo kahdeksan vastikään mennyttä kuukautta olleet unta.
Esitellessään minut sanoi kreivi vaimolleen: -- Arvaa, kenen minä
sinulle tuon?... Felix'in.
-- Onko se mahdollista! kysyi hän kädet hervottomina ja kasvot
tyrmistyneinä.
Minä astuin esiin, me pysyimme molemmat kaksi liikkumattomina, hän
kahlehdittuna nojatuoliinsa ja minä hänen ovensa kynnykselle. Me
katsoimme toisiimme tuolla kiihkeällä tuijotuksella, jolla kaksi
rakastajaa katsovat toisiinsa tahtoessaan korvata yhdellä katseella
koko menetetyn ajan. Mutta häveten hämmästystään, joka paljasti hänen
sydämensä, hän nousi ylös; minä lähestyin häntä.
-- Olen paljon rukoillut teidän puolestanne, sanoi hän minulle
ojennettuaan kätensä suudeltavaksi.