hetkien perästä. Tuollainen tila valtaa sielut, jotka ovat
saapuneet sinne, missä innostus loppuu ja missä mieletön hurmaus
alkaa. Minä kävelin hitain askelin kääntyen alinomaa. Kun minä
ylängön huipulta silmäilin viimeisen kerran laaksoa, valtasi
minut se vastakohta, jonka se minulle tarjosi verratessani
laaksoa siihen, mitä se oli ollut silloin, kun minä sinne ensi
kerran tulin. Vihersihän se silloin, liekehtihän se silloin,
kuten liekehtivät ja vihersivät minun haluni ja toiveeni! Nyt,
minulla oli tiedossani erään perheen synkät ja surulliset
salaisuudet, minä jaoin kristityn Nioben tuskat, olin surullinen
kuten hän ja minun tummentuneesta sielustani tuntui kuin laakso
olisi ollut sopusoinnussa ajatuksieni kanssa. Tällä hetkellä
niityt olivat paljaat, poppelien lehdet varisivat ja ne, jotka
vielä pysyivät, olivat ruosteen värisiä; viiniköynnökset olivat
kuivuneet, metsien huipuilla lepäsi raskaana tuo tummanruskea
väri, jota kuninkaat muinoin käyttivät puvuissansa ja joka kätki
valtapurppuran surujen tummalla verholla. Alati sopusoinnussa
ajatuksieni kanssa laakso, jossa viileän auringon keltaiset
säteet kuoleutuivat, tarjosi minulle elävän kuvan sielustani.
Ero rakastetusta naisesta on kunkin luonteen mukaan joko hirveää
tai helppoa; minusta tuntui kuin minä olisin äkkiä joutunut
vieraaseen maahan, jonka kieltä minä en ymmärtänyt; en voinut
ryhtyä mihinkään nähdessäni asioita, joihin sieluni ei enää
tuntenut kiintymystä. Silloin rakkauteni avaruus selvisi minulle
ja rakas Henrietteni kohosi silmiini kaikessa ylevyydessään
tuossa autiomaassa, jossa minä elin ainoastaan hänen muistonsa
avulla. Hän oli niin uskonnollisesti jumaloitu olento,
että minä päätin pysyä salaisen jumalattareni läsnäollessa
tahrattomana ja puin itseni ajatuksissani leviittain valkeaan
vaatteeseen jäljitellen siten Petrarcaa, joka ei koskaan
näyttäytynyt Lauralle muuten kuin täysin valkeaan puettuna.
Millä kärsimättömyydellä minä odotin ensimäistä yötä, jolloin
minä isäni luokse saapuneena saatoin lukea tuon kirjeen. Minä
koskettelin sitä matkan kestäessä kuten saituri tunnustelee
setelirahasummaa, jota hän on pakotettu kantamaan mukanaan. Yön
aikana minä suutelin paperia, jolle Henriette oli ilmaissut
tahtonsa, josta, minä olin saava lukea hänen kätensä kirjoittamat
salaperäiset ajatukset, josta hänen äänensä korostukset
kaikuivat tarkkaavaiseen mieleeni. En ole koskaan lukenut hänen
kirjeitänsä muulla tavoin kuin luin hänen ensimäisen kirjeensä,
vuoteella, täydellisen hiljaisuuden vallitessa; kuinka voisikaan
lukea muulla tavalla kirjeitä, jotka rakastettu henkilö on
kirjoittanut. Kuitenkin on miehiä, jotka eivät ansaitse
rakkautta, miehiä, jotka sekoittavat päivän toimiin kirjeidensä
lukemisen, heittävät sen ja ryhtyvät siihen jälleen vihattavalla
tyyneydellä. Tässä, Natalie, tuo jumalainen ääni, joka äkkiä
soinnahteli yön hiljaisuudessa, tässä tuo ylevä olento, joka
kohoutui osoittamaan minulle oikeata tietä risteyksessä, johon
minä olin tullut:
* * * * *
'Mikä onni, ystäväni, saada koota teitä varten kokemukseni
hajanaiset ainekset, jättää ne teille ja asestaa teidät niillä
vaaroja vastaan maailmassa, jonka läpi teidän on taitavasti
kuljettava. Minä olen tuntenut äidillisen kiintymyksen luvallisia
iloja työskennellessäni muutaman yön ajan teidän hyväksenne.
Kirjoittaessani tätä lause lauseelta, siirtäessäni itseni
edeltäkäsin elämään, jota te tulette viettämään, minä joskus
menin ikkunan luokse. Nähdessäni siitä Frapesle'n kuun valaisemat
tornit minä sanoin usein itselleni: "Hän nukkuu ja minä valvon
hänen tähtensä!" Lumoavia vaikutelmia, jotka muistuttivat minulle
elämäni ensimäisiä onnen hetkiä, silloin kun minä katselin
kätkyeeseensä nukkunutta Jacques'ia ja odotin hänen heräämistänsä
ruokkiakseni häntä. Olettehan te iso lapsi, jonka sielun pitäisi
tulla vahvistetuksi muutamilla ohjeilla, joita te ette ole
voinut saada noissa hirvittävissä kouluissa, joissa te olette
niin paljon kärsinyt. Meillä naisilla on etuoikeutena tarjota
niitä teille. Nämä mitättömät pikkuasiat vaikuttavat teidän
menestykseenne, ne valmistavat sitä ja lujittavat sitä. Eikö sen
järjestelmän muodostaminen, jota miehen tulee noudattaa elämänsä
toimissa, ole henkistä äitiyttä, äitiyttä, jonka lapsi hyvin
ymmärtää? Rakas Felix, sallikaa minun, vaikkapa tekisin siinä
muutamia virheitäkin, korostaa ystävyytemme pyyteettömyyttä, joka
on sen pyhittävä: jättää teidät maailmalle, onhan se sama kuin
luopua teistä. Mutta rakastan teitä tarpeeksi paljon voidakseni
uhrata iloni teidän kauniille tulevaisuudellenne. Kohta lähes
neljän kuukauden ajan te olette saattanut minut kummallisesti
miettimään lakeja ja tapoja, jotka hallitsevat meidän
aikakauttamme. Keskustelut, joita minulla oli tätini kanssa
ja joiden sisällys kuuluu teille, teille, joka olette hänen
sijaisenansa! hänen elämänsä vaiheet, jotka herra de Mortsauf
on minulle kertonut; sanat, joita lausui minun isäni, hän, joka
oli niin perehtynyt hovielämään, kaikkein suurimmat samoin
kuin kaikkein pienimmätkin seikat, kaikki on kokoontunut minun
muistiini tuon lapsen hyväksi, jonka minä olen ottanut omakseni
ja jonka minä näen olevan valmiin heittäytymään ihmisten keskelle
melkein yksin, valmiin ohjaamaan neuvonantajitta kulkunsa maahan,
jossa useimmat sortuvat hyvien ominaisuuksiensa harkitsemattoman
käyttämisen vuoksi, jossa jotkut onnistuvat huonojen, mutta hyvin
käytettyjen ominaisuuksiensa nojalla.
Ennen kaikkea miettikää sitä lyhyttä ilmaisua, jonka minä olen
antanut mielipiteelleni yhteiskunnasta sen kokonaisuuteen
katsoen, sillä teidän kanssanne ei tarvita paljon sanoja. Minä
en tiedä, ovatko yhteiskunnat jumalallista alkuperää, vai ovatko
ne ihmisen keksimiä, olen samoin tietämätön niiden liikkeelle
panevasta voimasta; se, mikä minulle on varmaa, on niiden
olemassaolo. Heti kun te otatte ne vastaan, sen sijaan että
eläisitte niistä erillään, on teidän sitouduttava noudattamaan
niiden perussäädöksiä. Teidän ja niiden välille syntyy huomenna
jonkinlainen sopimus. Onko nykyajan yhteiskunta ihmiseen nähden
enemmän palveluksia vaativaa kuin hyötyä tuottavaa? Luulen niin.
Mutta saako ihminen siitä enemmän vaivaa kuin etuja tai ostaako
hän liian kalliisti hyödyn, jonka hän siitä saa, nämä kysymykset
koskevat lainsäätäjää eikä yksilöä. Minun mielipiteeni mukaan
teidän tulee siis kaikessa totella yleistä lakia katsomatta
siihen, loukkaako se vai edistääkö se teidän etujanne. Niin
yksinkertaiselta kuin tämä periaate voi teistä näyttääkin, on
se vaikea sovittaa käytäntöön. Se on kuin ydinneste, jonka
pitää tunkeutua hienoimpiinkin hiuspilleihin elävöittääkseen
puuta, säilyttääkseen sen vehreyden, kehittääkseen sen kukkia ja
kasvattaakseen sen hedelmät niin erinomaisesti, että se herättää
yleistä ihmettelyä. Ystävä rakas, kaikki lait eivät ole kirjaan
kirjoitettuja; myöskin tavat luovat lakeja, kaikkein tärkeimmät
ovat kaikkein vähimmin tunnettuja. Ei ole professoreja, ei
tutkielmia eikä koulua tuota oikeutta varten, joka hallitsee
teidän toimianne, teidän keskustelujanne, ulkonaista elämäänne,
tapaa, jolla esittäydytte maailmalle tai tavoittelette onneanne.
Näiden salaisten lakien rikkominen merkitsee pysymistä
yhteiskunnan aliasteilla, sen sijaan että sitä hallitsisi.
Vaikkakin tämä kirje useissa kohdin ollee sopusoinnussa teidän
ajatuksienne kanssa, sallikaa minun kuitenkin ilmaista teille
minun naisellinen politiikkani.
Selittää yhteiskunta toisten vahingoille taitavasti rakennetun
yksilöllisen onnen kannalta, on turmiollista oppia, jonka
johtopäätökset vakavasti tehtyinä saattavat ihmisen uskomaan,
että kaikki se, minkä hän salaisesti itselleen omistaa, ilman
että laki, maailma tai yksilö huomaa vahingon, on oikein ja
kohtuudella omistettua. Tämän teorian mukaan sukkela varas on
rankaisematon, nainen, joka salassa lyö laimin velvollisuutensa,
on onnellinen ja viisas; tappakaa ihminen siten, ettei oikeus
saa ainoatakaan todistusta teitä vastaan; jos te voitatte sillä
tavoin itsellenne jonkin Macbeth'in diadeemin, olette te tehnyt
hyvin. Teidän etunne tulee ylimmäksi laiksi, kysymyksessä on vain
todistajitta ja todistuksitta syrjäyttää ne vaikeudet, joita
lait ja tavat asettavat teidän ja teidän pyrkimyksenne välille.
Sille, joka näkee yhteiskunnan tässä valossa, muodostuu onnen
saavuttamisen problemi peliksi, jonka panoksena on miljoona tai
kaleeriorjuus, poliittinen asema tai häpeä. Vihreän pelipöydän
ääressä ei sitäpaitsi ole tilaa kylliksi kaikille pelaajille,
ja vaaditaan nerokkuutta heiton suunnittelemisessa. En puhu
teille uskonnosta enkä tunteista; tässä on kysymyksessä kulta-
ja rautakoneen pyörät, joiden välittömiä tuloksia ihmiset
hartaasti vaarinottavat. Rakas sydämeni lapsi, jos te minun
tavallani tunnette kauhua tätä rikosten teoriaa kohtaan,
ei yhteiskuntaa selvitä teille muu kuin se, mikä terveelle
järjelle näyttää oikealta, velvollisuuksien teoria. Niin,
kaikki, myöskin te lukuunotettuna, ovat toinen toisillensa
velkaa tuhansissa eri muodoissa. Minun mielestäni herttua ja
pääri ovat paljon enemmän velkaa käsityöläiselle tai köyhälle
kuin köyhä ja käsityöläinen ovat velkaa herttualle ja päärille.
Molemminpuoliset velvollisuudet kasvavat rinnan niiden etujen
kanssa, joita yhteiskunta tarjoaa ihmiselle tätä peruslauselmaa
seuratessa, joka pitää paikkansa niin hyvin kauppaan kuin
politiikkaan nähden. Palvelukset ovat alati suhteessa hyötyjen
suuruuteen. Kun meidän Rhetorière'mme köyhä palkkalainen asettuu
levolle töistänsä uupuneena, luuletteko, ettei hän ole täyttänyt
velvollisuuksiansa? Varmasti hän on täyttänyt omansa paremmin
kuin moni korkeassa asemassa oleva henkilö. Tarkastettaessa tältä
kannalta yhteiskuntaa, jossa teidän on saatava kykyjenne ja
älynne mukainen asema, on teidän otettava perusohjeeksenne tämä
sääntö: älä salli itsellesi mitään, mikä on vastoin omaatuntoa
ja yleistä mielipidettä. Vaikkakin minun horjumaton mielipiteeni
saattaa näyttää teistä tarpeettomalta, rukoilen teitä, niin,
teidän Henriettenne rukoilee teitä tarkoin punnitsemaan näiden
kahden ohjeen merkitystä. Näöltänsä vähäpätöisinä merkitsevät
ne, rakas ystävä, että oikeus, kunniallisuus, rehellisyys ja
kohteliaisuus ovat teidän menestyksenne varmimmat ja nopeimmat
välikappaleet. Tässä itsekkäässä maailmassa on joukko ihmisiä,
jotka sanovat teille, ettei tunteilla pitkälle päästä ja että
liiaksi huomioonotetut siveelliset näkökohdat hidastuttavat
heidän kulkuansa. Te tulette näkemään ihmisiä, jotka ovat
huonosti kasvatettuja, raakoja tai kykenemättömiä arvostelemaan
tulevaisuutta, ihmisiä, jotka loukkaavat heikompiaan, jotka ovat
epäkohteliaita vanhalle naiselle, jotka eivät hetkeäkään tahdo
ikävystyttää itseään jonkun kunnon vanhuksen seurassa, sentähden
että kaikesta tästä ei ole heille mitään hyötyä. Myöhemmin
te näette näiden ihmisten tarttuvan orjantappuroihin, jotka
eivät ole heille piikittömiä, ja jäävän onnestaan osattomiksi
mitättömän pikku seikan takia, sillävälin kun hyvissä ajoin
velvollisuuksien teoriaan harjaantuneet ihmiset eivät kohtaa
mitään esteitä. Mahdollisesti näiden onni ei tule niin pian,
mutta se on pysyväistä ja säilyy silloin, kun toisten onni katoaa.
Kun minä teille sanoin, että tämän opin käytäntöön sovittaminen
vaatii ennen kaikkea tapojen tuntemista, näyttää teistä ehkä
siltä kuin lainoppineisuuteeni vaikuttaisi jonkun verran hovi ja
ne opetukset, joita minä olen saanut Lenoncourt'in perheessä.
Oi ystäväni! minä pidän mitä tärkeimpänä tätä opetusta, niin
vähäpätöiseltä kuin se näyttääkin. Ylhäisen seurapiirin tavat
ovat teille yhtä välttämättömiä, kuin voivat olla ne laajat ja
monipuoliset tiedot, jotka te omistatte; jälkimäiset ovat usein
täydennyksenä edellisille. Muutamat todellisesti vähätietoiset
henkilöt, joilla kuitenkin on ollut luonnollinen järki ja jotka
ovat tottuneet pitämään järjestyksessä ajatuksiansa, ovat
kohonneet suuruuteen, johon monet heitä ansiokkaammat eivät
ole päässeet. Olen tutkinut teitä tarkoin, Felix, saadakseni
tietää, onko teidän kasvatuksessanne, jonka olette kouluissa
yhteisesti muiden kanssa saanut, mitään mennyt teiltä hukkaan.
Jumala tietää, mitä iloa minä tunsin huomatessani, että voitte
hankkia itsellenne sen vähän, mitä teiltä puuttuu! Monilla
henkilöillä, jotka ovat kasvatetut näiden vanhojen sääntöjen
mukaisesti, ovat tavat jotain puhtaasti ulkonaista; sillä
hienoinkin kohteliaisuus, kauneimmatkin tavat tulevat sydämestä
ja personallisen arvon suuresta tunteesta, siinä syy, miksi
muutamilla aatelisilla, huolimatta heidän kasvatuksestaan, on
moitittava käytös, kun sitävastoin muutamilla porvarillista
syntyperää olevilla henkilöillä on luonnostaan hyvä aisti,
niin että heidän tarvitsee vain ottaa muutamia oppitunteja
saavuttaakseen väärästä jäljittelemisestä vapaan hienon
käytöksen. Uskokaa naisparkaa, joka tulee alati pysymään
laaksossaan, kaikki tuo jalous, tuo miellyttävä yksinkertaisuus,
mikä ilmenee sanoissa, liikkeissä, asennossa ja vieläpä
kodissakin, perustuu fyysilliseen runouteen, jonka viehätys
on vastustamaton; kuinka suuri onkaan sen voima silloin kun
se saa alkunsa sydämestä! Kohteliaisuus, rakas lapsi, on
itsensä unohtamista toisten takia. Hyvin monilla se ilmenee
yhteiskunnallisena irvikuvana, joka paljastuu, niin pian kun
hyötynäkökohdat tulevat kysymykseen. Ylhäinen tulee silloin
alhaiseksi. Mutta, ja tahdon, että olisitte sellainen, Felix,
todellinen kohteliaisuus sisältää kristillisen ajatuksen; se
on kuin laupeuden kukka, ja se perustuu todelliseen itsensä
unohtamiseen. Henrietten muiston nimessä, älkää siis olko vedetön
lähde, olkaa henkevä ja hieno! Älkää pelätkö pettymyksiä, joita
tämä yhteiskunnallinen hyve teille usein tuottaa, ennemmin tai
myöhemmin te poimitte hedelmän niin monista näöltänsä tuuleen
siroitetuista siemenistä. Isäni teki kerran sen huomion, että
yksi loukkaavimpia väärän kohteliaisuuden menettelytapoja on
lupauksien väärinkäyttäminen. Kun teiltä pyydetään jotakin, jota
ette tule tekemään, kieltäkää, älkääkä antako mitään turhia
toiveita; hyväksykää nopeasti se, minkä tahdotte myöntää;
te saavutatte siten sekä kieltäytymisen että hyvän teon
miellyttäväisyyden, kaksinkertaista kunnollisuutta, joka kohottaa
erinomaisesti luonnetta. Ja ennen kaikkea, ystäväni, -- nämä
pikku seikat ovat erikoisesti minun alaani kuuluvia ja minä voin
nojautua siihen, mitä minä luulen tietäväni -- älkää olko liian
tuttavallinen, arkipäiväinen älkääkä tungettelija: kolme karia!
Liian suuri tuttavallisuus vähentää kunnioitusta, jokapäiväisyys
tuottaa halveksimista ja into asettaa meidät alttiisti toisten
käytettäväksi. Ja ensiksikin, rakas lapsi, teillä ei tule olemaan
elämänne varrella enempää kuin kaksi tai kolme ystävää, joilla
on koko teidän luottamuksenne; jos te suotte sen useammille,
onhan se heidän pettämistänsä! Jos te liitytte toisiin ihmisiin
lähemmin kuin toisiin, olkaa silloin pidätteliäs omaan itseenne
nähden, olkaa alati varuillanne, aivan kuin jos tietäisitte
heidän jonakin päivänä olevan teidän kilpailijoitanne,
vastustajianne tai vihamiehiänne; elämän sattumukset vaativat
sitä. Ottakaa siis itsellenne käytös, joka ei ole kylmä eikä
kiihkeä, koettakaa löytää keskitie, jota mies voi käydä
asettamatta mitään alttiiksi. Niin, uskokaa, että kohtelias
mies on yhtä kaukana Philinte'n pelkurimaisesta kaikkien
miellyttämisestä kuin Alceste'n [henkilöitä Molièren draamassa
Le "Misanthrope". Suom. muist.] synkästä hyveellisyydestä.
Komediain runoilijan nero tulee loistavana ilmi juuri oikean
keskitien ilmaisemisessa, jota ylhäiset katselijat seuraavat.
Varmasti kaikki ovat enemmän taipuvaisia hyveen naurettaviin
puoliin kuin tuohon rajattomaan halveksimiseen, joka on kätketty
itsekkyyden hyväntahtoisuuteen. Mutta teidän on osattava varjella
itsenne niin toisesta kuin toisesta. Mitä jokapäiväisyyteen
tulee, niin jos se saattaa jonkun tyhmyrin teistä sanomaan, että
te olette ihastuttava mies, mutta ihmiset, jotka ovat tottuneet
tutkimaan ja punnitsemaan ihmisen inhimillisiä kykyjä, oppivat
pian tuntemaan heikkoutenne, niin kunnioitus teitä kohtaan katoaa
nopeasti, sillä jokapäiväisyys on heikkojen ihmisten turva.
Heikot ihmiset ovat huonossa huudossa yhteiskunnassa, joka pitää
jokaista jäsentään välikappaleena; mahdollisesti se on oikeassa,
luonto tuomitsee heikot olennot kuolemaan. Myöskin naisen
liikuttava huolenpito on mahdollisesti syntynyt nautinnosta, jota
hän tuntee taistellessaan sokeaa voimaa vastaan, saattaessaan
sydämen viisauden voittamaan aineen raakuuden. Mutta yhteiskunta,
joka on enemmän äitipuoli kuin äiti, jumaloi lapsia, jotka
imartelevat sen turhamielisyyttä. Mitä liialliseen intoon tulee,
tuohon ensimäiseen ja ylevään nuoruuden erehdykseen, joka löytää
todellisen tyydytyksen voimien tuhlauksessa ja joka alkaa siten,
että nuori ihminen on sen itsensä pettämä, ennenkuin hän tulee
muiden pettämäksi, säästäkää se teidän vastattuja tunteitanne
varten, säilyttäkää, se vaimoanne ja Jumalaa, varten. Älkää tuoko
maailman turulle, älkääkä poliittisen keinottelun markkinoille
aarteita, joiden vastineeksi te saatte lasirihkamaa. Teidän pitää
uskoa ääntä, joka teitä kehoittaa aateluuteen kaikissa asioissa,
milloin se rukoilee teitä, ettette tuhlaisi hyödyttömästi
voimianne; sillä ihmiset ikävä kyllä arvostelevat teitä teidän
hyödyllisyytenne mukaan ottamatta lukuun teidän arvoanne. Käytän
kuvaa, joka piirtyy teidän runolliseen mieleenne: kirjain,
olkoonpa kuinka suuri tahansa, kullasta piirretty, lyijykynällä
kirjoitettu, ei ole koskaan muuta kuin kirjain. Eräs tämän
aikakauden miehiä on sanonut: "Älkää koskaan olko intoilija!"
Liika into saa petoksen kukkimaan, se aiheuttaa sortuneita
toiveita. Ette koskaan tapaa teitä ylemmissä henkilöissä kiihkoa,
joka olisi sopusoinnussa teidän omanne kanssa: kuninkaat kuten
naiset uskovat, että kaikki on heille tuleva. Niin surullinen
kuin tämä periaate onkin, on se tosi, mutta se ei heikennä
ollenkaan sielua. Sijoittakaa tunteenne luoksepääsemättömiin
paikkoihin, jossa niiden kukkia intohimoisesti ihaillaan,
jossa taiteilija rakkautta henkien uneksii pääteostaan.
Velvollisuudet, ystäväni, eivät ole tunteita. Tehdä sitä, mihin
on pakotettu, ei ole samaa kuin tehdä sitä, mikä miellyttää.
Miehen on mentävä kylmästi kuolemaan isänmaan edestä, ja hän
voi onnellisena uhrata elämänsä naisen tähden. Yksi tapojen
tieteen tärkeimpiä sääntöjä on melkein ehdoton vaikeneminen
teihin itseenne nähden. Jos te jonakin päivänä näyttelette
komediaa puhumalla teistä itsestänne tuttavillenne, jotka
eivät ole teihin lähemmässä suhteessa, jos te puhutte heille
kärsimyksistänne, iloistanne tai asioistanne, saatte te pian
nähdä välinpitämättömyyden tulevan teeskennellyn osanoton
sijalle; sitten, kun ikävystyminen alkaa ja jollei talon emäntä
teitä kohteliaasti keskeytä, jokainen poistuu jonkun taitavasti
haetun tekosyyn nojalla. Mutta jos te tahdotte saavuttaa
kaikkien myötätunnon, niin olkaa rakastettava, henkevä, tottunut
seuramies. Keskustelkaa heidän kanssansa heistä itsestään,
etsikää jokin keino saada heidät näyttämölle, vaikkapa tehden
kysymyksiä, jotka näköjään eivät ole sopusoinnussa asianomaisten
henkilöiden kanssa. Päät kumartuvat, huulet hymyilevät teille,
ja kun te olette mennyt pois, lausuu jokainen teistä ylisteleviä
sanoja. Omatuntonne ja sydämenne ääni sanoo teille rajan,
missä alhainen imartelu alkaa ja kohtelias keskustelu loppuu.
Vielä sana keskustelusta yleensä. Ystäväni, nuoruus on aina
taipuvainen jonkinlaiseen arvostelun nopeuteen, joka on sille
kunniaksi, mutta joka voi sitä vahingoittaa; tästä johtui tuo
ennen muinoin nuorison kasvatuksessa niin tärkeänä pidetty
vaikeneminen. Suurten seurassa nuoret tekivät palvelusta tutkien
tänä aikana elämää; sillä muinoin aateluudella kuten taiteellakin
oli oppipoikansa, paashinsa, jotka olivat heitä elättävien
mestariensa käskynalaisia. Nykyajan nuorilla on epäterveellinen
kasvihuonesivistys, joka saattaa heidät arvostelemaan ankarasti
tekoja, ajatuksia ja kirjoituksia, he leikkaavat säikeitä
sielusta, joka ei vielä ole palvelustaan suorittanut. Olkaa te
vapaa tästä epäkohdasta. Teidän arvostelunne voisivat loukata
monia henkilöitä ympärillänne, ja kaikki antavat ehkä vähemmän
anteeksi salaisen loukkauksen kuin vääryyden, jonka te julkisesti
teette. Nuorilla ihmisillä ei ole kärsivällisyyttä, sillä he
eivät tiedä mitään elämästä ja sen vaikeuksista. Vanhojen
arvostelu on hyväntahtoinen ja lievä, nuorten armoton. Edelliset
eivät tiedä mitään, jälkimäiset tietävät kaikki. Muutoin kaikkien
ihmistoimintojen pohjalla on monisokkeloiset perussyyt, joiden
lopullisen arvostelun Jumala on pidättänyt itsellensä. Älkää
olko ankara muita kuin itseänne kohtaan. Teidän onnenne on
teidän edessänne, mutta ei kukaan tässä maailmassa voi saavuttaa
onneansa ilman apua; käyttäkää siis hyväksenne minun isäni
taloa, pääsy sinne on teille hankittu, suhteet, joita siellä
saatte, ovat teille hyödyksi tuhansissa tilaisuuksissa. Mutta
älkää väistykö askeltakaan äitini edestä, hän musertaa sen, joka
antautuu, ja ihailee sen ylpeyttä, joka häntä vastustaa; hän
muistuttaa rautaa, joka taottuna voi liittyä toiseen rautaan,
mutta joka musertaa kosketuksellaan kaiken, millä ei ole sen
kovuutta. Seurustelkaa siis äitini kanssa; jos hän tahtoo
teille hyvää, vie hän teidät noihin saleihin, joissa te opitte
tärkeän suuren maailman tuntemuksen, taidon kuunnella, puhua,
vastata, esitellä itsenne, mennä pois; te opitte täsmällisen
kielen, tuon selittämättömän jonkin, joka ei merkitse sen
suurempaa ylemmyyttä, kuin mitä puku merkitsee nerolla, mutta
jota vailla kauneintakaan kykyä ei oteta milloinkaan vastaan.
Tunnen teidät tarpeeksi ollakseni varma siitä, etten tee mitään
harhakuvitelmia nähdessäni teidät edeltäkäsin sellaisena kuin
toivoisin teidän olevan: yksinkertaisena tavoissanne, hillittynä
käytöksessänne, ylpeänä ilman pöyhkeyttä, kunnioittavaisena
vanhusten seurassa, palvelukseen alttiina ilman orjamaisuutta
ja ennen kaikkea vaiteliaana. Antakaa älynne tulla näkyviin,
mutta älkää koettako huvittaa toisia; sillä tietäkää, jos teidän
etevyytenne vaikuttaa masentavasti keskinkertaiseen mieheen,
vaikenee hän, sitten hän sanoo teistä: "Hän on hyvin huvittava!"
-- halveksumista osoittava lause. Olkoon teidän ylemmyytenne
aina leijonan ylemmyyttä. Älkää muutoin koettako miellyttää
miehiä. Suhteissanne heihin minä suositan teille kylmyyttä,
joka voi mennä välinpitämättömyyteen asti, josta he eivät voi
suuttua; kaikki miehet kunnioittavat sitä, joka heitä halveksii,
ja tämä halveksiminen tuottaa teille kaikkien naisten suosion;
he pitävät teitä arvossa sen vähäksymisen johdosta, jota te
miehille osoitatte. Älkää koskaan suvaitko lähellänne ihmisiä,
joita ei pidetä arvossa, ei edes silloinkaan, kun he eivät ole
ansainneet huonoa mainettansa, sillä maailma vaatii meiltä
samalla tavalla tiliä sekä ystävistämme että vihamiehistämme.
Tähän katsoen olkoot teidän päätöksenne kauan ja kypsästi
harkittuja, mutta peruuttamattomia. Kun miehet, jotka olette
työntänyt pois luotanne, antavat teille oikeutuksen siihen,
pidetään teidän ystävyyttänne arvokkaana; te herätätte siten
tuota kunnioittavaa äänettömyyttä, joka miesten keskuudessa
suurentaa miestä. Te olette siten asestettu nuoruudella, joka
miellyttää, viehätyksellä, joka lumoaa ja viisaudella, joka osaa
säilyttää valloitukset. Kaikki, mitä minä teistä olen tässä
sanonut, sisältyy lyhyesti tuohon vanhaan lauseeseen: _aateluus
velvoittaa!_