X.

Nurmelassa oli Jaakkoa pitkään odotettu ja kummailtu, missä hän

viipyi; oli arveltu jos jotakin, että olisi sairastunut tai joutunut

rosvojen käsiin tai sortunut väärälle tielle tai vitkastelemisen

ja tottumattomuuden tähden asioita ajaessa myöhästynyt tai muuta

semmoista. Olipa isäntä lopulta alkanut epäillä, että kunhan ei tuo

liene jäänyt johonkin kapakkaan juomaan ja juovuspäissään unehuttanut

lähtönsä.

Senpä vuoksi, kun Jaakko, alakuloisena kuorman päällä istuen, ajoi

Nurmelan kartanolle, oli isäntä häntä heti vastassa, katseli tuimasti

silmiin ja kysyi vihaisenlaisella äänellä: "Missä sinä, poika parka,

olet näin kauan viipynyt?"

Jaakko ei siihen kysymykseen heti vastannut mitään, laskeutui vaan

äänetönnä kuorman päältä alas sekä rupesi hevosta riisumaan ja sanoa

mumahti heikosti kuuluvalla äänellä "iltaa" isännälle sekä rengeille

ja piioille, jotka ilmausivat pihalle kaupungin uutisia, kuulemaan. Ei

hänellä edes tullut sanotuksi terveisiä kaupungista, kun isäntä näytti

niin ärtyisellä tuulella olevan.

"Kauanpa sinä viivyitkin matkallasi", sanoi Liisa, hymy huulillaan

niinkuin tavallisesti. "Mitä kuuluu kaupunkiin."

Jaakko ei vastannut mitään nytkään, katseli vaan surullisesti Liisaa

silmiin, ajatellen siitä, että tuossa se nyt on se, joka on häneltä

kaiken elämän ilon vienyt, joka lempeästi kyllä muka hymyilee, vaikk'ei

se kuitenkaan tunne mitään lempeä häntä kohtaan; taitaa ollakin vaan

teeskennelty koko tytön käytös ja ystävällisyys.

"Mikä sinun nyt on kuuroksi tehnyt!" huudahti isäntä. "Etkö saata

vastata, miksi sinä nyt vasta kotia tulet?"

"Enhän tuota ennen joutunut", vastasi silloin Jaakko.

"Miks'et joutunut? Enkö minä sinua jo mennessäsi varoittanut, että

sinun olisi pitänyt olla täällä viimeistään eilen illalla? Hä?"

"Niinhän se kyllä oli määrä, vaan minkäpä minä siihen voin, että satuin

myöhästymään!"

"Sanoppa syy myöhästymiseesi, äläkä salaile virheitäsi! Kyllä minä ne

tietooni ongin kuitenkin. Tiedä se, että minä vaadinkin tarkan tilin

matkastasi!"

"No, asiathan ne paljon viivyttivät lähtöä, niitä kun oli monenlaisia

ja minä olin outo niitä toimittamaan ja vieras kaupungissa; sain

moneenkin kertaan kysellä yhtä paikkaa, ennenkuin löysin", vastasi

Jaakko, epäillen, että isäntä tarkoilla tiedustuksillaan saisi hänen

pakoitetuksi puhumaan korttikaarissa käynnistään, jota hän ei suinkaan

ollut halukas ilmoittamaan, varsinkaan monen kuullen.

"Älä sinä tuo esiin tekosyitä! Asiat olisit aivan hyvin kerennyt

toimittaa kaikki samana iltana kuin kaupunkiin tulit, jos vaan olisit

toimellinen ollut. Mutta teitkö niin? Vielä mitä!"

"Eihän niitä tosin silloin tullut paljon toimitetuksi, minä kun

ajattelin, että kerkeää ne sitten aamullakin. Minulla halutti ensin

katsastaa kaupunkia, ja kun satuin kohtaamaan kotipuolestani muutaman

tuttavan, jota en ollut kaukaan aikaan nähnyt, niin halutti minun hänen

seurassaan viettää iltani, jotta saisin kuulla kotipuoleni asioista

jotain."

"Sinä siis taaskin teit oman mielesi mukaan, etkä nähnyt hyväksi

noudattaa minun käskyäni, vaikka pitäisihän sinulle ennestäänkin olla

tuttua, että sinun pääsi viisaus viepi aivan päin mäntyä. -- -- --

Tietysti menitte yhdessä kapakkaan ja siellä joitte kovasti -- -- --"

"Tuota, käytiinhän sitä tosin -- -- -- mutta eipä siellä niin kovinkaan

liiaksi juotu."

"Eipä vaan! Ainakin niin, että sinä, sen sijaan kuin sinun olisi

pitänyt huolehtia matkasta ja asioista, rauhassa vaan istuit kapakassa

lasia kilistelemässä. Luuletko sinä siten voivasi saavuttaa isäntäsi

luottamuksen?"

"Pyydän anteeksi, jos olen erehtynyt. Mutta kyllä minua asiat

huolettivat."

"Jopa vaan! Jos olisit niitä vähääkään huolehtinut, niin olisitkin

sitten jo eilen ollut täällä. -- Mutta olipa miten oli, kyllähän asiat

vielä selville saadaan ja sinun tekosi tulevat ilmi. Minä aionkin

ottaa sinun vielä tänä iltana erityisesti tutkiakseni ja ilmoitan jo

ennakolta, että sinulle tulee ikäviä seurauksia tästä matkasta.

-- -- -- Tuota, eikö se kortteeripaikan isäntä laittanut minulle

mitään kirjettä? Jos vaan on laittanut, niin alappa kaivaa esille!"

"Laittoihan se kyllä ja täällä se kirje minulla onkin takkini

povilakkarissa", vastasi Jaakko ja päästi auki turkkinsa ja takkinsa

sekä kaivoi hitaasti esille paperipäällyksen, jonka sisältä selvitteli

kirjeen, ja jätti sen isännälle, joka sen saatuaan heti poistui.

Toisetkaan eivät ruvenneet kylmässä kauan seisomaan, vaan hajausivat

mikä minnekin; ja Jaakko itsekin, heti Punin riisuttuaan, lähti

pirttiin, jonne vei Puninkin isosta oven vieressä olevasta ammeesta

juomaan. Sitten hän, riisuttuaan turkin päältään, ajatteli ruveta

apetta hevoselle tekemään, mutta silloinpa tarjoutuikin Lauri siihen

työhön, sanoen: "Annahan minä teen appeen! Lämmittele sinä itseäsi

tuossa tulen ääressä! Sinullahan näyttävät kädet vähän kontistuneen."

"Jopa niihin tosiaan alkoi kylmä lopulta pystyä", vastasi Jaakko,

suostuen mielellään Laurin esitykseen ja ajatellen Laurista, että siinä

on mies, joka kyllä toisen hyvää katsoo; eipä olekaan semmoisia miehiä

aivan tiheässä.

Hetken aikaa itseään lämmitettyään lähti hän kuormaa purkamaan ja

tavaroita sisälle kantamaan.

Silloin oli häntä vastassa heti Liisa ja kysyi: "Toimititko minun

asiani?"

"Enpähän minä nyt sitä toimittamattakaan jättänyt, kun kerran

toimekseni otin", vastasi Jaakko ja katsahti Liisaan, ajatellen,

että tuossa se nyt taas on tuo, jota minulla ei ole lupa omakseni

toivoa, kun se on toiselle luvattu. Ja hetken ajan oli hänen mielensä

täytetty surullisilla ajatuksilla, vaan hän koetti kuitenkin

karkoittaa ne mielestään; jopa viimein katsahti Liisaan jonkinmoisella

uhkamielisyydellä ja oli hänellä mielessä sanoa tälle, että onpa niitä

tyttöjä vielä hänen varalleen ilmankin tätä; jääpihän aina toinen, jos

toinen viedäänkin, ja semmoisia tyttöjä kyllä löytyy, jotka olisivat

hänelle valmiit tulemaan minä hetkenä hyvänsä, vieläpä joku Liisaa

parempikin tyttö. Mutta ei hän kuitenkaan sitä ääneen sanonut, kun hän

ei ollut Liisalle itselle puhunut mitään rakkaudestaan häntä kohtaan.

Sitten lupsautti hän auki arkun kannen ja otti esille Liisan tilaaman

virsikirjan sekä antoi sen tälle ja rupesi sitten muillekin jakelemaan

heidän tilauksiaan. Olisi hänellä ollut Liisalle jotain tuliaisiksikin

antaa; mutta antamatta se kuitenkin nyt jäi, sillä hän ajatteli, ettei

se tuota hyötyä paremmin kuin huonoon maahan kylvetty siemenkään.

Illan kuluessa Jaakko sitten koki haihduttaa mielestään raskaimmat

surunsa tunteet ja rupesi miettimään, mitä kaikkea Heikki kaupungissa

oli hänelle puhunut, muisteli, mitä se oli Kumpulan Annista maininnut,

rupesi ajattelemaan, että mitenkähän tuo sittenkin olisi ruveta sitä

Annia -- -- -- jos sillä tosiaankin lienee helliä tunteita häntä

kohtaan -- -- -- eihän tuota tiedä ennenkuin näkee. Saisihan tuota

ainakin mennä katsomaan. Sielläpähän sitten tekisi sen mukaan miltä

alkaisi tuntua.

Kylpemässä käytyään ja saunasta ihka alastonna palatessaan, hän

avojaloin ja verkalleen astuen, vähääkään hätäilemättä, vaikka oli

talvipakkanen, itsekseen hyräili:

"Henttuni heitti mun, heittäköön vaan!

Tuotako huolisin surra!

Tämmöinen poika se kaiketi saa.

Uuden hentun ja kullan."

Ja kahta viime säettä hän tahallaan kovalla äänellä lauleli, kun

näki Liisan matkan päässä kartanon poikki juoksevan. Sitten hän, kun

oli käynyt puhtaat vaatteet päälleen pukemassa ja taas näki Liisan

kartanolla, lauleli uudestaan saman laulun. Liisa silloin katseli

pitkään Jaakkoa ja sanoi: "Tuota lauluapa minä en ole ennen sinun

huuliltasi kuullut. Mikä se nyt semmoisen sinun mieleesi toi?"

"Mikä lienee tuonut!" vastasi Jaakko, vaikka aivan hyvin tiesi,

mikä sen oli tuonut, ja lähti sitten pirttiin enempää Liisan kanssa

puhumatta.

Hänen siellä vähän aikaa istuttuaan tuli sinne Anna Mari juoksujalassa

ja sanoi: "Isäntä käski Jaakon heti tulla puheillensa."

"Vai käski", vastasi Jaakko tyyneesti ja polttaa tuprutteli ensin

tupakkia lyhytvartisella piipullaan niin kauan kuin siitä savuja lähti

sekä lähti vasta sitten verkalleen astumaan kartanon poikki isännän

huoneeseen.

Melkoisen aikaa hän siellä viipyi, ja kun hän vihdoin palasi pirttiin,

jossa useimmat Nurmelan palkollisista istuivat iltapakinoilla,

toiset uunin lähellä isoliekkisen pystyvalkean ääressä, toiset ison

pöydän ympärillä kattolampun valossa, oli hän tavallista vakaisemman

ja miettiväisemmän näköinen. Sanan sanomatta istahti hän penkille

pintapöydän viereen Laurin lähelle ja istui siinä etukumarassa, pää

alaspäin ja silmät lattiaan tuijottaen.

"No, mitä oli isännällä asiaa?" kysyi Anna Mari, joka aavisti isännän

antaneen Jaakolle kovat nuhteet.

"Mitäpä sinä sillä tiedolla teet!" vastasi Jaakko lyhyesti, haluamatta

tehdä selvää isännän puheista, joista hänellä oli kyllin syytä olla

pahoillaan. Isäntä oli nimittäin saanut tiedon hänen korttikaarissa

käynnistään ja suutuksissaan kovin ankarasti häntä nuhdellut; hänen

puheilla käyntinsä oli päättynyt siten, että hänen jo seuraavalla

viikolla oli lähteminen Nurmelasta. Isäntä ei halunnut enää häntä pitää

eikä hänkään tuntenut itsellään enää olevan halua kauemmaksi Nurmelaan

jäädä.

"Kas, mitenkä puhuu! Etpä sinä ole noin ylpeästi vielä ennen vastannut.

Taisit saada niin hyvät kiitokset, että on syytä ylvästellä."

"Älä sinä tyttö tyhjää -- -- --! Iva sinulla kuitenkin on mielessäsi;

kyllä minä sen tiedän. Sinulla ei ole minun asiaini kanssa mitään

tekemistä."

"No, no; nytpä jotakin kuulen. Aivanhan sinä puhut niinkuin vihassa

olisit. Olenko minä sinulle mitään pahaa tehnyt?"

"Kyllähän minä tiedän, ettet sinä puheillasi mitään hyvää tarkoita.

Paras on siis, että sinä aikoinasi vaikenet. Minä en voi suvaita sinun

joutavia porpatuksiasi -- -- -- vaikka enpä noita olekaan enää viikkoa

kuulemassa. Kohta minä pääsen sinusta ja sinäkin minusta."

"No, mitä nyt Jaakko -- -- --!" puuttui Liisa puheeseen. "Sinä olet

koko päivän ollut alla päin, pahoilla mielin. Mikä sinun on oikeastaan?

Mitä sinä nyt aiot?"

"Kohta sen näet -- -- -- ja saatanhan tuon sanoakin; minä tulen

jättämään tämän talon."

"No, hyvä ihme, miksikä?"

"Sama se miksikä! Eipä minua täällä enää tarvita eikä kaivata

kuitenkaan."

"Älähän toki! Saattaa sinua monikin kaivata. Kovin sinä nyt olet

nurpealla mielellä", virkkoi Lauri. "Mikä sen nyt niin äkkiä pani

lähdön mieleesi?"

"Panipa tuon mikä tahansa, vaan lähtö täältä tulee, ja sillä hyvä!"

vastasi Jaakko lyhyesti ja miettien, että kun hänellä ei täällä tunnu

menestystä kuitenkaan olevan, lienee paras omille maille matkata, niin

ehkä siellä paremmin osannee ihmisten mieliksi elää.

Katsahtivat ne toiset kummastuneina Jaakkoon, jotta sillä taitaa olla

ihan tosi aie jättää Nurmela, ja Lauri sekä osaksi Liisakin koettivat

estellä lähtöä, vaan hän sanoi vaan jäykkänä, ettei se enää muuksi

muutu, mikä kerran on päätökseksi tullut, eikä hän ollutkaan pahoillaan

lähdöstään. Ennenkuin ilta oli loppuun kulunut, oli hänen mielensä

paljon tyyntynyt ja rauhallisesti ajatteli hän nukkumaan mennessään

edessään siintäviä tulevaisia kohtalonsa vaiheita.