Aamulla herätessään huomasi Jaakko hämmästyksekseen olevansa --
korttikaarissa. Miten hän sinne oli tullut, ei hän voinut muistaa.
Hän muisti kyllä käyntinsä anniskelussa ja susiteetissa muisti Heikin
matkassa sieltä menneensä tämän kortteeriin saakka sekä sieltä sitten
yksinään lähteneensä; vaan aivan epäselvät olivat hänelle tapahtumat
siitä lähtein kuin hän oli Heikistä eronnut. Hän ei tiennyt, miten ja
missä oli kulkenut; tiesi kuitenkin humalassa olleensa ja muisteli
vähin huutaneensa sekä sitten kaksi miestä häneen käsiksi tarttuneen.
Ne kai mahtoivat olla poliiseja,, jotka juuri olivat hänen tänne
korjanneet.
Hänellä kivisti nyt kovasti päätä ja häntä kadutti eiliset retkensä,
vaan vielä enemmän hävetti, että oli joutunut korttikaariin. Semmoista
häpeää ei ollut hänelle ennen koskaan tapahtunut.
"Tuntuupa kovin hävettävän mennä kortteeripaikkaan", mietti hän, "kun
ne heti hoksaavat etten ole hyvillä jälillä ollut, koska koko yön olen
poissa ollut. Mitä ne miettinevätkin minusta! Voi, kuinka mielelläni
olisin nyt sinne menemättä, jos se olisi mahdollista, vaan täytyyhän
sitä, vaikka ei halutakaan. Kyllä nyt on Puni parka mahtanut saada
nälkää nähdä, jos vaan ei sitä joku muu ole hoitanut minun poissa
ollessani, ja kukapahan siitä juuri olisi välittänytkään!
"Mutta jospa ei oikein kehtaisi mennä kortteeripaikkaan, niin vielä
enemmän hävettää tulla Nurmelaan, varsinkin kun se isäntä tahtoo liian
kova olla. Hyvä olisi, jos se ei eikä kukaan muukaan saisi tietää minun
korttikaarissa olostani. En minä kyllä sitä mene heti sanomaan, vaikka
en myöskään tahdo valheella itseäni puolustaa; en puhu asiasta mitään,
kun ei vaan ruvettane liian paljon kysymään. Mutta kyllähän ne tavalla
tai toisella saattavat siitä tiedon saada. Kovin se hävettää, jos
Liisakin saapi asiasta tiedon -- -- -- ja sattuisi niin pahastumaan,
että sitten ei huolisikaan hänestä. Se tuntuisi kovin pahalta. Mutta
mahtaa kai se antaa anteeksi satunnaisen ereyksen, kun osaan vaan
kauniisti pyytää; ja tietäähän se, etten minä luonnostani ole juoppo,
vaikka nyt sattui tämmöinen paha asia. Kun osaisi edes tuoda sille
mieluisia tuliaisia! Mutta nekin ovat vielä ostamatta ja nyt on raha
mennyt vähäksi ja kiire olisi paluumatkalle.
"Tuntuisippa hyvältä, jos olisi ollut tapahtumatta koko tämä
korttikaariasia, joka päälle päätteeksi vaikuttaa sen, ettei kerkeä
määräajalla kotia. Ennenkuin korttikaarista erilleni pääsen ja
ennenkuin olen kaikki asiani ajanut, on jo iltapuoli ja silloin pitäisi
oikeastaan jo olla Nurmelassa. Mutta eihän se muuksi muutu, mikä kerran
on tapahtunut. Siihen täytyy koreasti tyytyä, vaikka mieli kovin
pahalta tuntuu."
Jaakko korttikaarista erilleen päästyään tuli hyvin nolona
kortteeriinsa, ei ruvennut siellä puheisiin kenenkään kanssa, vaan meni
suoraa päätä talliin, jossa Puni seisoskeli ilman mitään syömistä. Hän
taputteli sitä kaulalle ja säälitteli, kun se oli ilman ruokaa saanut
olla, nakkasi heiniä eteen sekä teki sitten sille hyvän appeen.
Sitten rupesi hän toimittamaan asioita ja koki olla niin toimellinen
kuin suinkin; mutta tottumaton kun oli semmoisia asioita toimittamaan
ja outo kun oli kaupungin olojen ja asukkaitten kanssa, sattui hänelle
vastuksia alinomaa ja viivykkiä ikävään asti, jotta eipä hän ollut
vähällä koskaan tulla valmiiksi lähtemään.
Kun hän vihdoin viimein joutui lähtemään, oli hän ihan kyllissään
koko kaupunkimatkasta, josta hän ennakolta oli iloinnut, kuvaillen
mielessään sen tulevan hyvinkin hupaiseksi, vaan jota hän nyt ikävällä
ja häpeällä muisteli.
Hän päätti kuitenkin, vaikka kaupunkimatkansa oli huonosti onnistunut,
samalla matkalla hommata puhemiestä, jonka kautta Liisaa kosisi,
arvellen että, jos hän siinä asiassa paremmin onnistuisi, niin eipä
hän sitten paljon muusta välittäisikään -- -- eikähän tuota näkynyt
hänen rakkausasioistaan mitään valmista tulevan ilman puhemiehen apua.
Sen vuoksi hän, ennenkuin Nurmelaan tuli, poikkesi Norolan taloon, se
kun ei ollutkaan aivan kaukana maantieltä. Se Norolan isäntähän se oli
usein puhemiehenä käytetty ja se kyllä osasi toisen puolesta puhua.
Norolan isäntä otti Jaakon kohteliaasti vastaan, kyseli kuulumisia,
käski istumaan ja tarjosi tupakkia. Kun oli vähän aikaa muista asioista
puheltu, esitti Jaakko sitten varsinaisen asiansa, pyytäen isäntää
hänen puolestaan Liisalle puhumaan ja koettamaan taivuttaa tätä
rupeamaan yhdeksi taloksi hänen kanssaan.
"Vai niin", sanoi puhemies naurusuin, kun Jaakko oli asiansa selväksi
puhunut. "Vai semmoinen sinulla on asia! No, semmoisissa asioissa minä
olen jo monelle apuna ollut ja saattanut monen nuoren miehen ja naisen
yhteen; ja harvoinpa on vielä sattunut, ettei olisi tuumasta tolkkua
tullut, kun vaan minä olen asiamiessä ollut. Kyllä minä aina ajan
perille asian, minkä vaan toimekseni otan; siitä saat olla vakuutettu.
Ja koska sinulla tuntuu olevan halu naimisiin päästä, niin saatanhan
minä sinunkin puolestasi ruveta puhumaan ja toimimaan parhaan kykyni
mukaan. Mahtaneehan tuo morsian sinullekin löytyä niinkuin monelle
muullekin."
"Kyllähän minä sen uskon", puuttui puheeseen Jaakko. "Vaan eipä olekaan
yhdentekevää, kenen morsiammeksi saan. Minä tahdonkin Liisan enkä
ketään muuta."
"No, no, tuumitaanhan asiasta. Eiköhän niitä voi löytyä sinulle
parempiakin tyttöjä kuin Liisa?"
"Ei voi löytyä. Liisa on niin hyvä tyttö, ettei hänen veroistaan ole
missään, ainakaan näillä mailla. Siitä minä olen varmasti vakuutettu."
"Kuulehan kuitenkin kokeneemman miehen sanoja! Voit sinä tulla
onnelliseen avioliittoon, jospa et saakaan sitä, jota tällä hetkellä
satut enite rakastamaan. Saattaa se rakkaus herätä vielä naimisiinkin
tultua, kun vaan vaimo sattuu olemaan uskollinen ja toimellinen ja mies
hyväsydämminen; ja semmoinen rakkaus on toki suurempi sitä rakkautta,
joka on ennen avioliittoa hetkeksi leimahtanut ilmi tuleen, vaan sitten
äkkiä sammunut. -- Minä arvelen, että sinä Männistön Maijasta voisit
hyvin uskollisen kumppanin saada. Se sopisi sinulle vallan mainiosti,
eikähän se niin aivan tyhjänä kodistaan lähtisikään, ja onhan se aika
näppärä ja sievä tyttö."
"Jopa vaan! Siitä ei ole minulle vaimoksi enemmän kuin villikkovarsasta
kyntöhevoseksi."
"Talttuuhan se villikkohevonenkin hyvän ajajan käsissä. Kyllä se
vakaantuisi Maijakin naimisiin tultua, vaikka nyt onkin toisinaan
liiaksi hurjapäinen."
"En minä sitä tahdo kuitenkaan. Mutta minkä tähden ette voi minulle
Liisaa taata? Johan sen olen sanonut, että jos en sitä saa, niin en
toisestakaan huoli."
"Älähän hätäile, poikaseni! Sinun esittämäsi asia on niin erinomaisen
tärkeä, että sitä pitää perinpohjin, juurtajaksain miettiä, ennenkuin
lähdetään sitä toimeenpanemaan."
"Ei minulla nyt ole aikaa pitkiin puheisiin. Ilmastaankin on minulle
sattunut liiaksi viivykkiä. -- Vastatkaa nyt suoraan, tahdotteko ruveta
minulle puhemieheksi!"
"Eihän nyt mihin niin kiirettä. Antaahan hevosen vaan vähän puhallella,
niin sittenpähän jaksaa paremmin kotia juosta hölkötellä. -- Johan
minä olen luvannut puhemieheksi ruveta. Mutta eiköhän kuitenkin ole
parasta, että sinä heität Liisan pois mielestäsi ja rupeat sitä Maijaa
ajattelemaan?"
"No, hyvä ihme, miksikä?"
"Minä, tuota, voisin sinulle paremmin Maijan taata kuin Liisan."
"Miks'ei Liisaa sitten?"
"Älähän ole milläsikään, jos sanonkin suoraan, miten on asia! Kenties
onkin sinulle parempi, että asiasi käypi toisin kuin itse olet
ajatellut. Liisahan ei ole mikään varakas tyttö ja sitä paitsi hän on
rakastunut Mäkelän Mattiin ja tämä taas häneen, eikä mikään voi estää
heidän yhtymistään; sen minä heidän puhemiehenään voin jo ennakolta
sanoa. Mutta älä sinä siitä kuitenkaan ole pahoillasi! Kyllä minä, jos
vaan tahdot, toimitan sinulle hyvän tytön, vaikka en Liisaa voikaan
luvata."
"No, jopa nyt kävi ytelästi. En minä toki osannut aavistaa, että näin
huonosti kuitenkaan tulisi käymään, vaikka tosin toisinaan on vähin
peloittanut, etten onnistuisi tässä paremmin kuin monessa muussakaan
asiassa. Mutta niin näkyy olevan, että kenelle onni kerran rupeaa
epäsuopeaksi, niin se ei suosi sitä missään asiassa. Tämä oli kuitenkin
kaikista kolauksista kovin. Liisa se on tähän saakka tehnyt Nurmelan
minulle mieluiseksi asuinpaikaksi, vaan tästä lähtien on siellä elo
tuntuva hyvin ikävältä ja kolkolta ja mieleni on oleva musta kuin yön
pimeys. Yön pimeys katoaapi kuitenkin joka aamu nousevan auringon
muassa, vaan minun onneni aurinko on Liisan muassa ikipäiviksi mailleen
mennyt."
Ja murheellisena Jaakko kynsi korvan taustaan ja pahoili mielessään
huonosti onnistunutta asiaansa; vähälläpä olivat kyyneleet hänellä
silmiin tulla.
Norolan isäntä koki häntä lohduttaa ja sanoi: "Vielä se sinullekin aamu
valkenee jonkun hyvän ja soman tytön muassa. Tottapa se on kohtalo
määrännyt sinulle toisen naisen, joka on tekevä sinun onnelliseksi.
Usko minua, että sinun murheesi on kyllä ylimenevää laatua."
"Ehkä sen kyllä ajan vuolas virta vast'edes pois huuhtoilee. Mutta
nyt ainakin se tuntuu raskaalta kantaa. Minä en näy ollenkaan näillä
mailla menestyvän, en ole luotu näissä oloissa elelemään. Kyllä sen nyt
näen. Minä en voi vieraassa seudussa viihtyä enkä vieraisiin oloihin
mukautua. Mahtanee sittenkin kotoseudussani, jossa kaikki on ennestään
tuttua, niin luonto kuin ihmiset, minulla olla parempi menestys. Sinne
mieleni nyt entistä palavammin haluaa ja sinnehän minulla kyllä ennen
pitkää mahtanee lähtö tulla."
Jaakko lähti sitten Norolasta alla päin, pahoilla mielin edelleen
ajelemaan, antoi hevosen hiljalleen juosta hölkötellä ja istui itse
äänetönnä kuorman päällä, miettien huonoa menestystään ja kuinka nyt
tuntuu ikävältä tulla Nurmelaan, jossa kaikki ilopäivät häneltä ovat
kuuksi päiväksi loppuneet. Tietysti hän ei ole Liisalle itselleen
rakkaudestaan mitään mainitseva; eihän se sillä kuitenkaan parane.
-- -- -- Jospa se sittenkin olisi Kumpulan Anni Liisaa parempi ja jospa
se häneen suostuisi, koska Pajuvaaran Heikki oli maininnut, että se oli
kysellyt hänestä ja sanonut usein häntä muistelevansa! Mahtaisikko tuo
niin kysellä ja muistella, jos se ei hänestä perustaisi -- -- -- vaikka
muistellaanhan tuota usein vanhoja tuttuja ilman että niihin kuitenkaan
on rakastunut -- -- -- ja onhan saman seudun asukkailla yleensä halu
tavata toisiaan, vaikk'eivät juuri olekaan ystäviä; ovathan kuitenkin
hyviä tuttuja. Oli miten oli, kaikessa tapauksessa olisi hupaista saada
nähdä ja puhutella Annia.
Näissä mietteissä ollessaan näki hän jo Nurmelan rakennukset aivan
likellä. Silloin hän taas pelosta sykkivin sydämmin ajatteli,
että eiköhän mahtane isäntä olla hänelle äreänä kovin, kun hän ei
ehtinytkään määräpäivänä takaisin. Kyllähän se koville ottaa ja
tietenkin tulee ensimmäisenä tuimalla katseella ja ankarilla sanoilla
vastaanottamaan.