Kenen äänet, kuni hopeaiset tiu’ut
kujatiellä soi?
Kenen askelet niin kepeet, nopsat
olla voi?
Ketä sykyttävin sydämin mä vuotan
kotiportilla?
Kenen kuvan sieluhuni loihdin
vartoissa?
Hetki vain, ja kuusikujalta ne kohta
juosta kirmaisee
pikkutyttöseni; — rusosilmät
säteilee.
Koulustansa kuusivuotiaskin samoo
reppu selässään.
»Viivyitte!» — »Me jäimme vuokkosia
etsimään.»
Niin he kertoo, kilvan ojentaen mulle
valkokukkia,
kevätrinteheltä poimittuja,
kosteita.
Näin en iloinnut mä ensi vuokkosista
liene milloinkaan. —
Tunnen: elämäni kevät alkaa
uudestaan.