Kaatui päälleni paasi,
kivinen seinä.
Vihainen isku mun kaasi,
heikko mä heinä.
Tuskan kammitsoima
taakkani alla.
Uupui kätteni voima
herpoamalla.
En ole kuollut, en vainaa,
raukea pääni.
Kiviset seinät painaa
nyt elämääni.
Vaan mitä ihmeellistä:
kuuluvi mulle
kuiskaus — miten ja mistä? —
ahdistetulle.
Onko totta vai taikaa
kuiske, mi johtaa
mielehen lapsuusaikaa,
muisto min hohtaa
kirkasna niinkuin tähti
laella taivaan. —
Ah joko paino se lähti,
lievitys vaivaan?
Lapsuus, lauhkeat päivät,
riemujen retket,
minne, minne ne jäivät
onneni hetket?
Lapsuus, luoksesi palaan
polttavin povin.
Sun ilojuhlihis halaan
tulla mä kovin.
Lempeät silmät siellä
leikkini varjoo.
Kukkaset niityllä, tiellä
seppelen tarjoo.
Lapsuus, onneni kehto
laulusi helää.
Terve taas, kotilehto,
lapsesi elää.